Onko pilkuilla ja pisteillä väliä?

 On ja ei

On selvää, että pilkuille ja pisteille on oma paikkansa. Sanojen merkitykset muuttuvat ilman niitä. Kirjoitamme tänä päivänä erittäin paljon, sillä some on monelle ainoa viestintäväline. Somessa käytetään pilkkujen sijaan hymiöitä ja lisätään lauseita värittäviä emojeja tekstiin. Mutta, esimerkiksi tarinan itsestä ulos tuomisessa jos liikaa keskittyy pilkkuihin ja pisteisiin, tarina voi jäädä tulematta. Tärkeintä on saada tarina itsestään ulos, korjata se sitten myöhemmin. On myös paljon ammattimaisia kieltoja ja sääntöjä, kaikessa. Luovuus ei tunne ammattilaiskieltä. Jos yrittää olla liian ammattimainen, voi olla, että luovuus jää pinnalliseksi. Töihin ei tule syvyyttä ja tunnetta, vaan se on kuin konekirjoitusta. Älä yritä olla mitään vaan ole. 

Uskalla uhmata ammattilaisten sääntöjä. Mitä sitten, vaikka mistään ei tulisi milloinkaan mitään. Uskalla silti. Maailma on täynnä ruikuttajia ja huutelijoita, missä asioissa teemme väärin, mutta jos kuuntelemme –  voi olla, että oma luovuus jää näkemättä ja kokematta. Miellytämme vain muiden mieliä tällöin. 

Kirjoittaminen on selkeästi sama asia, kuin esimerkiksi autolla ajo. Opit ajamaan vain ajamalla. Teoriaa voit tietää paljonkin, mutta vasta kokemus tekee hyvän kuskin. Uskoisin, että kirjoittamiseen pätee sama asia. Elämään myös. Vain kirjoittamalla oppii näkemään omia virheitään, tunnustelemaan miltä teksti tuntuu ja miten se soljuu eteenpäin. Olen lukenut suosittuja kirjoja viime aikoina ja kiinnittänyt huomiota, että ihan yhtä lailla sieltä puuttuu pilkkuja. 

Eli se ei ole aina ihan niin justiinsa. Aina on saivartelijoita, jotka nauttivat takertua pilkun viilailuun ja toisinaan se on ihan hyväkin asia, mutta toisinaan se vain turhaan hidastaa. Joskus ajattelen, että saivartelijat ovat päässeet liian helpolla elämässään, siksi heillä on aikaa ruikuttaa. 

Joten vinkkini sinulle, lopeta ruikutus ja liika täydellisyyteen pyrkiminen ja vain tee ja toimi. Sanon tämän itselleni myös. Virheistä syntyy mahtavia tarinoita. Ja olisihan se aika kamalaa, että hyvä tarina jäisi kertomatta vain siksi, että siinä on liikaa yhdyssanavirheitä tai pilkut puuttuisi, joten sitä ei silloin kehtaisi muille näyttää. Eikö niin?

Maiju

Taide ei ole sinä, se on vain teos

Voimakkaat tunteet 

Kohti romaania

Kun kirjoitat –  on hyvä tiedostaa, että itse kirjoitus ei ole sinä. Se ei ole ikinä suoraa tekstiä sinun elämästä. En tarkoita tässä päiväkirjaa, vaan fiktiivistä tekstiä, johon käyttää omasta elämästään teemoja. Vaikka käyttäisit teemoja omasta elämästäsi, se ei kuitenkaan ole omaa elämää, vaan väritettyä totuutta. Kirjoittamisessa voi hyödyntää omaa tuskaa ja kipua, jotta tekstistä saa toden tuntuisemman, mutta on tärkeää tiedostaa tunteiden olevan ns. harhaa. Vain osa tarinaa. Selittelen tätä myös itselleni, sillä kirjoittaessani romaania upposin tunteisiin niin vahvasti, että kuvittelin niiden olevan omiani. Nyt etäisyyttä ottaessani alan olla ehkä valmis jatkamaan tekstiä. Kirjoittaminen on aina prosessi. Toisille tuntuisi olevan helpompaa tuottaa paljon kirjoja tiiviissä ajassa, toiset taas ovat hitaampia. Taidan kuulua hitaampien joukkoon. Blogissa ei ole ollut ongelmaa tuottaa tekstiä, mutta romaani, jossa pitää pitää tarinaa koossa ja pysyä kärryillä itsekin on vähän haastavampaa. Tai paljonkin haastavaa. 

(Koska blogeissa luetaan viimeinen teksti ensin, on ehkä parempi vielä tähän sanoa, etten ole julkaissut mitään. Kirjani on kesken. )

Päiväkirja on ihan hyvä lähdetiedosto ns. ajatusten ulkoistaja. Kun tarvitsee inspirointia, voi käyttää päiväkirjaa lähteenä.

Olen harrastanut kirjoittamista aktiivisesti 12 vuotta. En silti voi sanoa osaavani kirjoittaa täydellisesti. 

"Ollakseen kirjailija tulee elää kirjailijan elämää." Törmäsin tähän tekstiin kirjailijanloput – Facebook ryhmässä. 

Ehkä yleisin lause mitä moni joilla on tarina sisällään sanovat "elämäni on tylsää, eikä ole mitään kerrottavaa."

Uskon, että kaikkien tarina on kiinnostava, jotka ovat valmiita siitä kertomaan. 

Itselläni yksi isoimmista kirjoittamisen laukaisevista aiheista on ollut kipu. Koska kipu on ollut niin suuri, olen naamioinut oman kipuni sivuun ja pyrkinyt auttamaan muita omalla paranemisellani. 

Perhonen on hyvä esimerkki upeasta lopputuloksesta. 

Perhosen metamorfoosi onkin symboli "anna itsellesi aikaa" lopputulokselle. Hitsit, joskus on vaikeaa muodostaa selkeää lausetta.

Perhosen muodonmuutos toukasta perhoseksi on yleinen voiman symboli. Kirjoittaja voi olla kärsimätön pilkunviilaaja, suuttua ja turhautua, lamaantuakin, sillä oma sisäinen kriitikko voi olla ankaraakin ankarampi. Ehkä siksi on hyvä antaa itselleen aikaa. Ehkä se tilaisuus sieltä joskus tulee. Ei voi tietää.

Ehkä onkin hyvä ottaa teokseensa etäisyyttä, ettei pidä sitä liian henkilökohtaisena. Muuten saattaa jäädä tunteidensa vangiksi. En tiedä. Kunhan kirjoittelen. Jotain. Luulen tietäväni jostain jotain. Mutta enpä oikeastaan tiedä. Hah.

Maiju

Pysähdys

Lepo

 Elämä muistuttelee meitä aika ajoin pysähtymään. 

Kun keho pysähtyy, mieli jatkaa kulkuaan. Syntyy tila uupumuksen. 

Mieli taistelee tehtävien ja pakkojen kanssa, kehon kaataessa sänkyyn. 

Mieli oppii levossa sen minkä kiire siihen synnytti. 

Muista siis levätä. 

Sisäisten taisteluiden sijaan, rauhoita mieltäsi vastaanottamaan uutta - pelon väistyessä tieltä. 

Ei ole pelättävää, joten miksi ruokkisit itseäsi kauhukuvilla? 

Luonnollinen muutos saavuttaa sinut jatkuvasti, joten anna mielellesi rauha. 

Paijaa ja rakasta ruoskan sijaan. Mitään ei tapahdu, mitä et salli itsellesi, joten ajattele hyvin.

Uskotko siihen itse. Mitä hyvää opit itsestäsi matkallasi?

Maiju