"Perfektionismi on pelkoa hienommassa asussa" – kirjoitti Julia Cameron kirjassaan kuuntelemisen polku, johdatus tarkkaavaisuuden taitoon.
Hän ei voisi olla enempää oikeassa. Lause oli pakko alleviivata ja kirjoittaa ylös, niin vahvalta se tuntui. Olen kokenut, että kontrollointi, pelko, kiukku, arvostelu ja vastahakoisuus kuuluu perfektionismin taakse. "Asiat tulee olla näin, koska minä sanon".
"Jokainen taiteilija tarvitsee vahvistavia peilejä – ei vain sivuja, vaan myös toisia ihmisiä." Sanoi Julia myös. Kyllä. Vaikka kirjat toisinaan lohduttaa, ne ei silti voi korvata oikeaa ihmistä. Oikean ihmisen läsnäoloa ja oikean ihmisen palautetta. Yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Olen itse hakenut viime vuosina lohtua kirjoista ja kirjoituksista. Ne eivät korvaa ystäviä ja läheisien tukea. Kirjoista ei myöskään voi oppia elämää, sillä elämä harvoin menee kuin kirjoista luetaan. Näin olen kokenut. Niistä voi ottaa kyllä mallia ja valita niiden myötä suunnan.
Jos hyväksyy itsensä, hyväksyy silloin myös muut. Sillä ei ole tarvetta tuijotella muissa näkyviä virheitä. Toiset taas näkevät virheet vain itsessään, eikä muissa. Näkee muut aina parempina.
Elämä kevenee itsetutkiskelun ja aikuistumisen myötä.
Miksi kirjoitan perfektionismista otsikon alla "ole oma itsesi" ?
Julia kertoo kirjassaan opastavansa oppilaitaan kirjoittamaan kymmenen lausetta allekkain, jotka alkavat "jos minun ei tarvitsisi olla täydellinen, olisin..."
Jos minun ei tarvitsisi olla täydellinen, olisin oma itseni. Vastaan.
Oma itseni virheineni ja onnistumisen tunteineni. En välittäisi virheistäni, enkä antaisi muiden sanojen vaikuttaa alaspäin painavasti, tehtyäni virheen. En myöskään kohtelisi muita niin, että on oltava täydellinen. Sillä me emme ole. Kukaan meistä.
Olla aito, tarkoittaa häpeilemättä omana itsenä olemista. Silti, omasta mielestäni omana itsenä oleminen muita satuttaen - esimerkiksi mollaten. Se ei ole koskaan hyvä juttu. Joskus meinaan vihainen ihminen, joka purkaa itseään ja tunteitaan muihin, saattaa perustella sen hyvänä, että hän on vaan aito. Joskus on hyvä olla suora, mutta hienotunteisuus on tämän aikakauden oikea tapa ilmaista itseään. Huono käytös on huonoa käytöstä, siihen pystyy jokainen, mutta aito oma itse, se on uniikkia.
Ulkonäkö on hyvä esimerkki siitä, kuinka haluaisi olla jotain muuta. Ihminen voi olla kaunis tai komea – se miten muut näkee, mutta itse voi olla täysin eri mieltä. "Joku muu on aina parempi" – ajattelee. Itseään voi helposti verrata muihin alaspäin painaen. Mutta mitä jos muilta vertaisi positiivisia piirteitä niin, että itsestään kaivaisi niitä myös esiin. Pitäisikin toista esikuvanaan. Jos taas vertaa itseään vastakohtaan, jota ei voi saavuttaa, opettelisi kääntämään huomion pois aiheesta täysin. Ja lakkaisi vertailemasta. Sielu antaa kasvoille piirteet. Muutenhan sitä olisi vain kuori. Ei sitä mielestäni ihan turhaan käytetä sanontaa "sisäinen kauneus".
Tein aikanaan harjoituksia peilin edessä, jotta kohtasin minut. Olin piilottanut itseni itseltäni. Näin vain vikoja. Ja kun olin ympäröinyt itseni ympäristöllä, jotka arvostelivat muiden olemusta – he usein kertoivat arvostelunsa minulle. Minä jatkoin arvostelua itseäni kohtaan. En edes ymmärtänyt koko asiaa. Sillä se oli tiedostamatonta käyttäytymistä.
Voisiko olla parempaa tapaa tutustua omaan alitajuntaan kuin aamusivut, joista Julia Cameron puhuu? Kirjoitan aamusivuista eri postaukseen.
Olla oma itsensä, tarkoittaa mielestäni sitä egon ja kontrollin takana olevaa aitoa ihmistä. Ei sitä joka on pinnalta katsottavissa. Vaikka ihmisen luonteeseen kuuluukin erilaisia nyansseja, silti ympärillämme on kuoria ja kilpiä, olemme asettaneet itsemme lokeroihin, jotka ovat syntyneet muun muassa uskomuksista. Jos näistä lokeroista ei osaa vapautua, eikä kilpiään osaa laskea, sitä on jatkuvasti hiukan piilossa maailmalta. Ettei kukaan vain pääse satuttamaan. Olen yltiö-sosiaalinen ja tehnyt muutaman vuoden asiakaspalvelutyötä ja huomannut, että silloin kun tila on sopiva, ihminen laskee kilpensä. Silloin kun ympäristö on salliva – uskaltaa avataa sisintään.
Miten vapautua oman egon kahleista, lokeromaisesta ajattelusta?
"Muiden ajatukset tulee hiljentää omasta mielestä. Löytää sisältään pieni lapsi. Hyväksyä hänet. "
Kun elää perfektionismin kanssa, elämä voi olla aikamoista muiden syyttämistä. Olosuhteiden, ihmisten jne. Ongelma on aina ulkopuolella. Jos uskaltaa katsoa itseensä, omiin haavoihin ja hyväksyä niitä, voi löytääkin itsestään uusia ulottuvuuksia. Aivan erilaista rohkeutta ja vapautuneisuutta, jonka ennen kätki perfektionismin ja kontrolloinnin alle.
Yhtäkkiä huomaakin, että juuri pieni vapautuminen käytöksessä tuokin rentoutta ja aivan uudenlaista iloa. Vapautta. Vapauden tunne – voi tarkoittaa jokaiselle hiukan eri asiaa. Olen kokenut, että suurin kahlitsija on ihminen itse. Oma mieli.
Sanat eivät koskaan ole mielestäni niin selkeitä, että niitä voi selittää täysin auki. Tai sitten ne vaativat paljon aikaa. Sillä ihminen katsoo sanoja aina omaan elämäänsä sopivaksi.
Kuka minä olen? On hyvä kysymys. Kuka luulen olevani? Keneksi muut minua luulevat ja kuka ihan oikeasti olen sisimmässäni? Mitä toivon elämältäni?
Henkisessä etsimisessä piilee vahvuutensa. Se voi opettaa jotain todella syvää meistä. Reagointitavoista, arvoista, uskomuksista. Ja kun näitä alkaa työstämään itsensä kanssa, voikin tuntea vapautta. Vapaus tarkoittaa kaikille vähän eri asioita. Vapaus olla oma itsensä on todella tavoiteltava piirre. Vapaus oman mielen kahleista on myös. Oma itse, voi olla piilossa monien uskomusten ja kieltojen takana. Kun vapautuu olemaan oma itsensä, elämään syntyy rauhan tunnetta. Itselläni omana itsenä oleminen on ollut aiemmin haastavaa. Joskus on tilaisuuksia, joissa ei voi olla oma itsensä. Joskus on ihmisiä, joiden edessä ei voi olla oma itsensä. Joskus on tilanteita, joissa on esitettävä jotain muuta kuin on ja se on oman kokemukseni mukaan vienyt väärille raiteille elämässä. Siellä missä saa olla oma itsensä, siellä on koti. Kirjoitin alla olevan runon asiakkaalleni:
Missä on kotini?
Onko se siellä missä nukun yöni?
Onko se siellä missä vietän aikaani?
Onko se siellä missä on perheeni?
Onko kotini minun turvapaikkani?
Onko minulla sellaista?
Löytyykö minulle paikkaa;
missä saan tuntea olevani turvassa?
Kenet päästän kotiini?
Omaan tilaani.
Siellä missä minun voimani,
on minun voimaani.
Siellä missä kultaiset kengät jalassa astutaan alueelleni.
Kohdellaan kunnioittavasti.
Onko kotini siellä missä minulla on hyvä olla?
Missä saan olla oma itseni.
Kotini on mielentilani,
siellä missä liikun;
saan olla kotonani.
Siellä missä minun on hyvä olla,
on paikka kodilleni.
Siellä missä on sydämeni;
on myös kotini.
Kotini kulkee mukanani,
varjelen sitä sisälläni.
Minun satamani, turvapaikkani;
Sydämeni
Jännä juttu näissä teksteissä. Muutama vuosi sitten sain valtavasti kanavoitua tällaisia runon kaltaisia tekstejä, jostain inspiraation tunteesta. Nyt näin jälkeenpäin, koen ne hiukan lennokkaina ja siirappisina. Ehkä jopa hävettää. Mutta, ne tulivat kauttani, jolloin ne ovat osa omaa luovuuttani. Miksi siis häpeäisin itseäni. Olin silloin oma itseni kirjoittaesssani tätä, onko nyt ympärilleni muodostunut häpeän kuori? On tämä elämä joskus yhtä tunteiden vuoristorataa.
Jos sinua kiinnostaa itsesi kehittäminen ja tunteet, suosittelen tutustumaan hyvän ystäväni yritykseen Oivallusten olohuone. Hän kirjoittaa hienoja tekstejä henkisestä kasvusta. Hän on ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja intuitiivinen energiahoitaja. Jos olet instagramissa, hänen tarinoitaan kannattaa seurata.
Olen itse myös käynyt intuitivisen energiahoitajan kurssin. Se toi jotain hyvin syvää pintaan alitajunnastani ja olen sen myötä ollut enemmän oma itseni kuin koskaan.
Maiju
