Ajatella näitä Suomalaisia hauskoja sanoja. Esimerkiksi positiivinen. Se tarkoittaa näin sanottuna montaa asiaa. Positiivinen voi olla iloinen ja hyväntahtoinen ihminen, mutta se voi olla myös positiivinen tulos esimerkiksi viirukselle tai taudille. "Oletko positiivinen? Joo olen, ai sä tarkoitit tätä viirusta.. En ole, vaan negatiivinen." Tai sähkössä puhuttaessa positiivinen tai negatiivinen napa + tai – . Hah, näitä en ole kuullut puhekielessä käytettävän, joten mennään liian pitkälle. Hahah, mutta toisaalta sähköä ilmassa, tarkoittaa kipinöitä rakkaudessa.
"Ai sä oot negatiivinen, no en haluu olla sun lähellä, ettei sun tunteet tartu muhun. Älä tartuta tota negatiivisuutta muhun. Ai sulla on negatiivinen tulos testissä, no okei saat lähestyä. Siis mistä te nyt puhutte? Häh. Eihän tuossa keskustelussa ollut mitään järkeä. Ei niin. Ihan kuin hän tahallaan käsitti mut väärin." Esimerkiksi puhekielessä ymmärrät mitä sanoja tarkoittaa, jos olet persoonana samalla levelillä. Mutta jos et ole, voi tulla paljon kommunikointi vaikeuksia. Asiakaspalveluammatti on loistava tapa oppia kommunikoimaan, sillä siinä jos missä oppii ihmisyydestä.
Kommunikointi on todellakin taitolaji.
Sitten on vielä sanamuunnokset, kaksimieliset viittaukset ja mitä näitä on. Sinä saatat olla hyvinkin tunteellinen, toinen kaksimielinen. Toinen on vakava, toinen nauraa. Tästä voi syntyä riita, ymmärtämättömyys astuu väliin. Riita voi syntyä mielessä, sitä ei ikinä kerrota naurajalle tai sitten se raivotaan päin naamaa. Erottaen heidät erilleen. Ihminen kätkee sisälleen paljon. Päästäksesi toista lähelle – se vaatii omien suojamuurien laskemista. Mutta voi mennä toisinkin päin, nauraja saa itsensäkin nauramaan. Tämä on taito. Nauraa itselleen ja hölmöilyilleen.
Kommunikointi vaatii kykyä kuulla, se vaatii kykyä aistia toinen ja kuunnella sydämellä. Kommunikointi on paljon enemmän kuin sanat, se on myös kehonkieli ja lähestymistapa. Katse.
Vaikea ihminen, ei ehkä halua olla vaikea. Mutta kun kohtaat hänet vaikeana, hän voi muuttua silmissäsi negatiiviseksi. Et ehkä kestä tunteita joita itsessä nousee. Ajattelet, että on sitten ärsyttävä tyyppi.
Haluaisin osata kirjoittaa tarinan kommmunikoinnin vaikeudesta, mutta ennen kuin sellaista osaan kirjoittaa, täytyy alitajuntani ensin valmistautua ja sulatella tarinaa, ennen kuin sen voin mielestäni tipauttaa paperille.
Mieti mikä ristiriita meidän sanoissa on. Kuusi ja kuusi, kuusi kuusta. Kuusta, kuin kuu. Ah pää hajoaa, eikai tuo nyt mikään sanonta ole. Sitten on nämä toiset ja kolmannet persoonat, minä sinä ja hän – muodot. Miten se nyt sanotaankaan.
Kerran juttelin Saksalaisen miehen kanssa ja kirjoitin hänelle paperille suomalaisen lauseen "Onko kaikki hyvin?". Hän tarttui konsonantteihin. "Kuulostaa känniläisen puheelta" Khkhkhkh, Onkoo kaikii hyviin?, hän sanoi. Hän oli baarimikkona Itävaltalaisessa hotellissa. Hän tapasi juopuneita paljonkin. Niinkuin mekin täällä Suomessa, ihan arjessa. Kerran juttelin aivan valloittavan ihanan Venäläisnaisen kanssa, joka sanoi ettei juuri osaa puhua Suomea, mutta keskustellessa, hän puhuikin valtavan paljon. Ajattelen, että hän uskalsi puhua paljon, sillä ymmärsin häntä. Mutta hän kertoi Suomen olevan todella vaikea kieli. Lähes kaikki ulkomaalaiset joiden kanssa olen jutellut, on sanoneet samaa. Se on mielestäni aivan totta. Suomi on pieni maa ja meillä on montaa eri murretta, sekä slangi. On vanha stadin slangi ja vielä tämä uusi – boomer aikausi. Ja mitä vielä. Jos osaa kameleontin kyvyn, voi kommunikointi olla helpompaa.
Vaikka meidän kieli on mikä on, niin olen silti aina ollut niin ylpeästi Suomalainen. Rakastan meidän pientä maata ja mietin useinkin kuinka vahvoja meidän kansalaiset aikanaan on sodassa ollut. Huoh. Nyt tulee kyynel. Olemme kiltti maa. Joskus todella naiivi. Naiivius ei ole aina hyvä asia, eikä se ole aina huono asia. Kun olen jutellut muiden maiden kansalaisten kanssa, totesin olevani ehkä sielultani myös Ranskalainen, Itävaltalainen ja Venäläinen. Venäläinen perheen malli (jos sen olen oikein ymmärtänyt), Ranskalainen nautiskelijan malli, Itävaltalainen kauneuden taju ja hiljaisuus – zen (No okei Japanikin osaa esteettisyyden todella), Suomalainen sisu ja oman maan kunnioitus ja maalaisjärki. Suomalainen noudattaa sääntöjä. Ne ovat asiat joita itsessäni näen. Tai ainakin toivon ja haluan näkeväni. Olen silti supisuomalainen syntyperältäni. Suomalaisuudesta on kovaa vauhtia tulossa Amerikkalainen. Säännöt leviävät, kiellot, lappuja pitää olla joka puolella, small talk, ei olla kiinnostuttu kenestäkään, mutta esitetään niin – pinnallista elämää. Jopa vessanpöntössä pitää lukea, että se pitää vetää. Mutta suomalaiset osaavat juuri puhumattomuuden ja hiljaisuuden, itsestään ei saa pitää ääntä. Vai saako kuitenkin nykyään jo? Olen yrittänyt tällaisia pohtia. Sillä maailma kansalaistuu kovaa vauhtia.
Olen saanut olla etuoikeutettu, vaikka suvussani ei ole jäljellä ketään sodasta kertovaa – on luokseni tullut Lottia. Vanhin oli 97-vuotias. Hän kertoi elämäntarinansa ja se oli hyvin syvälle sieluun koskettava tarina. Näissä lotissa oli vahva nöyryyden taito. He olivat nähneet pahuuden. He kunnioittivat ja arvostivat elämäänsä. Nykyään sota taitaa olla psykologinen. Kuka osaa keksiä parhaimmat ja viisaimmat sanat, sillä kommunikointi tapahtuu laitteiden kautta.
Besservisserit saavat helposti tilan. Beservissereitä on vaikeaa erottaa oikeasta ammattilaisesta. Siksi ihminen tarvitsee titteleitä. Onko näin? Mutta oikeassa elämässä, se titteli ei silti voi ihan kaikkea määrittää, sillä tittelin takana on ajatteleva/ajattelematon ihminen ja hän voi olla tittelinsä väärinkäyttäjä. Lukiessa emme näe kertojan kehonkieltä, emmekä silmiä, vain tekstin. On vaikeaa tulkita tunteilla. Silloin tulee tilalle järki. Kun kyseessä on tavallinen taallaaja, joka ei tiedä mistään mitään, hänen on luotettava johonkin. Jos ei voi luottaa keneenkään, tuntee olevansa yksin. Maailma vastaan minä. Menikö liian monimutkaiseksi pohdinnaksi? Ja samalla kun puhun besservisseristä, saatan itsekin olla sellainen. Yritän jatkuvasti reflektoida itseäni, joskus liikaakin. Mutta se on mielestäni hyvä asia.
Näsäviisas on kuitenkin tuo mitä tässä haen. Kommunikoinnissa on hyvä riisua kaikenlaiset tittelit pois ja miettiä puhuuko hän minulle kuin ihmiselle vai eläimelle. Kohdata ihminen ihmisenä, ei alempana eikä ylempänä – oli titteli mikä hyvänsä. Silloin voi oikeasti kuulla. Riisutaan kaikki korut ja meikit, hienot vaatteet, tittelit ja krumeluurit ja katsotaan toista silmiin. Ollaan toisiemme edessä riisuttuina. Uskallatko? Vai puetko kaiken suojavarustuksen yllesi, nostat nyrkit pystyyn ja vaadit oikeuksia.
Katsotaan sitten miten kommunikoidaan? "Pitää olla vahva jotta tässä maailmassa pärjää". Joo, just. Vahvuutta on monenlaista. Syvä rauha on vahvuutta parhaimmillaan. Kohdata toinen sydämen tasolla, se jos joku on auktoriteettia ja nöyrää. Oma voima, ei tarkoita suojamuuria sydämen ympärillä. Se on sydän revittynä auki haavoille ja sen haavan silittämistä. Itsensä silmiin katsomista ja kipujen kohtaamista. Seisomista itsensä takana. Kun tuntee kipunsa, nöyrtyy elämälle. Tietää, ettei toista ihmistä manipuloimalla saa kuin vihaa aikaseksi. Psykologista sotaa. Jupinaa, supinaa, riitaa ja pahaa.
Kun sydän puhuu sydämelle, syntyy ymmärrys. Kun järki puhuu järjelle, syntyy sanojen välinen aivojen taistelu.
Olen kyllä iloinen, että maailmastani on kadonnut urpåt. Se tarkoittaa sitä, että he uskaltavat olla seurassani omia itsejään. Se on mielestäni hienoa. Minun mielestäni oma itse tarkoittaa sitä, että saa olla oma itsensä, mutta täytyy kunnioittaa sen verran toisia, ettei satuta. Jokainenhan tulkitsee asian omalla tavallaan. Olen myös oppinut ihan terapeutin kautta, että ihminen luottaessaan minuun, uskoo, että kestän myös hänen loukkaukset. Että tavallaan olen otettu saavani olla maalitaulu. Mutta ei kiitos, keksikää toinen maalitaulu. Heittäkää vaikka tikkaa, oikeaan tauluun.
Olen opetellut itselleni tällaisen tavan: Jokainen kohtaamani ihminen on ihana, kunnes hän toisin todistaa. Minua ei saa kovin helposti vihaamaan toista ihmistä, en tiedä osaanko edes vihata. Mutta käännän huomion pois, jos en kestä tunteita joita minussa nousee. Enää en jää tulee makaamaan. Toivottavasti. Nauran. Kop kop kop. Pään koputus on paikallaan.
Asioiden johdattelu mielessään estää kuulemisen. On ihan turhaa yrittää edes puhua, jos toinen on jo mielessään luonut käsityksen ja lopettanut kuulemisen. Näen jo ilmeestä, etten jatka keskustelua. Menee suu silloin kiinni, eikä kommunikointia synny – lähinnä kiukkua ja riitaa.
Jotta voi kirjoittaa, tulee myös ymmärtää. Tarinoita voi aina kopioida muilta, mutta onko silloin aito? Voiko valheellisuuteen rakentaa hyvää perustaa? Eikö se ole vähän kuin talon rakennus mädälle maalle? Mutta jos tätä oikeaa maailmaa ajatellaan, niin kyllä näin taidetaan tehdä. Rakennetaan mädälle maalle perustaa, valheiden päälle tarinaa.
Me aina hiukan otamme muilta tarinoita, sillä tavalla tämä maailma kehittyy eteenpäin, mutta jos turvaudumme vain muiden tarinoihin – me kopioimme ja elämme valheessa. Kyseenalaistamisen kyky on vahva voima. Näitä pohdin.
Itse mietin, kuka olisi sellainen kirjoittaja jota todella ihailen? Jonka sanat elävät minussa, mutten kopioisi häntä. Olen jo oppinut puhekielessä, että esimerkiksi Joensuun murretta puhuvan kanssa, kun olen pari päivää – jatkan matkaani puhuen Joensuun murretta. Myös toinen kirjoittaja voi saada minut kirjoittamaan kuin hän. Siksi onkin hyvä osata irrottautua ja löytää hänen kauttaan se oma ääni. Oma kirjoittajaminä. Mahtavaa on se, että kirjoittaja saa keksiä omia sanoja. Oman maailman, mutta kommunikoinnissa ihmisten kanssa oman kielen kanssa – ihmiset reagoivat. "Mitä! Siis mitä sä tarkoitat? Mä en ymmärrä sua yhtään! "
Maiju
