Toiset ihmiset ovat opettajia meille

 

Kävelin tänään aamulla metsässä koirani kanssa ja pohdin yhteyttäni luontoon ja yhteyttä itseeni luonnon kautta. Kun koin elämäni yksinäisimpiä hetkiä ja sisälläni oli möykky, joka halusi tulla nähdyksi –  turvauduin luontoon. Kun lapset olivat pieniä, heräsi minussa valtavia tunnevirtoja, joita en tunnistanut. En ollutkaan enää "kaikkivoipa". Sillä silloin kun ei kanna muista kuin itsestään vastuuta, sitä ikäänkuin kulkee silmät kiinni –  ei tarvitse katsoa ympärilleen. Muut vaan ovat nipottajia. Hah. 

Äitiys toi minuun valtavan särön. Aloin nähdä ympärilleni, en tosin selvästi vaan egoni pullahti pintaan. Kirjoittajat puhuvat myös sisäisestä sensorista. Minä luulin tietäväni miten tämä homma hoidetaan. Mutta jatkuvasti ylitseni vyöryi jonkinlainen hyökyaalto, joka pyyhkäisi luulot pois. Minulla oli sisäiset nyrkit pystyssä valmiina oikaisemaan asioita, kuitenkaan sitä tekemättä, sillä toinen puoli minussa oli suunnaton arkuus ja itseni vähättey. En voi olla mitenkään oikeassa. Muiden mielestä. Muiden tahto on ollut aikanaan paljon vahvempi kuin minun. Mutta. Sitten minussa alkoi tapahtumaan jotain. Aloin kasvattaa voimaani. Aloin puimaan nyrkkiä ja muutuinkin yhtäkkiä vahvaksi. 

Luin kirjoituksen tahtotulesta. Näkijä Niina-Matilda Kuusisto käyttää tätä sanaa. Ymmärsin, ettei minulla tainnut niin paljoa sitä olla kun lapset olivat pieniä. Olin saanut 3 hyvin vahvaa ja päättäväistä lasta kasvatettavaksi ja minun tuli olla vahva, jotta sain heidät ymmärtämään elämästä asioita. En voi sanoa olevani hyvä äiti minun maailman asettamien kaavojen mukaan, jos kuuntelen mielipiteitä. Mutta olen sitä silti. Äidille maailma on täynnä uhkia. Tehtäväni on valistaa lapsiani. Antaa tarpeeksi eväitä kohdata maailma. 

Jos maailmaa katsoo, kaaosta ei pysty hallita. On vain uskallettava luottaa ja se onkin pelottavaa joskus se.

Maailma on täynnä vääryyksiä joita oiotaan. Mielenrauha on tavoiteltava piirre. Mielenrauha voi kadota paineen alle. Kiukku kasvaa ja vaatimustasot heiluttaa päätä. 

Mutta mikään ei ole ihanempi kuin tunne ettei välitä enää siitä teenkö oikein vai väärin. Sillä moni muukaan ei tee oikein. On vain tehtävä. Pelosta huolimatta. 

Ihminen joka ojentaa muita, hän tulee kohtaamaan vielä jossain vaiheessa vastustajansa. Sen olen oppinut ja joskus vaikeudetkin helpottaa. Vaikeat ihmiset ovat loistavia opettajia. He eivät opeta sitä mitä he luulevat opettavansa, vaan he opettavat löytämään meistä tahtotulen. Jokaisen meidän on löydettävä itse meidän oma kipinä. Me emme voi sitä muiden puolesta tehdä. 

Maiju

Kirjoita siitä mitä pelkäät

 

Kirjoitusharjoituksissa suositellaan menemään tilanteisiin jotka pelottaa. Kirjoita omat pelot auki. 

Samalla kun kirjoittaa omia pelkojaan, on tavallaan auki maailmalle. Herkkä arvostelulle. Kun sisimmästään kaivaa syviä kipujaan tai nolouksiaan, mitkä itse on painanut pinnan alle –  on äärimmäisen pelottavaa joutua naurunalaiseksi. Kun seuraan ihmisiä ympärilläni, huomioin monien heränneen. Heränneen niin sanotusti itselleen, omille tarpeilleen, haluilleen ja toiveilleen. Samalla pieni lapsi, joka aikanaan on tukahdutettu ison maailman alle, nostaa päätään. Pieni lapsi meissä on yhteydessä mielikuvitukseen. Siihen luovaan, herkkään voimaan, jonka iso maailma polkisi ja vaientaisi. Kun kirjoitat pelkosi auki, saat niiden voiman takaisin itsellesi. Kun todistat itsesi itsellesi –  peloilla ei ole vaikutusta sinuun. 

Kun siitä huolimatta kirjoittaa vaikka pelottaa, pääsee käsiksi omiin tunnevirtoihin. Mutta mieli on kuitenkin melkoinen epeli toisinaan. Meitä voi sattua ihan tavallisten asioiden kirjoittaminen. Kirjoittaessa voi tuntea häpeää, tukahdutettua vihaa ja raivoa tai valtavaa rakkautta. Mutta useimmin kirjoitukset ovat yhteydessä synkkiin tunteisiin. Ainakin minulla. En silti ole synkkä. Mutta minussa asuu synkkä leidi, joka käsittelee maailman nurjaa puolta kirjoittaen. 

Kun aloitin kirjoittamaan, en elänyt omaa elämääni kuin halusin. Kohtasin paljon kipua ja ongelmia ja kirjoittaminen oli keinoni tuoda itselleni helpotusta. Pääsin aina vain syvemmälle alitajuntaani kirjoittamalla sitä auki. 

Mitä enemmän tutustuin itseeni ja omiin reagointitapoihin, sitä helpommaksi maailmani muuttui. Sillä minun ei tarvinnut enää pohtia mitä muut ajattelevat. Minun piti selvittää mitä itse ajattelen. Mitkä näistä mielessäni olevista ajatuksista on omiani ja mitkä muiden. Kun olin työntänyt muiden ajatukset pois, alkoi itseeni tutustuminen. Kuka minä olen? 

Jos sanoo, ettei pelkää mitään –  voi tuon lauseen takana olla valtava määrä asioita joita ei ole koskaan katsonut tai antanut itselleen näyttäytyä.

Maiju

Kirjoitan sinulle

En muuten ole päättänyt kenelle kirjoitan, tai oikeastaan en ole selkeyttänyt kenelle kirjoitan. Mutta kirjoitan sinulle. Sanotaan, että kirjoittaessa aina valitaan kohde kenelle kirjoitetaan. Se voi olla oma itse tai isä, äiti tai lapsi. Kuka vaan.

Minä kirjoitan vähän kaikille. Mutta lopulta kuitenkin kirjoitan sinulle. Joskus kirjoitin isälle. Mutta harvoin kirjoitan vaikka omalle perheelleni. Joskus kirjoitin kiukun kohteelle. Mutta se oli raskasta.

Joskus purkaan sinulle elämääni kuin olisit ystäväni. Joskus ajattelen blogia päiväkirjana. Mutta en tiedä. Haluan vain kirjoittaa, sillä se on keino jäsennellä ajatuksiani.  

Rakastan kertoa tarinoita. Kirjoitan niitäkin sinulle. Maailman pitäisi kuunnella oikeita tarinoita ja oppia niistä. Varsinkin silloin kun se parantaa maailmaa. 

Ei mulla muuta. 

Maiju

Pahansuopuus

 

Minulla on ollut melkoisen hurjat pari viikkoa työni puolesta. Hyvällä tavalla. En osaa sanoittaa kuinka hyvä on ollut olla uudessa työssäni, joka on oikeastaan vanha työ. Palasin vanhaan, mutta silti uuteen työhön. Uusiin tiloihin. 

Koska oma energia on ollut niin lennokasta, olen nauranut ja tuntenut iloa ja innostumista – oli vaikea kuulla tai oikeastaan tuntea hiukan toisenlaista energiaa. En oikeastaan tiedä miten avaisin sanaa pahansuopa. Mutta olin pahansuovassa energiassa viimeisen vuoden. Minun selkäni takana puhuttiin minusta ja asioistani. 

Energia ei valehtele. 

Ihmiset eivät välttämättä ole tarkoituksellisesti pahansuopia, mutta jos ei ole itseään ja mieltään hoitanut, tehnyt työtä itsensä ja henkisen kehityksensä kanssa voi olla kuin tuuliviiri. Eikä oikein ole moraalia. Silloin on helposti vietävissä ja luovuttaa voimansa muille. Varsinkin sellaisille, joilla ei itselläkään ole hajua missä mennään. Ihmiset jotka ovat heiluvia, mukavia ja kuitenkin räjähtäviä ovat yleensä kilttejä, eikä pidä puoliaan, mutta ovat myös itse hyökkääviä ja arvaamattomia. Tällaisen seurassa on raskasta olla. He ovat vuoroin uhreja ja vuoroin syyllisiä. Heiluva persoona on pelottava, sillä häneen ei voi oikein luottaa. Jos luotat hänelle salaisuuden tai puhut luottamuksellisesti asioitasi – hän voi heikolla hetkellään viedä tietosi eteenpäin. Jos tunsit piston rinnassasi, älä huoli. Se on hyvin tavallista, kunnes alkaa kasvu. 

Itseään ei voi kasvattaa, jos ei ole tietoisuutta missä mennään. 

Kuka meistä haluaisi olla pahansuopa? Kuitenkin moni on tahtomattaan tai tiedostamattaan. Ettei ole, on tehtävä tietoisesti työtä itsensä kanssa. Kieltäytyä lähtemästä juoruilun tielle. Kieltäytyä puhumasta muiden asioita heidän selän takana. Olla suoraselkäinen ja kysyä suoraan jos jokin vaivaa. Mutta tiedän senkin, että se on pelottavaa. Ihmiset voivat olla pelottavia. Jos uskallat puhua suoraan ja toinen reagoi, ei pelottavaa ole ehkä se miten hän reagoi, vaan miten itse reagoi ja käsittelee omat tunteensa.

Minua hetki sitten muistutettiin pahansuovasta energiasta. Sain tuntea sen taas nahoissani ja todettua, että se on energia josta kannattaa pysyä kaukana. On hetkiä, kun energia ympärillä nostaa meissä asioita pintaan. Tänään se taitaa olla henkisissä piireissä kutsuttu porttipäivä 7.7. Sekä maanantaina olllut täysikuu. Tänään on perjantai kun kirjoitan tätä. 

Tänään on ollut mielenkiintoista energiaa. Töissä sain itse asiakkaalta energiahoidon, melkoisen jännää ja ihanaa. Mutta samaan aikaan lähialueellani tapahtui riitoja. Energia riehaannuttaa ja puhdistaa. Se nostaa aika ajoin ihmisten kipuja pintaan käsiteltäväksi. Meidän omaksi valinnaksi jää, miten energian kanssa toimimme, miten valitsemme reagoida. Reagointi ei aina ole valinta, se voi olla salamannopeaa, eikä sitä huomaa. Mutta henkisen kasvun ja itsetyöskentelyn myötä, siihen voi päästä vaikuttamaan. Kun saa juurisyyt reagoinnin takana puhdistettua, voi reagointi muuttua täysin ja jopa kadota. Aika ihanaa. 

Maiju

En keksi otsikkoa.

 Olen pari päivää ollut herkillä, en tiedä miksi tai tiedän nyt. Olen ollut herkistynyt ja itku tullut helposti. Asiakkaiden kanssa keskustellessa, huomasin kuinka silmäni kostuivat kyynelistä, mutta tein sen ikäänkuin piilossa näyttämättä. Maanantaina, eli toissapäivänä ystäväni koira lopetti elämisen. Koska elän niin vahvasti ystäväni mukana, hämmennyin omista reaktioistani. Miten olen, miten puhun, miten ystäväni ottaa asian. 

Eilen töissä kerroin työkaverilleni oudosta olostani, kuinka haluan vetäytyä yksin syömään. En halua liittyä mihinkään porukkaan vaan piiloutua, se oli outo tunne, mutta laitoin väsymyksen ja hormonien piikkiin. 

Illalla lähdin töistä ja avasin facebookin, siellä oli kirjoitus Miki Liukkosen kuolemasta, se pysäytti. Minulla on todella vähän esikuvia kirjoittajana. Mikin tekstejä en ole juuri lukenut, kuin somessa ja olen kuunnellut häntä. Hänen persoonaansa. Hän oli pahoinvoiva, mutta silti hauska. Tragikoominen. Kun minulla alkoi tämä innokas kirjoittajan vimma kursseilla, aloitin ensin Kirsi Rauduskosken luovan kirjoittamisen intensiivikurssilla loppuvuodesta 2018. Seuraava luovan kirjoittamisen kurssi oli Miki Liukkosen nettikurssi kirjoittajaklubista. En tuntenut häntä, enkä ollut kuullut hänestä mitään aiemmin. Hän piti lyhyitä videoita aiheista, joita en enää muista, mutta sen muistan –  että paljoa ei tarvinnut kuunnella, kun inspiroiduin ja kirjoitin. Kävin kurssia hitaasti ja kirjoitin paljon. Siitä asti olen seurannut hänen juttujaan, kuunnellut ohjelmia ja ollut kiinnostunut hänestä. Viime aikoina vähemmän. Eilen kun luin hänen kuolemasta, se pysäytti. Pidättelin itkuani matkalla autoon. Mutta miksi hän vaikutti minuun niin vahvasti? Hänestä ja hänen pahasta olostaan näki kauas. En löydä sanoja, enkä osaa sanoittaa, mutta tulin surulliseksi, hän oli vasta 33 vuotias. Hänellä oli erittäin paha olla. Hänellä oli hauska ja aito huumori, hän sai jäätelön syömisen kuulostamaan hauskalta. Hän sai paljon kritiikkiä. Voi kun maailma ymmärtäisi, että mielenterveyden kanssa kamppailevat eivät tarvitsisi yhtään enempää kritiikkiä, kuin mitä he saavat jo itseltään. 

Onko ihmisyys oikeasti noin julmaa? Että julkinen maailma on tragediaa. Ja tiedän sen olevan, mutta miten saamme nuoret pahoinvoivat kääntämään suuntaa, löytämään rakkauden? Mielestäni aihe on pelottava ja vaikea, sillä kirjoittaminen on itselläni yhteydessä vaikeisiin tunteisiin. Kirjoittamisessa voi mennä sellaisille tietoisuuden tasoille, jotka voivat olla hyvinkin masentavia ja mustia. 

Mutta, kaikki kritiikki ei ole vain rikkovaa se voi olla myös erittäin rakentavaa ja kasvattavaa. 

Kauniit tekstit syntyvät rumista asioista, rikotuista mielistä.

Olen kasvanut ympäristössä, jota ei voi kaunistella. Kirjoittaminen auttoi minut siitä eroon. Kirjoitin asiat itsestäni ulos, jotta niiden ei tarvitse kulkea muistoissani. Ne kulkevat silti kehoni muistissa, mutta laimeampana ja laimeampana. 

Näin unen viime yönä, jossa poika makasi lattialla kuihtuneena. Hänen käsi oli syöpynyt ja jalat olivat muodottomat. Minulle kerrottiin unessa, että hän oli Miki. En osaa sanoa mikä sen oli aiheuttanut, suru tai viha tai tuska, joka oli vienyt raajat. Enkä tiedä miksi hän tuli uniini. Hän oli minulle siis tärkeä. Siksi suren, vaikka hän ei minua edes tiennyt. Ihailin hiljaa. 

Toivon rauhaa sinun sielulle ja hyvää ja kaunista taivasmatkaa. Uskon, että sinä paransit ihmisiä ja suren, että elämäsi päättyi. Toivon, että sinulla on nyt hyvä olla taivaskodissa, sillä sinne sinä pääset. Kiitos, että olet ollut osana minun kirjoittajamatkaani. Suren poismenoasi. Se tuntuu syvällä. Maailma on rikki, mutta sen kurominen yhteen on vielä mahdollista. Jatkan sinun podcastien kuuntelua, jostain syystä sinun hidas äänenpaino sai minussa kirjoittajan liikkeelle. Kiitos siitä 💜

Hyvää taivasmatkaa Miki

Maiju

Elämä on ihmeellinen opettaja

 

Elämä. Voihan elämä. 

Energiamaailma on opettanut minulle sen, etten odota liikoja ja annan elämän yllättää. Joskus yritän liikaa, pääni ikäänkuin kiehuu puskiessani eteenpäin, eikä mitään tapahdu. Kun päästän irti – alkaa tapahtua. 

Stressi kertoo kehoni kautta, milloin olen tehnyt liikaa ja vääriä asioita. Mistä tiedän mikä on väärin? Herkkänä aistin ympäristöäni ja vaikka muiden mielestä asiat olisivat hyvin, minä saatan kipuilla –  silloin minulla ei ole kaikki hyvin. 

Kun olin väärässä paikassa itselleni, sormeni olivat kipeät –  kun vaihdoin paikkaa kivut katosivat. Kun yritän olla jotain mitä en ole, asettua jonkinlaiseen muottiin mihin en sovi, ainakaan sillä hetkellä –  kehoni on kipeä. Nyt migreenit vaivaavat, kun otan kantaakseni liikaa muiden huolia. Henkisellä polulla muita auttaessa on tärkeää tunnistaa omat rajat ja omat toimintatavat. On tarkoituksellista, että jaksat hoitaa itseäsi. 

Tunnistatko itsessäsi herkän piirteitä? Herkällä on taipumusta joskus ylitulkita, mutta toisinaan ylitulkitsemisessa on myös perää. Jos jokin asia häiritsee todella kovasti herkkää, silloin siinä on jotain perää. Älä siis anna maailman uskotella sinulle olevasi väärässä. 

Kävin vuonna 2011 reikikurssin ja siitä lähti minun elämän tulkitseminen. Epäilijöille joutuu usein todistella reikiä, mutta ei siitä tarvitse kinastella. Reiki vain on, se on rakkautta. Tiedättekö sellaisen tilanteen esimerkiksi keväällä, kun koti näyttää yhtäkkiä todella likaiselta. Tekee mieli siivota. Reiki tuo valoa pimeään huoneeseen. Kun likaa korostetaan, se ikäänkuin sattuu. Rakkaus voi sattua. Tai oikeastaan rakkaus ei satu, vaan ego sattuu. Sillä rakkaus paljastaa meissä asuvan egon. Rakkaus alkaa karsia meistä egoa irti tai se alkaa näyttää meille egon piirteitä, jotta opimme kasvamaan henkisesti. Muuttamaan elämäämme enemmän sellaiseksi, joka meille sopii. 

Sen ei kuulu sattua, mutta harva meistä herkkiksistä osaa ottaa elämän vastaan kivutta. 

Vuonna 2013 alkuvuonna aloimme pienessä ryhmässä tehdä Kaija Juurikkalan Askeleita kirjan oppien mukaan kehomatkoja. Silloin sain tietää itsessäni olevan piirteitä, jotka eivät ole ihan tavallisia. Tunsin muiden kipuja ja näin muiden elämää. Ja tämä tapahtui niin, etten nähnyt ihmistä ketä tulkitsin. Minulla oli vain henkilön nimi. Tein tulkintoja myös sellaisille, jotka ovat täältä jo poistuneet ja jouduin käsitellä rajan toista puolta melkoisen paljon. Suru ja kipu joka liittyy siihen, mitä ihmiset eivät helposti halua nähdä voi sattua paljon. Sain olla siltana välissä. Itseltäni se vaatii aikamoista sisäisen maailman käsittelyä ja nöyryyttä. 

Kun tämä kehomatkailu vei paljon voimiani, eikä reiki riittänyt lähdin oppimaan lisää energiasta. Aloitin intuitiivisen energiahoitajan opiskelut. Tästäkään asiasta en jaksa kertoa egolle mitä se on, mutta sen tuntee jos on tunteakseen. Energia meinaan on mieletön voima. Jos sen sallii itselleen. Ego meissä tekee usein kaikkensa, ettei se usko. Minun oma egoni oli melkoinen tyranni, mutta sen kanssa joudumme jokainen tehdä työtä. Siis sinä teet töitä oman egosi kanssa, minä omani. Ne toisinaan kietoutuvat toisiinsa ja silloin voi salamat kimpoilla. 

Mutta, jos uskallat ottaa energian vastaan –  voit kokea ihmeitä. Jo pelkästään tämän kirjoituksen lukeminen voi avata sinua. Jos sallit. Energiahoitoa ei koskaan saa tehdä toiselle ilman lupaa, sillä silloin se ei ole puhdasta rakkautta, vaan manipulointia. Energia opettaa meitä manipuloinnista irti. Se auttaa meitä yksilöinä, tekemään omasta elämästä kauniin – samalla se parantaa myös ympäristöämme ja näin voimme vaikuttaa parantavasti ympäristöön. Energia ei kuitenkaan opeta miten muuttaa muita, meidän on muututtava itse, jotta muut ympärillämme muuttuvat mukana. Alku on aina vaikein. 

Maiju