On karu fakta, ettemme ole kukaan täydellisiä. Tässä maailmassa jossa elämme, ei ole olemassa täydellistä. Ai miksi? Koska kuka määrittelee täydellisen? Kenellä tässä maailmassa on sellainen valta ja auktoriteetti, että saa päättää mikä on täydellistä?
Meillä on kyllä sääntöjä, joita on luotu aikanaan. Sääntöjä, joihin olemme kasvaneet. Näitä raameja ja rakenteita, joihin meidän pitää istua. Meillä on laki, jonka ovat luoneet tietty määrä ihmisiä. Meillä on perhe ja perheen säännöt, kulttuurien tavat, uskontojen tavat/säännöt jne. Ja meillä on ihmisten erilaisia persoonallisuuksia, jotka tulkitsevat elämää eri näkökulmista.
Siksi perfektionismi on negatiivinen tunne, sekä harhaa, koska maailma on täynnä niin erilaisia tapoja tulkita elämää. Vapauttavaa? Kun odottaa täydellistä, perfectoa – tulee saamaan aina mukanaan myös vastakohdan. Ääripään. Perfektionismi on kontrollointia ja kontrollointi estää luovuuden, sekä flow:n mitä tänä päivänä kovasti tavoitellaan.
Jos ihminen, joka ei tee esimerkiksi itse käsillään mitään, eikä oma työnteko ja elämäntapa ole priimaa – tuntuu todella kurjalta ja nurjalta, että sellainen henkilö vaatii täydellisyyttä ympäriltään. Sellaista henkilöä on myöskin aivan mahdoton miellyttää. Ei edes kannata yrittää.
Moni ei edes tiedosta täydellisyyden tavoitteluaan. Sitä, miten perfektionismi satuttaa ympäristöään. Olen tainnut aiemminkin kirjoittaa tänne "Perfektionismi on pelkoa valepuvussa" Sanoi Julia Cameron.
Eli do not be the perfectinos tyyppi, vaan ole vaan se joka olet. Sillä silloin kun uskaltaa vähän tiputtautua alaspäin vaatimuksissaan, voi löytääkin itsestään piirteitä miksi ylipäätänsä vaatii täydellistä. Mitä itse olen oppinut, täydellisyys tuntuisi olevan egon suojakeino. Jotta ei vaan paljastuisi muille, kuinka heikko sitä on. Kun taas uskaltaa kohdata heikkoutensa, se menettää voimansa ja kadottaa tarpeen täydellisyyteen. Me olemme aivan tavallisia kuolevaisia koko sakki, vaikka toiset luuleekin olevansa jotain muuta.
Maiju
