Hyvän maun rajat kommunikoinnissa

 

Tunnistatko tällaisia kommunikoinnin tapoja joita hyvin suuri osa tekee, mutta mitkä satuttavat ja mitkä saavat joko niskavillat pystyyn tai riidan aikaiseksi:

– Vitsaile toisen heikkouksista

– Pohdi ääneen ryhmässä ryhmään kuuluvan heikkouksia. Ihmettele tai kummastele miksi on jokin heikkous, kun itsellä ei ole. Ryhmässä on aina niitä jotka lähtevät tähän mukaan. 

– Kiertele sanoja, älä sano suoraan asiaa ja väitä jälkeenpäin että olet sanonut. 

– Tai sano asia ja väitä jälkeenpäin ettet ole sanonut.

– Sano asia epäselvästi viestillä ja kun toinen yrittää ymmärtää –  pyörrä pääsi ja ehkä syytät toista epäselvästä kommunikoinnista. 

– Älä koskaan kerro mistä olet vihainen, mutta katso vihaisesti. Paisko ovia ja kiukuttele. Kun sinulta kysytään onko kaikki hyvin. Oksennat sanaoksennukset toisen päälle.

– Ja sano aina viimeinen sana, koska olet kilpailuhenkinen ja nautit siitä. Sano, vaikka se loukkaisi tai olisit väärässä.

–  Puhu toisen suulla. Väitä asioita henkilöstä –  tietäväsi paremmin asioita hänestä kuin hän itse. 

Hyvä kommunikaatio on vuoropuhelua. Ei yksin puhelua. 

Olen 'harrastanut' henkistä kasvua eli itseni reflektointia muutaman vuoden, eli niin kauan kuin olen kirjoittanut. Samalla se on asettanut minut tarkkailijan rooliin. Toistuvasti olen tilanteessa, jossa minun heikkouksiani pohditaan ääneen tai lapseni heikkouksia mitä pidetään heikkoutena. Muut saattavat sanoa "en minä vaan ja ei meidän lapsi". 

No kun teidän lapset ovat sitä ja tätä. 

Liian kova tarve päteä ja olla oikeassa tuo mukanaan vain särkyneen sydämen. 

Kenelläkään ei pitäisi olla niin vahva itsetunto, että 'arvostelee' millään muotoa toista ihmistä. Jos ei itse tiedä mitä arvostelu tarkoittaa, suosittelen silloin olemaan puhumatta mitään. Ihmiset jäävät kantamaan sanotut sanat. Olet menettänyt silloin jo kasvosi. 

Kaikkiin edellä mainittuihin sanon neuvoksi. Pysy hiljaa ja kanna vastuusi. 

Maiju

Vahvuuskartoitus

Missä olet hyvä?

 Kaipaus

Pyysin facebookissa apua kuvan nimeämiseen ja sain vastaukseni

Oletko huomannut, että tänä päivänä puhutaan paljon menestymisestä ja uran luomisesta. Ihmiset näyttävät upeita kotejaan ja omaisuuttaan, vapauttaan, unelmatyötään. Toiset lapsiperhearkea ja vain siitä hyviä asioita, onnea. Ne joilta onni tuntuisi puuttuvan, ovat kateellisia, surullisia, kipeitä tunteistaan. Tuntevat köyhyyttä, vähäpätöisyyttä. Mutta jos tunnistaa kateuden alta sen syvimmän tunteen: miksi olen tästä kateellinen - voi päästä itsensä kanssa monta askelta eteenpäin. Kateus on tunne, jossa ei kannata viihtyä liian pitkään. Se katkeroittaa. Enemmänkin antaa sen toimia polttomoottorina omaan onneen. 

Kun kirjoittaa itselleen auki ajatuksiaan, voi löytää helmiä sanojen joukosta. 

Suomalaisuuteen tuntuisi kuuluvan itsensä latistaminen. "En mä mitään osaa" "No ei tää nyt oo mitään." Mutta kansa ärsyyntyy myös siitä, kun joku ei ole hyvä ja se joku on sitä mieltä, että hän on paras. "Ylimielinen", helposti ajatellaan. Mutta miten sitten tällaisien piirteiden kanssa elää ja toimia. On hyvä tiedostaa ettei osaa kaikkea, mutta ei suinkaan mollata itseään. Ja sitten taas liian kova itsevarmuus voi pudottaa kovaa ja korkealta. Kultainen keskitie, se olisi ainakin itselleni se paras. 

Kysele muilta missä olet hyvä? Miten he näkevät sinut. Jos ympärillä on ihmisiä jotka ilmaisevat itseään heikosti, se voi tuntua ettei kukaan osaa vastata. Kehuja voi olla vaikeaa antaa, niitä voi olla myös vaikeaa ottaa vastaan. 

Jokainen osaa jotain, jokainen suosittelee jotain, jokainen haluaa jotain. 

Miten erottaa itsensä muista. Mikä voisi olla sellainen juttu, mikä on se oma vahvuus? 

Tänä päivänä muotisanontoihin kuuluu: "uskalla sanoa ei". Jos oikein ymmärrän, niin tällä lauseella tarkoitetaan milleniaaleja ja vanhempia. Kun opetamme sanomaan ei, energia pysähtyy. Älkää hermostuko. Yritän selittää auki. 

Huonoon kohteluun tulee sanoa ei. Huonoihin ihmissuhteisiin tulee sanoa ei. Muiden mollaamiseen tulee sanoa ei. Kun puhuu yleisesti koko maailmalle, koko maailma –  kaiken ikäiset ihmiset vastaavat. Kun yrittää puhua kaikille, kaikki eivät ymmärrä. Siksi puhutaan kohderyhmästä. Omista ihmisistä. 

Jotta voi löytää omia vahvuuksiaan, tulee löytää omat ihmiset. Samankaltaiset. Samoista asioista kiinnostuneita persoonia. Jos on itsensä vastakohtien kanssa tekemisissä, voi huono itsetunto kolkuttaa, sekä ulkopuolisuuden tunne jäytää. 

Kun olin nuori, kaikki oli kallista. Käsityöt olivat halpoja, joten tehtiin itse. Kaupasta sai kallista, sitä ei ostettu. Maailma on mennyt nurinpäin. Kaupasta saa halvalla, käsityöt –  myös materiaalit ovat kalliita. Meidän kasvatukseen kuului ei. Älä tee sitä, älä tee tätä. Älä koske. Tämän päivän kasvatukseen (joillain) on "ei:n" käyttö kielletty. Kun lapsi ei kuule koskaan ei sanaa niin... 

Sano ei ikäville ihmisille, mutta pyri näkemään ikävissä asioissa myös hyvää. En tarkoita väkivallassa: fyysisessä tai henkisessä. Se ei ole koskaan hyvää. 

Jos joku kaikesta huolimatta, vaikka olet yrittänyt omaa käytöstä/asennetta muuttaa - käyttäytyy sinua kohtaan huonosti. Jätä tuo suhde taaksesi. Kaikki ihmissuhteet eivät toimi, vaikka sanoilla niitä kaunistelisimme. Ikäville ihmissuhteille saa sanoa ei. Olen kokenut myös sen, että asiat puhutaan halki ennen isoa päätöstä katkaista suhde, mutta en ole varma onko se aina ihan toimiva keino. Varsinkaan jos vastapuoli nauttii viimeisestä sanasta. 

Pettymykset kuuluvat elämään. Mutta onhan ei:n sanomisessa sellainenkin mutta, liittyen vaikka työhön. Jos otat ihan kaikki työtehtävät vastaan joita tulee jonossa ja pilvin pimein, niin onhan se vähän niin, että silloin voi kuluttaa itsensä loppuun. Tällaisiin toki tuleekin sanoa ei. 

Jos sinulle sanotaan jatkuvasti ei, se voi lopulta tehdä ihmisestä onnettoman. Jos tuot ehdotuksiasi esille ja edessä on aina jyrkkä ei tai ei se kuitenkaan onnistu -ajatus. Se todella tekee onnettomaksi. Minusta se teki. Ajattelin ”Miksi edes yrittää, sillä aina sanotaan ei.”

On ihmisiä jotka sanovat heti ensireaktiona ei. Ei häneltä välttämättä uudelleen kysytä. Se saattaa olla henkilön defenssi. Hän sanoo aina ei. 

Henkisessä kasvussa puhutaan sielun pimeästä yöstä. Osaisinpa kertoa ja sanoittaa mitä se tarkoittaa. 

Kun katse on valossa –  hyvissä ja onnellisissa ajoissa, omat mielen mustuudet noustessa pintaan eivät kaada. Ja vaikka ne kaataisi, valo nostaa kyllä ylös. 

Opettele hyvät tavat ja kohteliaisuus. Sitä tässä maailmassa on liian vähän. 

Opettele kasvattamaan omaa auktoriteettia, omaa sisäistä voimaa. Uskalla sanoa ei, mutta älä sano oppiläksyille ei. Älä sano ei kehitykselle ja eteenpäin menemiselle. Sillä seisova vesi alkaa lopulta haista. 

Jos sanot aina ei, voi olla että lopulta sinulle sanotaan ei. 

Henkisessä kasvussa opetetaan omasta voimasta. 

Uskalla siis sanoa myös kyllä, varsinkin niille asioille jotka pelottaa. Älä silti koskaan siedä huonoa kohtelua ihmisiltä. Siihen ei löydy oikeutta. Älä kohtele itsekään muita huonosti, usko karmaan. Hyvä lisää hyvää. Paha saa palkkansa. Vaikka tämä tuntuisi vaikealta, niin isossa mittakaavassa –  se on aika lohduttava ajatus.  

Maiju

Kauneus syntyy tummasta

 Kenen silmät kauneutta katsoo?

Kirjoitin aiemmin otsikon kipu on kirjoittajan polttoaine ja nyt otsikko kertoo: kauneus syntyy tummasta. Nämä ovat kaksi melko samaa asiaa minulle. Pyrin näkemään kauneutta kipeissä asioissa. Näen kauneutta selviytymistarinoisssa.

Taide on vaikeaa tulkita ja moni tulkitsee niin taiteen, kuin sanatkin oman suodattimensa kautta. Meillä on erilaisia symboleita sanoille. Eikä aina löydy yhteyttä toisiin juuri siksi. 

Omasta mielestäni isoimmat ja merkityksellisimmät taideteokset syntyvät suurista ja vahvoista tunteista, rakastumisesta, haavoista, sydänsuruista, häpeästä. Häpeä tuntuisi olevan yksi ikäänkuin perisynti meille suomalaisille. Häpeällähän meidät on kasvatetttu. Jos ei kotona, niin koulussa tai muualla. 

Tavallaanhan häpeää ei saisi myöntää yleisessä ajatusmallissa, mutta sen myöntäminen lopulta helpottaa elämää. Kun sallii häpeän olemassaolon, sille voi alkaa tehdä jotain.

Kirjoita siitä mikä pelottaa. Kirjoita siitä mitä häpeät. Kirjoita kun olet valmis. 

Mikä on nolointa ja häpeällisintä mitä olet kokenut? Kirjoita siitä, puhu siitä, tunne se. Kyllä, se nostaa paniikkia ja pelkoa. Se hävettää ja laittaa vatsan sekaisin, ehkä jopa ripuli lentää seinään. Mikä on noloa ja mikä on häpeällistä? Voiko nainen istua hajareisin minihameessa? Voiko mies käyttää vaaleanpunaisia tangoja? Shokeeraavaa. Vai pysytäänkö ihan vain laatikossa: Nainen käyttää korsettia ja mies liituraitapukua. Se entisajan ihanne. Kun naiset olivat naisia ja miehet miehiä. Kaikki esittivät jotain muuta kuin olivat, eikä kukaan saanut ilmentää erilaisuuttaan. Naurettiin halveksien heille jotka olivat erilaisia. Oli pysyttävä laatikossa. 

Aina kun on jotain erilaista ihmiset älähtää. 

Jos mieli on täynnä tuomitsevia "Katso nyt totakin miten se kävelee puheita", niin opettele kävelemään juuri niin kenet on tuomittu ja vapauta sisäinen kävelijäsi. Ihmiset vieroksuvat kummallista ja outoa. Ole outo. Jokaisen meidän sisällä on jokin salaisuus, jokin outous joka piilotetaan muilta. Ihminen, joka tuomitsee muita –  pyrkii kätkemään omat outoutensa piiloon. Ihminen joka nauttii tuoda julki muiden heikkouksia, on epävarma itse. Uskalla olla vahva, varma ja voimakas. Itsevarma. Mutta ole reilu. Älä sorru itse asioihin, joita joudut korjaamaan jälkeenpäin. Vaan tee aina parhaasi. Älä tee toisille pahaa tietoisesti. Sieltä syntyy kauneus. Kauneus syntyy hyvistä teoista. Rumuus on likaa, likaisuutta, alhaista, valheita. Mutta sekin tulee sallia toisinaan itselleen. Me olemme likaisia ja rumia, mutta silti niin kauniita ja siistejä. Sehän riippuu ihan siitä kenen silmät meitä katsoo. Eikö? 

Kun joku toimii meitä kohtaan väärin, loukkaa, valehtelee meille, käyttäytyy päinvastoin kuin puhuu. Se sattuu. Kipu, josta voi parantua on kaunista. Ihmiset voivat olla vihaisia. Minäkin olen sisältäni vihainen. Mutta millä tavalla vihan kanavoi? Käyttääkö sen väkivaltatekoihin, käyttääkö sen muiden arvosteluun vai käyttäisikö sen oman itsensä nostamiseen ylös suosta? 

Maiju

Erottelukyky

 Sanojen erottelukyky

Olen puhunut aiemminkin blogissani "ihmisille yhteisestä ymmärrettävästä symboliikasta". Kuinka meidän sanoilla tuntuisi olevan yhteinen universaali symbolinen merkitys. Kun lähtee vähän rajojen ulkopuolelle symboleista ja keksii omia merkityksiä sanoille, voi olla vaikeaa löytää yhteistä kommunikointia muiden kanssa. On slangia, murretta, eri kielistä tuodaan hienompia sanoja Suomen kielelle. Meillä tuntuisi katoavan näiden myötä yhteinen ymmärrettävä kieli. On akateemisesti lahjakkaita ihmisiä, jotka puhuvat akateemisten kieltä. Sitten on duunarit, jotka puhuvat duunareiden kieltä. Sitten on vielä sanojen merkitykset itselle. Jos kaksi ihmistä keskustelee, eikä heillä ole yhteistä ymmärrystä sanoista, se voi olla tai oikeastaan yleensä on riidan paikka. "Mitä sä tolla tarkoitat!?!" Mitä tuokin tulee tänne pätemään hienoilla sanoillaan tai hitsi mikä juntti, eikö se ymmärrä selkeää Suomea.? 

Kun molemmat tulevat toisiaan vastaan keskustelussa –  syntyy ymmärrys. Magneetit vetävät puoleensa.

Kun molemmat ovat toisiaan vastaan –  syntyy riita. Magneetit hylkivät toisiaan.

Jos on herkkänahkainen/herkkähipiäinen, voi kommunikointi olla yhtä ruutinarun syttymistä. Patam! BOOM!

Olen sitä mieltä, että sydämen kieli on ymmärrettävin suurimmalle osalle. Aitous. Se on tärkeintä. Jos meistä ihmisistä riisuttaisi kaikki ylimääräiset yrittämiset pois, tilalle jäisi aito olemus. Ymmärtäisimmekö toisiamme paremmin? Jos meidän ei tarvitsisi väitellä mielen tasolla kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä, olisiko meillä rauha? Jos kukaan ei nostaisi itseään näkymättömälle jalustalle ja lähtisi ojentamaan toista. Tai alentaisi itseään ja nostaisi muita itsensä yläpuolelle. 

Minäkään en ole aina oikeassa. Vaikka kirjoitan näin, joku on aina eri mieltä. Olen vain ajatusten heittelijä. Uskon, että meillä jokaisella on jonkinlainen mittari sisällään, joka ottaa tietoa vastaan, joka hänen kuuluu ottaa. Jos me ottaisimme ihan kaiken, minkä kuulemme tai luemme totuuksina, olisimme hulluja. Koska suuri osa luetusta on mielipidettä. Ihmisen kirjoittamaa. Suuri osa puheesta meidän maailmassa on mielipidettä, suusta suuhun puhuttua, rikkinäisen puhelimen kautta kerrottua. 

Tässä vaiheessa maailmanaikaa, meillä on jo niin paljon eri kulttuureista tänne Suomeen muuttaneita, että heidän opiskellessa Suomea voi olla vaikeaa ymmärtää Suomen kielen monimuotoisuutta. Mutta mikä on se yleiskieli jolla me kaikki ymmärtäisimme toisiamme? Koko maailma ymmärretään toisiamme. Tunteiden kieli? Rakkaus? Ystävällisyys, empatia? Musiikki. Jos toinen hakee itseään ja omia sanojaan ja häntä ei ymmärretä, vaan tuomitaan – syntyykö yhtenäisyyttä? 

Kun sisäisesti vastustaa jotain, se voi vaikuttaa sanojen ymmärtämisessä. Jos itsellä on jokin asia, minkä takana seisoo ja joku puhuu päinvastaisesta asiasta, sitä saattaa kuulla asian juuri niin kuin oma mieli haluaa. 

Kipakka kommunikointi on useimmiten pelkoa/kärsimättömyyttä. "Minä vaadin". 

Koen tämän ajan nostavan meissä ihmisissä uusia puolia pintaan. Voi olla vaikeaa erotella mikä on oikein ja mikä on hyväksi, kun tiedon paljoutta tuntuisi olevan käsittämättömän paljon. Mielipiteitä on ilmassa nyt enemmän kuin koskaan, tai siltä ainakin tuntuu. Mitä kuunnella? Mielipide muuttuu ja muuntuu. Jos olen 5 vuotta sitten ollut jotain mieltä, elämä tässä välissä on opettanut toisen version tai toisen puolen kolikosta, mielipiteeni muuttuu. Se usein saattaa viedä ihmiset erilleen toisista. Mielipiteet ovat useinkin nämä toiset ihmiset erkaannuttavat asiat. 

Kun kasvaa, voi alkaa löytää erilaisia kiinnostuksen kohteita. Löytää itsensä yllättävistä tilanteista ja paikoista, jos lähtee avoimin mielin, eikä kontrolloi liikaa. Tekee sitä mikä tuntuu hyvältä. 

Pelko estää ja tuomitsee. Pelon kieli kertoo uhkakuvia menneestä ja mahdollisia kauhukuvia tulevasta. Pelko arvostelee. Mumisee pään sisällä uhkakuvista. Pelko aiheuttaa vastustusta kehossa, lukkii jalat, saa sydämen tykyttämään, kurkkuun kasvaa kuristumisen tunne, niska jäykistyy ja hartiat ovat tukossa. Olen myös huomannut pelon naamioituvan taitavasti kontrolloimiseen, käskyttelyyn ja pelokas voi nostaa itsensä jopa huomaamatta muiden yläpuolelle. Mutta se tekee myös toisinpäin.

Sain itseni kiinni mielestäni hienolla tavalla. Herkkyyteen kun kuuluu ääripäiden kokeminen tunteissa. Ystäväni kertoi erästä aikaamme kuuluvaan ilmiöön liittyvää 'tarinaa'. Minussa heräsi pelko ja käytin sanaa pelottelu. Ystäväni sanoi, ettei se ole mitään pelottelua vaan sehän on vaan kerrottu juttu. Juuri näin, mutta kehoni suodatti sen pelon kautta, kehoni lähti pelkoenergiaan mukaan. Saattoi mennä liian monimutkaiseksi. Mutta kun on ääripää tunnekeho, se nappaa ääripää tunteet. Se voi olla järkyttävä kauhu tai se voi olla upea rakkaus. Koska kauhu aiheuttaa hengen salpaamista, pidän kauhun pois itsestäni. Kun myönnän oman pelokkuuteni, on mahdollista alkaa pikku hiljaa purkamaan pelkoa pois. 

Tsemppiä tunteiden erotteluun. 

Maiju

Taide, kommunikointi = tulevaisuuden taitoja

 Luin aikanaan tulevaisuuden tutkijan haastattelun, joka kertoi arvokkaista taidoista tulevassa. Taiteet ja sosiaaliset taidot jäivät siitä mieleeni. Kommunikointi on erittäin tärkeää. Yhä enemmän ja enemmän ihmiset tutustuvat tuntemattomiin kanssakulkijoihin niin somessa, kuin muissakin viestintä kanavissa. Taide taas on terapeuttinen keino tutustua itseensä, tutustua omiin iloihin ja suruihin. Jos tuntee itsensä, kommunikointi on helpompaa. 

Kommunikointi voi taas avata kipuja menneestä ja muiden avulla voi parantaa itsessään olevia syviäkin haavoja. Samoin jakamalla omia asioitaan, muut saavat siitä itselleen apua. Samankaltaisuuden kokeminen muissa voi tuoda helpotuksen tunteen omiin taakkoihin nähden ja vapauttaa tunnelukkoja. Kommunikointi on rikkaimmillaan tunteiden vaihtoa, joka nostaa ihon kananlihalle. 

Mutta ihanaa, että omat taitoni ovat tulevaisuuden taitoja, joskus kun tuntuu, että pääni osuu hyvin kovaakin seinään. Sitä miettii helposti, että mitähän hyötyä tästä ja tästäkin on. Olen toisinaan über sosiaalinen, joskus taas über hiljainen. Tasapaino kaikessa. Sitä etsin kovasti. Tasapainoa. Katsotaan ovatko ne taidot niin pitkällä tulevaisuudessa, että olen jo harmaa ja eloton. 

Oma kirjoittamiseni oli vuosia hyvin synkkää, sillä kaivelin kipeitä asioita itsestäni, alitajunnan syvistä uumenista. Kohtasin jokin aika sitten pienen breikin elämässäni ja kirjoittaminen loppui siitä kuin seinään. Tuotin tekstiä sitä ennen hyvin paljon ja nopealla tahdilla; tarinoita, lauseita, runoja ja blogi-tekstiä. Sitten se vaan humps. Loppui. Luin sitä ennen kirjoitus jumeista ja ihmettelin aihetta, sillä olin kirjoittanut jo yli 10 vuotta. Kaikella on aikansa. Lepo teki hyvää. Se tekee aina hyvää. 

Olen ihan pienen pienesti viime aikoina alkanut kokemaan ikä-kriisiä. En uskonut koskaan sanovani näin. Kun täytin 30 vuotta, elämäni kaikki suuret teemat tekivät kärrynpyörää. Nyt. En tiedä. Aivan jäätävän iso möykky myllertää rinnassa, jotain muutosta on tehtävä. Olenko liian vanha kohta.? En halua olla vanha. Haluan laittaa nahkahousut jalkaan, laittaa rastat ja värjätä hiukset siniseksi silloin, kun minusta tuntuu että olen vanha. Ihan vain todistaakseni etten ole vanha. Noh, niinkin rajun muutoksen tein, kuin ostin henna väriä ja värjäsin hiukseni punaiseksi. Eläköön ikäkriisit! 

Vielä pari vuotta sitten minulle oli äärettömän tärkeää jättää jälki tähän maailmaan. Nyt. En tiedä. Ihan kuin olisin turta. Toivottavasti vain hetkellisesti. 

Tällainen lausahdus tipahti vahvana mieleeni autoa ajaessani: 

Elä vahva elämä, sillä sen muistaa. Laimeita ei kukaan muistele. 

Hah, ettäs tiedätte. 

Maiju

Kipu on kirjoittajan polttoaine

Tuo kipusi varjoista valoon

Olen tavallinen duunari. En haluaisi sanoa duunari, koska yhdistän sen lähinnä raksatöihin, joka taas on kaukana omasta työstäni. Mutta tarkoitan tällä, etten ole korkeakoulutettu kirjallisuuden professori. (Joka haluaisin olla, mutta en edes uskaltaisi toivoa sellaista)  

Eli en ole ammatiltani kirjoittaja, olen harrasteleva itse oppinut kirjoittaja. Olen itseoppinut valokuvaaja. Olen itseoppinut äiti/kasvattaja. Olen itseoppinut koiranomistaja. Olen itseoppinut elämänmyönteisyyden kannattaja. Olen itseoppinut keittiöpsykologi. Miksi sanon näin, koska maailma tuntuisi asettavan meille vaatimuksia, milloin olen riittävä johonkin. Oli aikakausi kun kipuilin enemmänkin oman riittävyyteni kanssa. En riittänyt äitinä, en riittänyt maailmankansalaisena, en riittänyt ihmisenä, en myöskään työntekijänä. Kipu sai minut kirjoittamaan. Kipu sai minut tekemään taidetta. Kipu sai herkkyyteni pintaan. Uskon kohdanneen pohjani kivun tunteissa lasten ollessa pieniä. Stressitasot olivat erittäin kovat. Nyt kun katson taaksepäin, olin hermostunut, vihainen ja vetäytyvä. Tämä aihe on kipeä kirjoittaa, sillä on tiettyjä seurueita joissa kipujaan ei ääneen saisi sanoa. Mutta. Olen saanut olla onnekkaassa asemassa tässä elämässä, että sain sanoa kaiken ääneen. Samalla olen sallinut myös muiden tuoda omia kipujaan minun kuultavakseni. 

Kun kirjoittaa kivusta ja hädästä – välittää tunteita kanssakulkijoihin. Kipu avaa sydämiä ymmärtämään maailmaa. Samalla kun ihmisten sydämet aukeaa, on valitettava tosiasia, että sitä voidaan käyttää myös hyväksi. Siksi itseään tulee myös suojata. Jaa kipusi hänelle johon luotat. Jaa kipusi sellaiselle, joka ei lyö sitä kasvoillesi. Haastavinta tässä on, ettei kaikilla ole luotettavaa henkilöä jolle purkaa asioitaan. Se läheisin saattaa olla kylmä ja kova, eikä kestä kipua, jolloin oma kipu voi koventua. Silloin voi ottaa kirjoittamisen matkakaveriksi. Anna tulla suoraan sielustasi, haavat ja tuskat. Tunteet jotka tulevat mukana – lähetä ne matkoihinsa mielikuvaharjoitusten avulla. Samalla kun antaa mielikuvaharjoitusten tehdä tehtäväänsä –  saa mieli tarinoita kannettavakseen. 

Kirjoita itsellesi tarina. Kirjoita kipein kokemuksesi. Kerro kuinka pahalta sinusta tuntui ja mitä olisit halunnut sanoa henkilölle ( jos sellainen tarinaasi liittyy). Kuvittele hänet eteesi ja uskalla rohkeasti kertoa kaikki mitä olisit halunnut hänelle sanoa. Voit kirjoittaa kirjeen itsellesi tai hänelle, tuoda kipusi esiin. Anna alitajuntasi nostaa esiin outoja tuntemuksia, joita olet piilottanut hädän alle. Joita mielesi on tyrehdyttänyt ja ehkä mollannutkin, ettet tällaisia saisi edes ajatella. Kirjoita se kaikki esiin nähtäville –  valoon. Kun olet katsonut kirjoitustasi, seiso selkä suorana ja hävitä paperi. Joko polttamalla tai saksilla silppuamalla. Anna anteeksi itsellesi. Että satutit sinua kantamalla kipuasi näin kauan. Anna anteeksi hänelle. Anteeksiantaminen ei ole aina helppoa. Älä vaadi itseäsi antamaan koko paketille anteeksi, vaan vaikka pienelle osalle. Ja jatka kirjoittamista. Kirjoita kirjeelle positiivinen vastine, jotta muokkaat itsellesi hyviä tunteita. Esimerkiksi jotain tämän kaltaista: "Kiitos tästä kokemuksesta. Ilman tätä kokemusta en olisi löytänyt voimavaroja kohdata tulevaa asiaa". Anna alitajuntasi ohjata tässä. 

Oma kokemukseni kipeistä asioista kirjoittamisessa oli, että hartiani olivat tulessa ja pää oli kipeä. Anteeksianto oli mahdottomuus. Iso mörkö. Kun aikaa on kulunut ja olen saanut oksentaa tuskani paperille, en muista niitä enää. Ulkoistin ne itsestäni. Olen onnellisempi ja hermoni ovat kuin lehmällä. hah. Ammuu. No ei, ehkä olen hermoraunio. Nauran. Mutta onnellinen hermoraunio.

Mieli tarttuu kivun hetkellä sanoihin, sanamuotoihin. Tutustu tunteisiin, joita olet kätkenyt sanojen taakse. 

Se on valtavan oivalluttavan hienoa, upeaa ja mahtavaa. Kestätkö ylistyssanoja? Kestätkö rakkauspuhetta? Kestätkö ylisuuria tunteiden purkauksia? Vai menisitkö mieluiten matalemmalla tasolla? Ei liikaa tunteita, varsinkaan tunteita herättäviä tunteita. Ei rakkautta, ei vihaa, ei draamaa, eikä missään nimessä itkua. 

Maiju

Tavoitteeni

 

Mitä seuraavaksi?

Seuraava tavoitteeni kirjoittajana on – kirjoittaa Englanniksi. Ammattikoulussa aikanaan enkku oli lempiaineeni, en vain koskaan päässyt sitä käyttämään. Kielitaito siis tyrehtyi. Viimeisenä parina vuotena olen päässyt hiomaan kielipäätäni asiakastyössä ja vihdoin olen saanut kielipäästäni otteen. Jollain tasolla. Nyt vain kirjoittamaan. Ehkä jos avaisin valokuvaamista käsittelevän blogin kansainvälisenä. Pääni on todella kuin muurahaispesä. En kestä paikallaan oloa ja sitä, etten pääse eteenpäin ja nyt tuntuisi olevan sellainen ajanjakso elämässäni. Hmm. Tämä voisi todella olla seuraava tavoitteeni ja jos puhun siitä ääneen, se täytyy laittaa toteen eli toimintaansa. 

Tavoitteet olisi muutenkin hyvä olla esillä, jotta ne muistuttavat meitä toimimaan. Suunnittelin kannen kirjalleni ja tulostin sen valokuvausliikkeen kautta. Siinä se makuuhuoneessa vaatekaapin ovessa muistuttaa tavoitteestani. Ihailen kuvaa joka päivä kun herään –  ajatellen: "vielä jonain päivänä". Kun on vain aikaa keskittyä. Asioilla on aikansa. Olen oppinut, että päätä seinään hakkaamalla saa lahjapaketissa uupumuksen, joten asioille on aikansa. Oikea aikansa.

Minun tämän hetkinen tavoitteeni on saada rutiineja ja rytmi elämääni. Ilman niitä, olen kuin ulkoa-ohjattu zombi. No joo, se vain tuntuu siltä näin aamulla, kun silmät ( ja aivot) eivät ole vielä heränneet. Olen kielellistä persoonallisuutta etsinyt jo aika kauan itsestäni. Se jokin juttu mistä tietää, että hei tuohan on Maiju joka kirjoittaa. Ystäväni tietävät minut tunteelliseksi rakkauden ylistäjäksi, jota muuten inhosin nuorena ylitse kaiken. Kaikki mitä nuorena inhosin olen nyt. Hah. 

Tavoitteeni on kehittyä kirjoittajana (myös Englanniksi), kehittyä valokuvaajana, luoda rytmi elämääni ja olla luonnossa niin paljon kuin mahdollista. Valmistaudun aikakauteen, kun lapseni eivät viihdy enää kotona. Se on jo aika lähellä. Tavoitteeni on myös keskittyä asioihin jotka ovat elämässä hyvin ja kiinnittää niihin huomion. Elämässä aina vallitsee tasapaino hyvien ja huonojen asioiden välillä. Niitä kun tulee tasaiseen tahtiin. Mutta, ettei jäisi kiinni huonoihin vaan kulkisi eteenpäin. Rinta rottingilla. Kehonkielellä on muuten oma merkityksensä hyvään oloon. 

Yhteenveto: jos listaan tavoitteeni julkisesti, ehkä ne toteutuu.

Maiju

Tahmainen olo

 

Milloin mieli kirkastuu?

Silmät ovat rähmässä, olo on sekava. Pään sisällä kuhisee muurahaisia, jotka ovat valmiina töihin, mutta eivät saa mitään aikaiseksi. On paljon to do –  listoja, mutta ne jäävät vain listoiksi. Haluaisit olla osa jotain suurempaa kokonaisuutta, mutta et tiedä mitä kokonaisuutta, sillä kaikki mitä epämääräisesti tunnet - tuntuu mielessä kuin risteäviltä sekavilta ajatusmassoilta, joista on vaikeaa ottaa yhdestäkään kiinni. 

Pysyvyys. Opettelen pysyvyyttä, etten olisi heiluva huojuva torni, joka kaatuu ensimmäisestä vastoinkäymisestä. Vastoinkäymisiä on saanut roppakaupalla niskaan viimeisten parin vuoden ajan, varmasti jokainen maailman kansalainen. Positiivinen tsemppaus tuntuu melkein nurinkuriselta –  onko lupa olla onnellinen tässä ajassa, kun kaikki kokevat jollain tavalla vaikeuksia? 

Mutta mitä tämä aika on opettanut ? Olen jättänyt menneisyyden vaikeudet taakse ja keskittynyt tämän ajan vaikeuksiin, jotka eivät ole niin voimakkaita. Minulle. Ihminen oppii. Kun vaikeuksia sataa kaatamalla, sitä tulee ikäänkuin turtuneeksi. Ei jaksa tuntea jokaista pientä hankaluutta voimalla. Tai ei ole aikaa tuntea. 

Hyvä lisää hyvää. Paha lisää pahaa. Tämä on hyvä pitää mielessä. Mille annan energiaani? Mieli on epäileväinen –  onko hyvä minulle mahdollista? Kyllä on. Mihin keskittyy, se lisääntyy elämässä. Sinulle voi tapahtua paljonkin huonoja asioita, mutta niihin ei tarvitse jäädä kiinni. Keskity niihin asioihin jotka ovat hyvin, sen huomaa kyllä omassa olossa. 

Elämähän on jatkuvaa itsensä opiskelua. Rutiininomaiset asiat jäävät automaatioiksi elämään ja muuttuvat helppoudeksi, mutta jos ulkopuolinen maailma on kaikkea muuta kuin rutiinia, on vaikeaa tehdä mistään helppoa. 

Nyt elämä sanoo: Olet esteiden edessä, jotka voitettuasi pääset pidemmälle kuin aikoihin. Uskalla mennä läpi ja kohdata ne tunteet, joita et ole uskaltanut kohdata aiemmin. Tämä tuo palkkiosi uurastuksesta. Muista, että läheisten tuki on tärkeämpää kuin koskaan. 

Kaikilla on vahvuuksia, kaikilla on heikkouksia. Mitkä vahvuudet otat voimaksesi, mitkä heikkoudet silität piiloon. Anna niiden olla ja katso lempeästi niitä silmiin ja hyväksy ne. 

Hyvä ja terve itsetunto rakentuu siitä, että tunnet varjopuolesi ja rakastat niitä. Oi että, se on joskus vaikeaa. Ole siis lempeä itsellesi kohdatessasi haasteita. Rakasta, rakasta, rakasta haavojasi. Silitä ja paijaa, puhalla pipi pois. 

Psykologit ovat jo todenneet, että puhalluksella on tehoa. Kun lapsella on pipi ja aikuinen puhaltaa sitä, pipi paranee. Niin toimii myös rakkaus ja tsemppaus. Muista olla hyvä lähimmillesi. Sillä se on valtava voimavara tässä ajassa. Meistä monet käyvät nyt alitajuisia kipuja läpi ja niiden kohtaaminen vaatii hellyyttä. Herkkyyttä ja lämpöä. Jos joku kertoo peloistaan ääneen, älä ole se joka painaa hänet alas. Vähättelee tai tuomitsee. Ole se, joka on hiljaa, kuuntelee ja silittää. 

Jos elämä on kasvattanut kovaksi, voi herkyyttä olla vaikeampi vastaanottaa. Sillä se voi olla ristiriidassa opittujen uskomusten kanssa. Vain kovat pärjäävät. Herkät ovat heikkoja. Pidä ulkokuori ja näytä vain vahvuudet. Höpöhöpö sanon minä. Ole aito, uskalla olla herkkä ja aito. Sillä olet joka tapauksessa vahva. 

Herkkyys on supervoima, joka tuo intuition esiin. Kovuus on vain kuori, joka karkottaa lähellä olevat pois.

Haluan uskoa, että omat jumit aukeaa ja elämä avaa uusia ihania ovia! Niitä odotan kovasti. Toivottavasti myös sinä saat hyvää ja sitä mistä olet salaa haaveillut. 

Maiju