Tee itsesi näkyväksi, sinulle

Minun vahvuus omassa työssäni, sekä elämässä yleensä on kohtaaminen. Asiakaspalvelu on luonnollista ja omaan empaattisuutta paljon. Joskus kohtaaminen on vahvuuteni, mutta toisinaan se voi olla myös heikkouteni. Jos en tunne itseäni, on vaikeaa tehdä muutoksia omaan itseen ja käytökseen. 

Tee itsesi näkyväksi itsellesi. Kirjoita elämääsi ylös. Näin pääset kiinni niihin melko yksinkertaisiinkin asioihin joita alitajunnassasi pyörii ja teet ne sinulle näkyvemmäksi. Toistoa, toistoa ja alitajunta alkaa tuoda siitä helpompaa koko ajan. 

Aikanaan kun lähdin tunteitani kaivamaan itsestäni ulos, kirjoitin niitä tietokoneelle, sillä se oli mielelleni keino eristää tunteet itsestäni ulos. Minulla oli paljon vaikeita tunteita ja olin myös melko sulkeutunut, vaikka en ulospäin sitä olisi ollut. Kun kirjoitin ajatukseni koneelle, mieleni suostui ne ottamaan vastaan etäisyyden päästä. Saatoin saada vahvojakin tunnereaktioita omista ajatuksista. Häpeä ja kieltäminen oli voimakkaimmat. Olin tottunut jo kasvatuksessani tukahduttamaan, mieleni yritti edelleen noudattaa käskyä.

Kirjoitin blogia myös siksi, että tieto kirjoituksen julkisuudesta vähensi kirosanoja ja raivoa. Etten menettäisi kasvojani. Työ oli raskas, mutta kannattava. 

Eilen osallistuin pienyrittäjien ryhmätapaamiseen jossa käsiteltiin itsensä johtamista ja siellä puhuttiin asioista joihin olin valmis. 

Minulle on vaikeaa olla esillä, koen vieväni tilaa muilta. Mutta suuni puhuu toisinaan paljon. Eilen sain tällaisen kokemuksen taas, mutta häpeän tunne joka syntyy - poistuu nopeammin. Aiemmin jäin kiinni siihen päiviksi, ellei viikoiksi tai vuosiksi. 

Luin Bloggaaja ope Tiia Konttisen instagram päivityksen, että yrittäminen on 80% markkinointia ja loput itse työtä. Minun kohdallani se pätee. Minä tuotan tekstiä paljon ja olen hyväkin siinä, mutta olen luonut esteitä itselleni muista ihmisistä. Enkä edelleenkään ole jakanut blogiani muille ja siksi minulla ei ole näkyvyyttä eikä lukukertoja. Kukaan ei tiedä tästä. Tämä on se turvallinen mukavuusalue. Kirjoittelen täällä asioita ja välttelen kritisoimista. Asiakkaat tarvitsevat toistoa ja saman asian kertomista uudelleen ja uudelleen. Eli periaatteessa helppoa, mutta en osaa sanoittaa omaa työtäni. Joskus se voi jopa turhauttaa. Tämä blogi on yhtä kuin työni nyt. Minulla ei ole asiakkaita eikä lukijoita, koska en markkinoi. Mutta en tiedä voinko ylittää estettä. Olen siis ison kriisin edessä. Odotan vain sitä voimakasta "syyttävää" sormea, mitä minä sanoin. Olen kuin masokisti tässä aiheessa. 

Tämän vuoden aikana olen ollut melkoisen vahvassa kritisoimisen aallossa omassa työssäni ja se on saanut minut reunalle luovuttamaan. 

Minun kehoni reagoi vahvasti ympäristöön ja kertoo siitä onko minulla hyvä olla. Jos ei, voinko tehdä itse asialle jotain vai onko minun vaihdettava maisemaa. 

Ei ole olemassa epäonnistujia. Eikä ongelmia, sanoi Kari Muuvo valmennuksessa eilen. 

On mielenkiintoista huomata itsessäni ja herkkyystasossani seuraavaa: 

• Tunnen itseni ja minulla on terve itsetunto
• Olen vahva ja rehellinen, sekä emotionaalisesti kypsä
• Osaan kohdata asiakkaan sellaisena kuin hän on
• Olen taitava sosiaalisesti
• Olen vahva tsemppaaja

Kun tulee joku voimakas persoona, rajatonkin elämääni. Hän voi pikku hiljaa alkaa hallita tunteitani hajota ja hallitse tekniikallaan

Sen jälkeen:

• Minun sisäinen puhe muuttuu sättiväksi
• Alisuoritan
• Saatan aloittaa kieroilun (eli toimimaan toisen selän takana)
• En osaa enää kohdata itseäni ja tunteitani
• Olen tsemppaaja edelleen, mutta nyt vuodan voimiani
• Sosiaaliset taitoni muuttuvat tunteiden jauhamiseen ja vouhkaamiseen

Nyt itseni johtamisessa olisi otettava käyttöön tekniikoita, ettei kukaan ulkopuolinen saisi valtaa sisuksissani. Ei esimiehet, eikä johtajat, ei kukaan vahva persoona. 

Olen päässyt tunteissani kiinni omaan kasvuympäristööni. Miksi olen mennyt tälle selviytymis-asetukselle? Syy löytyi lapsuudestani. Minulla on paljon haitallisia selviytymiskeinoja lapsuudessa, jotka haittasivat minun eteenpäin menoa. Koska isäni on ollut se perheen johtaja ja hänellä oli vahva auktoriteetti, mutta perheemme oli rajaton –  on jopa haitallista minulle olla sellaisessa ympäristössä, sillä se syö itsetuntoani ja aktivoi alitajunnan selviytymismekanismit. Kaikkialla on uhkaa. Mutta kyse ei ollut vain isästäni, vaan perheestäni ja ympäristöstäni. Olin kuusihenkisen perheen iltatähti, lellipentu joka "saa aina kaiken". Vaikka en ollut koulukiusattu, kiusattiin minua paljonkin perheen sisällä, niin sisarukseni, heidän puolisot ja kaverit. Opin selviytymään ja kieltämään itseni. Äiti kielsi taas kaiken, ei ottanut minua tosissaan. Sisälleni syntyi tukahduttamisen kulttuuri, joka muokkasi alitajuntaani ja aikuisena triggeröidyin vahvastikin. 

En usko, että minua kiusattiin tahalleen, mutta minua huijattiin paljon, ei selitetty totuutta. Minua hämmennettiin paljon, ei koskaan avattu asioita ja selitetty. Minun kasvatukseni perustui olettamiseen, niinkuin monen muunkin suomalaisen tai minun ikäpolveni ihmisen. Meille ei kerrottu asioita, se oli aikamme tapa. Vanhemmat pitivät lapset erossa asioista. 

Nyt olen kuitenkin jo melko pitkällä omassa kasvussani, mutta silti on mahdollisuus näiden tulla esiin, jos en ole tietoinen. Siksi rakastan itseni kehittämistä ja johtamista. Ja siksi on silkkaa typeryyttä jatkaa tällaisessa ympäristössä johon en oikeastaan voi vaikuttaa. 

Maiju 

Minun kivut

 

Täytyy kertoa muuten tällainen juttu omista kivuistani, jotka ovat minun kipujani. 

Olen syntynyt todella työtä tekevään perheeseen. Vaikka äitini oli kotiäiti, hän ei ollut millään muotoa työtön, vaan ompeli meidän vaatteet, teki kuusihenkiselle perheelle ruoat, siivosi, ompeli veneen pressut. Päällysti sohvat. Ompeli lahjat, naapureiden vaatteet. Hän oli myös perhepäivähoitaja ja kaikki olivat erityistarpeen vaativia lapsia. Sokea, AD/HD ja kehitysvammainen. Ja ei äitiyslomaa minusta ja imetto minua 9 kuukautta. Huh. 

Hän osasi artesaanin töitäkin. Isä oli töissä aina iltaan asti ja vasta minun kohdalla hän vietti enemmän aikaa perheen kanssa, kuitenkaan hän ei ollut läsnä. Isälle ei uskaltanut juuri puhua, kuin hetkittäin. Äiti taas kielsi asioita. Kerroin äidille teininä polttavani tupakkaa, hän ei uskonut. 

Sain siis vapaasti kasvaa vailla kasvatusta, tehdä mitä halusin. 

Äitiys aiheutti elämäni pahimman kriisin, sillä en tiennyt miten tätä hommaa hoidetaan. Sain kaksi kerralla ja järjettömän paljon kritiikkiä ja neuvoja, joilla ei ollut tietopohjaa. Vain sieltä täältä huudeltuja mielipiteitä mitä en saa missään nimessä tehdä. Empaatikkona koin ensimmäisen uupumuksen. Siitä käynnistyi allergiakierteeni.

Sisälläni on paljon vaatimuksia ja sisälläni on paljon ahdistuksia. Mitä enemmän tekee, sitä vähemmän tiedostan niitä. Mutta elämä järjestää minulle jatkuvasti työttömyyttä ja tilaa käsitellä kaikkia sukuni kipuja. Pysähdys on rajuinta jota minulla on. Sillä joudun kohdata toisinaan ihan paniikin omaista kehopainetta, josta en tiedä yhtään mistä se johtuu. Alitajuntani tukahduttaa elämästäni niin paljon sisuksiinsa ja hiljaiset hetket ovat ikäänkuin tarkistuskohtia joissa katsotaan missä mennään. Silloin paha olo valtaa sisukseni. Olen 7 vuotta ollut työelämässä tilanteissa jossa kohtaan hiljaisuutta, työttömyyttä tai osa-aikatyötä ja lomautusta. Yrittäjänä taas kohtaan hiljaisuutta, ei ole asiakkaita. Aivan liikaa aikaa. Liika aika lamaannuttaa. Näytän muiden silmissä laiskalta. 

Henkinen kasvuni on kestänyt vuodesta 2010. Hiljaiset hetket ovat tuoneet alitajunnastani pintaan rankkojakin tunteita, jotka ovat toisinaan pelottanut turhankin voimakkaasti. Vieneet hulluuden äärirajoille ja yksinäisyyteen. Olen onnekas, ettei enää ole tarvinut tuntea näitä tunteita niin voimalla. 

Minulla on kuitenkin empaatikon sielu, joka parantaa ympäristön olosuhteita paremmaksi. Kun ihmisillä on kipuja, minä lohdutan. 

En oikein voi ajatella enää, että voi kuinka joku saisi polustani apua, sillä se ajatusmaailma uuvuttaa minut. Asettaa taas minut pelastajan rooliin, joka vie minut lopulta uhriksi. Minun on löydettävä uusi tapa toimia. Uusi tapa nousta uhriuden, pelastajan ja roiston yläpuolelle. Mutta miten? Miten minä nousen sinne?

Maiju

Emotionaalinen alitajunta

 

Pelastaja uhraa itsensä muiden vuoksi. Tämä piirre on aktivoitunut työelämässä. Ota sinä minun työni, eli rahani, sinun tulee pärjätä. "En minä ole niin tärkeä".

Unohdan tässä samalla itseni ja en tuntuisi saavan siitä hyvää karmaakaan vaan lähinnä menetyksiä lisää. Alitajuntani luulee vetovoimanlaista, että kun annan saan. Mutta jokin kiero osa minussa ei toimi –  vaan jään vaille työtä. Se ei toimi, koska uhraudun. 

Uskomuksiini on syntynyt käsitys työelämässä, että on aina joku jota vastaan minun pitää taistella. Minulle purkaudutaan kivuista ja paineista ja lopulta en enää tiedä mistä on kyse, vaan kehoni aloittaa minun "puhdistamisen"ja  tulen kipeäksi. 

Wau, no nyt pääsin hyvään sanoitukseen uhritietoisuudesta. 

Kun on käsitellyt asioita ja tavallaan asiat tietää oikein hyvin, saattaa vaipua ikäänkuin unohduksen verhon taakse uudestaan ja uudestaan. Se tuntuu siltä kuin joutuisi aloittaa kaiken taas alusta. Mutta ei silti joudu, kaikki opit ovat vain sipulin kuorimista kerros kerrokselta. 

Sain itseni aikanaan kiinni omasta uhrikäytöksestä, jossa tekeydyin pelastajaksi ja suojelijaksi. Se aktivoituu näin:

• Minulle kerrotaan pahan puhumisen kautta ihmisten vikoja –  kertominen sattuu minua ja minussa aktivoituu suojelija kohdetta kohtaan. Minulta ei ole pyydetty apua, mutta olen sisäisesti eli tiedostamattomasti aloittanut auttamisen. 
• Kun tulevassa henkilö jonka olen pelastanut hänen tietämättään satuttaa minua, tuntuu kipu minussa erittäin kovana. Katkeroidun, haavoitun ja uhriudun. Enkä ymmärrä miksi.

Kun alitajunnan selviytymisemekanismit ikäänkuin käynnistyy, ihminen ei tunnista niitä. Ainakaan aluksi. Usein ne aloittavat esiintulonsa niin vaivihkaa, ettet edes huomaa pian olevasi keskellä draamaa. 

Vain tiedostamalla voi muuntaa itseään. 

Kun toimii tiedostamattomasta käsin, kerää itselleen karmaa. 

Minussa on aktivoitunut viime aikoina pakenija, taistelija ja jäätyjä. Uhri, sekä pelastaja. Sankari ja roisto. Ne ovat olleet niin näkyviä, että olen ollut hämmentynyt omista selviytymismekanismeista. Suoraan sanottuna, en ole pitänyt itsestäni viime aikoina. 

On hyvä tiedostaa näitä selviytymisemekanismeja. Millä tavalla ne omalla kohdalla aktivoituu. Mieli on erittäin taitava piilottamaan ja sulkemaan ne omalta itseltä. 

Jos haluaa omista mekanismeista saada kiinni, on hyvä tiedostaa oma käytös. 

Oma uhriminä, oma roistominä ja oma sankariminä. 

Myöntää, että kyllä nämä kaikki aktivoituu minussa erilaisissa tilanteissa. Missä asioissa haluan itseäni muuttaa ja miten muuntaa omaa käytöstään, jotta voi muuntaa omaa alitajuntaa. 

Empaatikko saa vastakappaleeksi tähän tehtävään narsistin. Voi tulla äärinarsisti tai miedompi versio. Kuitenkin ristiriidoissa nämä kaksi vastapuolta yleensä aktivoituu. 

On hyvä tiedostaa ja sallia, että meissä empaatikoissakin on narsistin piirteitä ja myöntää itselleen, että myös ns. huonoja ja negatiivisiakin piirteitä löytyy meistä jokaisesta. Empaatikko saattaa kieltää pahat piirteensä ja taipumuksensa. Kieltäminen työntää käytösmallit takaisin alitajunnan syövereihin ja voi olla haastavaa päästä omiin kipuihin käsiksi. 

Mikä on oma pelko? Milloin itsessä käynnistyy defenssi, jolloin ei tunnista itseään? Nämä voivat olla niin taitavasti naamioituja omia heikkoja/piilotettuja piirteitä että on vain ihmeissään. Oma mieli voi sumuttaa itseään. 

Henkisessä kasvussa voidaan käyttää projektio sanaa, eli heijastat itsestäsi tilanteita ulospäin jotka ovat kuin elokuvia. Olet itse päänäyttelijä tässä elokuvassa. Tämä ruokkii muuten kirjailijan mielikuvitusta.

Uhrista tulee aina roisto. Satutettu ja kaltoinkohdeltui satuttaa aina muita, kunnes hän itse puhdistaa omaa alitajuntaansa. Kiusaajasta tulee kiusattu ja kiusatusta tulee kiusaaja. 

Sukulinjan tiedostamattomat mallit siirtyvät seuraaville sukupolville, jos emme käsittele näitä. 

Emme voi muuttaa mitään alitajunnan tiedostamatomia käytösmalleja, ennen kuin olemme niistä tietoisia. Triggerit ovat erittäin hyvä esimerkki tiedostaa missä on oma kasvun paikka. 

Uhri, roisto ja sankari. 

Nämä aktivoituvat meissä lasten kasvatuksessa, harrastusjoukkueissa, työpaikalla jne. Kaikkialla missä on ihmisiä ja ihmissuhteita ja oi että, niitä on tällä pallolla paljon, vaikka erakko haluaisikin olla. 

 Eli ei muuta kuin putsailemaan omia haavojaan. Tsemppiä meille työhön, joka muuten on todellakin sen arvoista. 

Maiju

Henkisyys ei ole kaupan

 

Henkinen virittäytyminen korkeammille taajuuksille vaatii tilaa ympärilleen. Se on egon ulottumattomissa oleva maailma, jota toinen ihminen ei oikein voi täysin sanoittaa, vaan se on yksilöllinen tila. 

Tätä ei voi kaupallistaa niin, että joku toinen puskee sitä kaupallistamaan, sillä se on herkkyyden taso joka menee tukkoon, jos jokin ulkopuolinen paine yrittää siihen vaikuttaa. 

Minulle on annettu kyky, jota en suostu kaupallistamaan. Kyky on annettu siksi, että voin tarvittaessa ohjata ihmisiä. Vielä(kään) en ole valmis kaupallistamaan sitä, eli puskemaan sitä väkisin somessa. Luotan siihen, että oikeat ihmiset löytävät luokseni ja jos he arvostavat minua, he maksavat siitä. Mutta minä en tyrkytä itseäni mihinkään. Olkoon se minun egoni päätös. 

Lahja joka minulle on annettu vaatii herkkyyttä ja aitoutta. Jos en ole aito, en voi hoitaa.  Mikä se kyky sitten on? En oikein osaa sanoittaa sitä, eikä se joka kerta toimi. Se on kyky aistia toisen kipuja, kyky aistia ja tuntea omassa kehossani toisen ihmisen kasvunpaikkoja. En korosta sitä, sillä se ei aina toimi. Siksi en sitä myöskään rahasta suostu tekemään. 

Energiatasot joita minulle on annettu, on vaatinut minulta vahvaa itsekuria. Mutta elän silti valtavien paineiden alla, ison perheen äitinä ja minun on saatava elantoni. Minun on saatava kuluni maksettua, ilman että joudun pelätä köyhyyttä. Minun on kasvatettava lapseni oikeudenmukaisuuteen ja turvallisuuteen, jota tämä maailma egojen keskellä on. Tämä on vaikea maailma elää. Vaikka ulkoisesti ihminen voi näyttää rikkaalta ja hyvinvoivalta; mitä hän esittää somessa olevan, hän ei sitä välttämättä ole.

Itsekurini ei liity mitenkään ruokaan tai ulkonäkööni, jota kollektiivinen maailma uskottelee. Minun itsekurini liittyy henkisiin arvoihin ja pehmeyteen. Ne ei ole sitä mitä joku toinen ajattelee. Henkinen maailma on egon ulottumattomuudessa ja ego on se joka on kaupallinen. 

En silti väitä, ettei energiaa saa kaupallistaa. Saa toki. Mutta minä teen omalla tavallani. Ja silloin vedän puoleeni niitä joita voin auttaa. Siinä taas luotan energiaan, oikeat ihmiset löytävät aina tien. 

Energia tukee liikettä ja liikkuu sinne mihin sen kuljettaa. Mutta kun se pysähtyy, se vaatii kasvamaan henkisesti. Se voi asettaa haasteita ja ongelmiakin, jotta kasvat ja voimistut. Pyhä energia ei tue pahaa. Mutta pimeä tukee. Ja ihmisenä meidän tulee ymmärtää kumpaa puolta kuljemme. 

Mutta jos joudun taistella asiani puolesta egon maailmassa, se kuluttaa kehoani. Se taas ei ole minun itseni kannalta hyvä asia. 

Ego ja egon maailma on tullut henkisyyden kauppiaaksi. Meidän maailma on muuttunut valheellisen suorittamisen ja egon maailmaksi, varsinkin jos ihminen kokee hätää elantonsa puolesta, henkisyys voi olla kaupanteko väline. Mutta. Aika on se, joka maksaa. Koska aikaa ei voi ostaa, eikä hyväksikäyttää. Jos joku käyttää hyväkseen sinun aikaasi, eikä halua korvata sitä tai näpäyttää, pihistää, tai tinkii sinun palveluistasi. Hän tekee sinulla kauppaa. Silloin hän ei ole arvoisesi. 

 Aika on arvokasta. 

Se mihin aikasi käytät on tärkeää. Sinun valinta. 

Kaikki mikä liittyy henkiseen hyvinvointiin on myös työtä. Työ on se josta kuuluu maksaa. Jos käytät palvelua, etkä halua maksaa siitä, osoitat kunnioittamattomuutesi palvelun tarjoajaa kohtaan. 

Energiassa on hyvä tapahtua vaihto, eli kun sinä otat jotain toiselta, annat siitä takaisin. Tämä vaatii vahvaa erottelukykyä ja jatkuvaa kasvua siitä, ettei hienon hienot vivahteet käänny hyväksikäytön puolelle, jota egon maailma käyttää autuaasti hyväkseen. 

Jos luulee, että yksi ihminen olisi jotenkin henkinen guru, joka tietää kaikesta kaiken –  on väärässä. Me olemme jokainen ihminen erehtyväisiä yksilöitä ja toiset ovat taitavempia kuin toiset. Kukaan ei kuitenkaan ole toisen yläpuolella henkisyydessä, vaikka egot niin luulevat. 

Meillä jokaisella on henki, sielu ja ego. Kun ego aloittaa työnsä, se asettaa sinut vaikeuksien polulle ja sinä teet valinnat mitä teet egosi kanssa. Se voi korostaa herkkyyttä. Se voi suututtaa. Mutta sinä olet se joka tekee kaikki valinnat. Riippuu täysin itsestäsi mihin egosi kuljetat. Ja kuinka paljon egollesi annat valtaa. Henkisissä piireissä on ego melko pinnassa. On oltava varovainen. 

Maiju

Tunnetko sukusi historian?

 

Suvun tarinoista löytyy paljon mielenkiintoisia tarinoita, joista voi tarvittaessa ammentaa voimia omaan elämään. Olen halunnut pitää yllä positiivista asennetta elämässä ja löytää vaikeuksista aina opittavaa, jotta pääsen eteenpäin. 

Minä synnyin vanhaan sukuun, eli vanhempani ja isovanhempani olivat iäkkäitä. Vasta kun aloin kiinnostumaan juuristani, he olivat jo kuolleet. Äitini on vielä elossa. Kiinnostuin, kun kuopus oli vatsassa –  enkä ehtinyt isääni kauaa haastatella. Hän kuoli kun vauva oli vuoden. 

Olen koonnut tarinoita palasista ja yrittänyt yhdistellä mennyttä yhteen sopivaksi. Tarinat elävät suusta suuhun ja aina tarinaan liittyy kertojan tunteet ja näkökulma, joten on vaikeaa muodostaa kokonaiskuvaa. 

Tiedän, että synnyin perheeseen jonka asiat olivat hyvin, mutta tunteet tekevät elämästä sen, joka minua on vaivannut. Olen selvitellyt niin omaa tarinaani kuin vanhempieni ja isovanhempieni tarinaa. 

Minua vaivasi lapsena yksinäisyys. Vaikka synnyin isoon perheeseen, koin silti valtavaa yksinäisyyden tunnetta. Tiedän jo selvittelyjeni jälkeen mistä se johtuu. Olin aina liian pieni kuulemaan tarinoita ja liian pieni olemaan mukana. Mutta olin turhankin utelias selvittämään asiat omin päin, eikä niitä minulle koskaan selitetty. Traumani olivat hyvin vaikeita, kunnes aikuisena pääsin käsittelemään niitä erilaisilla menetelmillä.

Surun sain kannettavaksi, jota olen yrittänyt purkaa ulos itsestäni vuosia. 

Olen överisosiaalinen ja överiempaattinen ja näiden piirteiden kanssa eläminen vei minut lapsena parantamaan rikkinäisyyttä maailmassa. 

En tiedä oliko ne minun tunteeni kun ohjasivat minua elämässäni, mutta rakkauden vinouman ja kehun puutteen myötä alisuoritin aikalailla hyvin monessa asiassa. 

Suvussani oli paljon taitoja, paljon kykyjä joita minulle olisi voitu opettaa, mutta kaikki opit jäivät ulkopuolelleni. Ne ovat toki geeneissäni ristiriitana. 

Suvussani on tekijöitä. Menestyneitä yrittäjiä. Mutta minä en tiedä miten menestyä yritysmaailmassa. 

Minä ihailen lempeyttä. Ihailen ja pidän menestyneenä ihmistä joka on lempeä. Minä halveksin.. vaikka asia ei ole näin mustavalkoista, en osaa sanoa halveksinko (olen kieltänyt tämän piirteen) rahalla ostajia. Jotka ostavat rahalla huomiosi ja aloittavat tunteiden repimisen. Sättivät, nimittävät laiskaksi. Mollaavat ulkonäköä. 

Olen saanut ristiksi elämässä ihmisiä jotka tuovat halveksintansa kannettavakseni. Henkisessä kasvussa hoetaan sen olevan minun peili ja lähdinkin samaistumaan negatiivisuuteen. Se söi kaikki voimani ja sairastutti mieleni. Sen myötä, en enää ottanut tätä vastaan peilinä. Mutta tehtäväni onkin maailmassa tutustua aggressioihin ja puhdistaa niitä, se taas sattuu melko paljon. 

Minulle menestys tarkoittaa, että on voinut auttaa ihmisiä. Mutta auttamista on monenlaista. Se ei ole auttamista, että tarjoat työtä ja sätit tekijää. Se on orjuuttamista. Auttaminen on olla lempeä esimerkki, saada toisesta parhaat piirteet esiin. 

Olen avoin elämälle. Mutta tuon pintaan ihmisten kivut, siksi varmaankin saan paljon räjähtelyä ympäriltäni. Jos lapsiani kutsun minun hajottajiksi, ehkä itse olen sitten puhdistaja. 

Henkinen kasvu on minun voimani ollut. Yhteys henkimaailmaan. Minulle on annettu kyky saada yhteys sinne, oman itseni takia pidän siitä huolta, että yhteys on puhdas. 

Maiju

Hylkäämisen tunnelukko

 

Kuva Gerd Altmann Pixabaystä

Maailmaa ravistelee hylkäämisen pelko. Ainakin nähtävästi minua ja paria muutakin. 

Olen vuoden ollut ihmeellisten tunteiden pyörityksessä. Vuosikausia työstetty itsetunto on ollut kovilla, kun minä sekä tyttäreni kohtasimme samankaltaisen teeman. 

En osaa sanoittaa tätä hyvin, mutta yritän. 

Minut nostettiin jonkinlaiselle korokkeelle, näin koin (en sinne kuitenkaan halunnut). Mutta otin sen vastaan luullen sen tuovan minulle hyvää. Kun olin siellä hetken viettänyt aikaa, koroke potkaistiin altani pois. Ihmettelin eriskummallista oloani. 

Ihmettelin kun vapaa-aika ei tuntunut enää hyvältä, en oikeastaan enää tuntenut hyvää oloa, en tuntenut enää intohimoa omaa tekemistä kohtaan. En kokenut enää luovuutta. Luovuus ja intohimo ovat teemoja, joita olen itsessäni nostanut esiin ja en tarkoita tällä seksuaalisuutta vaan taidetta ja omaa tarkoitustani. 

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Olen kuullut tällaisen termin sanoittavan, vaikka se ei kuulu omaan sanavarastooni. 

Juttelin terapeuttisia palveluita tuottavan ystäväni kanssa ja hän sai minut ymmärtämään itsestäni pari teemaa. Hylkäämisen tunnelukko on aktivoitunut minussa ja miten lähdin työstämään tätä – mietin ensimmäisenä miten auttaisin tällä muita. 

Se on toki ihan ok tapa käsitellä, mutta minua se ei auta. 

Minun selviytymismekanismini käynnistyi aivan totaalisen huomaamattani, en minä ole tärkeä, mutta muut ovat. Hylkäsin heti itseni, auttaakseni muita. Työnsin minut syrjään auttaakseni muita. Voi apua. Miten ikinä voin parantua jos yritän repiä muita omaan parantumisprosessiini? 

En tarkoita parantumisella että olisin sairas. Mutta tunnelukot tekevät meidät toisinaan kipeiksi. 

Minulla on viimeisen vuoden aikana aktivoitunut erittäin vaikeita omia selviytymismekanismeja pintaan. Niitä ns. heikkouksia. Heikkoudet ovat heikkouksia vain jos annamme niiden hallita meitä, mutta niistä tulee meidän voima jos kohtaamme ja hyväksymme ne osaksi omaa itseämme. 

Minussa on aktivoitunut lapsuuden aikaiset selviytymismekanismit. Mikään ei tunnu miltään. Ei ole iloa, ei ole surua vaan kaikki ovat niin sanottua neutraalia. Minun oli toimittava näin, sillä en kokenut rakkautta. Koin lähinnä lamaantumista. Mutta en näyttänyt sitä päällepäin, tietenkään. Olin taitava näyttelijä. Hymyilin ja olin kohtelias, miellytin. Mutta en ollut minä, vaan tunteensa piilottava automaattiasetukselle siirtynyt robootti. 

Nyt olen ollut vuoden teemoissa, joissa mietin mokaanko, vasikoinko jonkun. Ympärillä on ns. vihollisia, sinun täytyy epäillä kaikkien motiiveja. Ah miten väsyttävää. 

Mutta tilasinko tämän opetuksen, jotta pääsin syvimpiin tunteisiini käsiksi? Niihin joita en muistanut. 

Taistele, pakene ja jäädy. Kapinoi. Ole oikeudenmukainen ja puolusta oikeuksiasi.Huoh. Tätä ihmisyyden pelikenttää, egojen pörhöilyä. 

Kun ihan oikeasti minä voisin vain kuvailla niitä sammakoita ja perhosia ja nauttia, mutta ei kun näitä egon juttuja pitää jatkuvasti puhdistella sielusta ulos. Hyväksyn tämän hylkäämisen pelon teeman ja teen sen itselleni näkyväksi. Ei en minä hylkää minua, vaikka minulle sanotaan ei. 

Miten sitten tämä liittyi tyttäreeni. Hän kohtasi samanlaisen tilanteen kuin minä. Ensin nostetaan jalustalle ja yllättäen jalusta potkaistaan kivuliaasti jalkojen alta pois. Sanaa tällaisen ihmisen käytökselle en tiedä, mutta se on kuin "kulutustavara". 

Ei kannata sijoittaa tällaiseen yhteistyöhön. Se vanhenee kuin maito. Todella nopeasti.

Erona näissä on, että lapsi voi oppia pois tällaisesta käytösmallista, mutta voiko aikuinen oppia? 

Minä en hylkää sinua

Maiju

Oletko näkyvä?

 

                                                                            Kuva Christine Schmidt Pixabaystä

Näytkö sinä? Annatko luvan itsellesi olla näkyvä? 

Jälkiä jättävä kanssalkulkija. 

Minkälaisia jälkiä haluat jättää itsestäsi tähän maailmaan? Vai haluatko jättää jälkiä?

Kun olet tätä pohtinut, tässä mietinnän aihetta:

• Vaikka kuinka luulisit ettet ole tärkeä, sinä olet silti. Aina. Jollekin. 
• Sinua kuuntelee aina joku, vaikka et tiedosta sitä. Mieti mikä on oma esimerkkisi.
• Et voi vaikuttaa kuin vähän ihmisiin, mutta silti on syytä miettiä oma vaikutuksesi
• Haluatko olla esikuva miten toimia oikein vai miten toimia väärin
• Tunnistatko vastuusi?
• Tiedostatko mitä ajatuksia mielessäsi pyörii ja kun sanot ne sanoina ulos, tiedostatko niiden olevan sinun vai jonkun muun sanoja?
• Sinusta tulee vakuuttava ja uskottava, jos puhut myös kokemuksesta, etkä vain luetusta tiedosta.
• Mitä näkyvempi olet, sitä suurempi on vastuu.

Ota oma voimasi takaisin itsellesi ihan kaikkialta mihin olet sen jättänyt. Kuka onkaan saanut valtaa ajatuksistasi, ota valta takaisin itsellesi. 

Älä anna itsestäsi valtaa muille. Suodata aina lukemasi oman itsesi kriitikon läpi. Mutta jos jokin tuntuu oikealta, pohdiskele mitä sillä voisi olla annettavaa sinulle. 

Maiju

Tunteet ovat yksityisiä, kirjoitukset julkisia, onko näin?

 

Miten vaikeaa onkaan kirjoittajana joskus ilmaista tunteita, sillä maailmassa säännöt voivat olla villit ja epämääräiset. 

Kun päästät tunteesi ulos, et tiedä mihin ne suuntaavat ja mitä ne aiheuttavat ympäristölle.

Itsesi mielestä viaton kirjoitus nostaa ääripäidet karvat pystyyn. 

Viestinnästä ja kirjoittamisesta olen oppinut seuraavaa. Älä julkaise mitään tuohtuneena, vihan huntuun pukeutuneena. Miksi? 

1. Kirjoituksista saattaa tulla turhan pitkiä ja puuromaisia, yleisö joka lukee ei välttämättä ota asiaa kevyesti ja lopulta sinua ei mahdollisesti oteta vakavasti tämän jälkeen. 
2. Me elämme loukkaantumisen aikakautta. 
3. Me elämme myös herättämisen aikakautta, jossa ääni joka aiemmin on ollut piilossa –  nousee nyt esiin.
4. Tai sinussa itsessäsi voi nousta tunteita, jotka ovat turhan rajuja käsiteltäviksi. 

Mutta, joskus viha on tarpeellinen. Vihan tunteita tarvitaan, kun meitä kohdellaan väärin. Yritän ilmaista asian jotenkin omalla tavallani. Olen kiinnittänyt huomion hienoihin asiateksteihin somessa, jotka alkavat kevyesti ja päättyvät sekavaan kiukkuun. Arvatkaa miksi kiinnitän niihin huomion? Koska teen niin myös itse. 

Kaikilla ei ole erottelukyvyn taitoa. Kun haluaa viestiä ihmisille, jotka ovat täysin eri maailmasta kuin sinä, on hyvä kirjoittaa neutraalia tekstiä. Tämäkin on vaikeaa. 

Miten ihmeessä voin tietää minkälainen tyyppi siellä kirjoitustani lukee, sillä en osaa lukea ajatuksia? 

Siksi kirjoittaminen onkin niin pelottavaa. 

Tunteet ovat yksityisiä, päiväkirjat ovat yksityisiä, mutta nettiin kirjoitettu on yleensä julkista. 

Ja koska kaikki on julkista, joutuu opetella erottelukykyä mitä kannattaa lukea ja mitä ei. 

• Missä mielentilassa luet? Miten ymmärrät lukemaasi? 
• Positiivinen ja selkeä teksti on siitä syystä tärkeä, että siinä on mahdollisimman vähän tulkinnan varaa. 
• Jos tekstissä on liikaa lisäsanoja, se muuttuu puuroksi lukijalle. 
• Jos mieli on liikaa keskittynyt kirjoittajan oikeinkirjoitukseen, voi olla vaikeaa päästä eteenpäin.

Tämä kaikki on oppimaani jota kirjoittelen tähän blogiin, ei suinkaan absoluuttista totuutta. 

Mediakasvatus ei osunut omalle kohdalleni, sillä olen syntynyt aikakautena jossa tietokoneet ja puhelimet tulivat kaikelle kansalle, kun olin teini. Asioista ei tiedetty, eikä internet ollut vielä niin valtava. 

Kun tuli ensimmäisiä some alustoja, emme tienneet niiden vaikutuksia. Olin nuori äiti vailla vertaistukea, eikä kukaan ollut varoittamassa minua etten menisi suomi24 keskustelupalstalle hakemaan apua. Auts. Olin huonoin äiti maailmassa, lukemani perusteella. Nehän olivat täynnä mielipiteitä.

Opettele tunnistamaan mielipide faktasta, mutta silti jätä riitely näiden kahden välillä väliin. 

Maiju

Henkisellä tiellä

 

Oletteko kuulleet henkisestä kasvusta? Varmasti olette. Minä kuulun siihen porukkaan joka sai kovan töräyksen vuonna 2009 ja 2010 alkoi kasvaminen. 

Maailma on täynnä self help kirjoja, astrologiaa, numerologiaa, geometriaa, tappingia, vetovoimanlakia, manifestointia jne. Joka on henkisessä kasvussa lähes ydin teemoja. 

Mitä henkisyys on? 

Se on elämää. Se on elämää, jossa parannat omaa oloasi. Se on elämää, jossa puhdistat itsestäsi niitä haitallisia toimintamalleja jotka saavat sinut jatkuvasti ongelmiin tai se tulee silloin kohdallesi, kun elämä kaataa ongelmaa ongelman perään; surua, kuolemaa, sairauksia. Se on jokin joka saa sinut miettimään syvemmälle. Pinnan alle. Toiset ovat valmiiksi jo syntyessään polulla. 

Mutta ollaksesi henkinen, sinun ei tarvitse joogata, syödä kasvisruokaa, hypettää jotain ideologiaa. Sinun tehtäväsi on kasvaa henkisesti sinuna. Sinä voit olla töissä kaupan kassalla, siivoojana, toimistotyössä, toimitusjohtajana, yrityksen omistajana, olla työtön jne. Henkisessä kasvussa vain nostetaan pintaan sinun kipuja. Sinä kohtaat itsesi, sinun sukusi, ja vapautat itseäsi uskomuksista.

Henkisessä kasvussa luonnollisia asioita ovat kipuilu, kateus, itkeminen, heikkouden tunne, vertailu muihin, yksinäisyys jne. Mutta nämä ovat luonnollisia prosesseja, jotka on hyvä hyväksyä. 

Kun uskaltaa katsoa kipuihin ja ikäänkuin luovuttaa niistä, omista energioista voi poistua täysin egoilu, josta emme ole olleet tietoisia. 

En tunne muotisanoja tai massan käyttämiä sanoja, mutta on tullut paljon kaikenlaisia uushenkisiä sanoja. Älä ole henkinen siksi, että se on muotia –  vaan siksi, että haluat parantaa omaa elämääsi. Samalla teet hyvää muille. 

Mutta henkisyys on meille jokaiselle yksilöllistä. Yksi yhteinen tavoite meillä on –  tehdä hyvää ja olla hyvä.

Mutta, yksi kompastuskivi johon olen törmännyt –  aina hyvän takana on ihminen ja ihminen voi toimia ihan miten vain. Joten oma erottelukyky ja intuitio on se juttu. 

Maiju