Miten olla ymmärrettävä?
Kun kirjoitan nopeasti koneelleni muistiinpanoja, annan tekstin tulla alitajunnastani juuri sillä vauhdilla jolla se tulee. Jos alan sensuroimaan ja pohtimaan virheitä, ajatus katkeaa ja teksti katoaa alitajunnan syövereihin. Saatan menettää hyvän lauseen.
Kun palaan tekstiin jälkeenpäin, voi olla vaikeaa erotella mitkä sanat kannattaa jättää ja mitkä poistaa. Mitä lisätä ja miten muokata selkeämmäksi. Muistan tämän jo yläasteen äikän tunneilta. Tiivistäminen oli hankalaa.
Mitä enemmän tekstiä on, sitä puurommaksi se tuntuisi menevän.
Mitä kauemmin olen kirjoittanut yksin, sitä enemmän tuntuisi kaikki muuttuvan vaikeammaksi. Outoa. Eikö sen pitäisi olla toisinpäin? Mutta vaikeuksista huolimatta – tarinat syntyvät helpommin, ei niinkään oikeinkirjoitukset.
Opettajat ja kokeneet kirjailijat ovat kertoneet, että tarina on tärkein. Tarinan kulku ja juoni ja mitä näitä nyt on. Lohduttavaa on kuulla, että pilkkujen korjauksen ja oikeinkirjoituksen voi tehdä kuka tahansa muu, mutta tarina on kirjoittajan tehtävä. Eli tehdä tarinasta mahdollisimman mielenkiintoinen.
Vaikeutta itselleni aiheuttaa, kun mielestäni tarina kuulostaa ihan hyvältä, mutta sanojen järjestys vaan takkuaa. Ja mitä jos kukaan muu ei ajattele tarinasta kuin minä? Jään pohtimaan liikaa paikoilleni.
Vaikeutta aiheuttaa myös oma lukemisen vaikeus. Miten saan mahdollisimman selkeän tarinan, joka vetää? Joka ei ole liian helppo, mutta ei liian vaikeakaan. Joskus tämä elämä on täynnä miljoonia sääntöjä, joiden edessä turhautuu. Mitä nämä neuvot tarkoittaa?
Tein eilen lukihäiriötestin https://oppimisvaikeus.fi/tukea/tunnistus/oppimisvaikeuksien-tunnistuslista/ ja sain yli puolet kokonaispistemäärästä. Se auttaa kyllä itseäni ymmärtämään, miksi toisinaan on niin vaikeaa. Mutta se myös aiheuttaa erinäisiä tunteita, joilla taas sättiä itseään. Inhottavaa.
Positiivinen ajattelu kehiin. Minä osaan, minä pystyn ja olen hyvä.
Hankaluudet tekstin kanssa
Tiedän mielessäni miten sanojen kuuluu olla, mutta en vain saa jäsenneltyä tekstiä oikeaan muottiin. Tai vaihtoehtoisesti en näe, niinkuin muut näkee. Ääneen lukemalla pitäisi olla helpompaa, mutta mitä jos ääneen lukeminen ei toimi? Se toimii välillä. Silloin kun liian kauan painii yksin asian kanssa, on vaikeaa nähdä. Vaikka kuinka ottaisi silmän käteen ja katsoisi.
On ihanaa, jos joku haluaa sinua auttaa, lukemalla kirjoituksesi ja kertovansa missä kohdissa hän kokee tekstin virheelliseksi. Apu ei aina ole itsestäänselvyys. Korjaan, ei ole koskaan itsestäänselvyys.
Ja palautteen odottaminen aiheuttaa kärsimättömyyttä. Mutta kasvattaa todella hyvin kirjoittajan maailmaan. Asiat ovat hitaita. Odottaminen vähän kuin kysyy, oletko todella valmis lähtemään tähän? Se on meinaan hullun hommaa.
Virheellistä tekstiä voi olla vaikeaa ja raskasta lukea. Siihen tulee sellainen myrskypilvi päälle. Hermostuttaa, kun ei vaan ymmärrä. Samanlaista se on usein kommunikoinnin kanssa.
Niin paljon sosiaalisen median myötä on elämästä tullut kirjoittamista, että nykyään voi kommunikointi olla erittäin vaikeaa. Emme osaa lukea kirjoittajan ajatuksia. Kun emme näe kirjoittajan ilmeitä, on vaikeaa tietää onko kyseessä huumoria vai ei.
Olin itse pitkään elämänvaiheessa, kun ainoat kontaktini muihin ihmisiin, oman perheen lisäksi oli kirjoittaminen somessa. Se aika opetti hyvin paljon siitä kuinka vaikeaa voi olla ymmärtää ihmisiä. Mutta se opetti myös kuinka helppoa on kirjoittaa tunteita. Kuinka voi sanoittaa omia tarpeita. Joista ei edes ollut tietoinen.
Siksi tämä on aika suuri juttu itselleni. Miten voin välittää tunteita, kertoa tarinoita. Miten voin hyödyntää kaikkea oppimaani kirjoittamisessa? Mutta tärkein kysymys kuuluu, miten voin harjoittaa selkeyttä?
Jos katselemme ympärillemme, onko juuri missään selkeyttä?
Kaikki tuntuu olevan vähän vinksallaan. Siksi tarinan kerronnassa ymmärrän erittäin hyvin kuvailun merkityksen. Epäselvä voi olla helposti luotaan työntävä. En silti usko tämän olevan näin yksiselitteistä.
Maiju
