Kuva James Chan Pixabaystä
On helppoa sanoa mitä muut tekevät meille. Mutta tunnistatko itsessäsi haitallisia puolia miten käyttäydyt vaikeissa tilanteissa?
Olen jutellut lukemattomien ihmisten kanssa työni puolesta ja kuinka arvokkaita keskusteluja olenkaan käynyt. Ihmiset osaavat reflektoida hyvin itseään.
Viime aikoina olen saanut omia varjojani kohdata oikein olan takaa ja se on tuntunut hämmästyttävän pahalta. Muistan jo lapsuudestani kuinka minua kutsuttiin tietotoimistoksi kerrottuani asioita eteenpäin jotka tapahtuivat ympärilläni. Minua mollattiin tästä ja sain kannettavakseni häpeän. Vasikan häpeän. Nykynuoret kutsuvat sitä snitsaukseksi. Muutaman vuoden päästä sille on jo uusi nimi.
Kun ihmissuhteet ovat kieroja tai työelämä on kieroutunutta, syntyy kuppikuntia ja juorukerhoja. Kun haluaisit tehdä työsi rauhassa, voi olla jopa mahdotonta pysyä erossa juoruiluista, jos tämä on työpaikan sääntö eikä mikään poikkeus.
Olen saanut todistaa uskollisuutta minua kohtaan, sekä minua kohtaan tehtyjä vääryyksiä, mitä en saisi ääneen sanoa. Ne ovat kuitenkin lipsahtaneet suustani puolustaessani itseäni ja ymmärtäessäni etten voi luottaa juuri keneenkään. Eikä minuunkaan nähtävästi voi luottaa.
Mutta tällaiseen valtapeliin kun ryhtyy, lopulta kukaan ei voita. Sydämiä särkyy. Kun tällaisessa yhteisössä on, on hyvä olla puhumatta juuri kenellekään mitään. Harmi vaan, kun rakastan työyhteisöjä ja juuri se tekee työstäni arvokasta.
Eläisin mielelläni rauhassa vailla draamaa, mutta jostain syystä löydän itseäni jatkuvasti draaman seasta.
Minun varjojani on nostettu pintaan oikein urakalla, mutta miten saisin omaa valoani korostettua.
Ehkä tämä vanha henkinen sanonta on, että valo nostaa varjot pintaan nähtäväksi, jotta voit siivota ne nurkistasi pyörimästä.
Tämä varjo on saanut minut pienentämään itseäni ja nostamaan jalustalle muita. Nyt ymmärrän, että varjo näyttääkin sen inhimillisyyden, että niin ne muutkin vaan porskuttaa menemään vaikka heidän toiminta ei kestä päivänvaloa pätkääkään.
Maiju
