Onko joku muu aina parempi,
enkä riitä?
Tyttäreni nosti aiheen esiin puhumalla koirastamme. Koiramme on ainoa asia, jota ei vertaa muiden koiriin. "Muilla on aina paremmin asiat." Paitsi, meidän koira on ihanin. Kyllä, meidän mielestä se on ihanin, joku toinen ei ajattele niin. On helppoa sanoa – älä vertaile. Mutta kun me ihmiset nyt vaan ollaan sellaisia pohjimmiltaan. Me nostellaan toisia yläpuolelle ja alapuolelle. Toisien kateus aiheuttaa polkemista muiden päälle, toisien taas vetäytymistä, supinaa, selän takana vouhkaamista. On hyvä tunnistaa oma varjo. Millainen olen, kun kohtaan negatiivista tunnetta. Jos pystyn käsitellä tunteen, voin myös nauraa sille. Ja pitää sitä voimanani.
Olemme loputtomasti riittämättömiä, jos sallimme itsemme ajatella niin.
Hassua, että tyttäreni nosti asian esiin, sillä kyllä minäkin toisinaan niin ajattelen. Jopa edellisenä päivänä hänen sanomisestaan, vertaillessani itseäni toiseen kirjoittajaan. Itselläni se on jatkuvaa tasapainoilua.
Ihan kuin se olisi yksi elämän selviytymiskeino – ajatella että muut ovat parempia kuin minä. Hurjinta on, kun se tuntuu tapahtuvan huomaamatta. Se on kuitenkin mielestäni väärä tapa.
Luin hienon kirjoituksen jostain, en muista nyt mistä:
"Jos kadehtii jotain, se tarkoittaa sitä, että sinun on mahdollista saavuttaa samat asiat elämääsi." Olen samaa mieltä. Ei suinkaan sanan kirjaimellisessa merkityksessä, mutta sinne päin – Miksi ei?
Tyttärestäni on tullut todella taitava piirtäjä, mutta aina on jossain parempi piirtäjä. Jos näin lähtee ajattelemaan. Silloin laittaa itsensä alle, altavastaajaksi. Toisilta voi ottaa mallia, mutta ei suinkaan kannata väheksyä itseään. Tänne kyllä mahtuu. Liiasta vertailusta syntyy lopulta uupumukseen johtava taistelukenttä. Enemmänkin ottaa asenne pitävänsä toista esikuvana. Sitä ei tartte välttämättä henkilölle itselleen sanoa, jos ei halua. Kaikki kun eivät ymmärrä mitä tarkoitamme asialla.
Toiset ottavat siitä aseen meitä vastaan – aloittaen sanallisen hyökkäilyn.
Toiset ärsyyntyvät – "Älä matki mua tai vie sanojani. "
Toiset kestää ihailun, toiset ärsyyntyvät siitä – kannattaa opetella itsensä takia omaa ilmaisuaan. Kun oppii oman ilmaisutavan, ei muiden reaktioilla ole väliä. Ainakaan niin paljoa.
Katsokaa kuinka paljon toistoa "Toiset". Toistojahan ei saisi olla? Eikä kirjoitusvirheitä. Niistä paremmat ihmiset aina huomauttelee, näpäyttäen. No joo. Tässä taitaa olla yksi haavani. Desinfiointiainetta päälle. Se parani!
Ihminen, jolla on hyvä itsetunto asiansa kanssa, kestää kyllä ihailun. Eikä näpäyttele.
Sanon välillä itselleni ikäviä juttuja. Minä ajattelen etten ole kiinnostava. Se on se apinamieli, joka pään sisällä huutelee. Sisäinen vaiennettava kriitikko. Kyllä mä olen kiinnostava, ainakin olen itse kiinnostunut itsestäni. Sanon itselleni. Se on jo iso juttu. Ehkä isoin. Jos jaksaa uskoa itseensä, jaksaa seistä itsensä takana – voisin kuvitella sen olevan elämäsi tärkein tuki. Uskomus vaan lapsuudesta joskus muistuttelee – itselleen ei saa pyytää, eikä itseään saa rakastaa, se tarkoittaa itserakkautta. Omahyväistä. Höpönlöpön. Vastaan takaisin apinaäänelle.
Ajattelen, että juuri nyt tässä ajassa, moni ylläpitää illuusiota hyvästä elämästä. Oikeasti, tämä vallitseva maailmantilanne, maskeineen on laskenut omaa ja ympärillä olevien fiilistä paljon. Se on tuonut mieleen vähän sellaisen ysäri tunnelman. Milloin ei puhuttu asioista - oltiin vaan hiljaa, omissa poteroissaan. "Ole iloinen että sulla on töitä" on tämän ajan vaikene ja hyväksy kurja elämäsi – tyyppinen, ehkä viaton ja ajattelematon huomautus.
Ei liikaa kehuta omaa elämää, ettei ärsytetä muita. Samalla kuitenkin liian avoimet ihmiset saattavat aiheuttaa itsessä ärsytyksen tunnetta, koska itse ei uskalla olla avoin. Jos tämän suinkin vain uskaltaa myöntää.
Minä rakastan kun muut avautuvat, hetki kun joku kertoo omaa elämäntarinaa, tuntuu ihanalta. Mutta onhan siinäkin sellainen pienen pieni raja, jos joku puhuu vain sokeasti itsestään – näkemättä muita, se on tuota noin... väsyttävää.
On hyvä oppia tunnistamaan manipuloinnin rajat. Ja on hyvä oppia tuntemaan itsensä, milloin ei kuuntele. Mutta oppiaksesi jotain, kyllähän sitä täytyy päätään hakata seinään. Vai täytyykö?
Pystytkö iloitsemaan muiden onnesta,
vai haluatko että muillakin on asiat yhtä huonosti kuin sinullakin on?
Olen monen kanssa jutellut, kuinka vuosi sitten mentiin ihan hyvillä mielin tämä yhteinen "taistelu".
"Kyllä me tästä selvitään." Ajateltiin.
Itsekin kävin pitkillä kävelyillä kavereiden kanssa, näin enemmän kavereita silloin kuin aikoihin. Nyt olemme eristäytyneet. Mieli on muuttunut vähän sellaiseksi taistelukentäksi. Vähän sellainen tasapaksu usva pään sisällä, siellä ei ole iloa eikä surua, vaan lähinnä tunteettomuutta. Jatkuvasti on Yt–neuvottelut päällä. Turvavälit ja maskit. On lomautusta, osalomautusta. Yllättäen kuoli enoni. Ei tähän pandemiaan, vaan ihan muu syy. Yhtäkkinen suru valtasi yllättäen. Sen läpi mennään vain hengitellen. Kuoleman ilmoituksia satelee, tuntuu pahalta. Koska suru on painava tunne. Se muuttaa elämän. Samalla suru, olemalla painava – auttaa ihmistä tulemaan enemmän omaksi itsekseen. Itse ainakin huomasin kuinka illuusiot ympärilläni murenivat. Tähän mahtui vielä toiselta kaksosista väliin jäänyt opiskelupaikka. "Meneekö/ meneehän teidän tytöt lukioon" Kysyttiin usein. Lukio on mittari paremmalle ihmiselle. Puheissa, mutta onko teoissa? Ei. Lukiosta puhuttiin ylpeänä. Saakin olla ylpeä. Me ei päästy ammattikouluun. Toinen haki kaksoistutkintoon, lukio osuus jäi meiltä välistä. On oikeastaan vaikeaa myöntää asia. Kipeä. Katsoin hehkutuksia todistuksista, tai meillä on niin vaikeaa – puhetta. Numerot olivat parempia kuin meillä. Sinne ne meni, lukioon ja huippukouluihin. Me käännettiin huomio skeittilautaan. "Äiti, mä opettelen skeittamaan" Hienoa, hyvä tyttö! Vastasin. Skeitataan kiukku pois. Tai maalataan se. En vertaile sanoissa, mutta sisimmässäni sitä teen. Tämä sattui äidin sydämeen. On luotettava, että lapsi pärjää. Tiedän, että hän pärjää! Pärjäänkö minä? Kysyn.
Jos katsotaan meidän maailmaa, tv– sarjoja, elokuvia, mitä vaan. Maailma on rakennettu ylimielisiin ja kiltteihin. Kiltit, hyvää tahtovat jäävät jalkoihin. Ne joilla on parempi koulumenestys, helpommin saattavat olla niitä jyriä. Järkyttävä maailmankuva. Onneksi, siis onneksi tämä ei ole totta. Mutta niin minä kasvoin. Siinä uskomuksessa.
Kyseessä ei ole pelkkä tauti, joka ympärillämme jyllää ja tätä oloa aiheuttaa, vaan se mitä kaikkea se aiheuttaa kaikkien ihmisten ympärillä. Kaikissa muissa asioissa. Miten ihmiset ottavat tämän? Minkälaiset seuraamukset tällä on? Kaikki kun vaikuttaa kaikkeen. Milloin saadaan jo hyviä uutisia? Pitää joustaa ja hyväksyä ja niellä. Vai onko se vain minä? Tapahtuuko tämä vain minulle? Ei, vaan kaikille.
Pahoittelut tästä aiheen kirjoittamisesta, siitä kun ei halua kukaan kuulla.
Minä saan itselleni voimaa, kun näen iloisia ihmisiä. Kun joku taistelee oikeudestaan olla iloinen. Olen alkanut seuraamaan instagramissa täysin itselleni tuntemattomia ihmisiä eri ammattikunnista, jotka tanssivat ja heittäytyvät oman yrityksensä markkinoinnissa. Saan heistä voimaa. Pariskunta myi omaisuutensa ja osti Vanin ja teki siitä asuntoauton – lähtivät Ranskaan. Tämän pimeyden ajan, olen seurannut heidän seikkailuaan ja saanut heistä voimaa – heidän tietämättään. @Freepees on tämä profiili.
Illuusio paremmasta
Haluat luottaa elämään, mutta luottamus voi saada yhtäkkiä kovan kolauksen – tilalle tulee turvattomuus. Olen opetellut luottamaan ihmisiin, mutta luotin väärin. Luotin opettajiin, että opettajat osaavat käyttäytyä. Tutustuin opettajiin, jotka käyttivät hyväksi, opettajiin jotka tiukan paikan tullen oksensi sanansa suustaan ja veti tekohymyn päälle, kuin robotti. Asiasta ei puhuta. Opettaja on vain ihminen. Hänen defenssi. 2 eri lääkäriä, samalta alalta. Toinen oli asiallinen, ajattelin että raha ei ollut taustalla. Toinen ei ollut. Hän oli sitoutunut kieltäytymään hoidostani. Kun pysyin vahvana päätöksestäni haluta hoitoa, hän oksensi päälleni, uhkakuvia, pelottelua, sinulle tulee käymään näin! Molemmat auktoriteetteja. 6 vuotta olen odottanut pahinta ja odotan lopun elämääni.
Kun kokee, että olemme kaikki samassa veneessä, saatat yhtäkkiä huomata – ei se menekään niin. Maailma ei kohtele meitä kaikkia tasapuolisesti. Vaikka me haluaisimme ja uskottelisimme itsellemme.
Ei minkäänlainen ammatti kerro, kuinka hyvä ihminen on. Minulla kun oli tästä lapsuudestani alitajunnassa kulkeva uskomus. Tittelin omaava on aina jollain tavalla parempi. Uskoin. No kerron sulle, ei ole! Et saa lukemalla viisautta, tunneälyä. Voit oppia, mutta se ei tule koulusta, se tulee ihmisen sisältä. Kaikenlainen rahan kumartelu aiheuttaa yläpuolelle nostamista ja riistoa. Mutta rahaa saa silti saada ja tienata. Se ei ihmisestä pahaa tee. Siinäpä sitä onkin pohtimista, miten asian ymmärtää.
Itseään on hyvä kunnioittaa
Yksikään itseään kunnioittava ihminen ei kohtele toisia huonosti. Epävarmuus on luonnollinen olotila, mutta jos sitä ei myönnä, se voi muuttua käskyttelyksi, toisten polkemiseksi. Aiheuttaa kateutta.
Rahakirstujen päällä istuvat, tiukasti omistaan kiinni pitävät aiheuttavat köyhyyttä, myös mielessä. Raha on perusturvallisuuteen yhdistettävä tunne. Vaikka raha ei ole tunne, se aiheuttaa hyvin hyvin paljon tunnetta. Jos joku istuu oman kirstun päällä ja vie omastasi, tai menetät jonkun toisen takia – luottamus perusturvaan voi järkkyä. Jos joku osoittaa anteliaisuutta itseäsi kohtaan – oli kyseessä palkankorotus tai kunnioitus, tunnustus. Se voi kantaa pitkälle – sinut on nähty. Jos joku esittää sinulle hyväntekijää, samalla satuttaen sinua – ristiriita voi aiheuttaa kipua. Jos saat vain puheita, mutta et mitään konkreettista tekoa, lopulta voi väsyä ja päästää irti.
Jos et saa mitään. Sinulle sanotaan jatkuvasti ei. Olet koko ajan "huonompi" kuin muut. Alemmassa arvossa tai eriarvoinen, se voi lopulta viedä ilon ja luovuuden. Ja alkaa vertailu muihin.
Elämä voi tuntua tasapaksulta puurolta. Tilalle astuu kateus ja vertailu.
Jos ojennat käden apua pyydettäessä, voit saada teidän välille vahvan tunnesidoksen. Jos sanot ei, pyydä joltain muulta – tämä sidos katkeaa.
Minkäänlaisia sidoksia ei tietenkään ihmisiin kannata muodostaa. Tämä on aihe, joka ei ole näin mustavalkoinen. Tunnesidokset kun tuppaavat aiheuttamaan riippuvuutta.
Jos näkee ihmisen joka korostaa paremmuuttaan, kuuntele ja näe. Näetkö mitkä hänen motiivit ovat? Miksi vertaat itseäsi häneen? Asiat eivät ikinä ole pinnalta katsottuna sitä miltä näyttää.
Olen oppinut tällaisen arvon jo teininä ammattikoulussa. "Jos ammatin edustaja arvostelee kolleegaansa, joka ei ole paikalla, varo häntä."
Olen noudattanut tätä omaa arvoani ja välttynyt monelta pettymykseltä. Se kertoo paljon ihmisestä, joka näin käyttäytyy – ainakaan hänellä ei ole aikomusta auttaa sinua, vain itseään. Hän haluaa aivopestä sinua hänen leiriinsä – keinolla millä hyvänsä. Oli hänellä motiivi sitten mikä hyvänsä. Noniin. Taas keulitaan kiukun aalloilla.
Huomioi sana arvostelee. Negatiivisesti.
Miten voisi arvostaa itseään, ettei joutuisi kokea näin? Ettei joutuisi vertailla itseään muihin. Oppisi arvostamaan omia tekemisiään ja omaa itseään.
Jos saa aina kaiken minkä haluaa, ei kykene ymmärtämään ihmisiä jotka eivät saa. Sillä kaikille ei jaeta samalla kauhalla.
Opin, että olemalla antelias, minuakin kohtaan ollaan. Omaa perusturvaani on järkytelty paljonkin ja luottamuksen rakentaminen on ollut ison työn alla.
Opettelin harjoittamaan hyväntekeväisyyttä. Opettelin luottamaan maailmaan ihan eri tavalla. En luota sokeasti ihmisyyteen, sillä ihminen kohdatessaan asian, jota ei voi käsitellä – saattaa hyvinkin käynnistää omat defenssit ja hyökätä minun päälle. Olen saanut oksennuksia ja hyökkäyksiä kohdata paljonkin. Se opetti minut siihen, että ihminen on pohjimmiltaan aina inhimillinen ihminen – se miten hän vaikeudet kohtaa, kertoo hyvin paljon siitä missä kohdissa hänen henkinen kehityksensä menee. Oli hän sitten lukenut ihminen tai ei.
Arvotin aiemmin ihmisiä ammatin kautta. Jos hän on lukenut ihminen, hän varmaan hallitsee tämän ja tämän. Elämä opetti – ei hallitse. Kaikissa ammattikunnissa on niitä, jotka eivät tiedä mitä tekevät.
Ihminen joka kohtaa sinut, se kertoo hänestä. Eri ammattikuntien edustajat ovat yllättäneet, niin hyvässä kuin pahassa.
Pirteyden taakse voi kätkeytyä epävarmuus. Luotat että tämä ihana ihminen on puolellasi, mutta kohdatessaan asian jota ei voi käsitellä – saattaakin raivostua silmittömästi.
Neuvoni onkin – ota raivot vastaan. Ne kertovat hänestä ei sinusta. Voi että, minun päälle on töräytetty raivo jos toinenkin. Ne teki siinä mielessä hyvää, että kasvoin vahvemmaksi. Olin onnellinen, että he olivat minua ylemmässä asemassa, sillä ymmärsin syvemmin – olin arvottanut itseni alemmas, ymmärtämättäni. Sillä sisälläni oli tämä tittelipuhe.
Olen tällä hetkellä kiitollinen työyhteisöstä, jossa saan olla. He ovat tehneet minusta vahvan. Tiukka aikataulu, lämpimät ihmiset, tunteistaan puhuvat – ovat tuoneet tunteen yhteisöstä. Auta aina kaveria. Siinä piilee onni.
Omaa huonoa oloa ei tulisi hyväksyä. Huono olo on aina merkki muutoksen tarpeesta.
Olen oppinut sen, että onnellisuutta ei saavuteta materiaalilla. Materiaali on bonus, jonka elämä lahjoittaa. Onnellisuus tulee tunteesta olevansa tärkeä ja merkityksellinen. Jos nämä viedään pois, jäljelle voi jäädä suru ja tyhjyys.
Kun ei tule kohdatuksi, vaan tyrmätyksi – se aiheuttaa suuttumusta.
Jos näkee toisen onnellisena, olisi ihanaa, että osaisi ajatella hyvää toisen puolesta.
Ei yrittää vetää häntä myös ojan pohjalle, sillä siellä sinäkin istut, vaan antaa hänen nostaa sinut pohjalta ylös.
Jokaisen kamppailu on heidän omansa, jos latistamme heitä tuomalla synkkiä pilviä eteen – voimme viedä häneltä voimat. Kokeile vaikka. Ja aivan varmasti viet samalla myös omasi. Eli tarkoitan "älä kokeile".
Jos näkee toisella materiaalia, jota itsekin haluaa – sen voi ottaa tavoitteeksi. Aivan varmasti sen saavuttaa, jos laittaa asiat prioriteetteihin. Pikku puroista kasvaa iso joki. Ja tavoitteet voi laittaa ensin pieniin, sitten isompiin jne. Mutta ensin täytyy oman mielen kiellot purkaa. Uskooko edes ansaitsevansa sitä.
Mitä hyvää sulla on? Mikä sun elämässä on hyvin ja tärkeää? Vaali sitä. Mikä on huonosti ja voisi olla paremmin? Mieti mitä sun täytyy tehdä, jotta saavuttaisit sen mitä haluat?
Muista että negatiiviset tunteet kertovat aina siitä, että tarvitset muutosta. Jos jokin asia estää muutosta, kannattaa käydä palaveri oman itsensä kanssa. Jokin haluaa tulla näkyväksi sulle, siksi se siellä kummittelee ja saattaa aiheuttaa kateuden tunnetta. Kukaan meistä ei ole parempi kuin toinen. Me olemme samalla tasolla, meillä on vain ajatuksia ja uskomuksia, jotka kertovat näin, että olemme joko parempia tai huonompia. Ihmisen sisin kertoo millainen hän on, ei tittelit tai pokaalit.
Kun katselet ympärillesi ja kuuntelet miten ihmiset sun ympärillä puhuvat, voit miettiä missä sun uskomukset liikkuvat. Kun muuttaa mielen puhetta - elämä muuttuu.
Katse kohti aurinkoisia päiviä.
Maiju
