Rakasta itseäsi virheistä huolimatta
Oletko koskaan tehnyt virhettä, joka on kostautunut tai jota olet katunut? Satuttanut tai valehdellut ja syyllisyys on iskenyt jälkeenpäin? Sanonut jotain tyhmää, joka on hävettänyt.
On ihmistyyppejä, jotka eivät koskaan myönnä virheitään muille. Kertovat etteivät ole koskaan tehneet jotain tai kokeneet jotain, jonka sinä taas olet. Tämä voi saada tuntemaan itsesi erilaiseksi ja yksinäiseksi. "Olenko ainoa"?, ehkä kysyt itseltäsi. Tästä voi syntyä häpeää ja yleensä tunnelukko. Sinne se piilotetaan alitajuntaan. Kunnes se jonain kauniina päivänä pilkahtaa esiin eri muodossa. Jos jatkaa tunteen tukahduttamista, se ikäänkuin paisuu alitajunnassa ja kahlitsee kantajaansa. Pulpahdellen sitten pintaan mitä erilaisemmissa tilanteisssa. Tässä on ikävänä seurauksena helposti katkeruus.
Kaikki tekevät virheitä.
Ei ole olemassa täydellistä ihmistä, virheetöntä. Esimerkiksi sosiaalinen media tai media ylipäänsä voi antaa mielikuvia, jonkun henkilön täydellisyydestä. Mutta kukaan elävä olento ei voi olla täydellinen. Sehän on aivan mahdotonta. Esimerkiksi ihmisen kasvot ovat kaikilla erilaiset, oikea ja vasen eivät ole identtiset. Niissä on aina pieniä eroja. Vaikka luulisit näkeväsi täydellisen vartalon, vartalon takana voi olla jokin epätäydellisyys. Tai näkisit täydellisen puhujan, taustalla voi olla pitkä työ epävarmuutta, pelkoa. Täydellinen ihminen analyyttisyydessä, ei ole täydellinen tunteissa tai jossain muussa piirteessä. Kaikilla on heikkoutensa. Joku korostaa omaa elämäänsä, hän on voinut juuri kokea valtavaa kipua.
Illuusio täydellisyydestä on nykyihmisen vitsa.
Kukaan ihminen ei pääse elämästään läpi täydellisenä, ei hän olisi silloin ihminen – vaan robootti. Mutta mitä olen robooteista oppinut, niissäkin on ohjelmointivirheitä.
Ihminen hakeutuu kivusta pois, kipu on satuttava tunne, siksi on hyvä pohtia kipua. Miksi kipuilee? Mitä kipu opettaa?
Virheet ovat virheitä jonkun mielestä. Joskus se on jonkun toisen mielestä iso ja mahdoton, vaikka sanottujen korostettujen sanojen kautta tai joskus se on iso - sinun itsesi korostettujen sanojen kautta. Äänenpaino on myös ratkaisevaa miten ilmaistaan virheitä. Myös jos käyttää alentavia sanontoja "Oletko tyhmä" Etkö tätäkään ymmärrä" – tyyppisiä, alaspäin painavia "totuuksia". Nämä saavat sanojan nousemaan ikäänkuin yläpuolelle – valta-asemaan, negatiiviseen sellaiseen.
Meissä ihmisissä on paljon heikkouksia, siksi olemme inhimillisiä. Mutta, kun me verrataan toisia negatiivispainotteisesti, haukkuen, mollaten – selän takana tai päin naamaa. Tuomme omat heikkoutemme esiin. Piilotamme jotain myös itseltämme, jota emme halua nähdä. Ja se jos jokin aiheuttaa kipua. Kaikkialla.
Asiakaspalvelu, iso työyhteisö, iso kaveripiiri ja iso suku, sekä elämänpiiri on opettanut ihmisyydestä paljon. Sekä läheisien menettäminen, niin kuolemalle kuin vain elämälle.
Toisien mielestä virhe, ei ole virhe. Toiset tuomitsevat näkemättä, pelkän kuulopuheen perusteella. Toiset taas pelkän ensivaikutelman perusteella tuovat omia totuuksiaan omista kokemuksistaan tai kaverin kokemuksista, mikä on virhe – 'heidän mielestä'. Mutta tämä ei ole mikään absoluuttinen totuus, se on mielipide. Eikä välttämättä päde kohdallasi. Eikä edes välttämättä ole virhe. Me emme ole samanlaisia, joten ei ole ketään täydellistä kehen verrata. Toki yleisin tapa verrata, on tuoda rikkaiden tai kuuluisuuksien elämä esille tai lainataan esimerkiksi Albert Einsteinia. Mutta he ovat kaikki ihmisiä, jotka ovat tehneet paljon virheitä.
Sellaisia ihmiset ovat. Joku löytää aina virheitä. Saivartelee. Tuo omia pelkojaan ja kipujaan sinun kannettavaksesi. Jos siis otat ne vastaan. Tai sinä teet niin muille.
Olen saanut itseni kiinni monesti siitä, kuinka kaadan likani toisen niskaan. Ja niin ovat monet kaataneet myös minun niskaani. Tätä kutsutaan energia-syöppöydeksi joissain piireissä. Tai ehkä se ei ole edes oikea sana.
Itselläni oli aikanaan iso jätesäkki harteilla. Se oli täynnä tunteita. Virheitä. Ulkonäköpaineita, vikoja, häpeää, tyhmyyden tuntua, alemmuutta ja mitä näitä nyt on. Tutustuin itseeni. Kuka olen? mitä osaan? Missä olen hyvä ja mitkä ovat heikkouteni? Löysin erityisherkkyyden. Herkkyys oli aikanaan kirosana. Ainakin omassa nuoruudessa 80-90 luvulla. Erityisherkkyys on synnynnäinen hermoston ominaisuus. Lukee Wikipediassa, mutta Elaine Aaron on tämän termin tuonut tietoisuutemme. Kiitos hänen, minusta vapautui paljon kipua.
Herkkä on tarkka. Hän näkee yksityiskohtia ja kuulee yksityiskohtia. Jotkin tunteet ja sanotut sanat korostuvat voimakkaammin. Jos ne on tietyllä äänenpainolla sanottuja, ne voivat jäädä kehoon kummittelemaan. Herkkä on myös loistava kuuntelija, joten usein hänelle uskoudutaan kaikenlaisista tunteista. On alemman mielen tunteita, sanotaanko egon tunteita. Ja on niitä hyviä tunteita, kohottavia. Jos näitä ei osaa suodattaa itsestään pois, ne voivat jäädä kehoon. Herkkä tuo esiin tunteita ja ainakaan entisaikaan tunteita ei juuri hyväksytty. "Tee työtä ja lopeta tunteilu" – oli aikamme ilmiö. Tunteet eivät mahtuneet lapsuudessani kuvioihin, joten tein itsestäni tunteettoman. Olihan se selvää, että pato murtuu jossain vaiheessa.
Joku herkkä voi lukea tätäkin blogia ja nähdä vain virheet ja epäkohdat, liian pitkät lauseet tai sekavuuden. Herkkä haluaa korjata ympäristöään mieleisekseen.
Jos on herkkä ja miellyttäjä, se on vaikea yhdistelmä. Itse olin. Nykyään en miellytä, kuin työssäni. Silloin minulla on rooli ja se ei kuormita, koska se on työ. Aiemmin miellytin kaikkialla, enkä tiedostanut asiaa. Kun reagoin negatiivisesti, kannoin siitä syyllisyyttä ja pyytelin anteeksi. Myös niitä, joita ei tarvinnut pyytää.
Miten sitten kahlata oman mielen ja omien virheiden kanssa? Löysin itse apua ehdottomasta anteeksiannosta, energiahoidoista, rosen terapiasta ja ratkaisukeskeisestä terapiasta. Minulla oli jätesäkillinen virheitä harteillani. Traumoja. Elin nuoruuteni "vaarallisesti" ja näiden tunteiden purkamiseen tarvitsin apua ja tukea. Lopulta päästyäni eteenpäin tunteideni kanssa, alkoi tulla valtavaa luovuutta esiin. Kivun jälkeen pato aukeaa ja sisältä vapautuu valtavasti energiaa.
Ilman virheitä, et oppisi paremmaksi.
Näin sanoo jokainen menestyjä, jota olen seurannut. Mutta mitä on menestyminen? Toisille se tarkoittaa rikkauksia – isoa taloa ja omaisuutta, toisille parisuhdetta, perhettä, toisille ihan vain onnellisuutta, joka on isoin tunne elämässä. Olla onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Kaikki aloittaa jostain ja usein opitaan virheiden kautta. Meillä on lähes jokaisella oma opas, sisäinen ääni – joka johdattaa elämässä. Omatunto.
Sille on varmasti olemassa jokin psykologinen termikin, josta en tiedä. Olen oppinut, että kivut toimivat myös oppaina, niin henkiset kuin fyysisetkin. Stressi on myös suuri opettaja. Iän myötä oppii stressistä, kuinka oppia elämään sen kanssa. Nykyihminen on aika kuorman alla informaatiotulvan, työn ja vapaa– ajan tasoittamisen kanssa. Ja jatkuva vertailu kuormittaa. Aina löytyy joku parempi kuin minä tai joku parempi elämäntilanne kuin minun. Jos tähän lähtee.
Käytän 2 eri nimikettä kuvieni alla. Se voi olla suuuuuuuri virhe jonkun mielestä.
Itseni mielestä ei. Olenhan rönsyilevä ja harrastelija.
Hae itseäsi ja rajojasi. Kuinka paljon siedät epävarmuutta. Kuinka paljon huomaat esimerkiksi näkeväsi muiden virheitä. Ymmärrä, että muut eivät näe sinun silmilläsi. Se minkä sinä näet virheenä, joku muu ei näe. Joten turha ankaruus pois ja elämänmakua kehiin. Joskus tarvitsemme ammattiapua omien haasteidemme ratkomiseen – uskalla siis hakea apua. Uskalla pyytää apua. Itse ainakin olen perisuomalainen siinä mielessä, että on jopa hienoa pärjätä yksin. Tämä ajatus ei kuitenkaan ole minun, sillä olen todennut jo monta kertaa, etten pärjää yksin. Vaikka kuinka ympärilläni olisi ihmisiä jotka hokevat, että yksin täytyy pärjätä. Itse en kuulu heihin. Tarvitsen ihmisiä, sosiaalisuutta ja iloa. Virheet kevenee, kun ne saa jakaa ihmisen kanssa joka ymmärtää, joka sanoillaan voi tiputtaa taakkani. Sen turhankin taakan, jota ihan turhaan revin perässäni. On monenlaisia virheitä ja niiden katsomiseen tarvitaan erottelukykyä. Älä salli itseäsi kohtaan huonoa käytöstä. Satuttavia sanoja ei tarvitse kenenkään kuunnella.
On paljon vastalauseita, miksi ei voi hakea apua – ei saa apua, tai auttajan ja vastaanottajan kemiat eivät kohtaa. Miten itse löysin apua? Etsin itsestäni. Meditoin, kirjoitin, maalasin, piirsin, tunsin. Hain intuitiolla auttajia. Toiset satuttivat, silloin annoin sisimmälleni luvan ohjata – pois kivusta. Mitä kipu opetti? Aina satuttajani ei ollut satuttanut, ollut vain rehellinen – en vain kestänyt sitä sillä hetkellä. Siinä kohdassa oli syvä haava. Joskus taas satutti ja lujaa. Näiden tunteiden erotteleminen oikeisiin lokeroihin auttoi minua kasvamaan. Ei minusta koskaan kasva täysin virheetöntä, mutta kasvan koko ajan ja kehityn, kun vain sallin sen itselleni.
Katso ympärillesi ja kuuntele miten sinulle puhutaan ja miten itse puhut virheistä. Olethan armollinen itseäsi kohtaan. Jos on liian ankara, tarvitaan lempeyttä. Olet riittävä. Tiedosta se.
Kirjoittajia kannustetaan epäilemään kaikkea, olemaan kriittinen. Se on hyvä piirre. Herkälle sanoisin lisäksi, ole myös lempeä tai lempeän kriittinen – sillä kylmettyminen ei tee hyvää. Jotkin asiat maailmassamme ovat erittäin kylmiä. Ja jos ei uskalla luottaa mihinkään, eikä keneenkään – elämästä tulee pelottavaa ja kylmää.
Maiju
