Millä sanoilla sivuni täytän?
Jos kirjoitan niin, että sieluni vuotaa verta – murskautuvatko haaveeni palasiksi, kipujeni pintautuessa? Jos edessäni on tyhjä taulu, sotkenko sen vain turhuudella, tyhjillä viivoilla ja tyhjillä sanoilla?
Kirjoita niin, että sielusi haavat välittyvät, kipusi koskettaa muita niin syvästi, että se parantaa heissäkin uinuvat tiedostamattomat haavat.
Mutta, mitä jos en kestä itse heidän kipuaan?
Ei, tehtäväsi ei ole kantaa muiden kipua. Vain omasi. Sanotaan. Ääni. Hiljainen ääni kuiskaa vaimeasti korvaan: "uskalla parantua sukupolvien yli kannetuista traumoista." Kivuista, jotka ovat kylmettäneet empaattisen sydämen. Kivut, jotka ovat tehneet ihmisriekaleista kylmiä, empatiakyvyttömiä ja rakkaudettomia. Anna tulla, sielusi kyllyydestä kipua esiin. Anna tulla. Ja puhdista tiedon liekillä kaikki pelkosi, ymmärtääksesi niiden olevan vain harhaisia esteitä omalla tielläsi.
Säännöt ovat tärkeitä,
elämän rytmin kannalta.
Orjallisesti sääntöjen noudatus,
voi viedä ilon ja rentouden.
Sääntöjä noudattamatta jättäminen voi
laiminlyödä yhteistyön voimaa.
Toisinaan vastakohdat
kiehuttavat pintaa.
Osuvat kipinöinä toistensa rintaan.
Räjäyttäen usvaa,
luoden riitaa, supinaa.
Halveksintaa.
Olettaa. Olettaa. Olettaa.
Töräyttää,
päälleen sylkee.
He jotka sääntöjä eivät noudata,
ja he jotka orjallisesti niitä noudattaa.
Syntyy riita väliin, poru.
Kuinka yhteensovittaa;
sääntöjä noudattavien ja noudattamattomien
yhteentörmäystä.
Rutiinit,
rakkaat ja niin toisinaan ärsyttävätkin.
Tarvitsen niitä, hyljeksin niitä.
En saa niitä,
olen irti niistä.
Huudan apua.
Ette te minua kuule.
Minä olen sekaisin,
mihin tarttuisin.
Rakastan sääntöjä,
ne luovat turvaa.
Joskus salaa säännöttömänä etenen,
se tekee minusta rennon.
Nii'in, mistä tiedän epäsekaisuuden maailmassa
mikä sääntö on hyvä ja mikä huono.
Syvä ääni sisuksissa huutaa,
Oikeudenmukaisuus,
sitä kohti kuljen.
Kuinka valmis olen täyttämään tyhjän taulun? Kuinka paljon pelkoa sisältäni täytyy valaista, jotta voin kirjoittaa? Kysyn itseltäni: miksi pelkään pelkojani? Enkö voisi vain kirjoittaa peloistani huolimatta, elää peloistani huolimatta? Sillä pelko on vahva polttoaine – vahvalle elämälle. Miksi vähättelen sen voimaa? Jos en pelkää, tai sanotaanko jännitä yhtään – elämäni on automatisoidulla radalla liikkumista, vailla minkäänlaista päämäärää.
Pieni jännitys on hyvä tunne, tuntee olevansa elossa. Kirjoita aina niin, että se tuntuu ja pelottaa.
Maiju
