Kirjoita elämäsi auki itsellesi ja vie itsesi treffeille
Kuva on mustikkamaalta, Helsingistä.
Aamusivut
Monissa kirjoittajapiireissä suositellaan Julia Cameronin kirjoja. Enkä ihmettele. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Julia Cameron on keksinyt aamusivut ja taiteilijatreffit. Aamusivujen tarkoitus on kirjoittaa käsin 3 A4 kokoista sivua ajatustenvirtaa heti herättyäsi, jotta saat sydämesi äänen esille. Oikeat halut ja toiveet, kivut ja pelot.
Lainaus hänen kirjastaan kuuntelemisen polku: "Aamusivut ovat päivittäinen kolmen sivun kirjoitusharjoitus, tajunnanvirtaa, joka kirjataan ylös heti heräämisen jälkeen. Ei ole väärää tapaa kirjoittaa niitä. Niihin voi kirjoittaa mitättömiä asioita ja syvällisiä huomioita. Sivut ovat vain sinun silmillesi. Ne ovat yksityisiä ja henkilökohtaisia, niitä ei näytetä toisille, olivat he kuinka läheisiä tahansa. Sivut kirjoitetaan käsin, ei koneella. Käsin kirjoittaminen tuottaa käsin tehtyä elämää. Koneella kirjoittaminen on nopeampaa, mutta emme tavoittele nopeutta. Tavoittelemme syvyyttä ja tarkkuutta. Haluamme kirjata tarkasti, miltä meistä tuntuu ja miksi. Sivut syrjäyttävät kieltämisen voiman. Saamme tietää mitä ajattelemme oikeasti, ja usein se on meille yllätys. Aamusivujen ansiosta me uskallamme kuunnella unelmiamme ja pukea ne sanoiksi."
Kuulin ensimmäisen kerran aamusivuista muutama vuosi sitten. Kokeilin ja se vähän tyssähti. Kirjoitin kiitollisuuskirjaa. Sekin jäi kaappiin. Onkohan mitään kirjoitusharjoitusta jota en ole kokeillut? Hah.
Olen päiväkirjakirjoittaja ollut lapsesta asti, mutta viime vuosina huomasin käteni vain väsyvän käsin kirjoitetusta päiväkirjasta. En oikeastaan edes ymmärtänyt, että tavoittelin nopeutta, käteni väsyi liian nopeaan kirjoittamiseen. Ajatukseni kun tulivat niin vauhdilla, käteni ei pysynyt perässä. Kirjoitin aamusivuja tietokoneelleni. Sekoitin aamusivut ja päiväkirjan yhteen. Nämä olivat yhtä kuin aamusivut. Ne olivat rönsyilevää siansaksaa. Tein sitä monta vuotta. Nämä toimivatkin elämässäni omana vertaistukenani. Kun kohtasin vaikeita aikoja, palasin kirjoituksiini, jotka vahvistivat tunteideni olevan jo aiemmin samanlaisia, olin vain liian pitkään viivytellyt niiden kohtaamista. Ne ovat todella tehneet elämästäni omannäköistäni. Mutta Julian mukaan aamusivuihin ei palata. Ne vain kirjoitetaan ulos ja annetaan mennä. Nyt kokeilen sitä.
Huomaatteko, että hänellä on sydämen muotoinen kuvio rinnassa.
Kuva on otettu Mustikkamaalla, Helsingissä.
Jos aamusivut tavoittelevat käsin tehtyä elämää, se on omalla kohdallani toteutunut. Olen kokenut erittäin tärkeäksi viime vuosina, että se mitä teemme perheeni kanssa, teemme itse ja käsin. Työni on käsityötä, elämäntapamme on käsityötä. Kotimme remontit on käsityötä. Tyttäreni ompelee ja tuunailee, toinen maalailee ja piirtelee, kolmas etsii vielä mitä tekisi. Mutta itseään saa etsiä. Jos ei tahdo tehdä käsin, ei ole pakko. Heillä on kuitenkin valmiudet. Kaikki mitä osaamme ja mistä innostumme, teemme itse. Perheeseeni kuuluu minä, mieheni ja kolme tytärtä, sekä Coton de tulear – rotuinen koira.. Ehkä toisinaan syömme valmisruokia, sillä oikeasti ei aina jaksa panostaa. Mutta hassua kyllä, aina kun syön valmisruokaa – pieni syyllisyys painaa takaraivossa. Ai miksi? Olen käynyt ravintolakoulun ja noh, en vain tykkää ruoanlaitosta. Mutta alitajunta nakuttaa, "sinun kuuluu tehdä itse ruokasi". En tee, kerron itselleni. Valitsin väärän koulun. Mieheni onneksi on oppinut ruoanlaiton.
Olen monesti mollannut itseäni: "miksi en hakenut jollekin taidepainotteiselle alalle". No siksi, etten tiennyt olevani taiteellinen. Vastaan. Löysin nämä piirteet itsestäni vasta aikuisena. Itseään voi mollata vaikka mistä, taivas on rajana, mutta loppujen lopuksi – onko siitä hyötyä? Aamusivut ovat loistava tapa muokata sisäistä puhetta. Tulla todeksi itsellemme.
Olen löytänyt itsestäni valokuvaajan, maalarin ja kirjoittajan. Jos oikein ajattelen, aamusivut ja tajunnanvirran kirjoittaminen on toiminut tässä. Olen pyrkinyt elämäni valinnoissa tekemään sellaisia valintoja, joita en kadu. Siksi punnitsen ja harkitsen paljon. Kun oikein ajattelen, niin se on totta, että aamusivut tuovat selkeyttä elämään. Kun asiat tulevat näkyväksi alitajunnasta, sitä on enemmän tosi itselleen. Kun oli enemmän aikaa, koneella kirjoittaminen tuntui oikealta. Sain kerrottua yksityiskohtaisesti omia tunteitani. Mutta nyt aikaa on vähemmän, sillä osittain elämä on täyttänyt turhankin paljon kapasiteettia päässäni. Siksi käsinkirjoittaminen toimii hyvänä hidastuksena.
Kuva on otettu Mustikkamaalta ja muokattu kuvankäsittelyohjelmalla. @maiaholart on instagram tilini, johon pyrin jakamaan käsitöitäni.
Taiteilijatreffit
Julia Cameron puhuu myös taiteilijatreffeistä. Vähintään kerran viikossa olisi hyvä mennä treffeille taiteilijaminän kanssa. Käydä hyvää mieltä tuottavissa paikoissa, jotka ruokkivat luovuutta. Hän suosittelee lemmikkikauppaa, luontoa, kahviloita, ravintoloita, teatteria ym. Hyvää mieltä tuottavia treffejä.
Olin nuorempana enemmän yhdessä tekijä kuin yksintekijä. Mutta elämä on toisinaan aika kova kasvattaja. Se saattaa viedä sinut sinne mitä tarvitset. Minä tarvitsin yksinoloa, mutta pelkäsin sitä. Pelko on tälle näin sanottuna väärä sana, vierastaminen on oikea. Mutta taustalla oleva tunne on pelko. Kun pelkää jotain, kieltää ja vastustaa. Sen tunteen vapautumisen jälkeen seuraa voimakas euforian aalto, ehkä tyhjyyskin ja sen jälkeen tunne muuntuu vähäpätöiseksi. Kun on mennyt aikaa eteenpäin, voi ihmetellä – miten sitä tällaista pelkäsi. Kukaan muu kuitenkaan ei voi sanoa, varsinkaan vähätellen "miksi pelkäät? "Mitä pelättävää tuossa muka on?", sillä se on henkilökohtainen tunne. Toisinaan sen juuret voivat olla niin syvällä alitajunnassa, ettei sitä osaa edes itselleen sanoittaa. Siksi treffit ovatkin hyvä keino tuoda itselleen hyvää oloa. Vuorotyöni takia, en voi oikein saada säännöllisyyttä elämään. Ja koska vuorotyöni on niin epäsäännöllistä, yritän pohtia miten saisin rutiineja luotua elämääni. Aloitin aamusivut heinäkuun lopusssa. Ne ovat olleet melkein joka päivä käytössä. Taiteilijatreffit syntyvät kameran kanssa. Kaipaan kuitenkin ystävien kanssa oloa, joka ei viime aikoina ole mahtunut arkeen. Jos tavoittelin aiemmin nopeutta, nyt tavoittelen tuottavuutta ja hitautta. Luovia taukoja. Teen työtä, johon tauot ei oikeastaan kuulu. Ellei niitä ota väkisin. Huomasin, että olen ihmistyyppinä joko suorittaja tai lamaantuja. Jos suorituspaine on päällä, haalin töitä ja tekemistä ja innostun siitä. Mutta kun olen väsynyt, syyllistyn ja saatan lamaantua. En salli itseni istua. Kotona taas annan istumiselle luvan. Kotini on lepopaikka. Siellä en suorita, vaan olen. Kun suorittajamoodi on jatkunut kauan, on palautuminen hidasta. Silti on vaikeaa selittää millainen olen, sillä muutun jatkuvasti. Kun kasvaa ihmisenä, oppii ja muuntautuu.
Vein itseni treffeille. Kävin kasvohoidossa, shoppailemassa ja sen jälkeen menin syömään. Yksin. Shoppailua en enää oikein rakasta, sillä se on muuttunut itselleni väsyttäväksi puuhaksi, ajanpuutteen vuoksi. Enkä oikein viihdy kaupoissa. Syön lähes aina sushia, joten se ei tuntunut tällä kertaa oikealta. Kävelin pihviravintolan eteen ja katsoin heidän lounaslistaansa. Kolme vaihtoehtoa, yksi vaihtoehdoista oli lohta. Valitsin annoksen kastikkeen takia. Valkoviinikastike. En ole koskaan varmaan maistanut. Otan sen, päätin ovella. Kun kävelin sisään, jossa odoteltiin pöytiin ohjausta – tarjoilija huikkasi "otat lohta ja juot vettä". Hämmennyin. "K..Kyllä", vastasin. Tarjoilija oli hyvinkin innokas puhumaan, mutta huomasin ärsyyntyväni. Kaipasin aikaa olla vain yksin. Syödä yksin. Juttelen lähes aina kaikille. Nyt halusin olla. Syödessäni kiinnitin huomioni ravintolan ulkonäköön, valokuvatapettiin, joka vei minut ehkä Italiaan. Pienelle kapealle kadulle.
Sainko inspiraation kirjoittaa? En tiedä. Ainakin se teki hyvää. Vaikka huomasin itsessäni nousevan ärsyyntymistä, ilahduin silti. Sillä minussa heräsi tunteita. En välittänyt ärsyyntymisen tunteita ympärilleni, tunsin ne vain itsessäni. Tarjoilijalla oli tunneälyä - hän oli vilkas, mutta antoi rauhan. Ihailtavaa. Tätä täytyy tehdä useammin. Viedä itseni treffeille.
Syksyn väreissä on jotain rauhoittavaa. Kun luonto värjää lehtensä, vanhentaa ja pudottaa ne,
on aika painua levolle, jotta voi syntyä uudelleen taas keväällä.
Kuolema ja uudelleen syntyminen. Mutta ihmisyys on nurinkurista, kun syksy ja pimeä alkaa, alkaakin kiireet.
Ja ihminen tarvitsee tekoaurinkoa.
Maiju
