Siitä huolimatta, vaikka kaikki mitä elämältä odotit ei toteutunut. Siitä huolimatta vaikka koit epäonnistuneesi asiassa jonka piti olla selkeä kuin pässin liha. Siitä huolimatta vaikka teit kaiken juuri niinkuin pitikin: Anna itsellesi arvostusta. Näe kaikki se hyvä jota sinussa tapahtui päätöksesi jälkeen. Näe kaikki se yrittäminen ja voima joka sinussa on. Jouduit ehkä nöyrtymään, jouduit ehkä peruuttamaan, joudut ehkä pitkäksi aikaa liikennevaloihin. Ei se mitään. Olet elossa, sinulla on perusasiat kunnossa ja saat ruokaa elääksesi. Muu on vain plussaa.
Usko sinuun ja sinun voimaan. Kaikki ovet eivät aina aukea, eikä niiden ole tarkoituskaan aueta. Joskus saamme pienen näpsyn sormillemme, mutta se vahvistaa luonnetta. Jos saisimme ihan kaiken aina minkä haluamme, meille kasvaisi vääränlainen itsetunto, egoismi. Luin kirjoituksen jossa eräs arvostettu emeritus professori sanoi, että et saa elämässä kaikkea minkä haluat. Manifestoinnista puhuvat elämäntapavalmentajat sanovat toista: Sinä saat kaiken minkä haluat.
Pääasia omasta mielestäni on, että se mistä unelmoit, kirjoita se ylös. Joskus voi olla, ettei unelmaa ole sinulle tarkoitettu siinä muodossa miten sen toivoit. Joskus se tulee, mutta et näe sitä, koska se ei mene täsmälleen niin kuin haluat.
Minulla on ollut elämässäni iso musta aukko, jossa tarpeitani ei ole täytetty lapsena. Vieläkin, näin yli 40 vuotiaana, vaikeissa elämäni käännekohdissa tuo musta aukko nostaa päätään. Kuitenkin, kiitollisuus omia arvoja, omia saavutuksia kohtaan on paikallaan. Minulla on paljon enemmän, kuin maapallon toisella puolella asuvalla, vaikkakin paljon vähemmän kuin jossain muualla olevalla. Tämä on minun elämä, seison tässä missä olen, näillä eväillä mitkä on annettu ja olen tyytyväinen siihen.
Mielelläni on taipumusta sulkea muististani asioita, kun alkaa olla liikaa informaatiota mielessä. Kun teen paljon töitä, voi olla ettei muistini toimi yhtään. Muistan kuitenkin vielä hämärästi syksyllä vuonna 2017, kun istuin noin puolen vuoden ajan koneelleni ja kirjoitin omasta mielestäni vetävää tarinaa ylös. Kirjoitusta tuli aamulla ja illalla, sitä tuli myös päivällä. Kirjoitin vain. Olin aloittanut yrittäjänä, eikä ollut asiakkaita, joten päiväni täyttyivät kirjoittamisella. Sain kirjaan n.99 sivua tosta noin vaan ja sitten alkoi rutistus. Loppu piti saada valmiiksi. Sen jälkeen editointi, lyhennys ja mitä näitä nyt oli. Pidin kiinni kirjasta pitkään. Kaikki ovet olivat kiinni, mihin sen lähetin. Se oli siis täysi floppi. Samalla luin paljon kirjoittajista, kirjailijoista, säännöistä ja kaikenlaisesta. Enkä mennyt suuntaan tai toiseen. Mutta suomalainen ei saa epäonnistua. Jos epäonnistuu, kaikki nauravat ja puhuvat ja juoruavat.
"En halua olla nöyryytetty". Sanoo minun epätoivoni. "Ja paskan marjat, olet ainakin yrittänyt". Sanoo voima sisälläni.
Naureskelijat harvoin ovat yrittäneet, siksi he nauravat. Heillä ei ole hajuakaan siitä miten paljon työtä olet tehnyt.
Mitä sitten tapahtui? Aloin kirjoittamaan tätä blogia. Kaikki aiemmat blogit suljin, mutta tätä olen kirjoittanut jo koronasta asti. En tiedä mitä olisin saavuttanut sillä, jos kirja olisi syntynyt. En tiedä mitä sillä hain. Tarina kuitenkin tuli ulos minusta. Tuolla se on jossain tiedostossa odottamassa lapsenlapsieni syntymistä, ehkä he jatkavat sitä. No joo. Mitä haen tällä jatkuvalla kirjoittamisellani? Haluan jättää jäljen maailmaan. Minun perheessäni on tapahtunut omasta mielestäni niin ikäviä tragedioita, että halusin jättää jäljen. Mistä minä tiedän jääkö tätäkään blogia. Vaikeista tunteista syntyy kauniita ja sielukkaita tarinoita. Kohtaamisista syntyy kauniita tarinoita. Samalla näen itseni kuin myrskyävässä meressä, suu ja nenä ovat juuri ja juuri pinnalla saaden happea. Räpiköin, kehoni on jännittynyt. Myrsky laantuu ja selviän kuivalle maalle. Kehoni ei kuitenkaan toivu tästä ihan heti. Adrenaliini jää virtaamaan, hengitän pinnallisesti, selkä jäykistyy. Hermostoni ei palaudu. Luovutan. Tuo ei ollut minulle tarkoitettu. Se ei ole sen arvoista.
"Minä olen tärkeämpi kuin unelmani". Sanoi eräs hyvin viisas ihminen. Juuri näin, se on juuri näin.
Kiitos viisaista sanoista ympärilläni.
Ainiin ja lopuksi vielä, kirjoittaminen on ihan yhtä lailla työtä kuin puun hakkaaminenkin. Älä ikinä vähättele sitä. Jotka väittävät muuta, istuvat egonsa päällä pallilla, jonka jalat ovat jo osittain poikki.
Maiju
