Rakastan ihmisiä, mutta en halua hukkua heidän tunteisiinsa.

 

Otsikon teksti on pysäyttävä, sillä se on uusi minä ja uuden minän uusi suunta. Koko elämäni perustuu sille, etä olen yhteydessä ihmisiin. Olen oppinut ettei kaikki pidä minusta, kaikki eivät jaksa minua. Aina en löydä paikkaani. Nyt olen omassa työelämässäni pisteessä, että paikkani ei ole enää se missä olen, en löydä itseäni sieltä. En tiedä onko se tuo adhd tai mikä, mutta en kykene olla kovin kauaa paikallani jos en ole tarpeellinen. Alan aistia näkymättömyyden kokemuksen. Lopulta paikka jossa olen ja jossa tunteet alkavat täyttää liikaa, alan pikku hiljaa syöpyä. Mutta siirtymät ovat aina silti hitaita. Ne ei tapahdu viikossa, kuukaudessa tai vuodessa. Kuitenkin siirtymä käynnistyy. 

Eilen pohdiskelin asiakastyötäni ja sitä kuinka erilainen olen kuin moni muu. Samaistun hyvin vahvasti moniin nuoriin, vaikka itse olen keski-iän kynnyksellä. Jos joku saman ikäinen on samankaltainen kuin minä, näen että minun tulee kehittää itseäni jos ajaudun samaan tilanteeseen. Ja samalla saatan uppoutua suohon. 

Sain itselleni näkyväksi taas jälleen tuntemuksen jossa palaan aina samaan asiaan: Kannan muiden henkisiä taakkoja. Sorrun siihen helposti. Näen jonkun yllättävän huonon käytöksen, tiedostan sen johtuvan kotioloista, tiedostan sen olevan vaikeasta päivästä. Tiedän, kuka on saanut tämän henkilön voimaan pahoin, mistä se johtuu ja tavallaan annan sillä tavalla käytöksen jatkua. 

Käytös jatkuu huonona muita kohtaan pidempään - alan yliymmärtää ja samalla työnnän itseni syrjään. Minulla on jopa vaikeampaa kuin kiukuttelijalla, mutta minä käännyn sisäänpäin, toinen kääntyy ulospäin. Kun tämä muodostelma tai vastaenergiat käynnistyy, minusta tulee aistija. Koen vahvasti, tunnen mielialoja, alan ikäänkuin valpastua. Vaara on lähellä. Räjähdys, kiukkukohtaus, uhkaus, joku mikä tulee vahvan reaktion kautta. Hylkäys. Tämä on se kohta jossa minun tulee oppia. Antaa muiden räjähdellä ja hyökätä, mutta en silti voi sallia sitä minua kohtaan. Siinä kohtaa täytyy tehdä raja, sillä kaikki jotka hyökkäävät, tulevat hyökkäämään jatkossakin. Ei ole hyväksyttävää, että omat kuonat kaadetaan muiden päälle, kun aikuisen ihmisen tulisi osata kommunikoida suoraan ja rehellisesti. Huom. Tulisi osata. Mutta se on todella harvinaista. Jos ajattelee niin että aikuisen ihmisen tulisi osata, edessä on pettymys. Ihminen taantuu lapsen tasolle monia kertoja,  se taantuu teini-ikäisen tasolle monia kertoja, eikä edes huomaa sitä. Kun sanot ääneen henkilölle jotain, jolla on vahva suojamuuri, se kimpoaa sinulle yleensä takaisin. Kun kulttuuri ympärillä ei ole rakentava vaan tiuskiva, se yleensä luo kulttuurin jossa puhutaan selän takana. Ja selän takana puhumiset eivät saavuta henkilöä josta puhutaan, mutta käytös muuttuu pikku hiljaa vältteleväksi tai joksikin muuksi. Mutta ihmisiä ollaan, ja pallolla on miljardeja ihmisiä, ei kaikkia tarvitse ymmärtää, eikä varsinkaan yliymmärtää. 

Minun tehtäväni on olla ymmärtämättä pahuutta. 

Olen rakentanut elämäni ymmärtämisen varaan, enkä oikeastaan ole täysin sitä tiedostanut. 

Mutta, maailmassa on niin paljon kaikkea sekavaa. Niin paljon, etten jaksa, koska minulla on kaikki radiokanavat samaan aikaan päällä, kun haistelen ympäristöäni. Nimenomaan haistan. Aistin, tunnen ja koen. Ja kun tämä aktivoituu, minulle käy helposti niin, että alan kannattelemaan kaikkia. Tuo sanoi sitä ja tätä, tuo taas tätä. 

Tavallaan muiden draamoissa eläminen piilottaa omat draamani. Minulla on paljon huolia ja suoranaisia vaikeuksia. Ehkä se on elämän tarkoitus, oppia kaikista järkyttävistä asioista. Mutta opinko koskaan olemaan kantamatta muita, kannattelematta kaikkia? On ihan sama minkä ikäinen olen, ihan samoja teemoja pyöritän vuodesta toiseen. Minusta tekee erilaisen muihin verrattuna se, että myönnän sen. Toiset vain kaatavat sen muiden päälle. Kun koira ahdetaan nurkkaan se puree. Silloin vasta voi vasta katsoa itseään rehellisesti kun tunnistaa miten itse toimii, kun ajetaan ahtaalle. Ja meitä ajetaan ahtaalle elämässä ihan jatkuvasti. Selviytymisen keinot on kaikilla vain eri. Toiset kieltää, toiset myöntää, toiset valittaa. Toiset uupuu, toiset rajaa, toiset kiukuttelee. Toiset syyttää, toiset hyökkää, toiset suojautuu. 

Selviytymisen keinoja on paljon. Tunsin eilen vain kolmen tunnin ajan rauhaa, sen jälkeen rauha oli pois ja heräsin yöllä kun televisio on mennyt päälle, katsoin kelloa ja se oli 4:44. Hah. Hartiani ovat korviaan myöten jumissa ja pitäisi tehdä asialle jotain, mutta kokemuksesta tiedän, että auttajia tulee eri hintalapuilla, eri vaatimuksilla, eri painostuksilla. Mutta ei toimi minun aivoille, enkä tiedä miksi. Kunhan en vain repeä liitoksiltani. Minulle on elintärkeää, että ympristö jossa olen voi hyvin. Koska jos muut ei voi hyvin, se tarttuu minuun. Ja maailmassa on niin paljon huonovointisuutta just nyt. 

Maiju

Kirjoittamalla kohti itseäni

 

 Minulla on paljon kehitettävää kirjoittajana, mutta kirjoittaminen on sama kuin hengittäisin. Tulkitsen itseäni sanojen kautta. Tunnen kehossani paljon kommunikoidessa erilaisia kehonkielestä tulevia eleitä. Opettelen siirtymään pienistä yksityiskohdista isompiin linjoihin. Kirjoittamisen avulla saan niitä esiin alitajunnastani. 

Olen alkanut työstämään erittäin merkityksellistä kirjaa. Tämä on minulle suuri asia, mutta ei suinkaan minun takia vain - vaan yhteisöni. Kuulun yhteisöön, joka on harvinainen. Tämä on yhtä kuin pikkukylä maalla, jossa kaikki tuntevat toisensa ja toistensa isovanhemmat. Olen päässyt todella syvälle sen juuriin ja tarinoihin ja koen, että jos onnistun tässä - avaan skumppapullon, jos sairauteni antaa myöden. Ehkä sokerittoman version. Tai näin valehtelen itselleni. 

Olen iloinen. Samalla kun kirjoitan tätä aihetta, samalla löydän ääntäni. Ääneni on aina ollut sekava, voi olla ettet pysy kärryillä, etkä opi tuntemaan minua sanojeni kautta. Mutta olen iloinen viime aikoina kuulluista sanoista minua kohtaan: Et ole sellainen joka arvostaa statusta, olet sellainen joka kysyy miten status on syntynyt. Et ole sellainen joka arvottaisi rahaa tai omaisuutta vaan kysyt mitä hyvää omaisuudella voi tehdä. 

Kun on pienituloinen antaa vähästään, mutta antaa myös suuritulosetkin. Ne ovat vain harvinaisia. 

Tällä hetkellä tutustun Sinebrychoffien sukuun ja se on merkityksellinen suku yhteiskunnalle. He ovat käyttäneet huomattavaa omaisuuttaan hyvän tekemiseen ja jättäneet jäljen ympäröivään yhteiskuntaan. Ponnistaneet pienistä oloista ja tarjoavat hyvää muillekin. 

Jos johdattelen asian itseeni, niin olen aina ollut työväenluokkaa, pienyrittäjä, myös työtön tai tehdastyöläinen. Olen toisinaan luullut olevani arvossa vähempiarvoinen, mutta luettuani erilaisia kirjoituksia, en ole. Sydämeni on samalla taajuudella kuin monien hyväntekijöiden. Haluan aina parantaa ympäristöäni, mutta elämä ei ole vain sallinut minun olla rikas. 

Raha on se jolla maailmassa arvotetaan ja käytetään valtaa. Jos raha ei ole valta, käytetään auktoriteettia. Kehon kieltä. Mutta mitä jos ihmiseltä riisutaan varallisuus, valta, sekä kehonkieli. Mitä jää jäljelle? Jääkö jäljelle tapa, jolla hän kohtelee muita ihmisiä?

Sitä ei voi periä, ostaa eikä näytellä kovin kauan.

Se näkyy usein vasta silloin, kun kaikki muu on poissa.

Näen ihmisestä aina ensin statuksen, sillä se näyttäytyy kehonkielen kautta. Toisinaan se näkyy hienoina vaatteina tai hyvänä ryhtinä, mutta kun henkilö puhuu; se tulee esiin ensin sanoista, mitä hän kertoo. Millä tavalla korostaa itseään tai asioita, kuinka lujaa hän huutaa. Mutta kun kaikki tämä on riisuttu, jää jäljelle se mitä hän tekee. Ja se mitä hän tekee, kertoo jo paljon. Jos hän huutaa kovaan ääneen, mutta jättää tekemättä. Silloin sydän ei ole ottanut paikkaa, vaan ego. 

Kun kirjoitan tätä tulevaa kirjaa, en kirjoita vaan paikasta vaan kirjoitan omasta historiastani myös, minuun vaikuttaneista ihmisistä. Siksi koen tällä tuovani itseni itselleni esiin. Vaikka tulen esiin muille, tulen esiin ennenkaikkea itselleni. 

Olen pohtinut johtajuutta paljon käsitellessäni kommunikointia. Tämä on osa omaa itseni johtamista. 

En osaa kirjoittaa sinulle, osaan kirjoittaa minulle. Mutta kun kirjoitan kirjaa, koen, että minun on jollain tavalla osattava kirjoittaa myös sinulle, jotta ymmärrät. Katsotaan. Tässä on aikaa. 

Opin itsestäni uuden sanan, olen assosiatiivinen kirjoittaja. Siksi koen olevani sekava. Mutta tiedän monien ymmärtävän minua. Ajattelen eri tavalla kuin lineaarisesti etenevä kirjoittaja.

Maiju

Mitä sanoisit eri ikäiselle itsellesi?

Mitä sanoisin nuorelle itselleni, sille 14-vuotiaalle, 19-vuotiaalle tai 23-vuotiaalle minulle. Miten puhuisin 25-vuotiaalle tai 32-vuotiaalle? Entä miten puhuisin 39-vuotiaalle minulle? Entä tämän hetkiselle tai 50-vuotiaalle minulle?

Jokainen elämänvaihe muokkaa ihmistä. Et voi tietää mitä tuleva tuo, vaikka ennustaisit taroteista ja intuitio ohjaisi ja antaisi tarkkojakin kuvauksia elämästä, tai tietäisit ennusteista, miten asiat toimivat. Koska ihmiset liikuttavat tätä maailmaa. Et voi ikinä tietää, mitä joku päättää maapallon toisessa päässä. He muuttavat jotain, joka tekee ketjureaktion ja vaikuttaa hiljalleen meihin. Elämä on aaltoilevaa. Vaikka historialla on tapana toistaa itseään, se silti tuo aina oman lisänsä siihen. 

Jos voisin ottaa 14-vuotiasta pientä kasiluokkalaista kädestä kiinni; sanoisin sille, että hei tiedätkö. Nauti näistä hetkistä näiden ystävien kanssa, älä mieti tulevaa. Mutta yritä panostaa kouluun. Tiedosta, että jonain päivänä olet rohkea heittäytymään ja vaikeudet joita kuljetat sisälläsi, ne häpeät, ja itsesi kontrolloimiset, ne sulavat pois - ajan kanssa. Ja pliis, harjoita taiteellisuutta jo nyt. Sillä et ymmärrä mitä kaikkea löydät sen avulla itsestäsi. Ja tiedätkö, sinussa ei ole mitään vikaa, vaikka maailma ei tunnista sinun tapaasi olla vielä pitkään aikaan. 

19-vuotiaalle: Tiedän, että yksin asuminen ja työelämään meno on pelottavaa, mutta se ei kestä kauan. Älä missään nimessä häpeä työtäsi, vaikka sinua siitä arvostellaankin. Jonain päivänä huomaat ettei moni koulutettukaan saa tuota työtä. Tulet huomaamaan, että tuostakin työstä on hyötyä elämässäsi, sillä kaikesta on. Kuitenkin tuo työ on sinulle epäsopiva, sillä sinun tehtävä on olla keskellä ihmisiä. Ihmisläheisempää ja lämpimämpää sosiaalisuutta. Asiat jotka jäävät pyörimään ajatuksiisi ovat niitä jotka sinut kasvattavat. Ei aina kovin hyvät ajatukset, mutta rauhoita mielesi. Tulet oppimaan, mutta aika myöhään sekavasta mielestäsi. Mutta jos voisin kertoa, että sinulla on adhd ja tulevassa kukaan ei häpeä sitä, sillä sille tulee nimi. Niin monella on adhd ja niin moni kamppailee omien sisäisen maailman haasteiden kanssa ja kyllä. Maailmassa on myös luotettavia ihmisiä. Jonain päivänä voit laskea kilpesi. Vaikka sinä tulet tiedostamaan että sinulla on huono itsetunto, niin tulet tapaamaan todella paljon tulevaisuudessa niitä, jotka esittävät että heillä on hyvä itsetunto, mutta heidän omatunto on todella hauras ja he ärsyyntyvät sinuun. Muista, että se ei ole sinun syy, vaan heidän oma haava. Sinun ei tarvitse kantaa koko maailman mielipiteitä sisälläsi. Sinun oma itsetuntosi kasvaa. Omanarvontuntosi kasvaa.

23-vuotiaalle: Olet nyt äiti kahdelle vauvalle. Tämä muuttaa sinua enemmän kuin voisit ikinä uskoa. Et ole koskaan kohdannut niin vaikeita tunteita, mitä joudut tämän myötä kokea, mutta selviät siitä. Kukaan ei näe kamppailuasi vaan he olettavat sinusta asioita. Kukaan ei ymmärrä sinua ja joskus he määrittelevät sinua sen mukaan miltä näytät, mutta älä välitä siitäkään. Uskalla olla äiti ja taistella lastesi puolesta, vaikka sitä juuri pelkäät. Kasvat siihen. Kenelläkään ei ole kokemusta sinun tilanteesta, eli ketään et juuri voi kokemuksesta kuulla. Siksi raivaat oman tiesi. Mutta sinua kyllä arvostellaan ja neuvotaan. Sen myötä sinun elinpiirisi vaihtuu. Tulet kohtaamaan sinun syvimmät pelkosi, mistä et edes tätä ennen tiennyt. Äitiys nostaa esiin sinussa asioita, mutta tämä on sen arvoista. Kun nämä tyypit ovat aikuisia - heillä on mahtavia juttuja. Ja valitettavasti adhd:ta ei tunnusteta, etkä saa juuri apua - vaan sinua ikäänkuin syytetään osaamattomuudesta, mutta se ei ole totta. He ovat todella vahvoja tyttöjä. Se on myös supervoima. Sillä sinä kasvatat maailmanparantajia. Heitä ei ole koskaan liikaa tässä maailmassa. 

25-vuotiaalle: Tämä on aikaa jolloin saat oikeastaan tuntea kuka olet ja mihin pystyt. Pystyt itse asiassa hyvin isoihin juttuihin, mutta joku saattaisi vähätellä. Maailma on vielä erilainen kuin mitä se tulee olemaan 10 vuoden päästä. Olet melkoisessa murrosvaiheessa. Se kuka olet, et ole enää 10 vuoden päästä, mutta sisin on silti se sama. Usko itseesi. Luota itseesi. Ja tiedätkö, että teillä on kohta iso elämänmuutos edessä. Teille syntyy pieni vauva, mutta sen myötä suvussasi käynnistyy vaikea kausi. Et ole sellaista kokenut ja selviät siitäkin. Suru astuu elämääsi ja suru puhdistaa taas elinpiiriäsi. 

32-vuotiaalle. Olet rohkea, että lähdit kouluun kolmen pienen lapsen äitinä. Olet juuri menettänyt isäsi, muuttanut kauemmas perheestäsi, aloitat tämän myötä pienyrittäjänä ja polkusi on sitä mitä toivoit, mutta et aina ole varma oletko siitä tyytyväinen. Olet ankara itsellesi ja voisit antaa enemmän armoa itsellesi. Sinä kuitenkin huomaat, että ulkoinen maailma ei anna sinulle armoa, joten joudut tämän opetella kantapään kautta. Olet yksinäisempi kuin koskaan. Elät aikaa jolloin maailma on isossa murroksessa, vuosien päästä tämä mitä käyt läpi, on ikäänkuin olematonta. Lapsillasi on vaikeuksia ja sinä kuljet heidän rinnalla aikuiseksi asti ja sen jälkeenkin. Tulet saamaan turhan rajun alun yrittäjänä, moni ei tätäkään koe. Elämällä on hämmentävä tapa kasvattaa sinua, se vie sinut aina syvimpään päähän. Tämä oikeastaan vaan vahvistaa sinua. Et ole tietoinen, kuinka paljon sinulla on traumoja ja ohjelmointeja, jotka karsiutuu pois. Ei aina helpoimman kautta. Opit, että työ on tärkeää, se kuuluu sinun arjen jaksamiseen, mutta opit myös sen, että oikeassa työssä on oikeat ihmiset. Et jaksa hyvääkään työtä väärien ihmisten kanssa, sillä sosiaalinen ja ihmistä rakastava persoonasi kuihtuu negatiivisten ihmisten kanssa. Jokainen kiusaaja, jokainen ristiriitainen henkilö, hajottaa sinua. Sinun tulee heiltä oppia suojautumaan. Ja opit. Et edes ymmärrä miten paljon epäselviä ihmisiä on maailmassa, kunnes löydät selkeitä ihmisiä. 

39-vuotiaalle. Arvaa mitä? Kun pääset yli neljänkympin, elämäsi muuttuu täysin. Tiputat kaikkia niitä typeriä pönöttämisiä pois joita olet kerännyt matkallasi. Kaikkia "sinun tulee käyttäytyä näin ja näin". Sinusta tulee aito oma itsesi. Se on se mitä olet pyrkinyt kuorimaan itsestäsi. Perhe-elämä, muut ympärilläsi ja maailmanaika on muokannut sinua. Se, että yrität näkyä, mutta et halua näkyä. Sinulla on ajatuksia, mutta häpeät niitä. Jonain päivänä sinä vain olet. Olet vihdoin tyytyväinen siihen kuka olet. Elämääsi on tullut oikeita ystäviä, ei niitä joilta joudut suojautua vaan niitä joiden kanssa voit laskea kilpesi. Rakastat sitä, että näytät vanhemmalta, että sinut otetaan vakavasti. Jostain syystä sinulle on aina puhuttu alentavasti koko aiemman elämäsi ajan. Ehkä nyt kun olet oikeasti sinut, kukaan muukaan ei puhu sinulle enää alentavasti, sillä et salli sitä.

Tämän hetkiselle minulle: Tiedätkö, ihailen sitä miten olet selvinnyt näistä todella vaikeista haasteista. Kohtaat jatkuvasti tunteita, mitä moni ei kohtaa. Toiset elävät draamaa mikä ei itselle edes kuulu, sinä elät sitä ja selviät siitä. Moni ei tiedä mitä käyt läpi. Sinun elinpiirisi taas kapenee ja ihmiset vaihtuu, mutta jos ajatellaan sitä mitä olet kokenut, olet sairastunut ja silti elämänliekkisi palaa. Siitä huolimatta vaikka elämä jatkuvasti yrittää sinulta vetää mitä rajuimmin jalkojasi poikki, sinä et käänny pimeälle puolelle. Se on ihme. Olet menettänyt suuren osan suvustasi, niitä ihmisiä joihin luotit ja niitä joiden luulit pysyvän siinä aina. Tunteet joita erityisherkkä, ripustautuva ihminen joutuu kokea on ollut vaikeaa. Tunteesi ovat hiukan turta nyt ja löydät kyllä taas yhteyden tunteisiisi ja itket liikutuksestakin vielä. Älä huoli. 

Näe, että ensimmäinen lapsesi on lähetetty maailmalle. Miten se epävarma äiti, joka ei osannut puolustaa lapsiaan kasvatti noin pärjäävän lapsen. Epäilit vielä jokin aikaa sitten, että mitenhän tässä käy. 

Muista myös, että vaikka olet syntynyt kannattelemaan, niin sinun ei tarvitse kannatella heitä, jotka eivät sinua arvosta. Sen onneksi opit jo. Päästä irti iilimadoista. Kateellisista, jotka selkäsi takana höyryävät. Tai heistä, jotka eivät sinusta välitä. Olet jo löytänyt ihmisiä, jotka jättävät seläntakana puhumiset edessä puhumiseen. Olet kasvattanut lapset, joilla on sydän paikallaan

Ihmiset näkevät sinut heikkona, mutta se tärinä ja pelko jonka kohtaat kun kohtaat pahimpia pelkojasi, se on oikeasti aika bad ass juttu. Moni vain puhuu niistä. Mutta on hyvä erottaa puhe teosta. Kaikki jotka korostavat puheellaan olevansa jotain, heidän kasvu tulee kyllä. Silloin vasta voi nähdä onko he sitä mieltä. Usko tekoja, älä sanoja. Kuka tahansa voi sanoa olevansa mitä vaan, mutta kaikki sanat tulee läpikäydä teoilla ja tekojenkin on oltava vahvoja ja juurtuneita. Yleensä silloin sanat hiljenee, kun teot puhuu. 

50-vuotias minä. Ihanaa, nähdä sinut ja se mitä olet saavuttanut. Ensimmäinen lapsenlapsi, vakaa tasapainoinen työ. Meri ja mökki ja luonto. Harrastukset ja tasainen arki. Pitkät lomat. Elämä miehesi kanssa elää parasta aikaansa. Teillä on hiukan alle 30-vuotta yhdessäoloa ja saatte nyt elää sitä mikä jäi aiemmin kokematta. Koet rauhaa. 

Meillä kun ei ehtinyt juuri kahdenkesken aikaa olla, kun kaksoset tulla tupsahti. Kamalaa miten kunniatonta. 

Muista, että kaikki he jotka ovat sinulle rumasti puhuneet - he ovat jääneet sinne menneisyyteen. Anna heidän jäädä sinne. Pahat teot elää puheesta, lakkaa puhumasta ääneen niistä. Kirjoita ne paperille ja polta paperit. Puhu vain hyvää. Tästä eteenpäin ->

Maiju

Näkyväksi tuleminen ja sen pelko

 

Tiedättekö mitä? Olin lapsena ihan valtavan kova jännittämään. Esiintymisen pelkoni loi minulle niin valtavan ahdistuskuplan, etten uskaltanut toisinaan edes mennä kouluun, jos tiesin siellä odottavan jotain esiintymiseen viittaavaa. Alakoulussa en kuitenkaan joutunut vältellä elämää, vasta yläkoulussa. 

Ala-asteella minut valittiin näytelmään, mutta pelkäsin niin ääntäni, että opettaja keksi nauhoittaa luokkakaverin äänen c-kasetille ja minä esitin näytelmän hänen äänellä. Olin todella arka. Mutta arkuus ei silti estänyt hakeutumaan vaaraan. Hakeuduin jännittäviin porukoihin, silti arkuus oli taustalla. 

Olin kerran yötä kaverillani 11-vuotiaana, jonka vanhemmat olivat juhlimassa naapurissa. Sain heidän avaimet käteeni ja laskin eteisen pöydälle. Seuraavana päivänä hänen äiti otti minut puhutteluun. "Meidän avaimet on kadonnut, joissa on poliisilukon avain. Sinulle avaimet on annettu ja sinä ne hävitit. Joudumme vaihtamaan lukot. Olen reilu ja maksan lukosta puolet. Voit kertoa tämän vanhemmillesi." Menin kotiin täristen ja häpeissäni. Mielestäni jätin ne avaimet eteiseen, mutta aikuinen oli sitä mieltä että olen väärässä. Isäni raivostui, huusi ja soitti kaverini äidille. Me ei makseta mitään! Emme käsitelleet asiaa, minä kuulin vain huudon ja tunsin paineen. Aikaa meni noin 2kk ja avaimet löytyi avainkaapista. Kaverini isäpuoli oli kännissä ne sinne vienyt, eikä muistanut. Minut nähtiin väärin. Syyllisenä. Olin helppo kohde. Lapsi. Heidän perhe oli päihteidenkäyttäjiä, myös kaveristani tuli käyttäjä. Minuun se loi uskomuksen. Olen joka tapauksessa syypää, joten syyttäkää vain minua. Kun joku luo sinusta syyllisen, olet sitä, ellei joku sinua suojele ja puolusta. Samaisen perheen kanssa kävi tilanne, jossa  he olivat osallisena liittymättä kuitenkaan tapaukseen. Heidän vastapäisessä talossa tapahtui onnettomuus, isä oli sytyttänyt talon tuleen ja hän tippui alas parvekkeelta kuudennesta kerroksesta. Ystäväni äiti oli nähnyt tämän keittiön ikkunasta, minä tulin paikalle 11- vuotiaana ja näin miehen kuolleena. Olin turhankin utelias ja menin ihan selvittämään mitä oli tapahtunut. Mutta kun tätä lähdettiin selvittämään jälkikäteen, ystäväni sai kriisiapua, minä en. Sillä kukaan ei tiennyt tai kertonut että olin paikalla.  Ehkä piipitin, että olin siellä - minut ohitettiin. En muista kunnolla. Ystäväni oli silloin harrastuksessa, eikä nähnyt koko tapausta. Sain uskomuksen: "Olen niin vahva, että minä pärjään ilman apua" Nämä kokemukset muokkasi minussa minun näkyvyyttä. Antoivat ristiriitaisia uskomuksia. 

Muutin kotoa 18-vuotiaana ex tempore. 

Lopulta huomasin pelkääväni naapureita, sillä ymmärsin vihjailevista kommenteista, että minua epäillään maton varastamisesta pesutuvassa. Kuvailut soveltuivat minuun. En varastanut hänen mattoaan. Tämä tilanne ei päättynyt, en saanut kuulla lopputulosta. En pidä tunkeilevista ihmisistä, jotka näkevät minussa jotain joka hyödyttää häntä. Hän tutustui minuun niin, että ensimmäisenä hän halusi minun leipovan hänen juhliin kakkuja, koska olin kokkikoulussa. Koska en leiponut, oletan hänen epäilleen minua varkaaksi. 

Muutin. Ainoa naapuri johon tutustuin asuessani yksin, pelasi venäläistä rulettia kaverinsa kanssa. Ymmärsin, että minun ihmissuhdetutkani hakeutuu vaaraan, enkä tiennyt miten löytää pois. Toinen naapuri jätti aina kotioven auki rappukäytävässä ja hänen vihainen koira hyökkäsi pari kertaa oman koiran kimppuun. Olin hämmentynyt. Kolmas naapuri jonka tiesin, oli pelottava päihteitä käyttävä perhe, jossa minun parvekkeelle lensi aina heidän tavaroita. Uskomukseni vahvistui, että ihmisiä täytyy pelätä. 

Elämässäni on aina ollut tilanteita, jotka eivät koskaan selvinneet, asioita ei päätetty. Ne jäivät alitajuntaani kummittelemaan. Pikku hiljaa sosiaalinen pelko oli ottanut niin suuren vallan, että pelkomöykky oli alkanut muuttaa käytöstäni. Pakenin tilanteista, joita normaalisti ei tarvitsisi paeta. 

Turvauduin alkoholiin ja se toimi turvanani niin kauan kunnes tulin äidiksi. Oikeudentuntoni oli niin suuri, etten sallinut itseni juoda alkoholia koskaan lasteni edessä. Jokin riipuuvuus täytyi luoda. Se oli siis herkut ja suklaa. Maailma kuitenkin on äärimmäisen julma ulkonäön suhteen, joten vetäydyin ja piilouduin. Lapseni halusin kauas ongelmista, mutta eihän se nyt noin vain mennyt. Ongelmat odottivat edessäni. Nyt kahdella lapsellani on adhd diagnoosi. Enkä vielä ymmärrä täysin miten adhd toimii. Olen itse myös testeissä. Mutta tutustun aiheeseen sen minkä osaan ja kykenen. Tässä vaiheessa kun olen tämän kaaokseni keskellä, jokainen vastapuolen kommentti saa minut poistumaan. Sillä sisälläni on outo paine.

Adhd kuitenkin selittää paljon sitä miten kannan kokemuksia. Toiset kuvailevat sitä että kaikki kanavat ovat auki yhtä aikaa. Kun kaikki kanavat ovat auki, ei osaa erotella mikä johtuu mistäkin. Pienet ja suuret ongelmat voivat muuttua saman kokoisiksi. Kun minulla ongelmat ovat olleet melkoisen isoja, en ole tunnistanut niitä pieniä - vaan reagoin kaikkiin pieniinkin asioihin yhtä voimakkaasti. Oikeudenmukaisuus on voimakas piirre, mutta joskus joku huutaa minulle oikeudenmukaisudesta ja se jättää syyllisyyden. Sillä maailma on vääristynyt, kun puolustat jotain arvoa, joku toinen huutaa vääryyttä. Ja kun kaikki kanavat ovat auki joka suuntaan - lamaantuu, sillä ei tiedä mihin tarttuu. Silloin tarvitaan erottelukykyä. Mikä on oma taisteluni? Kaikkiin vääryyksiin ei voi puuttua. 

Kun lopulta päätin kohdata näitä omia ahdistuksiani, elämä toi eteeni oikein sankoin joukoin rajojeni testaajia. Se toi ihmisiä jotka kommentoivat ulkonäköäni, olemustani, väittivät heikoksi, liian kiltiksi ja mitä vielä etten pystyisi tehdä joitain tiettyjä asioita. Muistan kun reilu 10 vuotta sitten olin menossa koulussa edustamaan luokkaani. Pelotti. Mutta mietin, että aloitetaan jostain. Luokkakaverini pillastui; "Et sinä meitä uskalla puolustaa." Jäin suu auki ja mietin, että puolustaa miltä? Olemmeko jonkin uhan alla? En lopulta mennyt, sillä kommentti jäi kummittelemaan.

Yksi vahva piirre minussa on josta aivoni eivät jätä rauhaan. Jos edessäni oleva henkilö hyökkää minua vastaan, (ihmiset eivät tunnista sitä hyökkäämiseksi itse) Ja syyttää minua jostain tekemättömästä asiasta ja hän itse jättää tekemättä saman asian. Se alkaa nakertaa sisuksiani, eikä aivoni ja hermostoni jätä rauhaan. Voin alkaa tekemään tuota hänen vaatimaa asiaa ja kuormittua ja samalla alkaa inhota henkilöä. Suojautua lopulta. 

 Minulla ei elämässäni ollut nuorena yhtään minua uskovaa aikuista, joten sisäinen puheeni oli aina mollaavaa. Kun lähdin kasvattamaan itseäni, muokkasin sisäisen puheeni kannustavaksi. Se oli vaikeaa, sillä vaikka puhuin lempeästi itselleni - kohtasin ihmisiä jotka puhuivat julmasti. Tämäkin täytyi käsitellä itseni kanssa. 

Minulla ei ollut sisäistä voimaa vastustaa vielä ympäristön puheita, sillä herkkyyteni tunsi voimakkaan puheen myötä tulevan paineen kehossa ja pelkoa oli vielä paljon muistissa. Eilen kuulin nepsyvalmentajalta sanan pda piirre. Tähän täytyy tutustua (jos muistan), sillä lähimuistini on lyhyt. Ehkä päivän kestävä. Voin kaivaa muististani tietoa, mutta valittua. Enkä voi siihen vaikuttaa. 

En tiedä mihin kategoriaan virallisissa jutuissa se menee, mutta tunnen voimakkaan puheen huutona. Jos olen heikko, kuulen että minulle huudetaan, kun taas huutaja ei ymmärrä sitä. Hänen energia on niin vahva. Voin poimia jonkun syytöksen jotain toista ihmistä kohtaan joka soveltuu minuun ja alkaa suojautumaan. Vaikka se ei tarkoita minua. 

Päätin silti, että läpäisen tämän kaiken. Minusta ei ole tulossa laulajaa, esiintyjää tai mitään muutakaan esilläolijaa, mutta esiintymispelkoni on laantunut ja ahdistukseni pienentynyt. Ihmiset jotka ovat minulle töräytelleet tai jotka ovat minussa vikaa nähneet - ovat kadonneet elämästäni aikoja sitten. He opettivat minulle minusta paljon. Osa opetti sen, että huh mitä törkimyksiä, osa opetti minusta sen, että minun on vahvistuttava. Sen olen oppinut ja todennut, että edessäni kun on törppö, eli negatiivinen tunteiden töksäyttäjä, raivoaja tai jokin muu epäasiallinen tyyppi - en kosta. En hyökkää. Enkä edes välttämättä sitä sano hänelle. Käännän vain selän. Tai jos sanon, pyrin tekemään sen rauhallisesti. Se ei kuitenkaan tapahdu heti, vaan siinä voi mennä aikaa. On todella hyvä asia tuntea itsensä. Tuntea sen miltä tuntuu, kun oma voima kasvaa tai miltä jokin jalat lamauttava tilanne ei enää lamauta. Olen iloinen näistä nykypäivän diagnooseista, joita ennen ihan pelkäsin. En hakenut apua, sillä pelkäsin auktoriteetteja. Miksi? koska heillä oli valta kirjoittaa minusta mitä vaan rekistereihin, enkä välttämättä tiennyt mitä. Ja sitten minut leimataan joksikin vääräksi. Nyt tiedän ja nyt näen ja voin tarvittaessa oikaista ne. Pelkäsin aina, että minut nähdään väärin. Negatiivisen kautta. Niinkuin oli monesti käynyt. Eikä nämä ollut ainoita kertoja. 

Tällä hetkellä ympärilläni on ihmisiä, jotka näkevät minut niin sanotusti oikein. Kun katsoo maailmaa alemman minän kautta tai ulkoisen olemuksen kautta, ei näe totuutta. Eikä ehkä saa aitoja ihmissuhteita. Aitojen ihmissuhteiden rakentaminen on vaativaa työtä, jossa on laitettava itsensä likoon ja tarvittaessa antaa anteeksi, jos ihmiset eivät pääse tulemaan joihinkin tärkeisiin tilaisuuksiisi. Aidot ihmissuhteet kulkevat kahteen suuntaan. Ne eivät ole vain toisen vastuulla. Mutta me ihmiset saatamme olla toisille vain hyvän mielen tuojia. Olin toiselle kaverilleni se, jonka kanssa hänen äiti antaa olla, kun äiti kielsi muut kaverit ja toiselle kaverille se, joka tekee hänen lapsesta pahan. Minä sain olla molempien kanssa vanhempieni puolelta. Heistä kummastakin tuli päihteidenkäyttäjiä. Kummatkin alkoivat myös minua jossain vaiheessa käyttää hyväksi rahallisesti. He olivat minun mallit ystävyydelle. 

En oikeastaan edes tiedä mitä näkyväksi tuleminen tarkoittaa, mutta sen tiedän että hyvä näkyvyys ei ole kulissia. Sellaista muottia mihin pitää itsensä sulloa ja kaikki näkee sinut. Tai, että sinun tulee näyttää itsestäsi vain yksi puoli, se mikä nostaa oksitosiinia. Kun näytätkin itsestäsi jotain mikä ei ole sopivaa, sinua heitetään kivillä. Jos et satuta muita - voit olla just sellainen kuin olet. Minä olen kasvanut miellyttäjäksi, sillä miellyttäminen tuo turvaa hermostolleni. Mitä enemmän tapaan ihmisiä, elämäni muokkautuu, mutta turvan kokemus muuttuu. En koe tällä hetkellä turvaa, sillä hermostoni on niin ylivireessä, että se näkee vaan uhkaa. Yritän silti olla rauhallinen. Se ei ole helppoa. 

Kun olet näkyvä, rakastat itseäsi - sitä tyyppiä joka uskaltaa olla sellainen kuin sisimmässään tuntee. Ja kun rakastat itseäsi, yksikään toisen heittämä kivi ei satu. Omanarvontunne kasvaa, kun itseään rakastaa. Maailmamme on sosiaalinen, vaikka ei sosiaalisuutta kokisikaan. Kaikki ongelmat johtuvat sosiaalisuudesta. Sinusta joko tykätään tai ei tykätä. olet joko arvostettu tai et ole. Saat työpaikan tai et saa. Kaikissa on aina jokin sosiaalinen taho päättämässä. Siksi jollain tasolla miellyttämien on vain hyvä asia. Positiivinen puhe.

Vaikka näkisit syyn miksi toinen heittää kivillä ja antaisit senkin anteeksi, on hyvä ymmärtää, ettet ole vastuussa toisen kasvusta. Kiven heittäjä kantaa ihan oman vastuunsa. Jos toinen päättää olla julma, se on hänen valinta - vaikka hän olisi kokenut mitä kamaluuksia elämässään. Aika moni muukin on kokenut, eikä silti heitä kiviä.

Kun on puhdas omatunto ja rakastaa itseään, ei ole tarve valehdella muille. Valehtelu tuntuisi olevan keino helpottaa omaa elämää, mutta valheet satuttaa muita. Valehtelemalla tulla näkyväksi ei ole minun arvo. Minun tavoitteeni on tuoda omat möröt alitajunnasta esiin ilman valhetta, mutta samalla näen, että ollessani ihmisten kanssa jotka näkevät eri silmin. Stressaavat eri asioista, he voivat nähdä minut negatiivisesti. Ja satuttaa minua, koska he kokevat sen vaikeaksi. Mutta samoin minä voin tehdä niin. Ja jos me valitsemme toisemme, me olemme silloin samalla puolella. Jos me emme valitse toisiamme - olemme aina toisiamme vastaan. Eikä meidän polku kulje samaan suuntaan, käymme vain toistemme elämässä. Perhe on eri asia. 

Mutta itsensä oikeastaan oppii tuntemaan vasta kun naama on upotettu saveen ja joudut selviytyä hengissä. Kun tiedät mitä vaikeudet ovat, kun tiedät että asiat eivät ole sitä miltä pinnalta näyttää. 

Kun kohtaa vaikeuksia, eikä haluaisi olla jatkuvasti vaikeuksissa - tulee opittua ihmisistä ympärillä. Kenen lähellä itse haluaa olla. On ikävää huomata joistain ihmisistä, että vaikeudet kun koittaa, et heitä halua vierellesi. Itse hoitaa kyllä omat vaikeutensa, mutta joku toinen voi repiä sinut alas. He jotka repivät sinut alas, he vahvistavat sinua, mutta älä silti anna siihen lupaa. Älä selittele heidän vaikeuksia oikeutetuksi. Jos he ovat mulkkuja, he ovat mulkkuja. 

Maiju