Viime aikoina hermostoni on lyönyt vähän ylikierrosta. On aika hidastaa. Loma odottaa jo nurkan takana. Onneksi. Yrittäjyys tuo lomaan toisenlaisen näkökulman, sellaisen - uskallanko pitää lomaa, voinko pitää lomaa, kehtaanko pitää lomaa? Nyt odotan lomalta kellumista merellä, veneen liplatusta ja puuöljyn tuoksua. Olen huomannut päivieni vaan pitenevän viime päivinä. 6 tunnin päivät joita ennen vain jaksoin - ovat muuttuneet 11 tuntisiksi.
Kun aloitin yrittäjänä, minulle painotettiin kuinka on tehtävä 10 tuntista työpäivää. Sitä painotettiin monesta suunnasta. Vastustin pitkään, kunnes huomasin tekeväni niitä huomaamattani.
Mitä sukuni on antanut minulle geeneissään, käytösmallissaan, uskomuksissaan?
Kun olen tutkinut juuriani, sukuni ammatteja - on molemmilla puolella yrittäjiä. Tekijöitä. Yrittäjä on ahkera. Yrittäjän täytyy tehdä tuplavoimin töitä. Yrittäjä on toisinaan myös katkera sillä vastuu on hänen harteilla. Muut eivät välitä. Tämän kaltaisia uskomuksia minuun on sisäänrakennettu. Isäni perheellä oli taksiyritys ja äitini perheellä metalliverstas. Isäni, eikä äitini olleet yrittäjiä itse. Mutta taas veljeni ja minä olemme. Äitini ja isäni olivat aina töissä. He keksivät töitä vapaa-ajalla. Äitini oli ompelija alkuperäiseltä ammatiltaan ja isä huoltomies ja isä rakensi aina. Keksi veneeseen kaikenlaista uutta jatkuvasti. Sain yrittäjämäisen kasvatuksen kuitenkin. Jota en kuitenkaan hyväksynyt itsessäni, kuin vasta ihan viime vuosina. Pidän itseäni ihan patalaiskana. Yrittäjä ei oikein voi olla laiska. Varsinkaan sellainen joka tekee työllään tulosta. Mikä meiltä puuttuu on lukupää. Isäni luki valtavan paljon, kirjoja meillä on ollut valtavat määrät, mutta yliopistotason lukupäätä meillä ei ole ollut.
Isäni oli hyvin vahva mies. Hän oli kookas ja peloton, erittäin rohkea. Kun hän kuoli, minä tipuin omissa tunteissani johonkin todella syvään monttuun. En tiennyt kuka olin ja mitkä selviytymiskeinoni olivat. Siitä alkoi oman minän hyvin vahva tutkiminen.
Isä rakensi veneen meille kun olin 3-vuotias. Oikeastaan vene uudelleen rakennettiin - jo 6 vuotta meillä olevaan veneeseen.
Kasvoin lähestulkoon telakalla. Minun soluihin on painunut muistiin kaikenlaiset remonttiäänet ja hajut, joita veneilyyn liittyy. Ne tuntuvat kotoisalta ja turvalliselta. Isä rakensi veneeseen saunan ja lopulta suihkunkin. Se on meidänkin haave jonain päivänä, kunhan ensin ollaan opeteltu tämä homma.
Meille tuli hyvin yllättäen matkavene 3 viikkoa sitten. Olemme toisella silmällä sellaista etsinyt, mutta itselleni tämä ei ollut mitenkään todellista pitkiin aikoihin. Nyt kuitenkin sellainen tipahti syliimme. Naurattaa jopa miten meidän näköinen putputti se on.
Koska tällainen veneily on todella iso juttu, meidän täytyy tietenkin käydä saaristolaivurin kurssi ja muitakin veneilijöiden kursseja. Minä aion tämän tehdä myös, sillä en ikinä opetellut näitä isäni kanssa. Se jäi eniten kaivelemaan. Otin vain kirsikat kakun päältä. Sellainen olin aina. Olin lapsi, joka luotti elämään ja isän läsnäoloon ikuisesti. Hän oli niin vahva.
Isä on siroteltu mereen. Ja nyt myös tätini. Kun myrsky iskee, uskon heidän olevan kanssani. He kertovat ettei tarvitse pelätä. Olin lapsena usein ainoa lapsi merimatkoilla. Vanhempani ja tätini miehensä kanssa olivat useimmiten kyydissä, sekä minä ja valtavan suuri mielikuvitukseni.
Äitini innostui pari viikkoa sitten muistelemaan merimatkoja, miten potkuri oli irronnut kesken matkaa ja isä oli hypännyt sen sukeltamaan. Kuinka vene oli ajanut kiville, mutta isä sukelsi veneen alle ison puun kokoisen kepin kanssa ja työnsi veneen pois kiven päältä. En ikinä uskonut, että meille sattuisi mitään. Isä oli niin varma. Äitini kertoi, että oli raskaana ja hän oli joutunut hypätä mereen hakemaan pikku venettä, kun se oli oli irronnut kalliosta hänen ollessaan rannalla sillä välin kun isä sukelsi potkuria. Tarinat ovat juuri niin sellaisia, joita elämäni on täynnä.
Kun lähdet veneilemään, sinun on tiedettävä, ettei se ole aina vain tyyntä. On tiedettävä tuulen suunnat, armoton meri ja sen olosuhteet ja miten aallot otetaan vastaan. Kun tiedät sen kaiken, voit rentoutua. Mutta sieltä tulee myös kaikenlaista mitä et tiedä. Meri on vaikuttava ja voimakas ja niin upea, enkä malta odottaa pääseväni taas.
Kerran lähdimme pelastusretkelle, kun olimme lapsia. Oli kova myrsky ja matkavene oli ajanut rantaan. Siellä se oli kallellaan pohjassa ja meidän tehtävä oli hinata se irti. Meillä hajosi telkkaria ynnä muuta matkalla, mutta vene saatiin hinattua. Siihen aikaan telkkari oli mustavalko tv, kuvaputki malli, ei mikään litteä niinkuin tänä päivänä ja keltainen rungon väri. Mutta se oli hieno. Muistan edelleen kuinka se oli köytetty isän rakentamaan hyllyyn. Kuitenkaan tästä myrskystä se ei selvinnyt. Kun isäni kuuli, että kaikki pelastettavassa veneessä olivat juopuneita, hän raivostui.
Minä olen saanut kokea meren armottomuuden, mutta samalla sen turvan. Kiitän, että tällainen osio on kuulunut elämääni ja saan kokea jälleen merimatkailun matkaveneen kyydissä. Ihan kuin tulisin kokonaiseksi.
Lapsuuden ystävä ilmestyi elämäämme uudelleen muutama vuosi sitten puuveneellä. Hän vei meidät ajelulle ja siitä alkoi oma haaveiluni. Olin kieltänyt veneilyn meiltä aiemmin, sillä lapset olivat pieniä ja veneen pitäminen vie aikaa ja työtä. Meillä ei olisi ollut aikaa. Nyt on. Seurasin vieressä isääni, enkä halunnut samaa meille.
2 vuotta olemme ajelleet moottoriveneellä, mutta nyt on selkeästi päivityksen aika. Lapsuuteni vene oli moottoripursi ja mieheni sedällä oli samanlainen vene kuin tämä meidän, joten nyt tuntuu kuin olisimme ytimessä.
Miksi etsin suvustani piirteitä jotka itsessäni ottaa esiin? Koska minun elämässäni tuli aika, jolloin perhe eikä suku ollut minua varten, kun tarvitsin apua kaikkein kipeimmin. Tuli itsenäistyä niin rankalla kädellä. Muutin toki jo 18 vuotiaana kotoa ja itsenäistyin, mutta henkisesti jouduin itsenäistyä läheisten kuolemien ja sairastumisien ja omien kehoni kipujen takia. Kun tukiverkkoni murenivat ja mikään ei ollut helppoa. En saanut työtä, lapset itkivät, karjuivat, sairastelivat usein ja valvottivat meitä, kukaan ei kysynyt viikkokausiin mitä minulle kuuluu. Olin yksinäinen. Silloin itsenäistyin ja löysin minusta itsestäni piirteitä, vahvuutta, erilaisia tahtotiloja. Toisinaan olen seurannut vierestä, miten suvut pitävät yhtä tai juhlissa ovat kaikki auttamassa. Meidän elämässä kaikki tällainen kuuluu menneeseen. Silloin kun kaikki olivat täällä, telluksella. Siksi haluan korostaakin sitä, että ne asiat jotka omassa suvussa tai elämässä voi tuntua raskaalta, ne menevät ohi. Mutta myös mitä tahansa voi tapahtua. Siksi täytyy elää nyt ja arvostaa asioita.
Tämä oman itseni etsiminen jatkuu edelleen, koska sitä elämä on. Elämä tuo eteen erilaisia käännekohtia.
Enää ei veneellä kuitenkaan mennä kovaa tahtia, vaan hidasta elämää matkasta nauttien. Slow ride.
Ihanaa. Toivon myötätuulta matkailuun ja uusiin seikkailuihin. Ja rahaa toki saa sataa taivaalta kiitos.
Uusi perheenjäsemme on erittäin tervetullut elämäämme.
Maiju
