Huijarienergia

 Mistä tunnistat huijarin, kun niitä on nykymaailmassa niin paljon? 

En kerro mitään kikkoja, vaan yritän selittää miten huijari toimii. Mutta se on myös energia meissä. joka tulee kohdata. 

Henkisessä kasvussa puhutaan puhdistumisesta, eli mieli puhdistuu kaikesta väärästä tai itseään haittaavasta. Sitä oppii erilaisia omia haitallisia käytösmalleja joita pulpahtelee pintaan. Miksi yleensä ihminen huijaa tai miksi on ns. pimeällä puolella? Olen näitä pohtinut ja saanut kohdattavaksi viime aikoina. 

Kun aloittaa henkisen tien, se on jokaiselle luonnollisesti yksilöllinen. 

Minulla on yksi iso haaste joka on naiivius, mutta se ei aina ole vika. Se voi tuntua muista vialta, varsinkin sellaisista jotka ovat voimakkaita ja tottunut tekemään isoja linjoja ja ehkä ollut kieroilijoiden joukossa. Se ei silti tarkoita etten minä olisi ollut. Mutta naivius on myös luottamista elämään. Haluaa uskoa hyvää ihmisistä. Minun perusenergia elämässä on uskoa hyvää. Se pitää minut onnellisena ja aika ajoin innostuneena ja se pitää elämänlankani kiinni elämässä. 

Häpeä, on yksi kohdattava energia. Kun häpeää on kätkeytynyt paljon alitajuntaan, ihminen ei välttämättä edes ymmärrä niiden ohjaavan käytöstä. Kun häpeä ohjaa - satuttaa muita tai itseään ymmärtämättään. Ego on niin taitava naamioimaan. 

Kohtaan toisinaan häpeää kantavia ihmisiä ja häpeää kantava tuntuu minusta siltä, kuin kehoni päälle laitettaisi painopeitto. Minullakin on ollut paljon häpeää ja sitä voi olla paljon vieläkin tiedostamattomassa, mutta olen kokenut sen voiman katoavan jos puhun siitä ääneen, tuon sen esiin. Paljastan sen. Ego joka meissä kaikissa on, ylläpitää häpeää piilottamalla sen. Salailemalla. 

Sain tällaisen muistutuksen huijaamisesta tai jonkinlaisesta vilpistä. Aloitin uuden toimen elämässäni, jota en ole koskaan tehnyt. Sain viestin asiasta, jota yritettiin hoitaa vielä vanhaan malliin. Olemme luomassa täysin uutta, mutta usein häpeä pitää kiinni vanhasta - häpeä ei koskaan halua paljastua. Koska silloin se katoaa. Silloin se keksii keinot naamioida erilaisin pakottein. Yksi esimerkki on nopea toiminta, ettei ehdi miettiä. Tarvitsen tiedot nyt, toimi nyt, osta nyt. Kello tikittää ja jos et osta nyt, menetät tämän. Olen näissä asioissa oppinut, etten tarvi jotain jos siinä on tikittävä kello. Mitä tämä voi tehdä jälkeenpäin. "Voi ei, menetit tilaisuuden, olisit vain tehnyt sen silloin kun oli mahdollisuus". Se on yhdenlainen syyllistävä tapa käyttää valtaa ja vallankäyttö on vanhaa pimeää energiaa. Siitä tulisi päästä eroon. 

Usein kun jokin vilppi tai valhe on edessä, saan erilaisia epämääräisiä tuntemuksia. Näytän muiden silmissä naiivilta, mutta saan kuitenkin vihjeitä kehoon miten toimia. Sain jokin aikaa sitten tällaisen viestin. Minua pyydettiin toimimaan nopeasti, lähes heti. Pelastaja ja 'hyväntahtoinen' henkilö auttaa, jos toimin heti. Mutta rauhotuin, kyselin hiukan neuvoa ja vastasin ei kiitos. 

Kun palasin jälkeenpäin tähän keskusteluun - kävi ilmi, että taustalla oli valhe. Keino pitää hallintaa jollain tavalla, mutta energia ei enää salli. Hyvä on voittanut sanottiin. 

Kun ihmisiä on paljon ja kaikilla on jokin oma tavoite. Tarve olla olemassa esimerkiksi. Mutta taustalla on häpeä, joka piilotetaan - usein sen tuntee kehossaan erilaisina paineen tunteina. 

Heiluvat mielipiteet huojuttaa, pahantahtoinen energia. Leiriytyminen erilaisiin ryhmiin, jossa sabotoidaan ja puhutaan pahaa. Ikäänkuin mustamaalataan muita. Kiusataan. Udellaan asioita, tartutaan energialla kiinni. Ne ovat kaikki vanhaa energiaa, joka katoaa. Mutta se katoaa vain niin, ettei siihen enää osallistu. Eli niistä täytyy itse puhdistua pois. Meidän jokaisen täytyy vaan tehdä se muutos itse itsessämme. Muut eivät sitä voi tehdä. Mutta mitä enemmän meitä yksilöitä on, sitä nopeammin hyvän energia kasvaa. 

Rakkaus parantaa - se valaisee häpeän ja antaa sille anteeksi. Häpeä on kuin likaisen ruskea energia joka vain pyyhitään pesuaineella pois ja otetaan kädestä kiinni ja sanotaan, en hylkää sinua vaikka poistut. Ihmiset pelkäävät myös hylkäämistä. Moni meistä on hylännyt itsensä jo ihan pienenä lapsena ja oppinut selviytymään elämässä.  Kasvanut erilaisin vilpillisin keinoin ja aikuisena häpeä piilottaa kaiken tuon alitajuntaan. Aikuinen meissä voi muuttaa tämän. Rakkaudella. En sano, että se on helppoa - sanon sen olevan kaiken sen kivun arvoista. 

Maiju

Auttaja

 

Mikä oli ihan alunperin ajatukseni kirjoittaa muille? Ajattelin, että joku saa lohtua minun sanoistani. Ajattelin, että jossain joku käy samoja asioita läpi yksin, eikä hänellä ole vertaistukea ja sanani voivat auttaa. Jossain vaiheessa kuitenkin myös ns. kylmetyin. Aloin myös jollain tavalla pelkäämään tai välttelemään itse auttamista. Auttamisessa piilee ansa. 

Jos haluaa auttaa muita niin, että itsellä on jokin tavoite, sitä ikäänkuin kiinnittyy toiseen, jos ei tiedosta omia tarkoituksiaan. Auttaja usein parantaa omia haavojaan samalla kun auttaa toisia.  

Oli aikakausi, kun tutustuin erääseen henkilöön. Ensivaikutelmani hänestä ei ollut mitenkään imarteleva, hän ei kohdannut minua mitenkään kauniilla tavalla. Meni jonkin aikaa eteenpäin ja kuulin hänestä puhuttavan pahaa. Minussa heräsi suojelija. En halunnut hänelle tulevan pahaa mieltä muiden arvostelusta, joten hakeuduin hänen ystäväksi. Aikaa kului ja meistä lopulta tuli hyviä kavereita, kunnes kohtasin oman elämäni siihen asti haastavimman asian vuosia myöhemmin. 

Tulin äidiksi ja lapset olivat jatkuvasti kipeitä ja jouduin luovuttaa monista asioista mitkä olivat minulle tärkeitä. Kun lopulta repesin itkuun ja purkasin tunteitani, hän kieltäytyi kuuntelemasta. Hän ilmaisi hyvin vihaisesti etten saa kuormittaa häntä näillä asioilla. 

Miksi tämä tuntui erityisen pahalta, eli kuin puukon iskulta johtui siitä että olin alunperin lähtenyt suojelemaan häntä. Olin ottanut vastuun häneltä pois aivan ensihetkessä. Mennyt eteen kilveksi. Olin nähnyt hänessä pelastettavan tyypin. Auttanut pyytämättä. Siksi tuo hänen tyrmääminen sattui, enkä kyennyt käsitellä asiaa. Olin antanut hänelle paljon asioita myös. Hänen tyrmäämisensä osui syvälle rintaan, johonkin alitajunnan ulottumattomiin. Sillä koin kannatelleeni häntä ja hän ei vastavuoroisesti tehnyt samaa minulle. 

En joutunut käsitellä vain sitä, että hän tyrmäsi minut hädän hetkellä, vaan jouduin kohdata myös tunteen "Olen tehnyt eteesi näin paljon, ja näin kiität minua" Siksi on todella tärkeää irrottautua auttajan roolista. Me voimme auttaa, mutta emme niin miten luulemme. Lopulta kuitenkin minä olin väärässä. Hän ei koskaan pyytänyt apuani. 

Kun on auttajan luonne, empaatikko - on vaikeaa pysyä erossa draamasta ja vaikeuksista. Niitä kun on joka puolella. Ne polttavat loppuun. Ihan todellinen oikea ystävyys ja auttaminen on yhteinen sopimus, se käydään yleensä suullisesti ja molemmat tekevät toisilleen hyviä tekoja. Näin voi syntyä terve suhde ihmiseen ja ystävyyteen. Mutta jos toinen on tehnyt päätöksen toisen tietämättä, kyseessä on hyvin epäterve suhde. Se ei ole auttamista, se on jonkinlainen karhunpalvelus. Epäterveitä suhteita on lopulta melko paljon. Ja usein vaikeat hetket tuovat niitä esiin. Elämä ikäänkuin osoittaa sormella, että tämä ei ole totta mitä luulet ja kun saat etäisyyttä asiaan kuin asiaan, voit nähdä erilaisia juttuja kaukaa katsottuna. Elämällä on välillä hurjan kivulias tapa opettaa meitä. Mutta niinkait se sielu siitä silloin kasvaa ja saa vahvat oppinsa. 

Elän nyt hiukan aikaa, etten keksi mitään kirjoitettavaa. Tänään yritin aamusivuja kynäillä, mutta aivoni nukkuvat. Eilen kävin tekemässä haastattelun kirjaa varten, mutta en kirjoittanut yhtään. Onneksi oli nauhuri. Yhden lauseen sain kirjoitettua. Huomenna olen menossa elämäni ensimmäistä kertaa kokoukseen jossa liityn hallitukseen, jonka yhteisö päättää. Se ei jännitä, mutta aivot ovat lukinneet pääni, että voi olla pakokauhun syntyvän jälkeenpäin. Katsotaan nyt. Toivoisin jotain helpotusta aivoilleni. 

Kirjoitin edellisessä postauksessa etten haluaisi kirjoittaa menneestä, mutta se on mahdotonta. Tulen aina kirjoittamaan menneestä. Vaikka kuinka olisin läsnä tässä hetkessä. Nyky-yhteiskunnassa voisi tosiaan elää hetkessä, mutta sanoisinko näin, että se on mahdotonta. Se joka kykenee elää täysin hetkessä ja katsoa vain tulevaan tästä hetkestä palaamatta yhtään menneeseeen, tulee kohtaamaan menneen tulevassa ymmärtämättä, koska meidän alitajunta kuljettaa muistoja mukana ja elämän luonne on kiertää kehää. Ellei ole munkki vuorella. Just saying. 

Maiju

Tarina kukista

 

(Kuvan voikukalla ei ole tekemistä tämän tarinan kanssa)

Onkohan enää mitään kirjoitettavaa, kun tuntuu siltä että kaik on sanottu. Kun katson luonnoksiani, kaikissa kirjoituksissa olen kirjoittanut menneestä. En halua roikkua menneessä kiinni. Mistä sitten haluan kirjoittaa? Onko enää kirjoitettavaa elämästä? 

Tänä vuonna tunnen elämässäni virtaavan muutoksen tuulet. Tuulet osuvat kotiini. Muutos on aina tervetullut kunhan on vain jonkinlaista valmiutta siihen. Kerron teille viherkasvistani ja kuinka ne symboloivat minulle elämää:

Kun olin noin 15-vuotias sain ainakin 2 viherkasvia. Muistan, että toisen onnistuin pilaamaan, mutta toinen mummilta saamani oli sitkeä. Se alkoi pimeässä huoneessani tehdä uusia lehtiä. Muutin 18-vuotiaana kotoa ja otin kukan mukaan. Kun ostin muitakin kasveja, onnistuin ne kuihduttamaan, mutta tämä oli sitkeä. En kastellut sitä, joskus se oli niin kuiva, että juuret olivat esillä ja multa kuin kuivaa pölyä. Sain kuulla joitain vuosia siten, että kukkani on loukkaantuvaa sorttia. Se osoittaa mieltänsä jos vaihdan sen paikkaa. En tunnistanut sitä loukkaantumiseksi, se aika ajoin muutti lehtensä keltaiseksi. Ajattelin sen olevan normaalia lehtien kiertokulkua. Kumiviikuna oli hän nimeltään. Nimenkin opin vasta ihan pari vuotta sitten. 

Kun lapset syntyivät asuimme talossa jossa oli valmiina mitä upein kukkapenkki, mutta muutettuamme pois - yritin sellaista luoda itse. Se oli työlästä, sillä sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä hylkivät aivoni eivät oppineet kasvien hoidosta. Kukat kuolivat. Vain yksi kukka jaksoi. Kuunlilja. Monia kertoja luovutin, mutta tämä oli sitkeä. Istutin sen mökin pihaan ja nyt vuosia myöhemmin joudun siitäkin luopumaan, sillä mökki myydään. 

Viime marraskuussa ystäväni joka tykkää kotihortonoimisesta. En tiedä onko tuo edes sana. Hän antoi minulle juorun käteen heillä kylässä ollessa. Kysyin "oletko ihan tosissasi, että uskallat antaa tämän minulle? Minulla on tapana saada kukkani hengiltä" Hän oli varma. Toin kukan kotiin ja annoin sille mahdollisuuden. Noin kuukauden päästä katsoin kuinka kukka oli tehnyt uusia versoja, olin hämmentynyt. Innostuin tästä niin, että ostin bauhaussista heräteostoksena muorinkukan. Ja hän on myös kuulkaat hyvin viihtyvää sorttia. Uusien asukkaiden myötä, kumiviikunani oli tiensä päässä. Kerran löysin hänet kaatuneena maasta ja sen myötä pikku hiljaa hänen jokainen lehti kuoli. Kaatuminen oli myös jokin oma aivopieruni nostaa se korkeammalle tasolle. Se oli liikaa, en tiedä mikä sai sen kaatumaan. Ehkä se oli vain huonosti asetettu alustalle ja sopi hyvin tähän minun adhd jaksooni, jossa aivoistani kuminauha vaan poikkesi ja elämäni muuttui kaaottiseksi. 

Kukka meni "shokkiin". Se pikku hiljaa mädätti jokaisen lehtensä. Kukka joka kulki mukanani 29 vuotta. Joka kesti jokaisen vaikean elämänvaiheeni, kuinka en huomioinut sitä. Se näki aikuistumiseni, eroni, uuden rakastumisen ja lasteni syntymän. Se näki suruni ja yksinäisyyteni menettäessä isäni ja muita läheisiäni. 

Hänen tie oli valmis, mutta minä en ollut valmis. Leikkasin kaikki kuolleet pois ja kastelin ja jätin rauhaan. Sanoin antavani sille 8 viikkoa toipumisaikaa, näyttää kuitenkin siltä, että elämä päättyi. Vaikka muutos on aina tervetullutta, luopuminen on vaikeaa. Elämässä luopumisia tapahtuu aika ajoin. Tämä kukka oli muuttunut itselleni hyvin rakkaaksi, sillä kaikesta laiminlyönnistä huolimatta, hän jaksoi sitkeästi olla vierelläni. Nyt hän ei enää jaksanut. 

Tämän jälkeen reaktioni oli, että nyt olen valmis uusiin kasveihin. Lähdin ikeaan ja ostin 8 kasvia, jotka toivottavasti antavat minulle mahdollisuuden. En ole enää teini, eikä elämäni ole enää niin sekavaa kuin nuorena. Jos tämä onnistuu, olen ihmeissäni. Nyt jokainen näistä on lähtenyt versomaan uutta elämää. Ajattelen tämän elämän symbolina. Yhden tilalle versosi 10 uutta. Eikö se olekin elämän runsauden symboli? Kasveissa elää merkitys. Ne vaativat hoitajaltaan taikavoimia, sillä kasvien hoitaminen ei ole mikään onnistumisen tae. Niitä voi kastella liikaa, tai liian vähän. Koti voi olla epäsopiva. Tai energiat eivät vain sovi yhteen. 

Tämän elämänajan opit ovat nyt sellaisia ettei mikään ole itsestäänselvää. Nämä kukat symboloivat minulle elämää. Vaikka joudun jatkuvasti kohtaamaan rankkoja tunteita kuolemiseen liittyen, nyt toivon saavani hiukan elää ja saada lepoa jatkuvasta menettämisestä. Toivon onnistuvani. Toivon kasvien symboloivan uutta kasvua, uutta elämää. Jatkuvuutta. Vaikka tekee kipeää luopua vanhasta. 

Yksi asia mistä olen valmis irtautumaan, on ajatus syyllisyydestä. Jokainen syyllisyyttä minussa lisäävä sanonta tai sanoja - katoaa elämästäni. Elämä on vaikeaa ja ihmiset jotka tuovat minulle syyllisyyttä, vievät elämänvoimaa. Kasvit tykkäävät positiivisesta energiasta, samoin me ihmiset. Jos haluat oppia aiheesta lisää, tutustu Masaru Emoto nimiseen henkilöön, joka tutki vettä. Olkoot huuhaata, mutta tee omat päätelmäsi ja kokeile. 

Kerron vielä loppuun pienen esimerkin pääsiäisruohosta joka istuttettiin, kun tyttäreni oli pieni, noin 9-vuotias. Askartelimme molemmat jugurttipurkista rasiat ja päällystimme kreppipaperilla. Hän teki vaaleanpunaisen pupun jota ylistimme ja kehuimme kaikki. Minä tein vihreän norsun, joka saattoi olla sekoitus jotain muutakin. Nauroimme sille. Emme kovin ivallisesti, mutta kuitenkin. Kukaan ei kehunut tätä minun tekelettä. Annoimme ruohojen kasvaa täysin samalla tavalla hoidettuina. Ne oli istutettu samasta pussista. Minun ruoho oli laihaa ja hentoa, juuri ja juuri jaksoi kasvaa ja tyttäreni ruohosta kasvoi vahva ja tuuhea. Silloin muistin Masaru Emoton opit. Kun vettä mollaa, se muuttuu epämääräiseksi, kun taas kehuu - muodostuu mitä upeimpia kiteitä. Luin, ettei tiede tätä todista. Mutta ajattele, että me ihmiset olemme 80%vettä. Ajattele tämän kautta, miten tärkeää kehu on. Ajattele myös meidän kollektiivia, miten negatiivinen se tällä hetkellä on. Kehu ihmisiä, kehu kasveja. Rakasta. Rakkaus on ainoa lääke maailmassa parantamaan. 

Hyvää pääsiäistä

Maiju