Valitse aina rakkaus

Viime aikoina olen painostanut itseäni kirjoittamaan. Se ei näy välttämättä sinulle, eikä se näy kenellekään  ulospäin, vaan se tapahtuu sisäisessä maailmassani. Olen lähtenyt vouhkaamaan siitä, että olen saavuttanut  kaikenlaisia etappeja. Millä ei kuitenkaan ole merkitystä. 

Ensin olin ylpeä itsestäni, että olen kirjoittanut näin kauan, enkä ole luovuttanut. Se on tärkeää ja hieno asia. Mielenterveyden kannalta on hienoa, että pidän kiinni jostain tärkeästä. Se on auttanut paljon, etten tiedä mitä minusta ajatellaan. Jos joku juntti, joka keskustelupalstoilla edustaa olisi kommentoinut alkuaikoina tekstejäni - olisin lopettanut. Sillä niitä samaisia ihmisiä elämäni on ollut täynnä. Nyt kun olen tehnyt rajoja ja opetellut erottelemaan ihmisten hyvää ja huonoa käytöstä, pystyn ikäänkuin nousta kommenttien yläpuolelle. Olen niillä kommentoinneilla kuitenkin lietsonut sisäistä häpeääni. Sitä kuinka en tule koskaan riittämään siinä mitä rakastan. 

Lähdin kilpailemaan itseäni vastaan; minun täytyy kirjoittaa näin ja näin paljon, jotta voitan vuoden 2022 kirjoitusten määrän. Ääni päässäni sanoo ei, ei, ei! Ei se määrä vaan laatu. Ja tuo kilpailu saa minut lukkoon, jopa ahdistumaan ja se on aivan minun omaa piirrettäni. Tein viime syksynä koruja valtavalla paineella ja uuvuin. Nyt en saa enää tehtyä niitä. Kun olin kauneushoitolassa töissä, minun piti markkinoida ja joka kerta kun innostuin markkinoimaan, sain aina huutoa. Huuto ei ollut oikeaa huutoa, vaan tunsin negatiivista painetta. Se oli väärä tapa minulle. Markkinointi ei tee siis hyvää keholleni. 

Kun olen saanut kasvaa rauhassa, olen kirjoittanut ajatuksiani ääneen, enkä todella tiedä mitä te minusta ajattelette - se on tehnyt hyvää minun herkälle helposti musertuvalle itsetunnolle, joka tuntee koko kehollaan. Se on myös ADHD piirre, se erityisherkkyys. Kun innostun, rintaani nousee paine ja aivoni käyvät niin lujaa että haluan huutaa koko maailmalle. Mutta maailma ei voi ottaa tuota intoa vastaan. Siksi olen opetellut erilaisilla tekniikoilla rauhoittamaan minua. Tämä vuosi on ollut melkoisen musta. Mutta se ei kuitenkaan ollut niin musta kuin pelkäsin. Kukaan ei hylännyt minua kun kerroin sairaudestani. Kukaan ei kääntänyt selkää minulle. Kun isäni sairastui ja kuoli, silloin jäin yksin ja olin pitkään yksin ja se musersi minun luonnettani ja sisintäni, mutta opin itsestäni ja maailmasta todella paljon. Olen joutunut itse hylkäämään ihmisiä, sillä en voinut antaa oman mielenterveyden kärsiä heidän pimeydestä. Siksi myös minun vastuullani on ollut hoitaa oma pimeyteni. 

Olen kirjoittanut voimakortit vuonna 2017 ja tulostanut ne paperille ja jakanut läheisille. Siskoni teki niistä kortit, niin että hän liimasi ne pahville ja laminoi. Tänään hän jakoi 2 korteistani instagramissa. Ensimmäinen reaktioni oli ahdistus, seuraava valtava rakkaus ja kiitollisuus. Minä kirjoitin ne. Mutta tänä päivänä me ihmiset kilpailemme chat gpt:n kanssa. Me emme tiedä onko jokin hieno teksti chat gpt:n vai oikean ihmisen kirjoittamaa ja silloin emme voi tietää onko teksti aitoa. Ja se on tavallaan julmaa. 

Kerron esimerkin: Eilen tyttäreni purkasi sydäntään ja tänään lähetin hänelle viestin kuinka ylpeä olen ja niin edelleen. "Rakastan sinua ja olen ylpeä miten hieno nuori nainen sinusta on kasvanut." Hän kysyi onko tuo chat gpt:n kirjoittama? Hämmennyin ettei todellakaan. Hän vastasi minulle ja yllätyin viestistä ja kysyin onko tuo sitten chat gpt:n vai sinun? Hän vastasi että hänen. Aloimme heti epäillä toistemme rakkautta, sillä maailma opettaa meille epäaitoa koko ajan. Hänen poikaystävä osti minulle kukkia, koska halusi tehdä minulle hyvän mielen. Olin iloinen ja kiitollinen ja heti kuitenkin mietin onko tämä tehnyt jotain pahaa. Maailma opettaa meille koko ajan epäilemään rakkautta. Maailma opettaa meille jatkuvasti, että jossain joku on valmis polkemaan meitä jos emme ole valppaita. Se on raastavaa. 

Kun olen seurannut maailmaa - maailma tuleekin aina ilmaisemaan jollain tavalla heikkouksiani ääneen, mutta minun ei tarvitse niihin kiinnittää huomiota. 

Siksi meidän tehtävä tässä maailmassa on hoitaa omia kipujamme ja rakastaa sitä pientä itseä. Me emme tarvitse titteleitä ollaksemme kokonaisia, me tarvitsemme vain ja ainoastaan nähdyksi tulemisen. Meidän tulee rakastaa itseämme sisältä ehjäksi, ettemme me tarvitse titteleitä ja arvoa kenenkään silmissä. Meidän tulee rakastaa vain ja ainoastaan niitä jotka ovat meidän lähellä. Ja antaa heille arvoa. 

Nyt kun kirjoitan tätä tekstiä, tuntuu kuin koko rintani olisi kylmä, mutta samalla siinä on paine. Minun hartiani ovat lytyssä, jalkapohjissa tuntuu paineen tunnetta. Kehoni on kuin puristuksissa. Mutta minä silti kirjoitan, sillä tämä on tärkeää minulle. Koska elän niin vahvasti muiden kautta myös, tunnen muiden paineen, tuskan ja kivun - voin hyvin sekoittua muiden draamaan. Siksi joudun erotella sen pois itsestäni ja opetella omia rajojani. Siksi voin alkaa kirjoittaa muista ja muiden tunteista, ja unohdan itseni. Jos jollain tarinalla on minulle opetettavaa - elän sen läpi ja kirjoitan siitä. Se on joskus todella rankkaa. Kirjoitin romaanin joka ei koskaan tule julkaistuksi. Kirjoitin kirjaan kadun osoitteen, se oli työpaikka joka oli hyvin miehinen. Millä todennäköisyydellä siinä samaisella tiellä oli kauneushoitola, johon minä menin muutaman vuoden päästä töihin. Siksi toisinaan mietin tarkkaan mitä kirjoitan ja mitä tunnen kirjoittaessani. Etten vaan vedä puoleeni ei toivottua. Se oli vaikea oppikoulu se työ. Enkä ollut siellä kuin vuoden. Mutta se kasvatti minusta vahvan. 

Olen oppinut tämän nyt viime päivinä. Voi olla että olen oppinut sen jo aiemmin, mutta muistini ei toimi.

Kun kohtaat vaikeuksia, olet menettämässä työpaikkaa, sairastut tai läheisesi kuolee. Koet yllättävän shokin. Silloin näet todellisuuden. Sitä ennen olet nähnyt jonkinlaista peliä, kun kaikki on hyvin ja elämä menee eteenpäin omalla painollaan. Kunnes tapahtuu shokki ja shokin myötä heräät vieraaseen todellisuuteen. Moni ei joudu koskaan nähdä tätä todellisuutta. He voivat liihottaa eteenpäin edes tietämättä mitä on todellinen vaikeus. Ensimmäisenä toivot rakkautta, että sinua lohdutetaan ja tuetaan ja kannatellaan. Mutta voi käydäkin niin, että ne keneltä odotat lohtua - katoavat. Luulit, että te olitte ystäviä, läheisiä tai perhettäkin. Mutta he katoavat ja jäät yksin. Kohtaat hylkäämisen. Hylkääminen tekee vihaiseksi. Sinun egosi alkaa suojautumaan ja puolustautua. Se huutaa, joko hiljaa tai ääneen. Viha on pelottavaa monille, eikä sitä juuri meinaa kestää. Ihmiset alkavat salailla asioita ympärilläsi, sillä he eivät tiedä enää miten kohdata tuota vihaa. Kunnes esiin tulee joku täysin yllättävä henkilö, joka näkee sinut. Hän alkaa kuulla hätäsi läpi. Hän tukee sinua hetkissä, joissa sinä koet vaikeuksia. Hän näkee sinut kun sinä olet musta, kun sinä et näe kuin vihaa ja kipua. Hän asettuu sinun sydämesi lokeroon ja jää sinne valona. Sillä ne ihmiset jotka tulevat esiin valona pimeydessä, ne asettavat oman valonsa sinun sydämeen ja kannattelevat sinua kun suunnistat pimeässä. Arvosta heitä. He ovat ehkä vain hetken elämässäsi, mutta heidän valo on kohdannut sinun sydämesi kanssa ja heidän valon avulla sinä näit edes sen hetken. Mutta tämä toinen todellisuus vain vie valheellisuuden pois elämästä. Se tuo oikean sinut esiin. Se laittaa henkisen kasvun käyntiin ja näyttää mistä sinut on todella tehty. 

Maailma tulee aina laittamaan opettajia ja oppeja eteemme, mutta taustalla on aina suuri rakkaus. Luota rakkauteen. Älä anna pimeyden ohjata sinua pois rakkaudesta. Rakkaus on paljon väkevämpi voima kuin mikään pimeys. Rakkaus on pitkäkestoinen, elämänmittainen matka. Pimeys on lyhyt, nopeatempoinen ja se nauttii meidän egon ruokkimisesta. Se antaa pikavoittoja. Valitse aina rakkaus. Rakenna itseäsi hitaasti. Löydä se kipinä joka sinulla on. Se joka tekee sinut onnelliseksi. Lopulta se kipinä on rakkaus. Se ei ole iso omaisuus ja koko maan omistaminen. Tai että olet hienossa asemassa työpaikassa. Voit aina menettää asemasi. Mutta mikä jää jäljelle kun menetät kaiken materiaalisen tai illuusion ympäriltäsi. Se olet sinä. Löydä hänet. 

Minusta oli kamala tunne löytää itsestäni pelko, että koen etten pärjää elämässä sillä olen nainen. En saa tuotua elantoa, enkä pärjää elämässä. Minulla ei ole mitään muuta annettavaa kuin rakkauteni. Riittääkö se maailmalle? 

Maiju

Keskittymisen vaikeudet

Koen joskus, että kirjoitukseni ovat rajuja. Samalla pohdin, että ne ovatkin minulle tarkoitettuja. Tiedän, että teitä lukijoita on tullut nyt jonkun verran ja olen ihmeissäni miten teidän mielenkiinto pysyy yllä, sillä tekstini ovat toisinaan pitkiä. 

En tiedä olenko kertonut koskaan mikä sai minut tiivistämään ja muotoilemaan tekstejäni uudelleen. No kerron. Veljeni. Veljelläni on varmaankin ADHD, mutta näitä diagnooseja ei annettu meidän nuoruudessa. Hän kertoo aina muurahaispesästä päässään ja hänen takia tämä koko teksti pitäisi saada mahtumaan yhteen lauseeseen, sillä hän tippuu kärryiltä jo toisessa lauseessa. Hän ei kuitenkaan lue tekstejäni. 

Kun juttelen siskoni kanssa, kuulen hänestä hänen ADHD:n aina siitä, kun hän ei kykene kuunnella minun lausetta loppuun vaan hän tarttuu siihen ennen loppua ja lähtee viemään keskustelua hänen raiteelleen. Hän ei voi olla paikallaan. Hermosto on myös kuormittunut kaikesta vaikeasta mitä hänen elämässä on ollut. Hänkään ei ole saanut diagnoosia. Minun mahdollinen ADHD näyttäytyy vahvasti sosiaalisuuden tarpeena. En voi sietää yksinäisyyttä. Kun hermostoni on ylivirittynyt, minun ajatukseni yrittävät paeta moneen eri suuntaan ja se ilmenee lopulta lamaantumisena. Makaan sen jälkeen sängyssä tai sohvalla ja viestitän ympäristölleni olevani laiska. Meitä kaikkia yhdistää huono itsetunto, kun emme pysty täyttämään ympäristömme vaatimuksia. Me olemme tunnollisia ja haluamme tuoda yhteisöömme hyvää ja joskus se polttaa loppuun. 

Työ tekee minulle hyvää. Mutta erityisesti minulle tekee hyvää työ, jossa on ihania ihmisiä ja on sosiaalisesti turvallista. Kaikki jotka eivät osaa kommunikoida ovat yleensä oppiläksyjä, joita olen joutunut työstämään. 

Minun toisella tyttärellä on neurologin toteama tarkkaavaisuushäiriö, matematiikkavaikeus ja lukihäiriö ja ADHD testejä ei voida tehdä ennen kuin masennus on hoidettu pois edestä. Hänen masennus on melko vakava. Minun toisella tyttärellä ei ole lähdetty ADHD:ta tutkimaan, mutta hänellä todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, joka tekee samankaltaista sumua ja hitautta. Ja kolmannella tyttärellä aloitettiin ADHD tutkimukset. Oletan kuitenkin, että jos omalle perheelle annettaisi diagnoosi - se olisi ADD. 

Olen kuullut, että suomalaiset saavat liian helposti diagnooseja. Olen miettinyt tätä, että miten niin liian helposti. Meillä on kotona aivan valtavan vaikeaa ollut ja jos meillä olisi ollut ihan pienestä asti syy ja apu, voi olla, että osa tästä olisi voinut olla helpompaa. Vähättely saa itsetunnon laskemaan. 

ADHD:ssa usein keskittyminen on heikkoa, jos asiaa ei ymmärrä, tai se ei kiinnosta, mutta se mikä kiinnostaa - siinä voi loistaa. Siskoni on ollut aina huolehtija, hän huolehtii koko perheestä ja hän on kiinnostunut urheilusta ja nyt painonnostosta ja on oudon taitava siivoamaan, mitä minä en kyllä osaa. Veljeni tietää todella paljon sotahistoriasta ja tunnistaa kaikki maailman liput, tyttäreni piirtää 3D piirustuksia ihmisistä jne. Mutta jos todistuksia katsottaisi - olisivat numerot parhaimmillaan kutosen luokkaa. Käytös toki kiltillä aina 9 tai 10. Veljelläni varmaankin 5 tai 6 ylivilkkauden takia. 

Kaikki huolimattomat mielipiteet saa itsetunnon laskemaan. Ja huolimattomia mielipiteitä sanotaankin vaikeissa hetkissä. Ja huutaminen ja painokkaasti sanominen voi jäädä kaikumaan korviin. Lopulta kun tarpeeksi on sanottu painokkaasti -se voi alkaa ilmentyä lamaantumisena ja laiskuutena. Ja näen tätä ympärilläni paljon. 

Olen elänyt todella kiltissä ja rajattomassa perheessä ja voi olla, että juuri tämä ADHD:n vahva vaikutus on tehnyt meistä rajattomia. Koska elämänhallinta on välillä todella vaikeaa. On vaikeaa luoda toisinaan rytmiä. Minun täytyy olla työelämässä, sillä masennun muuten. Minulta katoaa elämänhallinta täysin. Se voi olla, että lapsuudessa minun eteen kun tehtiin lähes kaikki. Ruoka tuotiin eteen ynnä muuta, eikä ohjeita painotettu minulle. Se saattoi jättää minuun tyhjiön etten pärjää. Äitini taakka oli turhan iso. Hänen kiltteyttään käytettiin hyväksi, sillä hän oli taitava tekemään asioita halvalla. Me olimme kiltti perhe. 

Voi olla, että nykyaikana diagnooseja tulee enemmän, sillä maailmasta on tullut sekavempi kuin entisaikaan. Ennen meillä oli tarkempi rytmi maailmassa, oli helpompaa luoda rutiineja. Meillä oli selkeämpiä työaikoja, kaupat oli vain tiettyyn aikaan auki jne. Nykyään on kaikille kaikkea, meidän ei tarvitse enää mahtua samaan muottiin, mutta omaa paikkaa voi olla vaikeampi löytää. Kaupat ovat auki yötä päivää, meillä ei ole enää sunnuntai sääntöjä. Ennen sunnuntai oli pyhäpäivä, eli hiljainen päivä. Sunnuntaisin ei saanut edes tampata mattoja. Ei enää ole sellaista. Nykyään et edes voi tampata mattoja, sillä niistä irtoaa luontoon kaikenlaista muovia ja ne ovat niin painavia ettei iso mieskään jaksa niitä kantaa. 

Ainoa mistä tunnistat, että on sunnuntai - on työläiset jotka saavat tuplapalkan. Ja onneksi saavat. Ei tässä rytmissä pysy kukaan täysjärkinen. 

Maailma tukee jatkuvaa eteenpäin menemistä. Nopeampaa, parempaa ja tehokkaampaa ja se on vielä massan mielestä hyväksyttävää. Ihmisistä muuttuu sokeampia ihmisyydelle. Sillä rahasta on noussut jumala. Ja alkoholi on kuningas. Ja kuka näkyy parhaiten, se on esikuva. 

Nykymaailma on sillisalaattia. Pitää olla kaikille kaikkea koko ajan ja pitää vielä olla paras kaikessa. Ei ihme, että uupumukset ja ADHD tilastot loistaa. 

Tietoisuus oli erilaista silloin kun olin lapsi ja se näkyy nyt niin, ettei esimerkiksi oma äitini halua yhtään ihmistä enää elämäänsä. Hän ei halua ystäviä, sillä hänen hermosto ei kestä sitä. Elämässämme oli paljon hyväksikäyttäjiä ja huonosti käyttäytyviä ihmisiä pitkään. 

Rajojen veto on saanut minut luomaan erilaisen todellisuuden itselleni. Vaikka heilläkin (hyväksikäyttäjilla) olisi jonkinlainen diagnoosi esimerkiksi autismiin tai aspergeriin, niin heillä oli usein myös heikot sosiaaliset taidot ja huonot tavat. Meillä on paljon alkoholismia ympärillä ja esimerkiksi ADHD ihmiset helposti turruttavat oloaan alkoholilla. He voivat olla hermollisesti herkkiä ja tunteellisesti vahvoja ja koska näitä piirteitä on vaikeaa kestää, on silloin pää täyteen viikonloppuisin helppo valinta. Ja se näyttäytyy huonona käytöksenä. 

Alkoholi tuo yleensä varjon meissä esiin, jos varjoaan ei käsittele. Silloin alkoholista voi nousta kuningas. Meidän perhe oli ääripäässä, kilttejä ylisuorittajia jotka eivät koskaan satuttanut tahallisesti muita. Meidän joukkoon pääsi aina jonkin tason psykopaatteja jotka vahingoittivat henkisesti. Alkoholismi toi omat haasteensa ja tällä hetkellä olemme lähes kaikki noussut alkoholin yläpuolelle. En enää vastaa puheluihin, joista tiedän että alkoholi on pääosassa. 

Me emme pärjää koulussa. Tukitoimet ja positiivinen kehu auttaa etenemään ja vähättely tuo valtavasti takapakkia. Minun tyttäreni opettaja liimasi kokeiden sivuja yhteen ja halusi auttaa, että tyttö läpäisee koulun. Hän ei mahdu yhteiskunnan luomaan maailmaan, siihen suorittajakeskeiseen, jossa yksi kerta sanomista pitää riittää. Hän on hämmästyttävän lahjakas taiteellisuudessa, mutta en tiedä näkeekö maailma sitä. Maailma näkee vain tittelit ja menestyksen - ne numerot ja vahvat persoonat jotka keinoja kaihtamatta etenee elämässä satuttaen muita. Hän menee rikki näiden ihmisten seurassa. Minä yritän häntä suojella niiltä. 

Olen ollut itse nyt 10 vuotta kauneudenhoitoalalla, mutta olen kyllästynyt alaan, meidän maailmaan ja siihen jatkuvaan tittelipuheeseen. Haluaisin vetäytyä siitä "minä olen paras, nähkää kuinka hyvä olen ja samalla nousen muiden hartioiden päälle tallattuani heidät jalkoihin - maailmaan." Olen väsynyt ihmisten vääränlaiseen kilpailuun, jossa kieroilla keinoilla nostetaan itseään jalustalle. Näen tätä liian usein. 

Ihan vain se että olet hyvä ihminen ei riitä tässä maailmassa. Sekään ei riitä, että olet lahjakas. Vaan jonkun erityisen pitää nähdä sinut ja nostaa arvosi jonkinlaiselle jalustalle. Ja jos ei halua jalustalle? Maailma on siitä kummallinen, että ne opit mitä minä olen täällä käymässä, ne ovat aina kommunikoimiseen ja ihmisyyteen liittyviä. Minua kiinnostaa kommunikointi. Olen hiljainen tarkkailija ja se, että olen oppinut jotain kommunikoimisesta, on vaatinut vuosikausia seuraamista ja itse pelissä toimimista. Joskus on sattunut niin lujaa, että tuntuu kuin sielu murtuu. Ja sitten sirpaleet umpeutuu. Mutta sen olen oppinut, että vaikka rehellinen pitää olla, niin jos haluat pitää ihmiset lähelläsi - älä aina ilmaise mielipiteitäsi. Varsinkaan niistä joista et tiedä. Ja varsinkaan niistä jotka ovat tulenarkoja aiheita. Joskus mielipide osuu sellaiseen lokeroon aivoissa, ettei se poistu muistoista millään. Ja varsinkin herkkä tunteensa tukahduttava kiltti ihminen, joka ei puoliaan uskalla pitää - se voi kantaa tuota hyvin pitkään muistilokerossaan. Ja vaikka pitäisikin puolensa siinä hetkessä, se voi silti jäädä vaikuttamaan teidän väleihin. Muista aina että ajatusten suusta päästäminen ulos on valinta. Ne ovat vapautettu maailmaan ja jos ei tiedä sanojensa voimaa, voi olla edessä jossain kipua ja sanat palautuvat takaisin lähettäjälleen. 

Maiju

Älä pelkää olla poikkeuksellinen, johda itseäsi viisaasti

 

Mietin otsikon lausetta ja sen viisautta. Jos sydän on kompassina, voi poikkeuksellisuus olla lahja maailmalle. Jos ego on kompassina, voi poikkeuksellisuus olla tahra maailmalle. 

Mutta mitä kun maailma ei näe poikkeuksellisuutta. Siinä vasta tarina. Kun toinen tulee väärinymmärretyksi. 

Maailmassa harvoin näkee sydämen viisautta. Jos näkee, se harvoin pysyy kauan esillä, sillä maailma rakastaa draamaa. Se usein toistaa itseään. Eikä opi menneisyyden vaikeista kokemuksista. 

Me valitsemme jatkuvasti olemmeko hyviä vai pahoja. 

Teemme valintoja arjessamme jatkuvasti. 

Valitsemme päivittäin vaatteemme mitä käytämme ja samoin valitsemme asenteemme. 

Mielessämme risteilee miljoonia (liioitellusti) ajatuksia, eikä kaikkia niistä kannata sanoa ääneen. 

Sillä me emme ole ajatuksemme, mutta sanottuamme kaiken suusta ulos mitä mielessämme on, meistä tulee ajatuksemme. On vain viisautta ymmärtää omaa mieltä ja miettiä miten puhuu. 

Ei hätää silti, maailma on yksi iso leikkikenttä, jossa saamme opetella miten muiden ihmisten kanssa toimii. Olet varmaan itsekin huomannut toisinaan, miten ikä ei kerro mielen iästä. Joskus aikuisen nahka yllä oleva human being puhuu kuin hiekkalaatikkoikäinen, kun taas hiekkalaatikkoikäisen suusta tulee hämmästyttävää viisautta. 

Roolit menee aika ajoin sekaisin. 

Siinä vaikeessa kun nahkapuku alkaa luetella omia saavutuksiaan ja titteleitään, on hyvä tiedostaa että hiekkaa valuu jo sukista. 

On luonnollista auktoriteettia ja on kipakkaa ja käskyttävää auktoriteettia ja valheellista auktoriteettia ja näiden välinen oppi on itselläni koulupöydällä. Olen oppinut erilaisista auktoriteeteistä elämässä ja pohtinut mikä saa ihmisen uskomaan. 

Lapset ovat olleet erittäin hyvä opettajaryhmä minulle, että sellaista kasvattajan auktoriteetti-piirrettä ei ollut minussa laisinkaan. Minulla ei ollut luontaista auktoriteettia lasten kanssa ja silti jouduin niin omien kuin läheisteni lasten kanssa olemaan auktoriteetti. Meillä oli usein jopa 7 tai 8 melkein samanikäistä lasta yhdessä. He olivat hyvä opettajaryhmä itselleni. Oloani ei helpottanut se, että minä sain elää lapsena kuin pellossa, eikä siksi ollut omaa kokemusta miten lasten kanssa toimitaan. Opettelin naapureilta lapsena miten toimitaan. Kun heillä oli kotiintuloajat, minä menin kotiin sillä en halunnut jäädä yksin ulos. Muistan, että kavereilla oli ihan överisääntöjä ja minä olin vain tyytyväinen ettei itselläni ollut.

Kun olin vuosia pyörinyt haastavien lasten kanssa, oli hämmästyttävää mennä aikuisten keskelle. Aikuiset olivatkin tottelevaisia. Oma auktoriteetti olikin täällä toimivampi. 

On auktoriteettia joka on sisäsyntyistä tai tulee ihmisen sisältä opittuna ja on auktoriteettia joka tulee tittelin mukana. Nämä teemat ovat olleet itselläni opissa. Oletan, että opettaja on auktoriteetti, mutta näin ei aina ole. Oletan että lääkäri on auktoriteetti, mutta näin ei aina ole. Todellinen vahvuus taitaa tulla läsnäolosta. Siitä miten ihmiset käyttäytyvät seurassa. Enkä puhu nyt mistään suurjohtajista vaan ihan tavallisista tallaajista, ruohonjuuritason ihmisistä. Toki olen sitä mieltä, että todellinen johtaja on suuri silloin kun hän kohtaa ruohonjuuritason ihmisen sydämellään.  Sitten on niitä kiusaajajohtajia, jotka esittävät reilua ja lopulta mollaavat, nolaavat ja satuttavat. Ja on ollut johtajia jotka paukuttelevat henkseleitä kertoen ettei alaisilla ole mitään tekemistä firman menestyksen kanssa. Ne ovat myös olleet mielenkiintoista oppia itselleni. Jossa johtajuus on kaukana. 

Katsoin ihanan korealaisen sarjan netflixissä King hotellista. Siinä esitettiin mielestäni hyvää johtajuutta, sekä mahtavaa palvelukulttuuria. Siinä tuotiin 2 eri näkökulmaa ja lopulta hyvä voitti. Ihminen. 

Minun astrologisessa kartassa näkyy johtajuus vahvasti, en vain ole koskaan itseäni sellaiseksi mieltänyt. En näe itseäni johtajana joka paikkailee muiden virheitä, tai ojentaa muita ja delegoi ja käskyttää. Se on mielestäni lapsien vahtimista. Aikuisen ihmisen tulisi johtaa itseään ja johtajan tulisi olla esimerkki. Olen silti pohtinut johtamista paljon. Mitä se minulle tarkoittaa. Se tarkoittaa myös sitä miten johdan itseäni. Tai perhettäni. Näen erilaisia johtajia, päälliköitä ja erilaisia titteleitä. Sydämen johtamista silti näkee harvoin. Olen saanut omalla kohdallani todistaa yhden kerran sydämen johtamista, joka helposti mielletään kiltteydeksi. Mutta se mitä sydämen johtamisesta seurasi - oli helpompaa johtaa itseään, sillä ei tarvinut pelätä erilaisia mielen oikkuja. Herkkä kun olen, aistin enemmän tunnetiloja kuin moni muu, siksi minä kunnioitan vain sellaisia jotka puhuvat ihminen ihmiselle. 

Kenenkään ei ole tarkoitus olla yli-ihminen, eikä yli-inhimillinen, mutta sielun tarkoitus on kasvaa kohti rakkautta. Joskus oppiläksyt voivat olla kovia. Joskus rakkauden oppiläksyt voivat olla todella vaikeita. 

Olen poiminut itselleni voimalauseita ja tekstejä:

"Et ole eksynyt - olet siirtymässä omaan totuuteesi, ja siksi vanhat tiet ja kengät eivät enää sovi jalkaan. "

"Minun tehtäväni ei ole taistella auktoriteetteja vastaan, vaan tulla omakseni" 

"Kun kohtaat varjosi lempeästi, löydät valon, joka ei koskaan katoa". C.G Jung

Maiju

Astrologiasta apua

Tänä vuonna elämääni on tullut tammikuusta alkaen vahvemmin astrologia ja human design. (Anteeksi, tiedän lauseen olevan hassussa muodossa, en vaan keksi tässä hetkessä miten muodostaa sitä uudelleen) 

En ole kirjoittanut juuri mitään astrologisista aiheista tai human designista, sillä en ymmärrä niistä paljoakaan, mutta olen huomannut molempien olevan hyvin vaikuttavaa ja paikkaansa pitävää tulkintaa. Ja mitä enemmän sukellan siihen maailmaan, sitä enemmän saan itselleni avaimia. 

Niin minä kuin varmaan sinäkin olemme kasvaneet hyvin "astrologia ja muut hömpötykset ovat hörhöilyä" maailmassa. Mutta se maailma alkaa jäädä taakse omalla kohdallani. Onneksi. Enemmän ja enemmän ihmiset ympärilläni alkavat puhua samaa kieltä. Mikä on aika jännää ja jännittävää. 

Näin myös erään asiantuntijan artikkelin siitä, kuinka esimerkiksi luonnetesteihin ei kannata luottaa. Kaikessa on hyvä olla aina mukana erottelukyky, mutta olen saanut todella paljon apua luonnetesteistä. Me olemme ihmiset yksilöllisiä tyyppejä, mutta meissä on paljon yhteisiä piirteitä. Kun on erilaisia positiivisia peilauspintoja - on helpompi nousta esimerkiksi pimeästä ajattelutavasta eroon. 

Olen oppinut energiamaailmasta paljon ja esimerkiksi siitä, että energia on neutraalia ja ihminen tuo siihen positiivisen ja negatiivisen vivahteen. Voit hyväksyä joltain mielestäsi positiiviselta ihmiseltä täsmälleen samaa käytöstä kuin taas negatiiviselta et. Siksi tarvitaan erottelukykyä. Ja kun olet tutustunut ytimeen, eli energiaan - voit huomata että piirre voi löytyä myös sinusta ja silloin energia tulee näkyväksi ja voit muuttaa tilannetta. 

Horoskooppi ei mielestäni kerro mitään. Se antaa hyvin pintapuolisen kuvan ihmisestä. Koko kartta taas kertoo. Minulla on aurinko oinaassa, mutta esimerkiksi vaaka on minän huoneessa. Kun taas neitsyt ja merkurius ovat vahvoina myös. Vähän niinkuin missään asiassa, asiat eivät koskaan ole yksiselitteisiä vaan kokonaisuus muodostaa todellisuuden. Samoin on astrologiassa. 

Luin kirjoituksen jossa sanottiin näin : Vaaka kantaa ytimissään uskomusta, että hänen tarkoituksensa on tehdä kaunista jostakin, joka on rikki ja luoda rauhaa rikkoutuneista palasista. 

Tämä kuvaa minua. Valokuvaamiseni lähti luonnosta. Kuvasin aarnimetsää, joka oli niin sanotusti ihmisen silmissä ruma. Ai miksi? Koska ihminen arvostaa siistiä. 

Aarnimetsässä puut ovat hujan hajan ristiin rastiin - poikittain, päällekkäin, mädääntyneinä tai tuoreina. Se edustaa sotkuisuutta, mitä taas ihminen haluaa korjata. Ihmisen mieli ei kestä sotkua, sillä se näkee sotkun uhkana. Siisti koti, siisti mieli. Se voi toki olla näinkin. Mutta sotkuisuudessa piilee luovuus ja vapaus. Siisti edustaa kontrollointia. Opettelin näkemään sotkun läpi. Huomasin kuinka ympärilläni puut narisi, valo korosti jotain yksityiskohtaa. Sateen jälkeen vihreä väri; esimerkiksi sammal muuntuu tummemmaksi, väri on syvempää kuin kuivalla. Erilaisia huomioita ja erilaisia näkökulmia. 

Jos on luonnostaan siisti eikä tee siitä ongelmaa, on enemmän tasapainossa siisteyden kanssa kuin ihminen joka vaatii siisteyttä tai kertoo jatkuvasti olevansa siisti. On yksi oivallukseni. 

Tässä hiukan tämän hetkistä astrologian tulkintaani tälle vuodelle. 

“Minä valitsen uuden tavan arvostaa itseäni.”

Tämä hetki istuttaa siemenen:

• Sinussa syntyy uusi käsitys siitä, mitä ansaitset — rahassa, työssä ja ihmissuhteissa.

• Pluto 25° aktivoi syvän irtipäästön kaikesta, mikä on pitänyt sinua pienempänä kuin olet.

• Saatat tuntea voimakkaan sisäisen kutsun “aloittaa alusta” — mutta eri tavalla kuin ennen.
  Tämä ei tule pakottamalla, vaan antamalla itsellesi luvan olla rehellisesti se, kuka olet.

 Kysymys tälle vaiheelle:

Missä elämäni osa-alueella olen valmis päästämään irti pelosta ja valitsemaan arvoni uudelleen?

Mantra tälle kuukaudelle:

“Minun arvoni ei riipu siitä, mitä teen, vaan siitä, kuka olen.
Ja kun hyväksyn sen, tekemiseni muuttuu luonnollisesti arvokkaaksi.”

Maiju 

 

Miksi kommunikoinnin ymmärtäminen on tärkeää

 "Kukaan ei herää valon kautta, ainoastaan varjon." 

Luin tällaisen tekstin somesta ja miten totta se onkaan. Maailma on toisinaan todella pimeä. 

Moni asia joka herättää tunteita on todella pimeitä. Kun aikanaan minä heräsin, kohtasin isoimman varjon mitä osasin elämässäni kuvitella. Isän kuoleman. Isän rakkaus oli isoa ja kun se oli pois, minusta tuli yksinäinen. Hajosin. Kerättyäni sirpaleet vuosien jälkeen, olen eheämpi, mutta osa minusta jäi suremaan. Mutta ei minun tarvitse täysin mennä surustani yli. 

Suru avasi minulle erilaisia totuuksia elämästä, opin intuitiosta, omista uskomuksista ja omista varjoistani. Heiluin kuin pyöreäpohjainen keinuva vene ison aallon osuessa kohdalle. Silti pysyin pinnalla. Varjon tehtävä on nostaa valoa esiin. 

Valo on oikeasti paljon suurempi kuin varjo, mutta varjo tuntuu vaan raskaalta. 

Valo on kevyttä. Valossa on helppoa olla, varjoissa raskaampaa. 

Siksi valoa ei aina arvosteta, koska se on ikäänkuin helppoa. Varjon täytyy näyttää miten hyvin asiat ovat. Mutta kun valoa tuo varjoihin, varjo alkaa kipuilla. Joskus varjo kipuilee valon edessä niin, ettei se voi olla edes lähellä. Ja se on ihan ok. 

Olen puhdistellut omaa varjoani tämän vuoden. En voi sanoa, että tämä olisi ollut huippuvuoteni. Kuitenkin tänä vuonna elämässäni on tapahtunut myös ihania asioita. 

Meillä on kaikilla omia varjoja, eikä aina nekään jotka ovat hyviä jossain ole aina asiassaan hyviä. Ihminen on monimuitoinen olento. Mutta miksi nimenomaan on tärkeää tuntea itsensä ja omat kommunikointitaidot? 

• Kommunikointi on silta ihmisten välillä. Kun osaa sanoittaa itseään, omia tarpeitaan ja tapojaan, on helpompaa myös luoda yhteyttä ihmisiin. 

• Kommunikaatio on kaiken hyvän yhteistyön ja läheisyyden perusta. Moni väärinkäsitys voidaan välttää hyvällä kommunikaatiolla. 

Sain hyvän vinkin kommunikaation ymmärtämiseen; Se ei ole vain ulkoista puhetta, se on myös sisäistä puhetta. Myös kirjoittaminen on osa oman kommunikaation kehittämistä. 

• Kun puhuu tai kirjoittaa ajatuksia, tunteita ja elämämme tapahtumia - saa jäsenneltyä, mitä ihan oikeasti ajattelee ja tuntee. 

• Sanoittaminen tekee näkymättömyydestä näkyvää. 

• Sanat rakentavat todellisuutta; Se miten puhut itsellesi ja muille, luo ympärillesi energiaa ja toiset kohtaavat sinut niin mitä ulospäin välität. 

• Luottamus rakennetaan ensin sanoilla, mutta teot ankkuroivat sanasi. 

Miksi siis on hyvä olla totuudenmukainen omissa puheissaan? Opetat ihmisiä tuntemaan sinut niin miten puhut. Miksi kommunikoinnin ymmärtäminen on tärkeää? Sanat voivat olla myös valtaa. 

Maiju

Sielu ihmiskehossa

 

Tämä aika on ollut hyvin vahvaa ja opettavaista minulle omista käytösmalleistani. Elämällä on tapana opettaa erikoisilla tavoillaan. On hassua, että olemme yhteydessä moniin ihmisiin elämämme aikana ja moni voi antaa meille suuntaa mitä kohti kulkea, mutta kukaan muu ei voi kantaa taakkaa mikä kuuluu meille. Meidän jokaisen kuuluu kantaa omamme. Meidän kuuluu myös hoitaa oma kasvumme.

Näin eilen todella hyvän videon, joka osui itselleni syvälle. Se oli englanniksi. 

"Sielusi valitsee oppimisen teemat, kun hän tulee tähän elämään. Hän tekee sopimuksen, jonka allekirjoittaa. Mikään ei ole sattumaa. Sielun tehtävä on kasvaa ja oppia haasteista.

Hän valitsee vanhemmat, sijainnin missä asua, kaverit ja traumat. 

"Sinä et ole ihminen jolla on sielu vaan olet sielu, joka asuu ihmiskehossa"

• Vanhemmat jotka eivät ole emotionaalisesti läsnä = opettavat kuinka rakastaa itseäsi
• Ympäristö joka on turvaton = opettaa löytämään turvan itsestä
• ystävät jotka ovat ilkeitä = auttavat nostamaan itsetuntoasi

Maa on sielun oppikoulu. Tulemme tänne oppimaan traumoista, kivusta ja kärsimyksestä, jotta me voimme kasvaa ja nousta niiden yläpuolelle. 

Tehtäväsi on nähdä ja oppia, ja kasvaa kipujen yli, jotta et ole sielun tiesi edessä. Jos valitset itsesäälin ja kärsimyksen, olet oman sielusi edessä.  Etsi voimasi ja hyväksy kaikki itsellesi tapahtuva, jotta voit parantua. 

@jake_whan instagram

Tämä oli valtavan iso viesti tässä hetkessä minulle. Oivallukset elämästä tulevat meille aina oikealla hetkellä. Olisin voinut katsoa tämän videon viestin jo aiemmin, mutta en olisi saanut saman tason oivalluksia omasta elämästäni. 

Kun elämää katsoo sielun oppikouluna, tuntuu silloin asiat paljon helpommalta käsitellä. Kun katsoo ihmisiä opettajina, ja ajattelee "mitä sieluni haluaa tästä oppia?" Tähän tulee jo ihan eri näkökulma. Silloin kun mennään persoonan tasolla, me olemme maan pinnalla ja riitelemme ihmisten kanssa. Silloin kuin olemme sielun tasolla, me voitamme haasteita joita ihmis-opettajat meille laittavat eteen. Elämästä tuleekin jännittävää, sillä me haluamme voittaa haasteita joita sielumme meille asettaa. Saamme myös lahjoja sielulta, ne ovat hyviä ihmisiä joiden seurassa tunnemme olomme turvalliseksi. He osoittavat välittämistä ja auttamista ja tuovat meille hyviä ominaisuuksia, jotta sielumme saa levätäkseen. Jos jatkuvasti olemme haastavien ihmisten seurassa, olemme silloin taisteluvalmiudessa. Jos meillä ei olisi hyviä ihmisiä ympärillä, emme saisi lepoa. 

Olen nyt 2 viikkoa ollut selkeästi sieluni prässissä. Vahvoja tunteita, voimakkaita reaktioita, kipua ja haavoja, sekä lapsuuden muistoja ja traumoja. Samalla olen nähnyt kuinka jotkin traumat ovat tiensä päässä, olen valmis niistä päästämään irti. Joskus irtipäästö on vaikeaa, jos ei ole saavuttanut oppia mikä niihin sisältyy. Sillon voi olla vaikeaa mennä eteenpäin, sillä ei tiedä miten. Olen jutellut siskoni kanssa vahvoista teemoista elämässämme. Ja vapauttanut kipuja ja haavoja, joita eteeni on tullut tämän jakson aikana. Ne on vapautunut kehollisina reaktioina, itkuna tai puff tuntemuksena. En osaa kuvata sitä oikein.

Koen, että olen valmis menemään eteenpäin. 

"Millään sanoilla ei ole merkitystä, ellei niitä ole läpäissyt sydämen teot. Millään teoilla ei ole väliä, ellei niitä jaa sydämelliset sanat. "

Maiju

Irti itsestä - tuen puute

 

Kun olin lapsi, kasvoin isossa perheessä kuopuksena. Isä teki töitä ja äiti oli kotona. Minä olin itsepäinen ja kiltti lapsi, mutta en osaa sanoa muuta. Tukahdutin omat haluni ja tarpeeni, sillä meillä vallitsi kieltämisen ja puhumattomuuden ilmapiiri. Opin tukahduttamaan minut. Todellista minua ei tainnut nähdä kukaan. Kasvoin lähiössä, jossa rikollisuus oli iso teema. Kun kasvoin nuoreksi, minulla oli kaksi kaveria jotka olivat samanlaisista lähtökohdista. Peilasin itseäni heihin ja ymmärsin että minulla menee melko hyvin elämässä. En tiennyt paremmasta. Meillä oli vähän rahaa ja äitini oli pihi. En tiennyt mitä on rakkaus ja tuki. Sellainen mitä olen oppinut aikuisena nähtyäni perheitä. Perheestä saadaan yleensä malli elämään. Kun muutin pois kotoa 18-vuotiaana, vanhempani hyppäsivät lentokoneeseen ja heillä alkoi elämä. En ymmärtänyt, miksi elämäni aikana milloinkaan minun tarpeitani ei nähty tai minulle haluttu antaa asioita. En päässyt milloinkaan matkalle. Vaan meillä oli vene, minut pakotettiin heidän mukana merelle. Josta on toki tullut nyt itselleni elintärkeää. Minun kanssa ei käyty koskaan keskustelua mitä minä haluan elämässä tai mitä minusta voisi tulla. Jouduin opetella kaiken itse. 

Kun muutin pois kotoa ensimmäisen poikaystävän kanssa, hänen vanhemmat auttoivat meitä, minun ei. Olin näkymätön. Kun vietin villiä ja todella rajua nuoruuttani ja kerroin äidilleni, hän ei uskonut, sillä hän väitti tietävänsä mitä minä tein. Kun kerroin polttavani tupakkaa, hän ei uskonut sitäkään. Minulla on paljon traumoja kehossani siitä mitä olen nähnyt ja kokenut, mutta ei tunnetta että minut nähdään tai kuullaan. Muutamia yksittäisiä ihmisiä tulee aina elämääni jotka pystyvät minua auttamaan, kohtaaminen voi kestää tunnin. Muuten kannan kipuni itse. 

Tämä oli vaikea viikko työni puolesta. Minussa lähti aktivoitumaan trauma, enkä ymmärtänyt sitä. Perheeni käytösmallit näyttäytyivät enkä ymmärtänyt että minussa oli noussut vanhoja tunteita pintaan, sillä nämä ihmiset jotka ovat elämässäni eivät tunne perhettäni. 

Eilen töissä muutuin kömpelöksi ja illalla kastelin kylpyhuoneen lattian, enkä kuivannut sitä. Mieheni huusi minulle tästä. Tilanne äityi riidaksi ja kehoni meni lukkoon. En kyennyt enää puhumaan. "Sinulle ei saa sanoa mitään" Hän painotti tai huusi, en tiedä millainen ääni hänellä oli, sillä minussa aktivoitui dissosiaatiohäiriö. Irtauduin itsestäni. Kehoni menee painetilaan, muisti katoaa ja suuni hiljenee. En kykene puhua. Kun olemme vierekkäin, en kykene olla hänen lähellä, vaan keho alkaa reagoida. Aamulla kun herään, tunnetila jatkuu. 

En pysty kommunikoida. 

Alan miettiä missä kaikissa asioissa olen ärsyttävä ja aloitan suojautumisen. Se ärsyttää toista, sillä hän ei ymmärrä minua. Näen itsessäni kaikkia niitä pieniä juttuja joista hän nalkuttaa ja alan luomaan mielessäni pakotarinaa. Miten pakenisin. Olen lukenut taistele, pakene ja jäädy tilanteista monia kertoja, mutta unohdan ne aina. Nämä tilanteet voivat tulla eteeni esimerkiksi parin vuoden välein. 

Minua ei kasvatettu, vaan kaikki tehtiin puolestani. En ollut lapsi joka olisi ollut oma-aloitteinen ja kiinnostunut innoissani asioista, vaan olin nautiskelija joka haaveili ja sotki. Rakastin Hollywoodia ja glamouria. Se osoittautui negatiiviseksi piirteeksi muille, mutta kukaan ei kädestä pitäen ottanut mukaan. Vaan huudon kautta minut laitettiin tekemään. Minua ei osattu kohdata. En oppinut itsekään, vaan opin olevani aina vastarannan kiiski ja vääränlainen. Oli opeteltava maskaamaan. Hymy oli hyvä maski. Kun olin väkivaltaisissa piireissä, he näkivät minut ja suojelivat etten lähtenyt mukaan. Huumeiden käyttäjät eivät tarjonneet minulle. Elämä suojeli. 

Kun kirjoitan tässä - pakene tila on päällä. Yritän sanoa itselleni, ettei ole mitään hätää. Pelot aktivoituvat ja alan jännittää päivää. 

Olen ollut näkymätön lapsi ja en tiedä miten näkyä vieläkään. En tiedä tulenko osaamaan sitä koskaan. Kun näkymättömyyden hetki aktivoituu, sitä on vaikeaa vapautua tunteesta. Muiden sanat voivat auttaa tai pahentaa, koska kokemus tapahtuu sisälläni. 

Minulla ei ole sisälläni, siellä ytimessä tunnetta, että selviän elämästä. Vaan jos ihmiset ympärilläni katoaa - minä murenen. Koska en ole oppinut kasvattamaan pientä minua vahvaksi, joka selviää. Ympäristöni ei auttanut luomaan minulle turvaa. Vaan se on erilaisia maskeja täynnä oleva kerros, jonka sisällä on pieni kävelykyvytön hento lapsi. 

Maiju

Good vibes only

Oletko koskaan kuullut värähtelytaajuuksista henkisten ihmisten puheessa. Värähtelyllä puhutaan henkisestä kasvusta, kuinka paljon olet tuonut pimeyttä valoon ja ns. puhdistanut pimeyttä. Se on ikäänkuin sitä, kun olet kohdannut omia heikkouksiasi ja kipujasi ja tuot niitä pintaan ja hyväksyt ne itsessäsi. Se on vähän niinkuin sielun puhdistusta. Matalaa värähtelyä on alemmat tunteet ym. Pahoinvoiva ympäristö. 

Mikä nostaa värähtelyä: Rakkaus, ilo, myötätunto, kauneus, yhteys, rauha, kiitollisuus ja luottamus elämään jne

Mikä laskee värähtelyä: pelko, viha, kateus, kauna, syyllisyys, suru ja erillisyyden tunne jne

Korkea värähtely ei tarkoita “parempaa ihmistä” vaan herkempää virittymistä valoon ja rakkauteen.

On ihmisiä, jotka ovat sulkeneet vanhat kipunsa piiloon alitajuntaansa. Heidän kanssa keskustellessa sinulle jää aina vähän tyhjä ja huono olo, koska on kiellettyä puhua vaikeista asioista. Vain positiviisia asioita saa puhua. Good vibes only. Näissä tilanteissa voi tulla energioiden yhteentörmäyksiä. 

Sitten on erottelukyky: missä on sopivaa ottaa puheeksi vaikeat asiat. Joka tapauksessa asiat tulee käydä läpi, joko itsensä kanssa tai henkilön jota asia koskettaa. 

Henkinen kasvu on sielun kasvua. Henkisen kasvun tehtävä on tuoda meidät omaksi itseksemme, sellaisiksi kuin me oikeasti olemme ilman rooleja ja maskeja. Se tekee meistä rauhallisempia ja vahvempia. Tai tämä on oma tavoitteeni. 

Se ei tarkoita kuitenkaan että olisi jollain tavalla täydellinen ja virheetön, vaan aito ja helpommin lähestyttävä. Useimmiten henkiset ihmiset auttavat muita kasvamaan myös. Mutta aina oma erottelukyky on oltava etusijassa. 

Pelko on iso tunne joka tulee käsittelyyn, mutta on hyvä muistaa että pelko on myös ohjaavaa. Se voi olla omassa tunnossamme oleva varoituksen ääni. Minä olen mennyt usein kohti omaa varoituksen ääntäni, sillä minua ei aina ole otettu vakavasti. Siellä sain kohdattavaksi asioita joita olisi voinut välttää. Kun alkaa kuunnella omia vaistojaan, vaikeudet muuntuvat. Usein pelon takana on myös paljon voimaa. Jos jokin pelottaa, sen kohdattua saa itselleen voimaa. Se voi saada rinnan tykyttämään ja hermoston kierroksille, mutta energiat muuttuvat. 

Rehellisyys voi pelottaa joskus. Se on repivää joskus kuulla totuus. Mutta totuudella on aina monta näkökulmaa. Toiset puhuvat radikaalista rehellisyydestä ja siinäkin on vain viisasta ymmärtää, että jos olet raadollisen rehellinen - ole valmis ottamaan vastaan seuraukset. Aina kun on kyse ihmisestä, joka saa kuulla rehellisiä mielipiteitä itsestään, on se myös aina seurauksiensa summa. Toiset kestävät, toisia se sattuu enemmän kuin fyysinen lyöminen. Siksi suosin hiljaisen viisauden voimaa. Mitä hiljainen viisaus tarkoittaa? 

Rehellisyyttä voidaan tarvita silloin jos toinen ei mene millään tavalla eteenpäin. Mutta vain oikeanlaisella rehellisyydellä asiat voivat puhdistua. On tärkeää tunnistaa mitkä kuuluvat rehellisyyden piiriin. Esimerkiksi se miltä ihminen näyttää tai edustaa, se ei kuulu siihen piiriin - käytös ja teot kuuluvat. 

Äänenpainolla on väliä. Muistan aina Jari Sarasvuon sanat "Mitä jyrkemmin ja varmemmin ihminen puhuu, sitä vähemmän hän tietää". Tämä on hyvin osuva lause, jota olen kuljettanut monta vuotta jo mukanani.

Toksisuus syntyy siitä, kun yhteisössä ei vallitse tervehenkinen suora keskusteluyhteys. Eli asioista ei puhuta suoraan, vaan selän takana tai jos uskalletaan puhua suoraan, se on kuin vihainen sanaoksennus, joka uppoaa ihon alle, viiltäen säröjä sieluun asti. Tiedät hiljaisista katseista, että jokin on vialla. Silmiä pyöritellään ja vaietaan, kun pitäisi puhua - kaikki nämä lisäävät toksisuutta. 

 Kun kysytään suora kysymys, ei saada siihen suoraa vastausta vaan mennään möyhyämään piiloon. Lietsotaan selän takana ja saadaan ehkä muut siihen mukaan. Tai jos uskallat kysyä kysymyksen ja sinulle huudetaan vastaus. 

Tiesitkö, että jos olet huoneessa jossa on paljon ihmisiä ja huoneessa on yksi vahva persoona. Kun muut eivät ole tietoisia itsestään, heidän energia menee tuon vahvan energian mukaan - oli se sitten toksinen tai hyväntahtoinen. On siksi todella tärkeää hallita oma energiansa. 

Se ei ole helppoa, sillä kasvu on välillä yhtä itkua ja surua. Itket niin, että tuntuu kuin sielu irtoaisi. Mutta kun olet oman pimeytesi ja kipusi kohdannut, sinusta voi kasvaa vahva kuin härkä. Ja voit olla positiivisuuden lähettiläs. Todellista positiivisuutta on se, kun olet kohdannut itsesi pimeydessä ja tiedät miten raastavaa se on - sen jälkeen vain rauha on tavoitteesi. Valo ja rakkaus kun on ohjaava suunta, se kasvattaa sielua viisaammaksi, vaikka välillä tuntuu vaikealta. 

Kun kohtaa jotain todella voimakasta, se muuttaa olemusta. Kasvattaa vahvemmaksi. Joskus kuitenkin negatiivinen kokemus voi kätkeytyä kehoon ja kuin huomaamatta sitä siirretään muihin. Itse sitä edes ymmärtämättä. Silloin tarvitaan itsetuntemusta. 

Aina kun me ihmiset alamme kasvaa kohti omaa valoa, se voi tuoda myös kipua. Sillä kun valon tuo pimeään huoneeseen mitä ei ole siivottu, se luonnollisesti valaisee kaiken lian. Lian näkeminen ei ole helppoa. Sen voi siivota ja jos lika ei irtoa, siihen toimii hyväksyminen. 

Tänä syksynä olen kohdannut monia kipujani. Tai oikeastaan tänä vuonna. Ei ole minun vuosi tämä vuosi. 

Yhteisö jossa olen ylläpitäjänä, tuli minulla taas yhden tien etappiin. Laitoin vahvat rajat. Jotenkin mietin, että silloin kun tunteet kuumenee, pitäisi ottaa kolme kertaa happea. Mutta. Aina kun toiselle laittaa rajat, laittoi ne sitten missä muodossa tahansa - saa odottaa pari vaihetta. Anteeksi. Ensin hän on pahoillaan. Seuraavaksi: en ole kuitenkaan niin paha kuin tuo toinen. Ja lopuksi, uhriutuminen. Joskus ihminen on kiitollinen, että hänelle laitetaan rajat ja sanotaan suoraan ja joskus taas ei. 

Laitoin siis rajat, että nyt loppuu se kiroilu ja vihahymiöiden viljely, sekä muiden mollaaminen. Tänä vuonna olen laittanut rajoja kiusaajille, jotka ovat heikkoja itse. Se on sattunut minua yhtä lailla, mutta enemmän se on sattunut, kun se on kohdistunut läheisiini. 

Kiroilu on aina voimasana millä haetaan tietynlaista valtaa. Kirosanoilla haetaan voimaa sanojen taakse. Tiedän, että kun tästä vanhenen, minusta tulee kiroileva mummo. Enkä ole varma pidänkö siitä itse. Olin se teini, joka kiroili, olen se äiti joka silloin tällöin kiroilee ja se on yleensä paheksuttava piirre. Kilteille ihmisille voi käydä niin, että heistä tulee vanhempina raggareita. Mutta, jotain paheita täytyy olla. 

Muista aina kun luet, ota vastaan vain se minkä olet valmis kantamaan. Kasvu aiheuttaa aina kipua ja kaikki me näemme totuuden omin silmin, useimmiten eri tavalla. Totuuteen kätkeytyy monta erilaista näkökulmaa, siksi yhden totuuden perään huutelu on turhauttavaa. Yleensä se totuus vie voiton, jonka takana on eniten voimaa. 

Maiju

Mihin kuulun?

 

Olemme mieheni kanssa toistemme vastakohdat monissa asioissa. Mutta taas monissa asioissa saamme toistemme hyvät puolet esiin. Hän menee aikaisin töihin ja minun työajat vaihtelevat, mutta yleensä minulla on pitkä hidas aamu, josta olen luonut kirjoittamisen rutiinin kahvikupin kanssa. Nyt kun talvikausi lähenee, vietän lauantait töissä. Tänään kun kirjoitan on lauantai ja miehelläni vapaapäivä. Minä tapani mukaan haahuan aamulla ja hän imuroi jo huushollia, pyörii levottomana ympyrää ja lähti hetki sitten ovesta ulos auttamaan hänen vanhempia laiturin nostossa. Samalla miettien miten hän purkaisi veneen moottorin ja maalaisi sen ennen pakkasia ja ainiin se ruori ja ohjauspöytäkin pitää irrottaa ja vaihtaa nappulat, sekä hioa ja maalata. Ennen niitä pakkasia, jotka ovat jo ihan hollilla. 

Minä juon taas aamulla kahvia rauhassa, käyn suihkussa, lähden viemään koiraa ulos ja kirjoitan. Ja lähden töihin. Saatan kirjoittaa joka aamu, mutta en vain jaa niitä. Tämä rutiini pitää minun sisäisen rytmini kunnossa, vaikka joskus voisin tehdä muuta. Olen kuitenkin kokenut jo sen muun - ei toiminut. 

Työelämä ja lasten kasvaminen aikuiseksi on vienyt minun mielikuvituksen mukana. Kun elää aikuisten keskellä, ei tilaa juuri mielikuvitukselle löydy. Ellei sen eteen tee työtä. Ellen tee erilaisia lapsellisia juttuja, esimerkiksi heittäydy pelleilemään tai nolaa itseäni jonkin hassun jutun eteen. Joskus joudun pohtimaan oliko tämä nyt järkevää, mutta jos totta puhutaan. Kenellä on varaa tuomita ketään. Kaikkien kaapissa on luurankoja jotka eivät kestä päivänvaloa, ne piilotetaan sillä, että suunnataan katse pois itsestä ja tuomitaan muita. 

Aikuisten keskellä elo on itselleni ristiriitaista, sillä väsyin lasten ollessa pieniä, kun en löytänyt yhteyttä aikuisiin. En löytänyt yhteyttä muihin äiteihin - sillä koin siellä seassa vain olevani vääränlainen. Niissä piireissä usein arvosteltiin miehiä, joiden kuvauksia hetken kuunneltuani totesin heidän arvostelevan minua. Mieheni olisi voinut olla siellä heidän kanssaan tuomitsemassa minua. Mutta hän ei olisi viihtynyt, sillä hän harvoin tuomitsee, ellei ole pakko. Hän tylsistyisi. Ja lähtisi purkamaan vaikka seinää mielummin. Koin, että aikani meni hukkaan niissä piireissä, siksi en sopeutunut. Joskus olemme naureskelleet että meillä on mennyt roolit sekaisin. Mutta yhteistä on, että kumpikaan ei viihdy juorukerhoissa ja oman kruunun kiillottamispiireissä. 

 Kun kirjoitan aiheesta, huomaan sen nostavan kipua. Sillä se oli rankkaa aikaa. Äidit halusivat kilpailla kuka on paras. Kun olin seurassa jossa tiesin jo jotain, koska minulla lapsia oli enemmän, he vaihtoivat maisemaa. Äitileijona haluaa olla oikeassa ensimmäisen lapsen kohdalla. Ja jos joku tietää enemmän, hän ei kestä. Samalla tiedostan jollain kummallisella alitajunnan tasolla, että minäkin halusin olla paras joskus, mutta lapsuudestani opittu malli oli opettanut etten voi olla. Häviän aina. Minussa on voimakas kilpailuvietti, jonka tukahdutin aikoinaan. Nämä tilanteet ehkä vain todistivat sen minulle. Oman uskomukseni. 

Kun lähdin kasvattamaan itseäni ja osallistuin henkisiin piireihin, löysin aina itseni samoista tilanteista. Ryhmän voimassa ringissä naiset pohtivat esimerkiksi laiskuutta siitä miksi ei valmistauduta synnytyksiin. Pitäisi olla valaan ääni cd-levyä, oma synnytysvalmentaja ja mitä vielä. Minä istuin siellä hiljaa ensin. Kaksi doulaa tuomitsi naisia jotka eivät ole sitä ja tätä. Avasin suuni. Minä olen tällainen mitä tuomitsette.  Kerroin, että voin avata omalta kohdaltani teille tätä. He hiljenivät, mutta en ole varma oliko sillä vaikutusta, sillä kun ihminen haluaa tuomita ja nähdä muissa vikaa, hän ei muuta mieltään helposti. En pakannut kassiani kuin vasta viimeisellä viikolla, eikä ollut synnytyssuunnitelmaa. Mistä helvetistä minä tiedän miten ne kaksoset synnytetään, kun en ole sitä koskaan tehnyt eikä ollut kukaan muukaan tuttu sitä tehnyt. Ainoa mistä olin varma, oli etten halua että heidät leikataan. Olihan sekin päätös, jonka seurauksista sain kärsiä. Mutta se oli oma päätökseni. 

Ryhmät vaihtuivat ja jatkoin rohkeasti itseeni tutustumista, kunnes totesin etten löydä samanlaista ryhmää johon kuulun. Sosiaalinen luonteeni kärsi kovia kolauksia kuunnellessani tuomitsevaa puhetta minusta. Kun muita arvosteltiin, huomasin aina löytäväni näitä piirteitä minusta. Kunnes aloin kasvattaa sisäistä voimaani. Nyt riittää ajattelin. Hiljenin. Lakkasin puhumasta ja aloitin vain kuuntelun. Pohdin tuomitsenko minä näin ja kyllähän minäkin tuomitsin, minun täytyi lopettaa se. Ymmärsin etten tule koskaan löytämään ihmisyyttä ja yhteyttä muihin, jos tuomitsen. En voinut tuomita edes itseäni. Katsoin peiliin. Näin peilissä väsyneen ja pullean äidin. Mutta kielsin sen. En suostunut nähdä itseäni viallisena. Pakotin itseäni rakastamaan minua. Se oli rankkaa. Näin vain vikoja, olinhan monia vuosia haukkunut itseäni ja arvostellut, kuunnellut tuomitsevaa puhetta, seurannut alkoholismia, huumekäyttäjiä ja pahoinvoivia perheitä. Päätin muuttua. 

Muutos ei ollut helppo, sillä kun minä muutuin ympäristö edelleen oli sama. Se vain näyttäytyi minulle eri tavalla. Aloin huomaamaan miten yksinäinen voin olla oman muutokseni kanssa. 

Lakkasin olemasta "henkinen". En halunnut yhteenkään tuomitsevaan ryhmään, sillä jokin outo vetovoima veti minua niihin. Palasin työelämään ja työelämäni oli kipua ja erittäin vaikeaa. Oli keskityttävä vain ja ainoastaan pysymään perässä työssä. Olin niin uupunut että muistini alkoi pettää. En tiennyt enää mikä päivä on. Löysin työni kautta oman ryhmäni. Ryhmän naisia joita olin etsinyt henkisistä piireistä. Ne ryhmät olivat minulle täysin vääriä ja tunsin itseni vialliseksi. Nyt olin yhtäkkiä vahvojen naisten keskellä. Kaikki erilaisia, mutta vahvoja ja kunnioittavia. He eivät kieroilleet ja arvostelleet vaan hiljenivät aina kun joku tuomitsi. Kukaan ei lähtenyt levittämään pahoja juoruja, eikä tahallisesti pahoittanut mieliä. 

Mutta kun olimme työelämässä, siellä oltiin rehellisiä jos ei työtään hoitanut. Sai heti kuulla, jos jotain korjattavaa oli työssäni. Se oli hienoa. Tämä kasvatti omaa selkärankaani ja kunnianhimoani. Olin hämmentynyt. Nyt tuo ryhmä on uhan alla rikkoutua ja se tarkoittaa minulle myös jotain muutosta, enkä tiedä mitä ja se pelottaa. Olen muunmuassa heidän avulla nostanut itseni ylös. Naiset olivat aina petoja toisilleen monissa porukoissa missä olin. Edellisessä paikassa olin hyvin hämmentynyt miten arvojani piti viilata, etten hyväksy enää pahantahtoisia, uhkailevia leijonaemoja. Työnsin heidät pois. Nyt olen uuden edessä. Ja se vähän pelottaa. Toivon, että saan pitää ihmiseni. 

Maiju

Muutoksia taas

 Meri, se on paikka jossa maailma katoaa. Tuntuu kuin sieluni olisi vapaa. Merellä voin kokea vain aallot jotka keinuttavat, tuulen joka viheltää ja kylmyyden, joka voi olla armottomampi kuin mantereella tai vaihtoehtoisesti lämpimän tuulen joka tuo hymyn huulille. Toissapäivänä vene nousi mantereen puolelle, telakalle. Se tietää, ettei päästä kuin vasta aikaisintaan huhtikuussa uudestaan. Toivottavasti jo maaliskuussa. Meri on tullut entistä tärkeämmäksi. Se vie huoleni pois, se tuo vain hetkessä olemista. Jos tietäisin, että saan säännöllisesti hyvää elämääni - en ruikuttaisi, mutta tuntuu että olen jatkuvassa epävarmuudessa oman työni puolesta. Se kuluttaa. Elämällä on tapana järjestää asioita, ne usein kääntyvät hyvään suuntaan. Mutta kun kulkee eteenpäin seilaten keikkuvalla alustalla, josta et koskaan voi luottaa sen olevan pitävä - se syö mieltä. Olen oppinut olemaan varpaillani. Samalla kuitenkin se on opettanut olemaan romahtamatta.  Eilen sain ikäviä uutisia läheisteni kohdalla, heidän työt ovat vaarassa. Otan muiden asiat myös sydämeeni. Vaikka elämällä on tapana järjestää asioita, muutokset huonompaan aina jännittää. Minun oloon vaikuttaa vahvasti ilmapiiri, ihmisten hyvä olo ja onnellisuus. Toivon sitä tähän muutokseen paljon. Illalla kun kävin nukkumaan, huomasin ilman kylmentyneen - sillä kotimme on välittömästi viileä. 2 peittoa ei riitä, vaan tarvitsin villasukat, pitkät housut, fleece vilttejä 3 kappaletta ja ne 2 peittoa. Joskus siskoni, joka on minimalisti saattaa tulla ja kysyä miksi ihmeessä sinulla on näin paljon vilttejä tai mieheni välillä kyseenalaistaa vilttien määrän. Eilen illalla ärisin kylmyyttäni, samalla kun etsin vilttejä väsyneenä, en jaksanut välittää suututanko mieheni tehdessäni taas jotain joka ärsyttää. Eli laittamalla oman vaatelaatikkoni hänen kaapin eteen. Aamulla hän kysyi laatikosta ja vastasin vain että se oli oikeuteni. Olen toisinaan pikkumainen, pinnallinen ja ärhäkkä. Mutta itse on valinnut mennä kanssani naimisiin. 

Vaikka muutokset voivat olla siunauksia pelon valepuvussa, ne saavat aina kyseenalaistamaan asioita. Tätä elämä kuitenkin on. Jatkuvaa muutosta. Muutokset saavat hiomaan omia arvoja. Ja lopulta ne osoittavat sormella meitä kysymällä - kuka sinä olet ihan oikeasti? Vastaus on vaikeaa antaa, ennen kuin on käynyt läpi pyörremyrskyjen lingon. 

Maiju

Ei liikaa liian nopeasti

 

Miksi itsetutkiskelu on tärkeää? 

Koska, kun tiedät missä mennään, sinua ei voi johtaa harhaan eikä huijata. Kun sallit tietoisuuden avautua, sinulle aletaan näyttää asioiden todellinen luonne. Se ei aina ole helppoa, sillä alat nähdä ja tuntea myös kipeitä asioita. Kuitenkin, kun otat elämäsi omiin käsiin - voit saada upeita kokemuksia. 

Elämä ei aina ole glooriaa ja fanfaareja. Se on aika ajoin tylsää ja pysähtynyttäkin. Mutta niillä on molemmilla omat tarkoituksensa. 

Ajattelu ohjaa energiaa - tämä on henkinen laki. Tarkkaile omia reaktioitasi tapahtumiin ja pohdi omaa negatiivista ajattelua. Pyri kouluttamaan mieltäsi näkemään asioita toisesta näkökulmasta monissa elämäsi asioissa. Jostain luin, että aivot ovat luotu selviytymään. Ne suojautuvat automaattisesti. Siksi mieltä pitää kouluttaa positiiviseen ajatteluun. Näkökulmien vaihtamisen taitoon. Siksi varmaankin myös alitajunta helposti pulputtaa vaikeuksia ja ongelmia sinne missä niitä ei aina ole. Sillä aivot voivat kokea uhkaa. Joka tuo taas itselleni oivalluksen siitä, että aivoni luulevat hiljaisuuden olevan uhkaa. Tämä on oma oppini..

Reagointien havainnointi on aina avainasemassa henkisellä polulla. Kun reagoit vahvasti, silloin sinulla on jumi siinä kohdassa. 

Ajattelun ohjaaminen on itsellänikin haaste. Kun istun paikallani, mieleni kaipaa aktivointia. Se on nykyihmiselle jo melkoisen tavallista. Kun kävelet kauppakeskuksissa -kuulet joka puolella mainoksia. Kun avaat puhelimen - näet joka puolella mainoksia. Mitä enemmän on sovelluksia, sitä enemmän siellä on tapahtumia. Kun menet mihin tahansa mainokset täyttävät maailman. Valoja, ääniä, hajuja. Herkällä menee nämä kaikki omaan energiajärjestelmään. Niitä vastaan täytyy tehdä työtä, ettei ne lähde viemään. Mainokset ohjaavat ajatteluamme helposti. Osta, osta ja osta. Jotta voi ostaa, on hyvä olla rahaa. Ja houkutukset saavat helposti vallan. Sinänsä on melkoisen jännää, että kun lopetamme ostamisen, maailman ostovoima pysähtyy ja sekin voi vaikuttaa meihin. Kun raha ei liiku - yritykset menee konkurssiin. Sinänsä on vaikeaa tämä kun tietää paljon. 

Kun istut metsässä - huomaat ettei siellä pyöri mikään mainos tai asia. Kun pysähdyt kuuntelemaan luontoa, ajatukset voivat edelleen hälyttää, mutta työnnä ne pois ja löydä oma tasapaino. 

Samalla kuitenkin tämä on nykymaailman aikaa, jossa meidän on elettävä. Joskus emme saa valita tietynlaisia teemoja elämäämme, meidän täytyy sopeutua. Siksi myös sopeutumisessa on omat kasvunsa. Päätä mihin haluat sopeutua. Mikä on se mikä tuntuu sydämessä oikealta. 

Ihmiset joita kohtaamme päivittäin on meidän opettajia. Kun kohtaamme negatiivisia asioita - meissä on jokin lukko. Kun me opimme tilanteesta opetuksen - lukon täytyy poistua. Henkisten lakien mukaan, kun oppi on käyty tilanteen täytyy muuntua tai poistua elämästäsi. 

Toisinaan löydämme yhteyksiä tai kipuja jopa kohtuajasta, äitimme arvoista ja perheemme tavoista. Kun niitä alkaa näkemään, tuntuu kuin kasvu olisi vaikeampaa. Kuitenkin tämä on ainakin minulle tarpeellista. 

Toiset saavat alitajuntaansa puhdistettua nopeammin, minulla se on kestänyt hiukan pidempään. Vaikka olen käynyt erilaisia energiahoitajan koulutuksia, en tee sitä työkseni muuten kuin että hoidot välittyvät asiakkailleni. Olen kuitenkin alkanut pohtia, olisiko energian aika alkaa tulla enemmän lävitseni. Pyhän hengen energian. Kun energiamaailmaan alkaa tutustua, on tärkeää valita se rakkaudellinen energia. Maailma ei tarvitse pimeyttä enempää. 

En usko nopeaan kehitykseen henkisessä kasvussa. Liian nopeasti liian paljon, saa energiajärjestelmät pimahtamaan. Mitä enemmän luulee tietävänsä sitä vähemmän tietää. Energia täytyy maadoittaa, muuten henkinen ihminen kuormittuu ja on lennokas ja hysteerinenkin. Siksi konkreettinen tekeminen on tärkeää. Olla ihmisten keskellä, maadoittua ihmisten keskellä. Jos se omaan hermoston tilaan sopii. 

Maiju