Mikään ei ole yhtä tärkeää kuin totuus. Sanoo kuvan kissa, jota on manipuloitu. Jopa kulmakarvat ovat vihreänä valheesta.
Mutta kuinka vaikeaa totuus on erottaa valheesta, jos haluat uskoa valheen levittäjästä hyvää. Jos elämä olisi täysin rehellistä ja puhdas-sydämistä, meillä ei olisi näitä asioita maailmassa, mitä olemme kollektiivissa kokenut viime vuosina.
Siitä asti kun tulin äidiksi, halusin opettaa lapseni erottamaan oikean väärästä. Kun synnyin, oli vahvin opetus perheessäni oikeudenmukaisuus, joka minuun on tarttunut. Jopa astrologisessa kartassani lukee teemana oikeudenmukaisuus. Kun ihmisiä on paljon, joilla on paha olo ja suuri suu - on jopa vaarallista, kuinka suu puhuu enemmän kuin ajattelee todenperäisyyttä puheessaan. Valheesta lähtee kaikki paha. Juoruista.
Jos muut uskovat juoruja, jotka ovat valheita ja lähtevät niitä jakamaan, on valheiden verkon alku kudottu ja seittiä voi lähteä sitomaan eteenpäin. Huolestuttavaa. Se harvoin johtaa hyvään lopputulokseen.
Jos joutuu valheiden kohteeksi, se sattuu. Vaikka ymmärtäisikin valheen levittäjän olevan sairastunut mieleltään, se silti sattuu ja voi olla vaikeaa ymmärtää asiaa. Ja itsensä takia, ei tarvitse ymmärtää.
Opin omasta empatiastani taas läksyn hetki sitten. Olin tilanteessa, jossa minulle valehdeltiin suoraan päin kasvojani. Tiesin, että minulle valehdellaan, mutta siinä vaiheessa kun hän valheissaan otti puheeksi toisen ihmisen sairastumisen ja hänen auttamisen, minun sisälläni läikähti empatia ja annoin ikäänkuin uskoni tälle hetkelle. Hetki oli toisaalta tärkeä, sillä se mitä minussa tapahtui oli tärkeää. Se opetti minua erottelemaan. Tämä auttamis-osio oli jollain tasolla totta, mutta kaikki muu siinä ympärillä oli valhetta. Se, että meinasin antaa koko tilanteelle uskoni, vaikka siellä oli kaikki muu ympäröivä puhe silkkaa satua - oli hyvin vahvan erottelukyvyn alla olevaa oppia minulle.
Se mitä opin omasta itsestäni ja hyväuskoisuudestani oli tärkeää. Olen sinisilmäinen ja voimakastunteinen. Perus luonteeni on ajatella ihmisistä hyvää. Se on myös keinoni selvitä elämästä masentumatta. Mennä yli vaikeista tunteista.
Olen monesti ollut tilanteessa jossa minulle valehdellaan. Olen aiemminkin raivostunut niissä hetkissä - intuitioni on alkanut haistaa valheita. Reagoin niihin yleensä raivolla. Mutta raivo, se ei ole paras tunne. Tällä kertaa se oli kuitenkin hyvin hallittua. Ja todistajia oli paljon. Todistajat kuulivat miksi raivosin ja mitä vastapuoli minulle valehteli. Se oli tavallaan onni, minulle. Sillä jos todistajia ei olisi ollut, olisi kyseessä ollut sana sanaa vastaan. Ja hän oli jatkanut valehtelua myös tästä tilanteesta. Minun onni oli, että todistajat olivat oikaisseet asioita. Hän kun oli tästäkin hetkestä valehdellut.
Ajatella, että moni joutuu kokea tällaista. Eikä kukaan heitä usko, jotka kohteeksi joutuvat. Sillä valehtelijat ovat taitavia siinä mitä he tekevät. Se on surullista.
Siitä huolimatta, vaikka kokemuksia on paljon tipahdan kuoppaan aina aika ajoin. Tällä kertaa ymmärsin, että minua manipuloitiin.
Kun joku on henkisesti sairastunut valehteluun, voi helposti muut ympärillä häntä suojella ja kaunistella hänen sanomisiaan. Tai vähätellä kokijaa. Se ei helpota henkilöä joka ns "uhriksi" joutuu. Mutta toisaalta, voisin ajatella myös vähättelijöiden olevan uhreja. Sillä he kieltävät totuuden. Inhottavin asia elämässä on myöntää itsessään olevia heikkouksia. Silloin valhe pitää otteessaan.
Tässä tapauksessa kukaan ei enää uskonut valehtelijaa, eli ei tarvinut yksin tätä asiaa kantaa. Mutta paljon paljon puhetta se herätti. Paljon paljon kipua ja tuskaa voi aiheuttaa henkisesti sairas ihminen. Jos ihmiset uskovat hänen valheitaan, hän saa vielä enemmän levitettyä väärää tietoa. Se on surullista.
Ystäväni antoi hyvän näkökulman minulle tilanteesta "sait kokea vihastumisen. ja raivon turvallisessa seurassa". Olipa hyvä näkökulma.
Haluan uskoa, että oikeus ja totuus voittaa aina, lopulta. Ja oikeastaan tiedän, että näin käy. Sillä uskon karmaan.
Maiju
