Sukupolvet

 Kuva Clker-Free-Vector-Images Pixabaystä

 Tämä kirjoitus ei ole omani vaan kysytty Chat GPT:ltä. 

Kysyin mistä nimet on tulleet eri sukupolville generation x, milleniaalit ym. Miten ne määritellään? Näin Chat vastasi:

Sukupolvien nimet kuten Generation X, milleniaalit (eli Generation Y) ja muut ovat syntyneet pääosin sosiologien, kulttuurintutkijoiden ja median käytössä tarpeesta jäsentää ja ymmärtää eri aikakausina syntyneiden ihmisten kokemuksia, arvoja ja käyttäytymistä. Tässä katsaus näiden nimien alkuperään ja määritelmiin:

Baby Boomers (synt. noin 1946-1964) Sodan jälkeinen kasvu, vakaus

• Nimen alkuperän termi "baby boom" viittaa syntyvyyden voimakkaaseen kasvuun toisen maailmansodan jälkeen.
• Monet länsimaat -kuten Yhdysvallat, Iso-Britannia ja myös Suomi kokivat suuren väestönkasvun 1940- ja 1950-luvuilla, kun sota oli ohi ja elämä vakiintui.

Määritelmä

• Kasvoivat hyvinvoinnin, kasvun ja vakauden aikakaudella; sodan jälkeen rakennettiin uutta maailmaa
• Ensimmäinen sukupolvi, jolla oli laajasti pääsy korkeakoulutukseen ja parempiin elinoloihin
• Monissa maissa he ajoivat yhteiskunnallisia muutoksia 1960-70 -luvuilla (kuten kansalaisoikeuksia, tasa-arvoa ja rauhaa)
• Usein pidetty työnteon sukupolvena - he arvostavat ahkeruutta, säästäväisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.
• Taloudellisesti usein hyvin menestynyt sukupolvi, erityisesti länsimaissa: he ovat usein omistusasunnon tai omaisuuden haltijoita

Nykyään:

• Baby boomerssit ovat eläkkeellä tai siirtymässä sinne
• He ovat kokeneet valtavan teknologisen muutoksen elämänsä aikana, mutta suhtautuminen teknologiaan vaihtelee: Osa omaksuu innokkaasti, osa ei.
• Heidän elämäntapansa ja arvonsa ovat toisinaan ristiriidassa nuorempien sukupolvien, kuten Z:n ja milleniaalien kanssa

Generation X (Synt. noin 1965-1980) Individualismi, realismi

• Termi yleistyi kirjailija Douglas Couplandin romaanista Generation X:Tales for an Accelerated Culture (1991)
• Coupland ei keksinyt termiä itse, vaan se oli käytössä jo aiemmin esimerkiksi brittiläisesää valokuvateoksessa 1960-luvulta, jossa kuvattiin nuoria kapinallisia.

Määritelmä

• He ovat syntyneet suurten ikäluokkien jälkeen
• Kasvoivat kylmän sodan varjossa, usein taloudellisen epävarmuuden ja perhemuotojen muutoksen keskellä.
• Ensimmäinen "vähemmän idealistinen" sukupolvi, usein pidetty ironisena ja yksilöllisyyttä korostavana.

Milleniaalit (Generation Y, synt. noin 1981-1996) Teknologia, koulutus, epävarmuus

• Termi Generation Y syntyi loogisesti X:n jälkeen
• Sittemmin "milleniaalit" vakiintui, koska tämä sukupolvi tuli täysi-ikäiseksi vuosituhannen vaihteessa (Millenium = vuosituhat)

Määritelmä

• Kasvoivat digitaalisen teknologian aikakauden alussa; internet, kännykät, sosiaalinen media.
• Heitä pidetään teknologisesti taitavina, koulutettuina ja sosiaalisesti tietoisina, mutta myös taloudellisesti haastavassa asemassa (Esim. 2008 talouskriisi vaikutti)

Generatin Z (s. noin 1997-2012) Some, monimuotoisuus, ahdistus

• Nimi "Generation Z" syntyi jatkumona X:n ja Y:n (milleniaalien) jälkeen.
• Ei ole yksittäistä henkilöä tai teosta, joka olisi keksinyt nimen, vaan se vakiintui median ja tutkijoiden käyttöön hiljalleen 2000-luvun alussa

Määritelmä

• Ensimmäinen "digitaalinen alkuasukassukupolvi" -ovat kasvaneet älypuhelinten, sosiaalisen median ja jatkuvan verkkoyhteyden kanssa.
• Heitä luonnehditan usein nopeasti sopeutuviksi, monimuotoisuutta arvostaviksi ja mielenterveystietoisiksi.
• Eläneet globaalien kriisien (esim ilmastonmuutos, pandemia) varjossa lapsesta asti.
• Arvostavat aitoutta, yhteisöllisyyttä ja usein moniarvoisempia kuin aiemmat sukupolvet

Sukupolvi Alfa (Generation Alpha, s. noin 2013-n. 2025-2030) Täysin digitaalinen, globaali, tulevaisuusorientoitunut

Nimen alkuperä:

• Termin keksi australialainen sosiaalitutkija Mark MCCrindle. Hän ehdotti uuden aakkoskaaren aloittamista (Alpha, Beta, jne)
• Ensimmäinen sukupolvi, joka on kokonaan syntynyt 2000-luvulla

Määritelmä:

• Kasvavat maailmassa, jossa tekoäly, älylaitteet ja automaatio ovat arkipäivää
• Monilla vanhempina milleniaaleja
• Heillä on mahdollisuus olla koulutetumpia, teknologisesti taitavampia ja terveempiä, kuin mikään aiempi sukupolvi - mutta myös suuremman tiedonkuorman ja sosiaalisen paineen alla.

Sukupolvien rajat eivät ole tarkkoja

• Eri lähteet voivat määritellä syntymävuodet hieman eri tavoin
• Rajat ovat enemmän kulttuurisia ja kokemuksellisia kuin tiukasti kronologisia
• Nimien tarkoitus on ymmärtää suuria kehityssuuntia - ei yksilöllisiä kokemuksia

Miksi halusin tämän tänne blogiin? Tämä on vahvasti yhteydessä myös tunteisiin. Erilaiset sukupolvikokemukset tuo erilaisia tunteita maailmaan. 

Olen itse milleniaali, tyttäreni ovat Z ja vanhempani baby boomereita. Kaikilla meillä on erilainen sukupolvikokemus. Se selittää monet tietyntyyppiset väittelyt ja selventää sitä, että me olemme eläneet niin erilaisissa maailmoissa. 

Ps. Kerroinko jo, että aloitin uuden blogin? En luovu tästä blogista, mutta alan kirjoittaa omasta luovuudestani sinne. Tämä jää tunteideni kanavaksi edelleen. 

https://maijuli.blogaaja.fi

Maiju

Kenelle haluan näkyä

 

Löysin yksinäisen ruutupaperin romukasasta kotoani johon olin kirjoittanut näin: 

"Olen pohtinut monesti, että haluan olla julkisuudessa, kuitenkaan olematta, koska en ymmärrä kokemuksellisesti mitä se tarkoittaa. Olen ajatellut sen olevan negatiivisten ajatusten oksennuspaikka ja miettinyt haluanko minä tosiaan saada negatiivista huomiota. Sukellettuani syvemmälle alitajuntaani - ymmärrän että haluan tulla nähdyksi, hyväksytyksi luonnollisesti omana itsenäni ja kun peilaan tätä ajatusta ympärilleni, ymmärrän että haluankin tulla nähdyksi itselleni ja läheisilleni. Että riitän itselleni ja näen itse itseni. Ei siihen tarvita julkisuutta. Mutta yhteyttä toisiin ihmisiin tarvitsen ja siihen tarvitaan näkyvänä oloa. Sen ei silti tarvitse olla julkista. Enkä edes tiedä mitä julkisuus enää tänä päivänä on"

Mistä tällainen ajatus tulee? Kuulun ihmisten seuraan, kuulun sinne missä nyt olen työni puolesta ja ystävieni puolesta. Mutta esiintymisen pelkoni ja siitä jonkin tason vapautuminen on saanut näitä ajatuksia mieleeni. Pelko lukki minut ja pulputti korvaani kaikenlaisia negatiivisia ajatuksia. Se toi julkisuudesta myös negatiivisia kuvia. 

Mutta sellaisen salaisen haaveeni haluan kyllä sanoa ääneen. Olimme viime keväänä Kroatiassa, Dubrovnikissä ja otin kuvia vanhassa kaupungissa. Olin niin omassa taivaassani kameran kanssa. Valokuvaus on minulle iso asia. Kamera ja kuvankäsittely on minulle yksi luomisen väline ja ajattelin suuria. Haluaisin olla kuuluisa taidevalokuvaaja maailmanlaajuisesti. Haluaisin toki olla myös taideartesaani. Ja hassua miten uskallan edes sanoa tällaista ääneen. 

Haluan luoda uutta, haluan tehdä taidetta ja koruja ja haluan tuntea yhteyttä ihmisiin. Viimeiset 3-4 kuukautta olen tuntenut outoa tyytymättömyyttä työtäni ja hoitamista kohtaan ja se on hämmentänyt paljon. Olen tykännyt työstäni ja erityisesti hieronta osiosta, mutta viime aikoina se on alkanut tuntua puuduttavalta, eikä se ole hyvä merkki. Edellisessä postauksessa kerroin kehon ja mielen yhteydestä ja se on selkeästi ollut yksi osa tätä puutumista. En ole tuntenut yhteyttä minuun. 

Olen jokaisen asiakkaani kohdalla välittänyt rakkautta, tehnyt työtäni sydämestä ja nauttinut tietyn tyyppisestä flow tilasta. 

Mutta työni on silti ihanaa ja työyhteisöni on todella rakkaudellinen. Meille on tullut uusi nuori nainen töihin ja olen jopa hämmentynyt miten hänen kohdallaan keskustelut ovat niin puhtaita, että näen hänet jo ystävänäni. Hän on niin tietoinen itsestään, että minäkin tulen tietoiseksi itsestäni. Haluan näkyä ja löytää yhteyden ihmisiin, aitoihin ihmisiin. En ole kiinnostunut pinnallisesta imagosta. 

Aloitin uuden blogin  https://maijuli.blogaaja.fi, ajatuksena että sinne kirjoitan kaikenlaista luovaa. Tänne kun kirjoitan tunteista. En sulje tätä blogia, sillä täällä on niin paljon itselleni toisinaan osuvaa tekstiä ja oma muisti välillä pettää. Haluan myös lasteni lukevan tätä joskus. Haluan näkyä heille ja haluan että he tietävät, että näen heidät. Tämä alusta on ollut ihana kirjoittamisen harjoittelu paikka. En tiedä olenko oppinut mitään. Mutta olen saanut kanavoitua tunteitani ja olen opettanut itseäni. Tämä sairaus jollain tavalla sai aikaan jotain outoa ajatuksissani, että haluan tehdä jotain uutta. Iso haaveeni on ollut aina hoitaa muita, auttaa muita ja tehdä hyvää muille. Olen sitä tehnyt jo paljon, mutta on aika tehdä jotain eri tavalla. Olen myös itse nyt hoidon ja kannattelun tarpeessa. 

 Kirjoitan kyllä vielä tänne, tämä on ikäänkuin turvasatamani. Mutta yritän siirtää huomioni muualle. Oli iso juttu, kun uskalsin tämän blogin aloittaa vuosia sitten. Muistan, kuinka olin flowssa. Kuitenkaan en tavoittanut sitä mitä halusin ja blogit ei juuri kiinnosta enää. Ei kiinnostanut silloinkaan. Mutta siitä huolimatta olen kirjoittanut. Se on tehnyt hyvää. Haluan näkyä minulle, perheelleni ja ystävilleni. Mutta miksi joudun tällaista edes pohtia. En ole näkynyt perheelleni. Lapsena en saanut sitä turvaa mitä lapsi tarvitsi, se teki aikuisuudesta vaikeaa. Minun lapsuudessani aikuiset eivät olleet aikuisia, moni oli alkoholisteja ja tunteet tukahduttavia esikuvia. Aikuiset tarjosivat lapsille aikuisten asioita. Minä en oppinut rajoja. Ystäväni päätyivät päihdekäyttäjiksi, minusta tuli perheenäiti. Tein rajat itse itselleni aikuisena. Mutta vaikea tausta nimenomaan sai minut luomaan taidetta. Joka on itselleni henkireikä. Ja en halua eritellä omaa taidettani mihinkään omaan kategoriaan, vaan taide on minulle kuin henki joka aktivoituu ja minä lähden sitä toteuttamaan. Oli se sitten mitä tahansa. En aina siinä loista,  mutta sen ei ole niin väliä. 

Maiju

Kehon ja mielen yhteys

 Kun tekee jotain asiaa pitkään, sitä jossain vaiheessa muuttuu ikäänkuin auomaattiohjaukselle. Tietää mitä tekee ja ei ikäänkuin edes kyseensalaista asiaa. Itselläni on aika ajoin tullut erilaisia ns. kriisejä omassa työssäni, kirjoittamisessa ja taiteessa. Se useimmiten kostautuu itseäni kohtaan. Jokin iso tunnemöykky haluaa pintautua. Viime aikoina omaan käsittelyyni on tullut kehon ja mielen yhteys. 

Olen pitkään, jo noin 15 vuotta opetellut kehon ja mielen yhteyttä. Mutta tämä on kyllä aihe, josta voin humpsahtaa väärille raiteille helpostikin. Kun keho ja mieli eivät kohtaa - mieli voi pulputtaa kaikenlaisia valheita kehosta. Esimerkiksi vanha kunnon "Minulle kuuluu hyvää". Keho on kipeä, väsyttää, sattuu ja mitä nyt kaikkea. Mieli sanoo, että kaikki on hyvin. Mielen tehtävä on myös suojella kehoa. Sillä esimerkiksi surun voima voi kaataa kehon, eikä sille aina ole tilaa. Joskus on vaan parempi tukahduttaa. Lapsesta asti oma selviytymisen malli on tukahduttaa ja olla vähät välittämättä mitä kehoni on mieltä. 

Viime syksynä kun sain diagnoosini KLL. (Pahoittelut että jankkaan asiasta). Mieleni hyväksyi asian melkoisen nopeasti. Sanoin, että kaikki on hyvin. Tämähän on vain pieni takaisku ja voin elää sen kanssa 20 vuotta. Kehoni kuitenkin aloitti hienoisen tärinän. Onnistuin saamaan migreenini kuriin ruokavaliolla. Jätin sokerin ja hiilarit pois. Mutta sisälläni oli outo tärinä. Uutena vuotena kehoni lähti purkamaan stressitilaa tulemalla kipeäksi. Se ei auttanut, vaan tulin 3 viikon päästä kipeäksi uudestaan. Mieleni alkoi hiljenemään. Luovuuteni katosi. Olin tehnyt koruja melkoisella innolla koko syksyn, ikäänkuin työnsin syrjään koko ajatuksen omasta sairaudesta. Mieleni ei halunnut hyväksyä, että pysähtyisin. Samalla luovuuteni ja innostukseni tyrehtyi. Työni alkoi maistua tylsältä, en tuntenut yhteyttä asiakkaisiin. Oloni oli kuin olisin roboottina mennyt töihin ja kotiin. Minulle on tärkeää, että työssäni on sydän mukana, sillä teen töitä ihmisen kanssa. Nyt yhtäkkiä sydän ikäänkuin irtosi ja olin hämmentynyt. 

Työkaverini jotka ovat 2 kuukautta minua vanhempia, täyttivät 43 ja kun kuulin tämän luvun - sisuksissani heräsi kauhun tunne. Enkä ymmärtänyt miksi. Koska tähän mennessä en ollut kokenut yhtäkään tietoista ikäkriisiä. Lähdin kampaajalle ja lävistäjälle, halusin muokata ulkoista olemustani. 

On normaalia, että naiselle (myös miehelle) tulee ikäkriisi. Mutta työskentelen itse ihon kanssa, enkä ole koskaan pelännyt näyttää vanhalta. Tämä oli nyt jotain muuta. 

Eilen alitajunnastani lähti nousemaan kipua. Kun olin nuori nainen, 19 vuotias. Silloin 43 vuotias henkilö teki minua kohtaan törkeän tempun. Illalla kun muistin tämän purskahdin itkuun. Kehoni pintautti tämän muiston, jonka olin unohtanut täysin. Muistin sen edellisen kerran mahdollisesti 10 vuotta sitten. Silloin yritin käsitellä aihetta, ilmeisesti en kuitenkaan täysin osannut. Keho kätkee tunteita ja tilanteita sisälleen ja työntää ne alitajuntaan. Kun niitä ei kohtaa ja ne vain tukahduttaa, niin jonain päivänä ne nousevat esille. Silloin mieli miettii onko hyvä hetki kohdata vai ei. Keho voi alkaa vääristää ajatuksia ja muokata mieltä ellei juurisyytä käsittele pois. Siihen toimii loistavasti energiahoidot, rosenterapia, tunnelukkotyöskentely tai mikä tahansa joka saa tunteen nousemaan pintaan. Se, että uskaltaa nostaa vanhan tunteen esiin on rohkeaa. 

Kehoni selviytymiskeino (huono sellainen) on lopettaa hengittämästä. Huomaan siis pidättäväni hengitystä, enkä edes itse tiedosta sitä. Lihakset eivät saa happea ja menen jumiin koko nainen. Kävin ihanalla hierojalla, joka pyysi minua huokailemaan. Hän sanoi, että entisajan naiset ovat huokailleet kertoakseen keholle, että kaikki on hyvin. Sen jälkeen aloin tietoisesti huokailemaan, johon kehoni tarttui välittömästi. Se alkoi rauhoittua ja huokailla ihan itsekseen. 

Mutta mieleeni nousi myös uskomus. Huokailu on merkki turhautumisesta, tylsistymisestä tai vihaisuudesta. Enkä ole löytänyt yhteyttä omaan vihaani. Siksi olen sen itseltäni myös kieltänyt. Vihahan on mahtava voima, mutta meille monille se on pelottavaa. 

Olin nuorena hyvin ankara itseäni kohtaan. Sätin ja haukuin itseäni ja ulkonäköäni, vaikka siinä ei ollut vikaa. Nyt aikuisena olen opetellut olemaan lempeämpi. Vaikka ylipainoa onkin tunteideni suojana, niin siitä huolimatta pyrin olemaan itseäni kohtaan armollisempi. Se ei ole helpointa, mutta päivä kerrallaan. 

Leukemia taas tuli keholleni shokkina, kun mieleni vaan hymyili ja sanoi että kaikki on hyvin. Nyt kun asiasta on mennyt puoli vuotta ja olen vielä elossa - rauhotun. Kokemukseni syövistä on joko 2 kuukautta tai puolitoista vuotta ja se on menoa. Se ei helpottanut minun oloani, kun tehtävää täällä on vielä aika paljon. En ole valmis vielä. Eikä tähän leukemiaan kuole, mutta kerropa se keholle. 

Kehon ja mielen yhteys on tärkeää, mutta niin on sanojen ja tekojenkin. Ihminen on uskottava ja aito, kun teot ja sanat kulkevat linjassa. Tässäpä sitä opeteltavaa. 

Maiju