Aika ajoin pysähdyn miettimään – mikä saa minut kirjoittamaan? Kirjoittamiseen vaaditaan hiljaisuutta. Hiljaisuudella tarkoitan myös elämäntilannetta, tylsääkin ajanjaksoa. Kun elämä on vauhdikasta ja paljon kaikkea prosessoitavaa, voi kirjoittaminen olla haaste. Elämä aika ajoin tuo meille ns. "puhdistus ajanjaksoja". Se tuo meidän eteen vaikeuksia, jotta saamme kohdattavaksemme elämän varjoja. Pieniä, keskikokoisia, suuriakin. Ihan kuin nämä varjot kiertäisivät kehää ja tulisivat aina uudestaan ja uudestaan kohdattavaksemme, eri intensiteetilllä. Miten sitten kohtaamme varjomme, se jää meidän omiin käsiin. Sen olen oppinut, että mitä suurempi varjo, sen kirkkaampi valo. Kun työstää omia varjojaan, saa kirjoittaja pakkiinsa paljon tunteita ja sanoja käytettäväksi. Kirjoittaminen onkin yksi itselleni tärkeimmistä tunteiden purkamis keinoista.
Aika ajoin törmään muiden kanssa keskustellessa samoihin teemoihin. "Eikö muilla ole vaikeuksia, he kun ovat niin onnea täynnä".
Sosiaalinen media on opettanut, että harva näyttää ns. "rumaa" puoltaan itsestään. Miksi ei edes kannata näyttää? Koska tunteet moninkertaistuu helposti. Jos ei ole kohdannut varjojaan, voi muiden varjot kuormittaa, siksi hyvää on helpompaa seurata. Se on kevyttä ja iloista ja siitä saa voimia jaksaa. Mutta. Jos emme koskaan näkisi mitään nurjaa elämästä. Ei se olisi silloin elämää. Kaikkien murheet eivät tunnu yhtä voimakkaalta. Kaksi eri ihmistä voi puhua samasta asiasta, mutta toisen ongelma on raskaampi kuin toisen. Se on hämmentävää miksi on näin. Ehkä kyse on resilienssistä.
Kun omia tunteitaan työstää kirjoittamisen kautta, mieli voi piiskuroida. Kertoa virheistämme. Vääristä sanamuodoista. Olen itsekseni opetellut tätä kirjoittamista nyt vuosia ja edelleen lauserakenteet ovat pielessä. En tunnista päälausetta ja sivulausetta. Se turhauttaa, sillä en ymmärrä niitä.
Koen välillä itseni huijariksi. Miten voin vieläkin kirjoitella, vaikken opi millään oikein kirjoitusta? En yhdyssanoja, en lauseita. Kirjoitan silti, vaikka en osaa.
Kirjoittamista voi pitää yllä monin tavoin. Päiväkirjat, kirjeet, runot, työtekstit, sosiaalinen media jne.
Itselleen kannattaa antaa lupa kirjoittaa kaikkea hassua. Lapsellisia tunteita, vihaisia tunteita, onnellisia tunteita, väritettyjä sanoja, epäuskottavia lauseita. Ja kaikenlaisia mitä mieleen juolahtaa. Kirjoittamisessa pätee se ihanuus, että omaan mielikuvitukseen tutustuessa, sieltä voi syntyä vaikka minkälaisia Harry Potter maailmoja.
Elämä on siitä jännä, että vaikka se antaisi meille suurta onnea isolla kauhalla, niin se pitää kyllä huolen nöyryydestä meissä. Jos mopo alkaa liikaa keulimaan, se muistaa kaataa hiukan suuremman kauhallisen mutaa päälle. Kun mudan on itsestään puhdistanut, onnikin tuntuu paremmalta ja valo kirkkaammalta. Sitä voisi kutsua myös sielun puhdistumiseksi. Ja siinä jos jossain on aiheita kirjoittaa.
Maiju
