Oletko törmännyt tällaiseen puheeseen: "Se on liian täydellinen, siinä on oltava jotain vikaa. En tykkää siitä siksi, koska se on liian täydellinen."
Usein liian täydellinen voi saada meissä korostumaan heikkoutemme. Mutta täydellisyys on illuusio.
Kun mieli keskittyy heikkouksiin, se näkee ympärillään vain rumuutta ja pinnallisuutta. Kun mieli keskittyy vahvuuksiin, se näkee ympärillään kauneutta ja syvyyttä. Se näkee toisenlaisen todellisuuden.
Heikkoudet ovat vain yksi näkökulma, vahvuudet toinen. Kun kiinnittää huomion heikkouksiin, ei anna itselleen lupaa olla vahva – vaan epävarma ja muita / itseään alaspäin polkeva. Samalla kun haluaa nähdä muissa vikaa, näyttää omat vikansa. En näe henkisesti vahvana ihmistä, joka jyrää persoonallaan muut. Näen vahvana hänet, joka saa muut tuntemaan itsensä hyväksi hänen seurassaan. Se on oma näkökulmani.
Meidän mieli osaa olla yksi piru, sillä maailma ympärillä kertoo sille erilaisia tarinoita, johon mieli joko tarttuu tai ei tartu. Me kaikki tuntuisimme pyrkivän jollain tavalla täydellisyyteen, varsinkin silloin kun haluamme jotain. Usein yritämme haalia liian nopeasti täydellistä. Silloin saatamme epäonnistua, koska harppaamme liian isoja askeleita. Emmekä välttämättä jaksa kantaa vastuuta askelistamme. Itselläni on usein tapana hypätä suoraan syvään päätyyn, sinnitellä uimataidottomana ja vaatia täydellistä. Pöh.
Oletko kuullut sanasta baby steps.
Tavoitteeseen pääseminen on usein hidasta. Joskus elämä antaa sinun odottaa. Kutsun sitä myös universumiksi. Tullaksesi todelliseksi itseksesi, saatat joutua möyriä muutaman mutaisen ja mätäisen lätäkön läpi. Muta symboloi alitajuntasi likakerroksia. Haitallisia käytösmalleja ja uskomuksia, jotka estävät sinua elämästä sinulle hyvää elämää. Perfektionismi usein tuo lian pintaan, se voi tuoda myös kiukun ja kivun. Mitenkäs nyt suu pannaan, kysyy elämä ja kaataa kuraa lisää niskaan. Yritäs nyt olla täydellinen. Yrität ja yrität, mutta lopulta lika kaataa.
Kun lähdet kulkemaan kohti itseäsi, pääset kiinni iloon. Suunnattomaan iloon, joka saa sinut innostumaan ja hehkumaan. Kunnes tulee lätäkkö. Klomps. Kaadut. Lätäkkö on täynnä haitallisia käytösmalleja, joiden läpi sinun tulee kahlata. Muta tulee puhdistaa, korjata, kunnostaa, pyyhkiä.
Kuva on pixabaysta. Se kuvaa hyvin alitajuntamme roskakasaa. Ajattele mielikuvissa kuinka viet jokaisen roskan roskiin, lakaiset lopulta kadun ja ehkä maalaat vielä rikkoutuneet pinnat. Saman teet samalla alitajunnallesi, kun puhdistat mielesi roskia.
Kun alat puhdistamaan alitajuntaasi, se voi viedä sinut mielenkiintoisiin paikkoihin. Tavallaan olet eri paikoissa, mutta kaikissa paikoissa ja tilanteissa on jotain samaa kuin tutuissa vanhoissa tilanteissa. Jos saat kiinni itsesi tästä tilanteesta, mieti miten päätät asian. Miten voisit käsitellä asian niin, ettei tilanne toistuisi. Usein nämä tilanteet voivat olla itselle haitallisia.
Esimerkki: sinulla on ilkeä työkaveri tässä hetkessä, mutta tämän tunteen voimakkuus viekin lapsuuteesi ilkeään kiusaajaan, lällätäjään. Voit hoitaa asian loppuun aikuisena. Rakkaudella tietenkin. Päästämällä tilanteesta ja hänestä irti. Korvaa se paremmalla muistolla.
Alat tekemään uudenlaisia valintoja, mutta vanhat valintasi saattavat kummitella mielessäsi. Aiemmin elämäsi on pyörinyt aika pienissä kuvioissa, nyt huomaat sen laajenevan mitä enemmän kasvat ja mitä enemmän olet valmis ottamaan vastaan. Silmät saattavat sumentua
Vastuu tulee yhdeksi tärkeäksi piirteeksesi. Mietit mikä on minun ja mikä muiden vastuu, opettelet erottelukykyä. Siitä huolimatta vaikka muut ulkopuolellasi näkevät sinut edelleen samana henkilönä, sinä taas käyt sisälläsi valtavan muodonmuutoksen.
Kukaan meistä ei ole täydellinen. Kukaan ei kykene sellaiseen, ei silloin olisi ihminen.
Täydellinen peittää alleen aina illuusion. Luulet vain jonkun olevan täydellinen.
Henkinen kasvu on ollut parasta mitä olen kokenut, se on ollut niin rajua, raastavaa, polvilleni ajavaa, etten vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois. En kirjoittaisi tässä, jos en olisi sitä kokenut. Sillä en uskaltaisi. En uskaltaisi ajaa autoa, en kasvattaa lapsiani, en kantaa vastuuta, en kohdata tunteita, en kirjoittaa julkisesti, en tehdä juuri mitään. Olisin supussa, edelleen mieleni luomassa häkissä, mahdollisesti tuurijuoppo. Antaisin alkoholille luvan hallita minua. Mutta uskalsin. Uskalsin kohdata omat pimeät luurankoni, ne jotka hävettivät, ne jotka veivät minulta energiaa. Käänsin ne taiteeseen, käänsin ne lasteni kasvatukseen. Tein virheitä. Paljon virheitä. Mutta en tiedä olisinko osannut tehdä toisin, joten annan itselleni anteeksi. Alkoholi on edelleen aiheena kipeä. Se on syvällä suomalaisten juurissa. Mutta se on sama kuin minkä tahansa muun riippuvuutta aiheuttavan kanssa, jos se hallitsee sinua, etkä sinä sitä. Olet sen orja. En usko olevani sen orja, mutta elämä on opettanut minut varovaisuuteen. En voi milloinkaan tietää.
Opin myös sen, että kukaan ei voi lukea meidän ajatuksia. Kenelläkään ei ole sellaisia valtuuksia. Empaattisena voi tuntea syvästi mitä toinen käy läpi, mutta empaattinen ei voi kantaa toista ihmistä.
Sanat ovat tärkeitä. Teot ovat tärkeitä. Syyllistäminen tai muiden päälle hyökkääminen ja sen jälkeen asian kieltäminen, vie erilaiseen laatikkoon. Kivun laatikkoon, joka johtaa satuttavaan perfektionismiin.
Henkisessä kasvussa opitaan kasvamaan parhaaksi versioksi itsestä. Nähdään omat haitalliset toimintamallit ja luodaan tilalle paremmat. Joskus ihmissuhteet menevät jäähylle, osa loppuu kokonaan – mutta se on vain kasvun luonnollista siirtymää.
On viisautta antaa itselleen armoa ja on viisautta olla olematta liian täydellinen. Liian täydellinen aiheuttaa särkyneitä sydämiä matkalla.
Maiju
