Kirjoittaminen on aina ollut terapia keinoni. Samat sanat ovat saattaneet saada minut pois tolaltani, sillä en ole sallinut itselleni lupaa tuoda syvimpiä ajatuksiani esiin. Nyt kuitenkin olen valmiimpi ja voin jo jakaa. Mitä enemmän teen työtä ihmisten kanssa, sitä enemmän huomaan meidän olevan pohjimmiltamme samankaltaisia. Erityisesti meidän naisten tai feminiinisten henkilöiden. Ihmisillä on kipuja, joita ei kerrota ääneen. Kipujen päälle kerääntyy kuoria. Kuori kasvaa kasvamistaan ja lopulta ydinolemus on jo niin syvällä, että sitä on vaikeaa enää hahmottaa ja tunnistaa.
Löysin tällaisen kirjoituksen omista kätköistäni, joka auttaa minua nyt tässä hetkessä ja tulevissa hetkissäkin. Toivon sinun saavan näistä kirjoituksistani myös apua. Koska olen kopioinut tekstin omista arkistoistani, tämän kirjoituksen fontit ovat mitä sattuu. Noh aina ei voi voittaa. Vakuutan kuitenkin, että teksti on täysin minun kirjoittama.
"Minussa on tuo kameleontin muuntautumiskyky, tuo kirous joka tunnistaa muissa samankaltaisuuden. Tämä on muuntajan ominaisuuteni, jota vain toinen muuntaja voi ymmärtää. Tunnistatko muuntajan ominaisuutesi kirjoituksestani? Me tunnistamme oikeudenmukaisuuden, me tunnistamme kunnioituksen, me tunnistamme toisemme. Hiljainen joukko, ehkä äänekäskin, arka, vihainen, herkkä, voimakastunteinen. Näyttää muiden silmissä ehkä säälittävältä, liian vilkkaalta, liian hitaalta. Voih näitä riittää. Liian herkältä. Näytämme ehkä siltä että menemme rikki. Jos emme mene, halu nujertaa tulee ulkopuoleltamme. Mutta ei, kuinka paljon tällainen herkkä ihmisriekale sisällään pystyykään kantamaan muiden sitä näkemättä.
Ulospäin näytämme siltä, miltä vastapuoli ajattelee meidän näyttävän. Jos hänen motiivi on negatiivinen, hän voi nähdä meidät luuserina, heikkona, autettavana, säälittävänä. Jos motiivi on positiivinen hän näkee meidät kauniina, rohkeana, herkkänä ja erittäin vahvana. Riippuen hänen silmälaseistaan, niin hän heijastaa sitä meihin ja me tunnistamme sen. Sen myötä meillä on joko jännittynyt tai turvallinen olo hänen seurassaan. Herkkä vaistoaa ja herkkä kyllä haistaa ilmapiirin. Hän tuntee sen nahoissaan. Monesti me olemme lapsena olleet kohteena henkisille hyökkäyksille. Olemme ehkä itsekin olleet voimakkaasti reagoivia lapsia, ärsyttäviä ja hankalia. Riippuen meidän valmiuksistamme, olemme luusereita tai vahvoja, omasta tai muiden mielestä. Mikä nyt olisikaan luuserille hyvä vasta-sana.
Herkkä masentuu helposti, jos hän joutuu liian pitkään olla pommituksen kohteena. Tämä maailma voi olla todella kova. Ja mitä kovempi on itselleen, sitä kovempana maailma näyttäytyy. Jännää on että herkkä aistii paljon ilmapiiriä, hän tuntee sellaista jota ääneen ei sanota. Se voi tehdä hänestä vainoharhaisen. Ja taas vainoharhaisuus voi kääntyä häntä itseään vastaan. Voi olla vaikeaa löytää itselleen oikeaa paikkaa jossa on hyvä olla. Epäilee kaikkia, eikä luota keneenkään. Tai sitten luottaa kaikkiin ja tulee hyväksikäytetyksi. "
Maiju
