perjantai 18. lokakuuta 2024

Luonnokset

 



Minulla on 276 luonnosta tässä blogissa, jotka olen jättänyt julkaisematta. Miksi? En tiedä, niitä on monen vuoden takaa. Otan tavoitteeksi jakaa niitä pikku hiljaa, koska ei ole nähtävästi mitään uutta asiaa.

Tässä yksi luonnos:




Luovuudessa puhutaan näkökulman vaihtamisen taidosta. Keskittymällä virheisiin, voi lukkia itsensä. Virheet ovat silti tärkeitä työkaluja.



Omana itsenä oleminen voi olla vaikeaa. Eihän sen pitäisi olla. Kuka meitä estää olemasta oma itse? 

Sanotut sanat, koetut tunteet, eletyt surut ja katkeruudet muokkaavat luonnetta, mutta ei aina huonompaan suuntaan. Jos kaikesta ottaa opiksi kehittyäkseen paremmaksi. Jättää ihmiset taakseen jotka satuttaa, heidän sanansa hautaa maahan ja ottaa vain hyvät asiat mukaan. 


Monesti me osataan kriitikoida omaa käden jälkeä. Piilottaa itsemme muilta, sillä esimerkiksi yksi vahva tunne –  nimeltään häpeä voi estää olemasta oma itsensä.


Elämä on siitä jännä, ettei se aina toimi suunnitelmien mukaan. Se ei aina anna sitä mitä me pyydetään, mutta voi antaa mitä me tarvitsemme. 

Joskus viisaudet ärsyttää, varsinkin niiden todenmukaisuus. Olisi kiva asua mielikuvitusmaailmassa, edes hetken. 



kkkk

Ärsyynnytkö?

  "Minua ärsyttää kun tuo ihminen käyttää maneereja"  "Ärsyttää, kun kauppajono on aina pitkä. " "Ärsyttää, kun tuo...