Miten käsität kunnianhimon?
Näin rehellisesti sanottuna, minulta puuttui kunnianhimo lapsena. En edes tiennyt koko sanaa. Olin valtavan kovatahtoinen kilpailemaan, en vain kestänyt häviämistä. Olin lapsena vuosi toisensa jälkeen juoksukilpailussa itseäni vanhempia vastaan ja hävisin joka kerta. En harrastanut kuitenkaan mitään, sillä en ymmärtänyt harrastaa. Se ei ollut juttu meilläpäin, toisin kuin omilla lapsillani. Aloin hylkimään kilpailua, sillä koin aina häviäväni - miksi edes yrittää? Olen voimakastahtoinen ollut aina, se on ehkä myös horoskooppimerkki oinaan piirteitä, mutta tukahdutin tahtoni voimakkaiden äänien, eli tunteensiirtojen myötä. Annoin luvan ikäänkuin latistaa tahtoni. Kiltti ja miellyttävä luonne tavallaan alistui voimakkaampien edessä. Sillä opin luulemaan olevani heikko.
Kerran eräs miespuolinen henkilö noin 19 vuotiaana jätti tutustumatta minuun, sillä kerroin olevani tehtaassa töissä. "Eikö sulla ole mitään kunnianhimoa".
Olen pohtinut kunnianhimoa siitä asti. Mitä se tarkoittaa minun kohdallani? Miten sen saisi esiin?
Kun lapseni syntyivät ja olin oppinut maailmasta ja muiden voimakkaista tahdoista jotka ylittävät omani - oli suuri pelkoni etten kykene suojelemaan tai puolustamaan lapsiani. Olin kasvanut turvattomassa maailmassa ja minun oli kasvettava siitä yli. Lapsia kohdeltiin huonosti niin lasten kuin aikuistenkin suhteen ja kasvoin itse ulos omasta kuorestani. Noin 10 vuotta sitten olin hakemassa erääseen hallitukseen ja eräs nainen huudahti: "Et sinä voi sinne mennä, et osaa puolustaa meitä. " Jäin pohtimaan tätäkin. Ja mietin vain, että puolustaa miltä? Ihmisiä syöviltä susilta. Ymmärsin miten hassu tuo kommentti oli, kun elämää meni eteenpäin. Mutta jätin hakematta. Annoin tuon kommentin estää minua. Moni toisen ihmisen oma pelko, voi olla esteenä jos ei itseään tunne.
Minulla on kunnianhimoa, se on syntynyt kaikkien kokemusteni myötä, joita elämässäni on tullut eteeni. Kunnianhimoni liittyy maailman kääntämiseen ympäri. Se liittyy kommunikoimiseen. Se liittyy siihen, miten puhua ihmisille. Se liittyy myös nykyään taiteeseen ja valokuvaukseen, sekä korujen tekemiseen. Mutta minulta puuttuu kunnianhimo myymiseen. Vielä. Inhoan pakottavaa myymistä, sellaista jossa manipuloidaan ihmistä ostamaan. En usko siihen. En usko kunnianhimoiseen tapaan toimia jossa poljetaan muut jalkojen alle. Se hajottaa meidän maailmaa. Kunnianhimo käsitetään kilpailuhenkisyytenä, jossa keinoja kaihtamatta etenet elämässä. Jossa sinä nouset kukkulalle rikkauksinesi, etkä auta muita. No okei, raflaavasti ilmaistu. Mutta se on ns. pimeän puolen kunnianhimoa.
Pehmeys ei vain näyttäydy maailmassamme kunnianhimona. Sitä ei arvosteta isossa massassa. Mutta pehmeys rakentaa siltoja.
Minulle riittää omassa elämässäni kunnianhimo, jossa teen jatkuvasti omaa elämääni parantavia asioita. Olen oppinut, että voin auttaa muita - en kuitenkaan omalla kustannuksellani. En voi enää uhrata itseäni muiden voimakkaiden tahtojen alle. On olemassa hyvää kunnianhimoa, tervettä ja on olemassa huonoa kunnianhimoa, pahantahtoista. Meidän tulee itse ymmärtää niiden ero. Ja olla itse päättämässä kumpi me valitaan. Elämä kyllä takuulla haastaa meitä kysymällä olemmeko varmoja päätöksestä, mutta siinäkin täytyy olla oma vastuu.
On helppoa olla mukana kaikessa negatiivisessa, rullata vaan mukana ajattelematta. Mutta matka kohti positiivista ja henkistä hyvää, voi viedäkin melkoisen ryminän läpi kohteeseen. Se on sitä bad ass juttua. Se on se mitä kannattaa tavoitella. Me meinaan ollaan nähty sitä pimeyttä maailmassa jo ihan tarpeeksi. Eikö?
Maiju
