On kuitenkin ihanaa ymmärtää, että hei ne ovat tunteita jotka kuuluvat meille ihmisille. Meillä saa olla erilaisia tunteita, siitä tiedämme olevamme ihmisiä. Tunteet ravistelevat, tunteet vahvistavat ja tunteet tekevät meistä meidät.
Perheeni ja sukuni oli tiivis yhteisö, jossa kuljimme peräkanaa kaikkialle. Pikku hiljaa letkamme lyheni, väki väheni ja yhteisömme mureni. Loputon suru söi pitkäksi aikaa voimat.
Minun kateuteni kohteet saattoivat olla isän kateus, josta koen päässeeni jo yli. Kun näin muiden vanhempien olevan tukena ja isän auttavan tyttären pulasta, se muistutti minua omasta menetetystä isästäni. Tai kun aikuisilla kavereillani on mummoja ja vaareja. Se muistutti etten saanut koskaan tavata vaarejani ja olin lapsi kun menetin toisen mummoni ja toinenkin lähti kun olin melko nuori. Kun ymmärrän omasta suvustani, ettei se elä kovin kauaa. Kun toistuvasti istun arkun edessä suremassa läheistä. Kun meidän suvussa keskittymisvaikeudet ovat läsnä ja elämänhallinta pielessä ja yritän kovasti löytää positiivisia asioita meidän vaikeuksia täynnä olevasta elämästä.
Mutta. Sitten muistan oman vahvuuteni selviytyjänä. Kun kukaan muu ei muistuta minua omista voimistani, minä muistutan itseäni. Kaiken sen kivun ja surun läpi elettyäni, muistan itseni ja oman perheeni. Ei ole mitään väliä statuksilla ja maallisilla asioilla, jos perhe on heikko ja rikkinäinen. Ei ole mitään merkitystä onko kalliita autoja ja hienoja vaatteita, jos ego on ylikorostunut. Mikään ei saisi olla tärkeämpää elämässä kuin toisen ihmisen kunnioittaminen.
Olen itse todella vahva tuntemaan ja herkkä kokemaan ja aistimaan ympäristöäni, eikä se aina ole kovin helppoa. On lohduttavaa tiedostaa, että ikä ja kasvaminen helpottaa tunteiden voimaa. Varsinkin jos antaa itsensä kasvaa ja kokea ne.
Lapsuuteni kokemukset muovasi minusta miellyttäjän. Halusin kaikkien pitävän minusta. On jopa vapauttavan ihanaa huomata, ettei niin tarvitse enää olla. Osaisinpa kuvailla näiden eroa. Kun miellyttää muita, että vihaiset ihmiset tykkäisivät sinusta, silloin automaattisesti muovaa oman käytöksen pois omasta itestään. Eli kieltää itsestään osan.
Miellyttäminen taas itsessään on diplomaattista ja hyvää käytöstä monissa tilanteissa ja sitä tarvitaan sopuun ja asioiden ratkomiseen.
Mutta miellyttäjän ei tarvitse tykätä kaikista. Minä pakotin itseni tykkäämään kaikista, ihan jokaisesta ihmisestä jonka kohtasin. Pakotin itseni löytämään kaikista hyvää. Huomasin elämäni olevan hidastempoista ja raskasta. Minun piti käsitellä kokemiani asioita hitaasti. Pureskella ja miettiä. Olin oppinut myös olemaan kynnysmatto. Mutta olinko sitten kuitenkaan sellainen, luulin vain. Minun vahvat tunteeni väittivät minun olevan. Oikeasti minun tuli kasvaa ihmisenä ja kasvaa aikuiseksi.
Meistä hyvin monet aikuiset eivät ole henkisesti aikuisia. Moni on sisältään lapsia, mutta aikuisen nahka vain puettuna ylle. Se on kuin valepuku.
Pienet lapset yleensä kiukuttelevat, vastustavat kaikkea ja jättävät asioita tekemättä ja loukkaantuvat todella herkästi. Ja kun he voimakkaasti hyökkäävät, edessä on usein iso myllerryksien kierre.
Mutta pienet lapset myös hajottavat ja sekoittavat pakkaa käskyillä, ristiriitaisilla ohjeillaan ja uholla.
Toiset aikuiset eivät ole kasvaneet aikuisiksi henkisesti, heidän aikuisen ihmisen nahkapuku vain hämää. He ovat hukassa itsensä kanssa. Kuka olen? He eivät ehkä edes ymmärrä kysyä tätä. Nahka näyttää vanhalta, mutta sisältä on vielä lapsi.
Oikeasti aikuiseksi kasvaminen vaatii työtä. Henkisiä tekoja. Sydäntä toimia oikein. Löytää henkinen aikuisen auktoriteetti.
Kun kasvaa aikuiseksi on tehtävä ihan tietoinen päätös siirtyä nuoresta aikuiseksi. Jättää taakse hölmöilyt ja siirtyä eteenpäin.
Se on kovaa, kun joutuu kaiken tekemään ilman ohjaavaa tietoisuutta.
Elämä voi olla täynnä ristiriitaa ja kipua.
Kun suru menetyksistä oli käyty, löysin valtavan suuren ilon. Nyt ilolla on täytetty tämän naisen sielu.
Jouduin kohdata aikuisen tunteilla taas yhden menetyksen tästä maailmasta. Hän oli hahmo nuoruudestani, jonka mukaan laitan henkimaailmaan puhdistettavaksi kaikki kivut teiniajoilta, kaikki minkä mukaan voin laittaa. Vie pois ja muuta elämäni. Vaikka en enää tuntenut häntä, heräsi silti muistoissani filminauha, joka toisti samaa näkyä uudestaan ja uudestaan. Kaikkea mitä teimme yhdessä. Miten vaikuttava hahmo hän olikaan siihen aikaan. Suru pyyhkäisi taas ylitseni, se toi valtavasti kätkettyjä kipuja menneestä pintaan ja sai minut myös ymmärtämään, kuinka olin hänet kätkenyt elämästäni, sillä en kestänyt enää hylkäämisen tunnetta. Elin itse vuosia eteenpäin ajatellen, että vanhat kaverit pysyvät elämässäni. Kun he eivät pysyneet, taisin jollain kierolla tavalla loukkaantua ja kätkin sen vain sisuksiini.
Hän oli kuitenkin todella tärkeä minulle aikanaan.
Teini-iän muistoja kunnioittaen. Toivottavasti taivaassa on rauha. 👼
Maiju
