Ei ole syytä suuttua, eikä vihaiseksi muumioksi muuttua
Kun aloin kirjoittamaan ajatuksella kirjoittavani julkisesti, kävin melkoisia myllerryksiä omassa mielessäni. Mitä saan sanoa ja mitä en saa sanoa. Koska kirjailijat sanovat tämän olevan stressaavaa ja hulluksi tekevää – ymmärrän mistä he puhuvat. Kun tuo omia ajatuksiaan muiden luettavaksi – täytyy hiukan pohtia mitä ja miten ilmaisee asioita.
Puhutaan, että kirjoittajalla on vastuu kirjoittamastaan tekstistä. Toki, se on selvä. Mutta mitä kun kirjoittaja kirjoittaa yhdestä näkökulmasta ja tekstin lukee eri näkökulmasta lukeva, ehkä jopa herkkänahkainen ja helposti suuttuva ihminen. Kun aloin kirjoittamaan, kirjoitin koko maailmalle, yritin perustella jokaisen sanan kaikille ymmärrettäväksi. Lopulta ymmärsin sen mahdottomuuden. En voi. Jos haluan olla myös persoonallinen ja erottua jollain tavalla, en voi kirjoittaa kaikille, ainakaan omasta mielestäni. Aivot kärventyvät liiasta stressaamisesta. Ne kun kärventyvät jo vähemmästäkin. Vaikka sanoisin kohderyhmäkseni naiset, siellä on joukossa naisia jotka eivät ole kiinnostuneita tekstistäni tai käsittävät sen eri tavalla kuin yritän selittää.
Mutta, kun kirjoittaa – voi lisätä tarkentavia sanoja. Esimerkiksi henkilö reagoi tähän asiaan, sillä hän oli aiemmin saanut kuulla ikäviä uutisia. Häntä myös hermostutti aiempi kohtaaminen riitaisan henkilön kanssa ja hän ei ehtinyt tätä vielä edes käsitellä. Vaikka jotain tällaista.
On myös hyvä ymmärtää, että tulemme eri lähtökohdista, meitä ei voi ymmärtää jos emme kerro ja tarkenna.
Missä tunnetilassa kirjoitat?
Opin kirjoittaessani, että kun kirjoittaa vihaisena – lukijalla voi sumentua silmät, tulla sisuksiin kalvo joka ei läpäise tekstiä. Teksti tuntuu painavalta ja raskaalta. Se voi myös herättää vastavoimat, lukija suuttuu. Jos syyttää lukijaa, näpäyttää, viisastelee. Se voi myös mennä ihon alle. Neutraali teksti tuntuisi siksi olevan paras teksti. Helpoin luettava.
Kun kirjoittaa onnellisena, teksti on kevyttä – neutraalia. Eräs ihana kirjailija sanoi minulle "Sinut täytyy saada onnelliseksi, jotta voit kirjoittaa". Se on hienosti sanottu. Totta. Kun kirjoitan vihaisena, saatan hävetä tekstiäni jälkeenpäin.
Mutta on silti hyvä ymmärtää ja hyväksyä, että kirjoittaa sitä kuinka neutraalisti, niin se ei ehkä tavoita kaikkia. Vaikka kovasti niin itse tahtoisi.
Luovan kirjoittamisen opettajat kannustavat kirjoittamaan vaikeista asioista, niistä joita pelkää. Kirjoita omasta kuolemasta, kirjoita ylistyspuhe inhoamallesi ihmiselle. Kirjoita asioista, joista et koskaan puhuisi ääneen. Tästä mieli joutuu käydä hiukan kamppailua – mitä jos joku löytää tekstini ja käsittää sen väärin. Olisi hyvä kohdata se tunne. Hyväksyä se tunne. Opin, että hyväksyminen on keinoista väkevin – päästäkseen eteenpäin. Aika on lopulta paras apu.
Itselläni hartiat ovat olleet tulessa, kun kirjoitin vaikeista asioista, päälaella tuntui kuin kuuma kiehuva pannu sihisisi. Ja kohta kansi lentää ja pannu viheltää.
Jos pystyy lukea vailla tunteita tekstiä, joka herättää valtavasti tunteita – on voittanut itselleen palan mielenrauhaa.
Meillä on alitajunnassa paljon käsittelemättömiä asioita, jotka voivat pitää otteessaan. Aiheuttaa pelkoa, kiukkua, kipua jne. Kun niitä kirjoittaa itselleen näkyväksi hyväksyvästi, niistä voi vapautua paljonkin tunnetta. Ja kun tunne on vapautettu, se ei pidä enää otteessaan. Mutta, niinkuin edeltäjät ovat sanoneet, tämä voi tehdä hulluksi. Se on meinaan totta. Mutta jos pieni hulluus ei haittaa, go for it. Kirjoita. Kirjoita. Kirjoita. Kirjoita itsellesi, kirjoita äidillesi, isällesi. Hänelle, jolle haluaisit tunteesi kertoa, mutta et osaa tai saa sanottua. Kirjoita oma näkemyksesi, tee itsesi näkyväksi. Sinulle. Se on hyvää itsetuntemusta. Mutta on hyvä hyväksyä, että tunteiden kohtaaminen ei ole kaikille. On sallittava myös jokaiselle oma tapa käsitellä asioita. Kirjoittaminen on vain yksi monista. Se yksi hulluimmista. Mikään ei ole niin pelottavaa mielestäni, kuin katsoa itseään silmästä silmään. Kynän kautta.
Elämä tuo eteemme tilanteita – vaikeita ja helppoja. Kun menemme niistä läpi, voimme tutustua uusiin puoliin itsessämme. Kun niistä kirjoittaa itselleen, voi käsitellä niitä jälkeenpäin ja ymmärtää niin omaa, kuin muiden tilanteita. Jos tilanteet ovat vaikeita, voi hakea itsestään ja kirjoituksistaan tukea. Jos ne ovat helppoja, voi taas ylistää miten hienosti tilanteista on läpi mennyt. Aivan hurjan vaikeita ja herkkänahkaisia tilanteita minulle on syntynyt siitä, kun joihinkin sanamuotoihini on tartuttu ja niistä tehty vitsiä. Lopulta se on päättynyt siihen, että suutun ja alkaa riita. Riita voi johtaa mykkäkouluun tai valtavaan tunnemyrskyyn, jossa tavarat lentää. Ehkä se on tämä horoskooppimerkkini oinas. Vaikka olenkin lauhkea kuin lammas. On hyvä oppia hallitsemaan omaa tulta. Niin kirjoittamisessa kuin elämässäkin.
Hienotunteisuus on päivän sana.
Maiju
