Siitä huolimatta, vaikka kuinka osaisi mitä ja vaikka kuinka hyvin – on silti huonoja päiviä, jolloin epävarmuus ottaa vallan. Kun maailma puskee kylmää ja kovaa, raivokasta kiukkuaan, etkä osaa sitä käsitellä – voi epävarmuus astua matkakumppaniksi.
Olla luova, voi olla myös väsyttävää. Varsinkin jos pakottaa siihen itseään. Kun keho on väsynyt ja mielikin kaipaisi lepoa, epävarmuus voi astua pintaan. Kaikki eivät epävarmuuksiaan näytä, mutta jos osaa lukea ihmisen kehonkieltä – voi huomata epävarmuuksia vahvimmissakin ihmisissä. Olla inhimillinen on tässä ajassa tärkeä piirre. Huutaa ja raivota heille, jotka eivät ole syypäitä omaan oloon ei auta. Et saa parempaa palvelua sillä, että nostat itsesi jalustalle kertoen kuinka tärkeä olet.
Kuinka suloisen kaunista on löytää oman murskaavan kivun alta pieni lapsi, jota on satutettu. Joka on piilottanut epävarmuutensa kaiken sen kovan kuoren alle. Aikuisuuden nahkassaan uhoavana pui nyrkkiään edessä oleville. Nahkan riisuessaan, hän vaipuu peiton alle itkemään kuin pieni lapsi.
Kuinka tuon epävarmuuden kiukun saisi itsestään purettua, eikä muihin omaa taakkaansa purkaisi? Kuinka olla satuttamatta muita omilla angsteillaan?
Oi anteeksi pieni sisäinen lapsi, etten sinua tarpeeksi ole rakastanut, enkä syliin ottanut. Silloinkaan kun tarvitsit sitä eniten. Kehun sinua nyt, olet hienosti pärjännyt. Olet oppinut ja kasvanut, vaikka vaikeudet ovat olleet mittavia. Ilolla pidän kädestäsi ja kuljen vierelläsi, turvaten sinun matkaasi. Olen sinä ja sinä olet minä.
Maiju
