Olen kirjoittanut aiemminkin varjominästä.
Kirjoitan taas.
Varjominä on kuin musta pimeä tuntematon, mutta samalla tuttu osa itseämme jonka olemme heijastaneet poispäin meistä. Varjominän kohtaamalla vapautuu paljon energiaa käytettäväksi, mutta sen kohtaaminen tarvitsee myös ympärilleen energiaa.
Tiedän, että varjoja nousee uudestaan ja uudestaan käsittelyyn, mutta kun on käsitellyt isoimpia kipujaan - ne alkavat laimentua. Tunnereaktio ei ole niin voimakas enää, eikä kieltäminen.
Ihminen piilottaa itseltään paljonkin asioita. Mielellä on taipumusta selitellä. Se selittelee miksi jokin on, mutta selittely voi ollakin keino piilottaa todellinen asia taakseen. Jos hiljenisi asian ympärille ja kuuntelisikin mitä tällä tunteella on kerrottavaa, voisi oma käytöskin muuttua.
Aina kun jokin asia aiheuttaa kipua meissä, meillä on käsittelemätön kohta omassa itsessämme. Se voi olla syvällä alitajunnassa, jonka on kätkenyt piiloon.
Aina toki ei jaksa asioitaan käsitellä, mutta toisinaan keho voi olla voimakkaampi ja ottaa ohjat, jos mieli vastustaa. Keho muuttuu voimattomaksi, saa flunssan ja mitä näitä nyt on. Keho on yllättävän viisas.
Sain tästä erittäin hyvän opin aikanaan. Aikana kun tutustuin energiamaailmaan, osallistuin paljon opiskelijoiden harjoitteluhoitoihin. Hoitaja oli todella makea tyyppi, mies henkilö, erittäin sydämellinen kaveri. Hän tuli meille ja teki kotonani hoidon. Ensimmäisessä hoidossa tapahtui isoja tunnejuttuja, näin kaikenlaisia kauniita maisemia, intiaaniheimoja ja niin edespäin. Toisessa hoidossa odotin kovasti näkeväni taas samoja juttuja, mutta energia päätti laittaa tajuni kankaalle. En nähnyt mitään. Nukahdin ja heräsin kuolat poskella. Noloa ajattelin. Opin tästä jotain isoa. Oma mieleni on niin vahva selittelemään, että kehoni päätti pistää mielen hiljaiseksi.
Energiahoidot pelottaa. Ehkä myös siksi, että kontrolli omasta kehosta katoaa, jos sen sallii. Niissä ei silti ole mitään pelättävää, ellei anna pelolle lupaa. Pelko leimahtaa kyllä, jos sille antaa luvan. Jos tuntee vahvasti ja on visuaalinen näkijä, pelon energia on myös voimakas. Mutta sen energian voi kääntää myös itselleen hyödyksi. Mielen hallinta on valtava voimavara elämässä. Se nostaa meidän alitajunnasta vahvuuksia pintaan ja kasvattaa meidän henkistä voimaa.
Kävin ystäväni kanssa keskustelua varjoista meissä. Meissä asuu myös puoli joka on vihainen, ruma, julma ja katkera, sekä muita ns. varjopuolia. Tasapaino löytyy hyväksymällä.
Henkinen kasvu on vähän kuin automaattiohjauksen sammuttamista. Kun alat kasvaa, joudut opetella asioita, jotka ovat aina olleet itsestäänselviä. Toiset eivät koskaan joudu käydä samoja vaikeuksia kuin sinä, eivätkä voi ymmärtää mistä puhumme. Joskus vaikeudet ovat erilaisia ja toiset eivät käy niin syvän tason henkistä puhdistusta läpi. Se voi helposti aiheuttaa erillisyyden tunnetta meissä. Vaikeaa on varsinkin silloin, kun sinulla ei ole ketään joka osaa auttaa - vaan kaikki pitää keksiä itse. Turva ja apu pitää hakea itsestä. Ei minkäänlaista varmuutta tekeekö oikein, varsinkaan jos ei ole koskaan kokenut olevansa pioneeri.
Kun saimme kaksoset, meillä ei ollut juurikaan ketään jolta kysyä. Heillä on kaksosuuden lisäksi tarkkaavaisuushäiriöitä, yliherkkyyttä ja niin edespäin. Tai no toisella. Vaikeudet joita olen lasteni kanssa kohdannut, on nostanut pelkoa. Niin paljon, että olen lamaantunut, ahdistunut, raivonnut, itkenyt ja tuntenut valtavaa voimattomuutta. Olen kysynyt miksi meille käy näin? Mitä olemme tehnyt niin pahaa, että vedämme tällaisia ihmisiä puoleemme? Onko maailma tosiaan näin rikki? Olenko minä näin rikki?
Jaksan työssäni kohdata vaikeuksia eri tasolla kun kotona. Kotona ydinkipujani on lapseni, sillä he eivät ole minä. Mutta he ovat minun kauttani tulleet ja synnytyslaitoksella muistan ajatelleeni "miten minä kykenen näitä suojelemaan". Meitä on kovetettu, toden teolla. Herkkä ja empaattinen, sielukas tyyppi ei enää jaksa antaa empatiaansa kaikille. Se on oppinut erottelemaan kenelle sitä antaa ja kenelle ei. Se on valtavan iso oppi. Sillä aikanaan kun aloin kirjoittamaan, ajattelin parantavani koko maailman. Melkoisen sanotaanko mahtipontinen ajattelumalli. Nyt palaan sanomaan itselleni: Sinä et voi parantaa koko maailmaa, se on mahdotonta. Sinun on parannettava sinun oma maailmasi. Siinä on jo ihan tarpeeksi.
Maiju
