Miten kuulemme, sen ymmärrämme. Onko näin?

Sanat, ne tarkentavat

Kuva on otettu sammaleisen kallion päältä alaviistosta. Se näyttää jopa eksoottiselta ja lehdet suurilta. Mutta lehdet olivat pieniä, noin 15 cm korkeita. 

Oletteko koskaan kiinnittänyt huomiota sanoihin ja siihen miten sanojen ymmärtäminen voi muuttua ja muuntua kommunikoinnin ja äänen painojen myötä? En ehkä osaa hakea täysin sanoilla mitä tarkoitan, mutta yritän. Minulla on ollut monia "opettajia" jotka ovat sanoittaneet minulle paljon. Nämä eivät olleet pelkästään titteliä kantavia opettajia. Vaan ihan kaikenlaisien ammattikuntien edustajia. Se on mielestäni uteliaan mielen rikkaus, löytää opettajia vähän joka puolelta: koiralenkiltä, bussista, sosiaalisesta piiristä, perheestä, lapsista, työstä. Myös muiden kirjoituksista –  kirjoista, instagramista jne. 

Jos kuulijalla on näkemys, vahva sellainen –  voi olla ihan turhaa vääntää rautalangasta asioita, sillä hän on jo päättänyt kuulla asiansa omalla tavallaan. Siinä ei sanat, eikä äänenpainot auta. Joskus, vaikka kuinka yrität olla sanoissasi selkeä ja ymmärrettävä, et silti saa sanomaasi menemään perille. Tai ainakin siltä se tuntuu. Se on vaikea oppitunti kommunikoinnista. Olen opetellut kirjoittamista, kommunikoimista ja ymmärtämistä jo jokusen vuoden. Samoin lukemisen ymmärtämistä, tai kuuntelemista. Jos omassa kuulossa on blokki, sitä saattaa kuulla juuri sen minkä haluaa kuulla tai jos tunteissa on blokki, tekstistä poimii juuri sen minkä haluaa lukea. Tulee valikoivaksi. Myös henkilökemiat voivat estää ymmärtämistä. 

"Jos on hiljaa, voi kuulla" – Tuntematon

Jos on liikaa sanoja, joita käyttää, puhuu kaikkea turhaa ja tarpeetonta. Tekee olettamuksia asioista kommunikoimatta – voi edessä odottaa paljonkin kipua. Tunteet aiheuttavat kipua, mutta tunteita ei milloinkaan kannata pelätä. Sillä vain tuntemalla, voi oppia itsestään. Ainakin tällaiset herkkikset kuin minä. Mielessä voi olla paljon hälinää ja osittain voimme kuulla muiden puheissa tuttuutta ja saada ymmärrystä itsellemme, juurikin heidän sanojensa kautta. Joskus voimme lukea kirjoituksen, joka on kirjoitettu täysin eri painotuksella, minkä itse luemme ja siitä voi syntyä väärinkäsityksiä. Joskus kommunikointi on aivan täyttä sillisalaattia.

Sinne he menevät kohti etelää. Kuvaa muokkaamalla näyttää että menevät kohti aurinkoista etelää. Valoa kohti. Aurinko ei tässä kuvassa paistanut näin paljoa, vaan illuusio tehtiin käsittelemällä kuvaa. 

Siksi kirjoittaminen on omasta mielestäni vaikeaa, sillä jos jätät tarkentamatta asioita, se voi lukijalle mennä täysin eri tavalla perille, miten alunperin tarkoitti. Mutta - toisaalta täytyy osata olla ytimekäs ja saada mahtumaan selkeää ja sujuvaa tekstiä muutamalla sanalla. Joskus toki voidaan ihan tahallaan käsittää väärin. Se on kurjaa. 

 Kun hakee itsestään kirjoituksia ja tunteita, voi tehdä ihan hyvääkin kirjoittaa itselleen jonkin aikaa ja ottaa omaan tekstiin etäisyyttä ja palata siihen uusin silmin. Olen oppinut ihan hiukan kirjoittamaan, mutta en kuitenkaan täysin oikeaoppisesti. Virheitä on paljon. Enkä osaa hienoja sanoja. Enkä oikeastaan halua käyttää niitä, vaikka osaisin. 

Jos virheitä tulee sellaisiin paikkoihin, joissa ymmärrys tekstistä muuttuu –  se häiritsee lukemista. Mutta, jos ei ole turhan tarkka ja yksityiskohtainen, sitä osaa kyllä lukea kokonaiskuvaa. Toisinaan mieli haluaa saivarrella tarttumalla yksityiskohtiin. Joskus lukija lukee tekstiä ja joskus henkeä tekstin takana. Joskus lukija sallii virheiden mennä sivu suun, joskus se nauttii takertua ja ehkä hyökätäkin. Joskus 'hyökkäys' ei ole hyökkäys, mutta kirjoittajasta se voi tuntua siltä. Riippuu niin tunnetiloista. Siinä päästään taas kommunikoinnin vaikeuksiin. Jos ei ymmärrä, voi kohteliaasti kysyä esimerkiksi näin: "anteeksi, en ymmärtänyt. Voisitko tarkentaa tätä".  

Paras tapa mielestäni ymmärtää asioita, on pyrkiä olemaan neutraali. Jos itsessä herää tuntemuksia, on hyvä selvittää miksi. Joskus toiset ihmiset laukaisevat meissä tunnereaktioita, jotka eivät ole itse laukaisijan 'syy'. Kyse voi joskus olla triggeri joka laukeaa. Siksi kommunikoinnissa on niin tärkeää olla hienotunteinen. Silti on hyvä päästää irti liiasta yrittämisestä, sillä on melkein jopa mahdottomuus olla täysin selkeä ja osata aina tehdä oikein. Vaikka sitä sinulta vaaditaankin. Hah.

Instagramissa on aivan mainio sivu: yhdyssanansaattaja. Häntä voi verrata fingerporiin. Fingerporin ymmärtäminen on itselleni avannut todella paljon ymmärtämistä kommunikoinnista. Se on älykästä huumoria. Ainakin omasta mielestäni. 

Eipä nämäkään kuvassa alunperin olleet näin punaisen oransseja, mutta siinäpä ne törröttää sen värisenä. Illuusio, illuusio. 

Maailma ei ole sitä mitä me luulemme. Mielessämme on valtava määrä ennakkoluuloja, kuulopuheita, uskomuksia ja omaa epävarmuuttamme –  joilla luemme, kuuntelemme tai kommunikoimme. 

Kun nämä karsii mielestään pois, äänen hiljentää mielestään. Silloin voi todella kuulla ja nähdä. Oletko samaa mieltä? Saat olla eri mieltäkin. 

Maiju