Aikanaan, nuorena aikuisena elämä asetti minulle valtavia henkisiä haasteita, jotka pikku hiljaa kasaantuivat päälleni hyvin ahdistavasti. Sen seurauksena lähdin miettimään mistä löydän hyvää elämääni.
Olin kasvanut aikuiseksi, mutta henkisesti en ollut siirtynyt aikuisen rooliin. Roikuin menneessä, teiniajoissa. Muistoissa. Vanhoissa kavereissa.
Menneisyyteen oli jäänyt paljon selvittämättömiä tunteita ja kokemuksia. Olin ihan konkreettisesti jättänyt asioita kesken ja se esti minua etenemästä eteenpäin tässä hetkessä. Kaverisuhteet olivat ollut raastavia ja moni tunne oli jäänyt kesken. Kun minusta tuli äiti kaksosille, oli sisälleni tullut vahva vastuun tunne, jota en tunnistanut vastuuttomasta nuoruudesta johtuen. Oli opittava erottelukykyä ja oppia tekemään rajoja. En kasvanut pumpulissa, vaikka moni niin väittikin. Jopa moni joka oli itse kasvanut enemmän pumpulissa kuin minä, näki minut niin. Kunnes aloin avautumaan. Olin todella taitava "näyttelemään" onnellista. Se oli selviytymiskeinoni. Kehoni oli ns. suojamuurin sisällä.
Empatiakykyni on ollut turhankin suurta nuoruudessani. Sitä käytettiin myös hyväksi. Muistan kun ensimmäisessä työpaikassani oli nainen, joka kärsi vaikeasta isäsuhteesta, söi vahvoja mielialalääkkeitä ja minä tunsin häntä kohtaan empatiaa, mutta en voinut ymmärtää, että myös minä voisin syödä lääkkeitä omasta historiastani johtuen. Silloin ymmärsin ensimmäisen kerran, että nuoruuteni oli vaikea. En ole koskaan syönyt mielialalääkkeitä, vaikka todella olisin niitä tarvinut jossain vaiheessa. Olisin voinut päästää itseni hiukan helpommalla.
Se, että lähdin tekemään rajoja oli vuosien projekti. Se, että ymmärsin jotain asiaa, kesti tolkuttoman kauan. Lähdin purkamaan omaa elämääni atomeiksi. Mikä lopulta oli viimeinen piste minulle, oli isäni sairastuminen ja kuoleminen. Kun menettää vanhempansa, joka on erittäin läheinen – se voi traumatisoida. En enää sure. Mutta suru puhdisti sieluani sen verran, että tutustuin omiin toimintamalleihin, minkälaisia ihmisiä vedän puoleeni ja minkälaisia uskomuksia minulla on. Kun kasvaa perheessä ja ympäristössä, eikä niin sanotusti tiedä muusta – on syntynyt uskomus tietynlaisesta elämisen mallista. Kun perheeseen tulee särö, voi joutua kriisin keskelle miettimään mistä kaikessa on kysymys, kuka olen tämän kaiken keskellä. Uskonko näihin asioihin joita minulle on syötetty.
Meihin kaikkiin vaikuttaa oma sukulinja, edellliset sukupolvetkin – siihen keitä me ollaan. Myös ympäristö ja kaverit ja kiinnostuksen kohteet vaikuttaa meihin. Siksi onkin hyvä tutkia itsensä lisäksi omaa sukuaan ja muita tekijöitä. Aina sieltä suvustakaan ei löydy pelkkää pumpulia. Harvoin siellä on vain pumpulia.
Olen joutunut rajata läheisiä ihmissuhteita todella pieneen tilaan, jotta kukaan ns. pahantahtoinen tai ajattelematon ei pääse lähelleni.
Olen silti edelleen todella avoin ihmisille.
Ajattelematon kommentti toisen kivun edessä voi tehdä syvän viillon sellaiseen kohtaan, jota ei koskaan tulla kertomaan ääneen ja se elämässä onkin jännittävää kommunikoinnin suhteen, että hienotunteisena saat syvempiä ihmissuhteita. Töräyttelijänä, ihmiset kaikkoavat. Minun mielestäni maailmassa henkinen materia on arvokkaampaa kuin fyysinen. Vaikka rakastankin 'harakkana' kaikkea kaunista.
Kun kipu on kovin, ei kestä ajattelemattomia huomautuksia, ajattelemattomia sanaoksennuksia.
Henkiseen kasvuun kuuluu yhtenä osiona elämään luottaminen, go with the flow. Käsittelyyn tulee hyvin vahvasti myös ego. Egoismi.
Se voi olla itselle vieras asia, sitä ei ehkä ole koskaan edes tiedostanut. Minä en tiennyt siitä mitään. Ja mitä olen vierestä seurannut, moni sitä kavahtaa. Sitä ajattelee egon kuuluvan vain voimakkaille egoisteille, tai narsismiin taipuvaisille.
Kun alkaa tulla tietoisemmaksi ympäristöstään, voi alkaa analysoida paljon ympäristöään. Alkaa tietynlainen elämän kyseenalaistaminen. Oma ego tulee näkyväksi. Ego meinaan löytyy meiltä joka ikiseltä hengittävältä ihmiseltä. Henkisessä kasvussa puhutaan myös dualismista, joka tarkoittaa yhden kokonaisen osan kaksi eri puolta / vastakohtaa. Eli jing ja jang, musta ja valkoinen, surullinen ja iloinen ym. Egossa on myös nämä kaksi puolta, mutta ne ovat molemmat silti egoa ja molemmat samanarvoisia.
Kukaan ei varmasti halua olla ilkeä tai paha, vaan moni on sitä tiedostamattaan. Joka kerta kun syyttää sormella toista, joku syyttää sormella sinua. Se on ikäänkuin oravanpyörä. Loputon oravanpyörä. Voisi myös sanoittaa tunteiden siirroksi.
Energia on totta. Se ei valehtele. Sanat eivät ole aina totta ja sanat voivat valehdella. Intuitiota kehittämällä oppii tunnistamaan itselleen haitalliset asiat.
Oma ego piilottaa hienosti omat viat ja näkee viat muissa, ei itsessä. Se juttu onkin tutkia omaa sisimpäänsä, jotta ei enää vetäisi puoleensa tietynlaisia juttuja.
Kun henkinen kasvu käynnistyy, useimmiten kriisin kautta : Sitä alkaa puhdistamaan mennyttä. Alkaa tutkimaan omaa sukuaan, vanhempiaan, kasvuympäristöään. Tulee katkeriakin tunteita, syyttämistä ja syyllisyyttä. Jos suinkin voi ja kykenee, niistä kannattaa nopeasti päästää irti, etsiä juurisyy ja lähettää tunteet taivaan tuuliin. Molemmat tunteista nakertaa ilon pikku hiljaa. Mutta tiedän omasta kokemuksesta, ettei elämä toimi nappia painamalla. Joskus asioiden käsittelyyn menee tolkuttoman paljon aikaa.
Tommy Hellsten sanoi hienosti parikin lausetta: "Sen sijaan, että tutkit muiden vikoja, tutki mielummin omia reaktioitasi muiden vikoihin. Itseä tutkimalla syntyy tietoisuutta. Muita tutkimalla ei."
"Kun ihmisen omanarvontunto on hauras, hän kokee muut helposti itselleen uhkana. Hän näkee ympärillään vain kilpailijoita jotka pitää kukistaa. Tällainen johtaa helposti pahantahtoisuuteen. Jopa siihen että aletaan toimia, jotta toinen ei onnistuisi. Juoruilu, selän takana puhuminen ja oman merkityksen korostaminen ovat juuri tätä pahantahtoisuuden kulttuuria. Hyväntahtoisuuden kulttuuri syntyy siitä, että on varaa tahtoa toiselle hyvää ja jopa toimia onnistumisen eteen. Hyväntahtoisuus synnyttää turvaa. Siellä missä on turvaa, ihminen vapautuu olemaan inhimillinen, keskeneräinen ja haavoittuva. Tämä puolestaan johtaa luovuuden lisääntymiseen sekä innovatiivisuuden elpymiseen. "
Allekirjoitan. Niin hienoa tekstiä.
Maiju
