Viime aikoina olen käsitellyt erilaisuutta. Kuinka nuorena halusin kuulua joukkoon, olla kuin muut. Ne muut olivat koulun takapihalla tupakkaa polttavia teinejä. Kuuluakseen porukkaan piti opetella tupakoimaan. Kuinka tylsää. Niin se on tänäkin päivänä.
Kukaan nuori ei haluaisi olla erilainen vaan kuulua joukkoon, olla pidetty ja saada kavereita.
Joskus tunteet vyöryvät hyökyaallon lailla yli, kun omat pelot ja lasten huolet tulevat kerralla käsittelyyn.
Miksi me emme mahdu kaikki tähän maailmaan ihan vain tällaisina kuin olemme. Outoina ja vähemmän outoina.
Koulumaailmassa jos olet outo, olet kiusattu. En edes lähde tähän miettimään syitä mistä se johtuu.
Joskus vuosia sitten kun yritin kaivaa itsestäni outoja piirteitä esiin, läheisissäni heräsi kontrolloivaa energiaa – häpeää. Älä nolaa itseäsi. Joskus jos laitan instagramiin heittäytyvän videon, saan viestin: "Kuinka paljon on mennyt viiniä? "
Jos poikkeaa normaalista, on heti kännissä tai jokin mielenterveyden häiriö. Kuinka tylsä ajattelutapa. Luovuus tarvitsee hiukan hulluutta ja rohkeutta kokeilla asioita jotka ovat noloja. Jos ei kokeile, sitä saattaa olla tylsässä laatikossa koko elämänsä. Ja mihin laatikkoon itsensä on laittanut, sitä laatikkoa myös muut katsovat ja ovat oppineet tuntemaan. Kun alkaa raottaa laatikon reunoja, muut voivat äräistä ja sanoa " olet muuttunut". Jos itsensä on ahdannut miellyttämisen laatikkoon, pitääkin reunoja raottaa. Ei voi tuntea itseään, jos sulloo itsensä liian ahtaisiin tai ahdasmielisiin raameihin.
Kun muutimme omaan kotiimme, päätimme maalata seinät hyvin kirkkaiksi ja värikkäiksi. Tämä aiheutti heissä jotka eivät meillä asuneet voimakkaita reaktioita. Vasta kun jossain muualla oli samanlaiset seinät, meidän seinät olivat hyväksyttävät.
Minulla on aina ollut tarve tulla hyväksytyksi. Jossain alitajunnassa se asuu vieläkin.
Kehuja kun lapsena ei saatu, lähes mistään. Lähdin niitä kalastamaan aikuisena.
Nuorena minua sanottiin aidoksi, enkä oikeastaan ymmärtänyt mitä sillä tarkoitettiin – se kun oli minulle itsestäänselvää. En ole esittänyt muuta kuin olen, mutta olen kyllä ollut arka liiallisuuksiin asti ja hävennyt itseäni. Kun pääsin laatikon reunoja availemaan ja tunteeni vuolaasti vapauttamaan – luovuus pintautui.
Kuitenkin tämä luovuuteni pintautuminen sai muut varpailleen tai sanomaan minulle minua alaspäin sanovia sanoja. "No oletpa dramaattinen" jne. Sillä hetkellä kun minusta syntyi voimakkaita tunnevirtoja, tuollainen lause tuntui veitsen iskulta rintaan. Loukkaannuin ja käperryin. Kasvua ei kuitenkaan tapahdu ilman veitseniskuja. Kuitenkin ulkoiseen olemukseen puuttuminen on alhaista. Kaikilta jotka niin tekee.
Mitä olen tässä lukenut ihmisten kirjoituksia, tänä päivänä kun moni mielipide on somessa: On kiellettyä olla sitä ja tätä. Minulle ehkä isoin uhka tässä elämässä on epäaito ihminen. Miksi? Koska epäaito on valheellinen ja lopulta kun kaikki on valheellista emme enää tiedä keitä me olemme, kierrämme kehää kuin oravanpyörässä.
Muista myös se, että laatu korvaa määrän. Kaikessa. Niin ihmissuhteissa kuin asioissakin. Kun sinulla on vähän itseäsi kannustavia ihmisiä ympärilläsi versus tusina pahantahtoista, kannattaa valita se laatu ja kannustavat ihmiset. Pahantahtoisessa seurassa katoaa aitous ja muuttuu itseään suojelevaksi.
Tai mieti omaa oloasi, kun olet seurassa jossa aina arvostellaan muita – tuletko onnelliseksi? Vai jääkö kierre päälle ja tekee valittaa vähän kaikista ja kaikesta.
Jos olet löytänyt blogini ja jaksanut sitä lukea, kiitän sinua.
Maiju
