Kuka on opettaja?
Oletteko kuulleet tällaista lausetta: "Opettaja tulee, kun oppilas on valmis" ?
Lauseessa on enemmän viisautta kuin arvaammekaan. Kun kuulin tämän lauseen, olin mennyt rikki. Olin aiemmin kuin savinen maljakko, jossa oli jo säröjä. Elämän kolhuja. Elämä oli tehnyt oloni niin hankalaksi, etten nähnyt toivoa edessäni. Näin vain mustaa. Maljakko halkesi kahtia, sillä sen säröt olivat heikentäneet sen sidoksia.
Se oli elämäni isoin käännekohta. Alkoi minun kasvun kouluni. Olin kyllä kuullut näitä "pois mukavuus alueelta" juttuja, mutten oikeastaan ymmärtänyt sitä. Tästä on aikaa 11 vuotta.
Mukavuus alue
Elämä voi opettaa suojakeinot kaaoksen jälkeen – nyt olen turvassa, eikä tarvitse muuttua. Kun kasvaa pelon keskellä. Niin sanotusti köyhyyden ympäröimänä (niin henkisen kuin materiaalisenkin) – tiedät aivan varmasti, että muilla on enemmän kuin sinulla. Kun kohtaa paljon draamaa, käsittelemättä sitä – empatia voi muuttua kylmyydeksi, kyynisyydeksi. Kun on paljon kontrolloimista ympärillä, ollen itse myös kontrolloiva – on vaikeaa päästää irti kontrollista ja oppia luottamaan. Tiesitkö, tai oletko huomannut kuinka paljon helpompaa on nähdä kontrollointi muissa kuin itsessä? On helpompaa nähdä inhottavat tunteet muissa, kuin itsessä. Oma muutos voi olla ahdistavaa, sillä mieli on jo rakentanut keinot selviytyä. Se keino on pysyä paikallaan. Ei vaan ehkä ymmärrä mitä tuo paikallaan oleminen tarkoittaa.
Opettaja voi olla tilanne tai ihminen. Ei niinkään tittelin omaava henkilö. Vaan se voi olla oma äiti tai ystävä, työkaveri tai vaikea elämänvaihe. Opettaja ei päästä meitä helpolla, vaan usein kaataakin "kuin saavista" kuraa niskaan. Se, miten me käsittelemme asian, kertoo meidän kasvusta ja siitä missä kohtaa elämäämme kuljemme. Onhan se niin, että ihmisenä kasvamme jatkuvasti. Vaikka luulemme, ettei tämä ole totta, niin kyllä kasvamme. Maailma ei pysy samana, se ei ole samanlainen kuin eilen. Se muuttuu ja muuntuu koko ajan. Muutos on loistava opettaja, se kertoo olemmeko valmiita menemään eteenpäin, vai olisiko ehkä päätettävä menneisyydestä jotain joka estää tulevaa. Usein muutoksilla ajatellaan, että se on konkreettista ja isoa. Se voi hyvinkin olla pieni ajatustasolla tapahtuva asenteenmuutos, joka pikku hiljaa muokkaa elämää.
Vastahakoisuus aiheuttaa kipua. Kirjoituksen tarkoitus ei ole olla syyllistävä, mutta kun kannamme syyllisyyttä sisuksissamme – teksti voi muokkautua mielessämme syyllistämiseksi. Koettu on. Silloin opettaja on syyllisyys.
Kun se opettaja sitten tulee, on erilaisia reagointitapoja joita meissä herää. "Taistele tai pakene" tila tuntuisi olevan yksi iso osa opettajan vastaanottoa. "Inhoan koulua". Saatat sanoa, koulu muistuttaa siitä kuinka en pysynyt perässä, en oppinut, en jaksanut keskittyä. Ehkä sinua kiusattiin. Koulu muistuttaa jotain ahdistavaa, samalla se kuitenkin on saattanut olla elämän hauskinta aikaa. Opettajan tulo voi tuoda myös intoa. Itsestään saa oppia asioita, joista ei ollut tietoinen. Uusia puolia. Olenko tällainen. En ole koskaan ajatellut tekeväni mitään tällaista.
Elämä ei ole aina johdonmukaista. Kirjoitetusta saatetaan vaatia johdonmukaisuutta, mutta elämä ei sitä ole. Jos jää kiinni sellaiseen, astuu kontrollointi kuvioihin. Kontrollointi tuo mukanaan mielipide-erot ja väittelyt, riidat. Sisäinen rauha kärsii. Missä nämä tunteet tuntuvat? Mitä keho meille haluaa viestittää? Itse olen stressillä saanut vatsan kipeäksi. Kun hyväksyin nämä elämän ristiriitaisuudet, vatsani rauhoittui. Mutta tämä on jatkuvaa työtä itseni kanssa. Olen oppinut kuitenkin tuntemaan kehoni käytöstä.
Onko opettajasi ankara vai lempeän kannustava?
Nyt aikuisiällä, olen ollut jatkuvassa taistele tai pakene tilassa koulun ja työn suhteen. Mitä on olla työntekijä tai mitä on olla yrittäjä tässä ajassa. Millaista oli käydä koulua kolmen pienen lapsen äitinä? Meidän aikakautemme on vaatinut meiltä kaikilta äärimmäistä kohteliaisuutta. Emme voi huutaa, emme haukkua ja töräytellä mitä vaan suustamme, saamme aikaan valtavan kaaoksen ympärillämme. Kun kohtaa valtavan määrän ongelmia, eikä jaksaisi selvitä niistä – käynnistyy meidän automaaatio asetukset. Haluan pois. Silloin sisäiseksi opettajaksi kannattaa valita lempeä ääni. Rauhoittelija, "selviät kyllä".
Kirjoittaja minussa, on kärsinyt viimeisen parin vuoden ajan. Huomaan, että niin kirjoittamista kuin mitä tahansa työtä tai asiaa, oli se lasten kasvatus tai kotityöt/harrastukset kaikkiin tuntuisi kuuluvan samanlainen "pakko" tehdä. Kun on pakko, tulee kontrollointi ja kiire, kiireen mukana kiukku. Jos et jaksa tehdä, saatat joutua selitellä omaa väsymystä, mitä ei ulkopuoleltasi uskota. Miten sitten tehdä asioita niin, että ne virtaavat? Ettei väsy? Väsymys on loistava opettaja. Olen itse oppinut mitä on uupumus ja mitä on väsymys. Ne vaikka tuntuisivatkin samanlaisilta, ne ei oikeastaan sitä ole.
Omat rajat on hyvä tunnistaa. Jos tuntuu siltä, että kirjoittaminen ei suju. Miksi pakottaa itseään? Jos se on työ, niin että joudut todella ottaa sen deadlinen, on aivan eri asia. Silloin on oltava tavoitteellinen. Mutta jos ei ole, onko silloin hyvä ruoskia itseään liikaa? Keho ja aivot tarvitsevat lepoa. Aivan varmasti tähän on tutkimuksia, niistä ei mielestäni tarvitse edes mainita, mutta me elämme tutkimusten aikakautta, jossa vain tutkimuksiin pohjautuvat asiat saavat hyväksyntää. Maalaisjärkeen kuuluu lepo. Levon jälkeen aivot ovat vetreät ja näkevät uusin silmin asioita.
Kun käy isoa ja kivuliasta oppia elämästä, jonka myötä tunteet heittävät puolelta toiselle – silloin on vaikeaa nähdä syy-seurausta. Kun taas tilanne on mennyt ohi ja tunteet laantuneet, on helpompaa oivaltaa jälkikäteen. Tunnereaktio voi olla niin suuri, että se sumentaa 'näkökyvyn', myös sen henkisen näkökyvyn.
Tunnistatko opettajaasi? Missä kohdissa täytyy kasvaa ja oppia? Tarvitseeko kehittyä ja kasvaa? Voisitko höllätä ja hengittää? Ollaan eletty aika kovia aikoja tässä jo kohta parin vuoden ajan.
Maiju
