sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Elämä valitsee sinut - myös lomalla.




 "Sinä et valitse mitä teet, vaan elämä valitsee sinut. Lopulta. " 


Olimme perheeni kanssa viikon lomalla Kroatiassa. Emme ole kovin vahvoja matkustajia, olemme matkustamisen amatöörejä. Sillä matkustamme noin 6 vuoden välein ulkomaille. Ympärilläni on paljon ihmisiä, jotka matkustavat esimerkiksi 4 kertaa vuodessa. Siksi kutsun itseäni amatööriksi. 

Ulkomaanmatkoihin ei lasketa Viroa ja Ruotsia. Tällä kertaa 7 päivän reissu oli kuitenkin hyvin ikimuistoinen ja kokemuksellinen. Ostimme lentoliput viidelle extempore black fridayna viime marraskuussa. Varasimme booking.comin kautta upean huoneiston kukkulan päältä helmikuussa toukokuulle. Käytin tähän intuitiotani ja jännitimme osuuko intuitio oikeaan. Halusimme korkealle, jossa on paras näköala ja sinne pääsimme. Rappusia oli paljon, todella paljon. Parkkipaikka oli huikean pelottava, tiet olivat kapeita ja kissoja joka puolella. Kaikki aiheet pelätä. Mutta me luotimme. Olen muuten TODELLA kissa-allerginen, mutta minä meikäläinen vaan napsin kuvia kissoista. Rohkeaa. Toiset sanoisivat typeräksi, mutta jos elämää pelkää tai jättää asioita tekemättä, se ei olisi minun elämää - vaan ulkopuolisten varoittelijoiden luoma elämä. Elämä jossa vaara vaanii nurkan takana ja kokemukset jää kokematta. Elämä antaa kyllä meille jokaiselle pelkoja kohdattavaksi. Tärkeintä on elää ja kohdata omat pelot, ei muiden. Silloin kasvaa kohti oman näköistä elämää.

Vuokrasimme auton viikoksi, joka ei ehkä Dubrovnikin kaupunkialueella olisi viisasta, mutta onneksi vuokrasimme. Vasta noin 3 viikkoa ennen matkaa kuulin ystävältä, että auto kannattaa olla sellainen jolla voi ylittää rajan, jos haluaa mennä muihin maihin. Pari viikkoa ennen reissua havahduimme, että meillä ei ole muuten passejakaan jos haluamme poistua maasta. Ehdimme kuin ehdimmekin saada passit ja pääsimme Bosnia&Hertsikovinaan, sekä Montenegroon. Bosnia&Hertsikovinassa oli jotain syvällistä minulle, en tiedä mitä se oli, mutta siellä oli todella hyvä olla, kotoista. 

Minusta ei välttämättä uskoisi tällä hetkellä, että olen ollut hyvin ujo ja arka sosiaalisesti. Mutta silti rohkea tekemään asioita. Kun kommunikointi ja tekeminen oli ristiriidassa, jäi paljon näkemättä ja kokematta. Koska sosiaaliset tilanteet pelotti. Ja koska olin myös rohkea teoissa nuorena, sain ympäriltäni pelotteluita ja silmien pyörittelyitä. Ne osittain estivät minua elämästä. Olin vaan niin laatikon sisällä. 

"Matkailu avartaa" ei ole mitenkään tuulesta temmattu lausahdus. Se todella avartaa ja rikastaa omaa kokemusmaailmaa. Mutta se toki vaatii myös rahaa ja me olemme valinneet käyttää rahamme omaan kotiin ja mökkiin, joten matkustaminen on meillä rajoittunut useimmiten Suomen sisälle. Me emme myös kykene oikein elämään velaksi (muuten kuin asuntolaina), me säästämme ennen kuin teemme. Ja vanha remontoitava talo syö välillä lompakkoa. Mutta se raha tulee kuitenkin meidän oman elämämme hyväksi käytettäväksi. Ja se on fine. 

Tällä reissulla minulle ei ollut millään tavalla vaikeaa kommunikoida kenenkään kanssa. Montenegrossa ei puhuttu englantia kovin mielellään, mutta pärjäsimme elekielellä, ymmärsin ilman yhteistä kieltä. Tyttäreni halusi kirpputorille ja myyjä puhui omalla kielellään, ymmärsin suunnilleen mitä hän sanoi ja tulkkasin tyttärelleni.  Tytärtäni pisti meduusa uidessa ja siihen piti mennä hakemaan apua, saimme. Aina joku osasi auttaa. Se oli onneksi vaaraton, mutta ikävä kokemus. Ja tietenkin sunnuntai, kun apteekit ei ollut auki. Emme kyllä tajunneet pissata hänen jalalleen, eikä nyky ohjeissa niin suositella, mutta happopitoista kyllä piti kaataa jalalle, viinietikkaa ja hieroa hiekkaa tai asettaa kuuma kivi pistos-kohtaan. 


Luin matkalla haastattelun John Irwingistä, kirjailijasta. Ja hän sanoi samaa mitä moni muu taiteilija. Sinä et valitse aihetta, aihe valitsee sinut. Tämä oli pysäyttävä lause. Jos kontrolloisin sitä mitä teen, elämä jäisi hyvin niukaksi, eikä kokemuksia syntyisi. Rohkaistuin valokuvaajana kuvaamaan ihmisiä ja tilanteita. 

Bosniassa oli poliiseja kaikkialla ja he pysäyttelivät ahkerasti, myös meidät - emme tiedä miksi, mutta kun huomasivat että puhumme englantia antoivat mennä. 

Teimme viikon reissun aikana 3 päivänä edestakaisin rajan ylityksen, jotka joka ikinen menivät kivuttomasti. Käytin myös ihmeiden oppikurssin oppeja, uskon näiden olevan suuri syy monien juttujen onnistumiselle. Moni asia olisi voinut myös mennä pieleen. 

Rohkaistuin katukuvaamisesta. Uskaltauduin kuvata ihmisiä ja mennä vaan turrena iso kamera kädessä kuvaamaan Dubrovnikin vanhan kaupungin kujia. Mutta kasvokuvia en kehdannut käydä kysymässä saanko ottaa. Minun sisäiseen maailmaan syntyy usein kuva jonka haluan löytää ihmisistä, mutta en löytänyt sellaisia kasvoja, jotka olisin halunnut pysäyttää kuin vain pari, mutta rohkeus kysyä puuttui. 



Jos passit olisivat jääneet hankkimatta, emme olisi nähneet näitä paikkoja 


Kravice:



Blakaj Tekke - Dervish luostari 1520- luvulta


Mostarin silta


Mostarin vanha kaupunki, kuvattu sillalla (musta yläreuna kuvassa on löysähtänyt puhelimen kuori.) 



Uskon, että elämä valitsi meidät, kun tätä matkaa lähdimme toteuttamaan. Siinä oli niin monia asioita joita olisi voinut mennä pieleen. Viikko on kuitenkin melko lyhyt aika, autoilu oli aika lailla hullun hommaa kapeilla muurien ympäröimillä teillä vuokra-autolla. Pari ärräpäätä pääsi, kun olimme jumissa autojonoissa yksikaistaisella tiellä, kun edessä ajaa auto meitä kohti ja takana on auto tai iso kuorma auto ajaa vastaan ja menee ohi niin, että 10 cm jää tilaa molemmin puolin sivupeilejä. Reissu oli ehkä juurikin siksi ihana ja hauska, sillä moni asia olisi voinut mennä pieleen, mutta sen sijaan mikään ei mennyt. Ihanaa. 

Myös kokemus, joka Kroatiassa koettuna ei ollut yhtään niin pelottava kuin vaikka aikanaan Tallinnassa 2000 luvun alussa. Huoneistomme vieressä oli valtavan iso entisaikainen hotelli, joka oli elänyt loistonsa 1985-1991, kunnes hotelli tuhoutui sodassa. Hotellissa oli ikkunat rikki, seinät töhritty niin kauniilla graffiiteilla ja myös ei niin kauniilla tägeillä. Auto tuhottu ja poltettu pihaan, lasinsirpaleita oli kaikkialla - todella underground meininkiä. Katukissat majailivat myös hotellissa ja sieltä oli helppo laskeutua meidän terassille. Tallinnassa ennen upean satama-alueen syntyä, siellä oli hylätty suuri rakennus, ilman ikkunoita. Menimme uuden tuttavuuden kanssa kaksin sinne, jossa oli koko alue täyttä täysinäisiä muovikasseja/ roskia ja mitä lie ja talon takana kodittomat lämmittelivät käsiään palavien tynnyreiden edessä. Kroatian hotellissa muistot tästä nousivat pintaan ja oletin siellä olevan jotain samaa, mutta siellä paikalliset nuoret vain hengaili.  

Katutaidetta 
(Hauska tuo poiju, vai onkohan se lepsutin)



Loma tarjoili meille kaikkea sitä mitä me ollaan. Olimme häämatkalla Itävallassa Aschensee järvellä alpeilla ja sieltä oli jäänyt valtava kaipuu turkoosiin veteen ja vuoristomaisemaan. Saimme sen tällä reissulla. Mieheni oli nuoruudessa skeittari, täällä oli todella nostalgiset skeittarin maisemat. Vanhat kaupungit ja talot ovat itselleni todella sisuksia koskettava kokemus, en tiedä sanoa miksi. Ja kävelyreissut, joita rakastamme. Elämä valitsi meidät. Elämä on vähän sellainen, että siitä tulee kantajan näköinen. Rohkeus kohdata elämä ja luottaa intuitioon on hyvä matkakumppani. Joskus kannattaa epäilläkin asioita, sillä pelko ja epäilys jollain tavalla valmistaa meitä tulevaan. Lopulta kaikki kuitenkin menee aina hyvin. Ja kokemukset rikastuttaa elonpolkua. Mutta mikä oli hämentävää näin supisuomalaiselle turvallisuushakuiselle herkkikselle: Suomi taitaa olla tätä nykyä pelottavempi maa kuin nämä missä käytiin. Mutta toisaalta, eipä tuollainen viikon reissu mitään kerro. Samat huolet meillä vanhemmilla on kuitenkin maassa kuin maassa: Älypuhelin. 


Maiju

Ärsyynnytkö?

  "Minua ärsyttää kun tuo ihminen käyttää maneereja"  "Ärsyttää, kun kauppajono on aina pitkä. " "Ärsyttää, kun tuo...