Sanojen erottelukyky
Olen puhunut aiemminkin blogissani "ihmisille yhteisestä ymmärrettävästä symboliikasta". Kuinka meidän sanoilla tuntuisi olevan yhteinen universaali symbolinen merkitys. Kun lähtee vähän rajojen ulkopuolelle symboleista ja keksii omia merkityksiä sanoille, voi olla vaikeaa löytää yhteistä kommunikointia muiden kanssa. On slangia, murretta, eri kielistä tuodaan hienompia sanoja Suomen kielelle. Meillä tuntuisi katoavan näiden myötä yhteinen ymmärrettävä kieli. On akateemisesti lahjakkaita ihmisiä, jotka puhuvat akateemisten kieltä. Sitten on duunarit, jotka puhuvat duunareiden kieltä. Sitten on vielä sanojen merkitykset itselle. Jos kaksi ihmistä keskustelee, eikä heillä ole yhteistä ymmärrystä sanoista, se voi olla tai oikeastaan yleensä on riidan paikka. "Mitä sä tolla tarkoitat!?!" Mitä tuokin tulee tänne pätemään hienoilla sanoillaan tai hitsi mikä juntti, eikö se ymmärrä selkeää Suomea.?
Kun molemmat tulevat toisiaan vastaan keskustelussa – syntyy ymmärrys. Magneetit vetävät puoleensa.
Kun molemmat ovat toisiaan vastaan – syntyy riita. Magneetit hylkivät toisiaan.
Jos on herkkänahkainen/herkkähipiäinen, voi kommunikointi olla yhtä ruutinarun syttymistä. Patam! BOOM!
Olen sitä mieltä, että sydämen kieli on ymmärrettävin suurimmalle osalle. Aitous. Se on tärkeintä. Jos meistä ihmisistä riisuttaisi kaikki ylimääräiset yrittämiset pois, tilalle jäisi aito olemus. Ymmärtäisimmekö toisiamme paremmin? Jos meidän ei tarvitsisi väitellä mielen tasolla kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä, olisiko meillä rauha? Jos kukaan ei nostaisi itseään näkymättömälle jalustalle ja lähtisi ojentamaan toista. Tai alentaisi itseään ja nostaisi muita itsensä yläpuolelle.
Minäkään en ole aina oikeassa. Vaikka kirjoitan näin, joku on aina eri mieltä. Olen vain ajatusten heittelijä. Uskon, että meillä jokaisella on jonkinlainen mittari sisällään, joka ottaa tietoa vastaan, joka hänen kuuluu ottaa. Jos me ottaisimme ihan kaiken, minkä kuulemme tai luemme totuuksina, olisimme hulluja. Koska suuri osa luetusta on mielipidettä. Ihmisen kirjoittamaa. Suuri osa puheesta meidän maailmassa on mielipidettä, suusta suuhun puhuttua, rikkinäisen puhelimen kautta kerrottua.
Tässä vaiheessa maailmanaikaa, meillä on jo niin paljon eri kulttuureista tänne Suomeen muuttaneita, että heidän opiskellessa Suomea voi olla vaikeaa ymmärtää Suomen kielen monimuotoisuutta. Mutta mikä on se yleiskieli jolla me kaikki ymmärtäisimme toisiamme? Koko maailma ymmärretään toisiamme. Tunteiden kieli? Rakkaus? Ystävällisyys, empatia? Musiikki. Jos toinen hakee itseään ja omia sanojaan ja häntä ei ymmärretä, vaan tuomitaan – syntyykö yhtenäisyyttä?
Kun sisäisesti vastustaa jotain, se voi vaikuttaa sanojen ymmärtämisessä. Jos itsellä on jokin asia, minkä takana seisoo ja joku puhuu päinvastaisesta asiasta, sitä saattaa kuulla asian juuri niin kuin oma mieli haluaa.
Kipakka kommunikointi on useimmiten pelkoa/kärsimättömyyttä. "Minä vaadin".
Koen tämän ajan nostavan meissä ihmisissä uusia puolia pintaan. Voi olla vaikeaa erotella mikä on oikein ja mikä on hyväksi, kun tiedon paljoutta tuntuisi olevan käsittämättömän paljon. Mielipiteitä on ilmassa nyt enemmän kuin koskaan, tai siltä ainakin tuntuu. Mitä kuunnella? Mielipide muuttuu ja muuntuu. Jos olen 5 vuotta sitten ollut jotain mieltä, elämä tässä välissä on opettanut toisen version tai toisen puolen kolikosta, mielipiteeni muuttuu. Se usein saattaa viedä ihmiset erilleen toisista. Mielipiteet ovat useinkin nämä toiset ihmiset erkaannuttavat asiat.
Kun kasvaa, voi alkaa löytää erilaisia kiinnostuksen kohteita. Löytää itsensä yllättävistä tilanteista ja paikoista, jos lähtee avoimin mielin, eikä kontrolloi liikaa. Tekee sitä mikä tuntuu hyvältä.
Pelko estää ja tuomitsee. Pelon kieli kertoo uhkakuvia menneestä ja mahdollisia kauhukuvia tulevasta. Pelko arvostelee. Mumisee pään sisällä uhkakuvista. Pelko aiheuttaa vastustusta kehossa, lukkii jalat, saa sydämen tykyttämään, kurkkuun kasvaa kuristumisen tunne, niska jäykistyy ja hartiat ovat tukossa. Olen myös huomannut pelon naamioituvan taitavasti kontrolloimiseen, käskyttelyyn ja pelokas voi nostaa itsensä jopa huomaamatta muiden yläpuolelle. Mutta se tekee myös toisinpäin.
Sain itseni kiinni mielestäni hienolla tavalla. Herkkyyteen kun kuuluu ääripäiden kokeminen tunteissa. Ystäväni kertoi erästä aikaamme kuuluvaan ilmiöön liittyvää 'tarinaa'. Minussa heräsi pelko ja käytin sanaa pelottelu. Ystäväni sanoi, ettei se ole mitään pelottelua vaan sehän on vaan kerrottu juttu. Juuri näin, mutta kehoni suodatti sen pelon kautta, kehoni lähti pelkoenergiaan mukaan. Saattoi mennä liian monimutkaiseksi. Mutta kun on ääripää tunnekeho, se nappaa ääripää tunteet. Se voi olla järkyttävä kauhu tai se voi olla upea rakkaus. Koska kauhu aiheuttaa hengen salpaamista, pidän kauhun pois itsestäni. Kun myönnän oman pelokkuuteni, on mahdollista alkaa pikku hiljaa purkamaan pelkoa pois.
