Luin aikanaan tulevaisuuden tutkijan haastattelun, joka kertoi arvokkaista taidoista tulevassa. Taiteet ja sosiaaliset taidot jäivät siitä mieleeni. Kommunikointi on erittäin tärkeää. Yhä enemmän ja enemmän ihmiset tutustuvat tuntemattomiin kanssakulkijoihin niin somessa, kuin muissakin viestintä kanavissa. Taide taas on terapeuttinen keino tutustua itseensä, tutustua omiin iloihin ja suruihin. Jos tuntee itsensä, kommunikointi on helpompaa.
Kommunikointi voi taas avata kipuja menneestä ja muiden avulla voi parantaa itsessään olevia syviäkin haavoja. Samoin jakamalla omia asioitaan, muut saavat siitä itselleen apua. Samankaltaisuuden kokeminen muissa voi tuoda helpotuksen tunteen omiin taakkoihin nähden ja vapauttaa tunnelukkoja. Kommunikointi on rikkaimmillaan tunteiden vaihtoa, joka nostaa ihon kananlihalle.
Mutta ihanaa, että omat taitoni ovat tulevaisuuden taitoja, joskus kun tuntuu, että pääni osuu hyvin kovaakin seinään. Sitä miettii helposti, että mitähän hyötyä tästä ja tästäkin on. Olen toisinaan über sosiaalinen, joskus taas über hiljainen. Tasapaino kaikessa. Sitä etsin kovasti. Tasapainoa. Katsotaan ovatko ne taidot niin pitkällä tulevaisuudessa, että olen jo harmaa ja eloton.
Oma kirjoittamiseni oli vuosia hyvin synkkää, sillä kaivelin kipeitä asioita itsestäni, alitajunnan syvistä uumenista. Kohtasin jokin aika sitten pienen breikin elämässäni ja kirjoittaminen loppui siitä kuin seinään. Tuotin tekstiä sitä ennen hyvin paljon ja nopealla tahdilla; tarinoita, lauseita, runoja ja blogi-tekstiä. Sitten se vaan humps. Loppui. Luin sitä ennen kirjoitus jumeista ja ihmettelin aihetta, sillä olin kirjoittanut jo yli 10 vuotta. Kaikella on aikansa. Lepo teki hyvää. Se tekee aina hyvää.
Olen ihan pienen pienesti viime aikoina alkanut kokemaan ikä-kriisiä. En uskonut koskaan sanovani näin. Kun täytin 30 vuotta, elämäni kaikki suuret teemat tekivät kärrynpyörää. Nyt. En tiedä. Aivan jäätävän iso möykky myllertää rinnassa, jotain muutosta on tehtävä. Olenko liian vanha kohta.? En halua olla vanha. Haluan laittaa nahkahousut jalkaan, laittaa rastat ja värjätä hiukset siniseksi silloin, kun minusta tuntuu että olen vanha. Ihan vain todistaakseni etten ole vanha. Noh, niinkin rajun muutoksen tein, kuin ostin henna väriä ja värjäsin hiukseni punaiseksi. Eläköön ikäkriisit!
Vielä pari vuotta sitten minulle oli äärettömän tärkeää jättää jälki tähän maailmaan. Nyt. En tiedä. Ihan kuin olisin turta. Toivottavasti vain hetkellisesti.
Tällainen lausahdus tipahti vahvana mieleeni autoa ajaessani:
Elä vahva elämä, sillä sen muistaa. Laimeita ei kukaan muistele.
Hah, ettäs tiedätte.
Maiju
