Tuo kipusi varjoista valoon
Olen tavallinen duunari. En haluaisi sanoa duunari, koska yhdistän sen lähinnä raksatöihin, joka taas on kaukana omasta työstäni. Mutta tarkoitan tällä, etten ole korkeakoulutettu kirjallisuuden professori. (Joka haluaisin olla, mutta en edes uskaltaisi toivoa sellaista)
Eli en ole ammatiltani kirjoittaja, olen harrasteleva itse oppinut kirjoittaja. Olen itseoppinut valokuvaaja. Olen itseoppinut äiti/kasvattaja. Olen itseoppinut koiranomistaja. Olen itseoppinut elämänmyönteisyyden kannattaja. Olen itseoppinut keittiöpsykologi. Miksi sanon näin, koska maailma tuntuisi asettavan meille vaatimuksia, milloin olen riittävä johonkin. Oli aikakausi kun kipuilin enemmänkin oman riittävyyteni kanssa. En riittänyt äitinä, en riittänyt maailmankansalaisena, en riittänyt ihmisenä, en myöskään työntekijänä. Kipu sai minut kirjoittamaan. Kipu sai minut tekemään taidetta. Kipu sai herkkyyteni pintaan. Uskon kohdanneen pohjani kivun tunteissa lasten ollessa pieniä. Stressitasot olivat erittäin kovat. Nyt kun katson taaksepäin, olin hermostunut, vihainen ja vetäytyvä. Tämä aihe on kipeä kirjoittaa, sillä on tiettyjä seurueita joissa kipujaan ei ääneen saisi sanoa. Mutta. Olen saanut olla onnekkaassa asemassa tässä elämässä, että sain sanoa kaiken ääneen. Samalla olen sallinut myös muiden tuoda omia kipujaan minun kuultavakseni.
Kun kirjoittaa kivusta ja hädästä – välittää tunteita kanssakulkijoihin. Kipu avaa sydämiä ymmärtämään maailmaa. Samalla kun ihmisten sydämet aukeaa, on valitettava tosiasia, että sitä voidaan käyttää myös hyväksi. Siksi itseään tulee myös suojata. Jaa kipusi hänelle johon luotat. Jaa kipusi sellaiselle, joka ei lyö sitä kasvoillesi. Haastavinta tässä on, ettei kaikilla ole luotettavaa henkilöä jolle purkaa asioitaan. Se läheisin saattaa olla kylmä ja kova, eikä kestä kipua, jolloin oma kipu voi koventua. Silloin voi ottaa kirjoittamisen matkakaveriksi. Anna tulla suoraan sielustasi, haavat ja tuskat. Tunteet jotka tulevat mukana – lähetä ne matkoihinsa mielikuvaharjoitusten avulla. Samalla kun antaa mielikuvaharjoitusten tehdä tehtäväänsä – saa mieli tarinoita kannettavakseen.
Kirjoita itsellesi tarina. Kirjoita kipein kokemuksesi. Kerro kuinka pahalta sinusta tuntui ja mitä olisit halunnut sanoa henkilölle ( jos sellainen tarinaasi liittyy). Kuvittele hänet eteesi ja uskalla rohkeasti kertoa kaikki mitä olisit halunnut hänelle sanoa. Voit kirjoittaa kirjeen itsellesi tai hänelle, tuoda kipusi esiin. Anna alitajuntasi nostaa esiin outoja tuntemuksia, joita olet piilottanut hädän alle. Joita mielesi on tyrehdyttänyt ja ehkä mollannutkin, ettet tällaisia saisi edes ajatella. Kirjoita se kaikki esiin nähtäville – valoon. Kun olet katsonut kirjoitustasi, seiso selkä suorana ja hävitä paperi. Joko polttamalla tai saksilla silppuamalla. Anna anteeksi itsellesi. Että satutit sinua kantamalla kipuasi näin kauan. Anna anteeksi hänelle. Anteeksiantaminen ei ole aina helppoa. Älä vaadi itseäsi antamaan koko paketille anteeksi, vaan vaikka pienelle osalle. Ja jatka kirjoittamista. Kirjoita kirjeelle positiivinen vastine, jotta muokkaat itsellesi hyviä tunteita. Esimerkiksi jotain tämän kaltaista: "Kiitos tästä kokemuksesta. Ilman tätä kokemusta en olisi löytänyt voimavaroja kohdata tulevaa asiaa". Anna alitajuntasi ohjata tässä.
Oma kokemukseni kipeistä asioista kirjoittamisessa oli, että hartiani olivat tulessa ja pää oli kipeä. Anteeksianto oli mahdottomuus. Iso mörkö. Kun aikaa on kulunut ja olen saanut oksentaa tuskani paperille, en muista niitä enää. Ulkoistin ne itsestäni. Olen onnellisempi ja hermoni ovat kuin lehmällä. hah. Ammuu. No ei, ehkä olen hermoraunio. Nauran. Mutta onnellinen hermoraunio.
Mieli tarttuu kivun hetkellä sanoihin, sanamuotoihin. Tutustu tunteisiin, joita olet kätkenyt sanojen taakse.
Se on valtavan oivalluttavan hienoa, upeaa ja mahtavaa. Kestätkö ylistyssanoja? Kestätkö rakkauspuhetta? Kestätkö ylisuuria tunteiden purkauksia? Vai menisitkö mieluiten matalemmalla tasolla? Ei liikaa tunteita, varsinkaan tunteita herättäviä tunteita. Ei rakkautta, ei vihaa, ei draamaa, eikä missään nimessä itkua.
Maiju
