Kun on hyvä aikakausi ja istun kirjoittamaan, tekstiä virtaa alitajunnastani sormien välityksellä melko paljon näppäimistölle, silloin on todella vaikeaa keskittyä muuhun maailmaan. Kun kirjoitan – minussa vilisee kaikenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Niitä risteilee sekaisin ilosta suruun. Niitä ei aina tunnista mitä ne ovat tai mistä tulevat, sillä ne aaltoilevat. On lähtenyt pumpulia, raivoa, vitsailua, naurua – kaikenlaisia tunteita. Ja silloin kun niitä kirjoittaa, olen pitänyt tärkeänä tunnistaa mikä tunne on päällä.
Jokin aikaa sitten, jostain syvältä alitajunnastani kumpusi tunnistamatonta raivoa ja se asetti minut kuplaan. Kirjoitin sitä auki. Kun istahtaa koneelle ja hengittää, pitkiä syviä vetoja – keho rauhoittuu. Sekava ajatuksien massa voi lähteä selkiytymään.
Koska elämä kohtelee meitä aina välillä väärin ja silloin tunteet on hyvä käsitellä, kirjoittaminen on loistava työkalu siihen. Kirjoita itsellesi.
Kerro mikä harmitaa, miksi harmittaa. Jos on kehollinen ja kokee kipuja kehossaan kun suututtaa, voi huomioida kehoaan mitä se viestittää kivuillaan. Tarinankerronta voi olla parantavaa. Se voi auttaa muita sanoittamaan omia tunteita. Silloin kun jokin asia ei itsestä tunnu juuri miltään, joku toinen voi saada siitä apua. Älä siis suinkaan vähättele itseäsi käsitellessäsi tunteitasi. Voit auttaa samalla muita. Me emme koskaan tiedä, mitä muut käyvät sisimmässään läpi.
Maiju
