Liekö jonkinlainen muutos minussa menossa, sillä ärsyynnyn itseeni ja omiin kirjoituksiini. Jos maailmassa olisi vain minun kirjoitukset, se olisi hullu maailma.
Olen tällä hetkellä työllistänyt itseäni todella paljon. Kaikki työ ei ole palkallista vaan osa on täysin vapaaehtoista. Mutta, uskon vapaaehtoisuudesta sellaisen voiman, että sillä voidaan vaikuttaa hyvinvointiin. Olen pienessä ajassa ehtinyt oppia jo paljon, luonut nettisivut, oppinut uusista ohjelmista, kokouspöytäkirjoista ja kaikenlaisesta sellaisesta, mitä oma työelämäni ei ole tarjoillut. Koen meneväni vauhdilla eteenpäin. Mutta vauhdilla eteenpäin tarkoittaa minulle vain aitona vauhdilla eteenpäin.
Olen koko henkisen kasvuni ajan pyrkinyt rakentamaan aitoa maailmaa. Sellaista maailmaa jossa minä saan olla aito ja ympärilläni olevat saavat olla omia aitoja itsejään. Vain siten voi tutustua maailmaan oikeasti. Mutta mitä aito tarkoittaa minulle? Minulle aito on rauhaa, rentoa, helppoa ja suoraa kommunikointia. Missä olen kasvanut? Tukahduttavassa, räjähtävässä ja epävakaassa, joskus paikoin kieroilevassa maailmassa. Hyökkäävässä maailmassa. Eli draaman maailmassa. Maailmassa jossa et koskaan voi luottaa. Aidossa maailmassa on psykologisesti turvallista.
Meillä on työelämä ja julkinen maailma, joka tuntuisi olevan yksi kilpailun ja taistelun kenttä, mutta on olemassa myös se maailma joka näkee ihmisen ja ympäristön, luonnon ja eläimet.
Minulla on yksi arvo joka ei katoa. Se on tutustuminen luontoon. Minä saan asua maapallolla, kaiken sen luonnon keskellä. Linnut pesivät etupihallani, kauriit tai peurat ja citykanit, sekä rusakot käyskentelevät pihallamme. Kauriit toki voivat olla ihmiselle haitaksi, syömällä kukkia sun muita, mutta he ovat täällä ja he saavat olla. Mutta olen myös ihminen ja joskus joudun tehdä valintoja, joka ei kunnioita jokaista hiutaletta maan päällä. Olisi sula mahdottomuus olla täydellinen teoissa, helppoa se on kuitenkin sanoissa.
Aidossa maailmassa olen rajannut ihmisiä, jotka vievät voimani. Minun ei kuulu pitää kaikista ja olla kaikille kaikkea, vaan minun kuuluu löytää omat ihmiset jotta voin kokea olevani psykologisesti, että fyysisesti turvassa. En usko, että tulen olemaan sellainen muuri ja täpäkkä täti, joka ojentaa kaikki edessä olevat rönsyilijät - väsyn siitä. Olen tehnyt paljon omaa henkistä työtäni, itseni kanssa. Minulla on myös henkinen ego joissain tilanteissa ottanut vallan, tämä leukemia tuli opettamaan päästämään siitä irti. Henkisellä kentällä on tullut kuultua kaikenlaista. Mitä itse olen oppinut; minä olen syntynyt tänne näillä eväillä mitä on annettu ja sinä olet syntynyt noilla eväillä joita on annettu. Meidän molempien tulee löytää omat selviytymisen keinot ja oma voimamme, minä en voi tuputtaa sinulle tietoa, etkä sinä minulle. Mutta me voimme auttaa toisiamme, siinä tulee vallita vain vapaa tahto meidän välissä. Meidän tulee vapaaehtoisesti ottaa toisiltamme vastaan asioita, silloin me oikeasti voimme mennä eteenpäin ja saada apua. Kun toinen meistä luulee, että tiedämme toinen toista paremmin, suutumme toisillemme, koska emme ota vastaan jotain, olemme silloin sokaistuneet omasta egosta.
Ego on kuitenkin meillä kaikilla, se on meidän yksi kompasseista maailmassa ja olisi luonnotonta jos se ei meillä olisi näkyvillä millään tasolla. Toisilla ego on vain näkyvämpi kuin toisilla. Huomio kuitenkin kannattaa kiinnittää vain omaan. Sillä osoittamalla jatkuvasti muita, jää oma kasvu hoitamatta.
Maailmassa ego nyt vain tässä pyörii, mutta siitä voi oppia. Toiset haluavat oppia niin, että he jyräävät, vähät välittää empatiasta ja näkee esimerkiksi vain rahan. Mutta, rakkaus ykkösenä työntää egon syrjään. Se on isoin oppi jonka ihminen voi saavuttaa. Ja se toivottavasti pysyy kompassina lopun elämääni.
Minulla on aina ollut valtava tarve parantaa yhteisöäni, oli se perheeni, työyhteisö tai kesäpaikkani tai harrastusseura. Tällä hetkellä olen tarttunut erilaiseen toimeen ja toivon onnistuvani. Minulla on vakaa aikomus valaa rakkautta sinne missä se tarvitsee tulla näkyväksi.
Maiju
