Olen saanut elämässäni uuden aluevaltauksen, yhdistystyön. Samalla olen päässyt luomaan nettisivuja mikä on ihanaa. Kuitenkin kaikki ihana on myös väsyttävää. Haluaisi tehdä enemmän, mutta rajat tulee vastaan. Toimin tiedottajana ja pääsen vaikuttamaan viestintään, mikä on oikeastaan ollut unelmani jo muutaman vuoden. Yritin lähteä suuntautumaan viestinnän alalle jo kolme vuotta sitten, mutta elämä tuli väliin. Nyt pääsin kokeilemaan sitä tämän kautta. Asiat ovat aina kovin hitaita elämässä.
Olen oikeastaan hyvin tyytyväinen miten asiat ovat menneet. Olen saanut olla läsnä lasteni elämässä, vaikka olenkin poissaoleva ja haaveileva, että jos heiltä kysytään - en kuule koskaan mitään.
Koen olevani uuden edessä. Elämässäni moni asia on nyt jonkinlaisessa käännekohdassa. Ensimmäinen lapsi muuttaa pois kotoa. En voi sanoa miltä se tuntuu, koska en tiedä.
Viherkasvini kukoistaa, olen ihmeissäni niiden innosta kasvaa. Miten hyvältä tuntuu nähdä elämän jatkuvan. Kasvit edustaa nyt jatkuvuutta.
Oma sairauteni on nyt rauhallisessa tilassa ja adhd testit lähtivät käyntiin. Mitä oikein haen noilla testeillä? En oikeastaan hae ymmärrystä itselleni, vaan haen apua. Olen maskannut ja selviytynyt niin kauan, mutta pelkään oikeastaan vanhuutta, koska pelkään etten selviä. En kykene enää toimimaan täysin ilman apua ja tukea. Aivoissani on iso kuorma, mutta aivoni eivät ole koskaan toiminut niin kuin muut haluaa, ne toimii niin kuin ne päättää. Tässä yhteiskunnassa eläminen on haastavaa näillä aivoilla.
Perhe on minulle tärkein asia maailmassa, mutta kun työelämään pompahdin takaisin lasten saamisen jälkeen, on ollut kyllä hyvin tuulista. Samalla kun on ollut tuulista, on ollut mahdollisuus olla heidän elämässä. On pitänyt pohtia - teenkö enemmän töitä, sekavemmilla työajoilla vai teenkö vähemmän töitä. Rahallisesti se on ollut melko samaa. Mutta toisinaan on kyse kunniasta, tarpeesta olla osa yhteiskuntaa, osa työyhteisöä, olla tarpeellinen. En aina tiedä mikä milloinkin on kyse, kun työelämä on riepotellut. Se on riepotellut turhan paljon jo 10 vuoden ajan. Nyt kun kuulen muiden haasteista, tiedän mitä he käyvät läpi. Mutta mitä minä olen oppinut; sisäistä vahvuutta. Sen oppii oikeastaan vain kokemuksella.
Olen taas työkriisissä, koen tarvitsevani uuden työn. Sellaisen, joka ei jatkuvasti saa miettimään sopimusehtoja. En vain tiedä onko sellaista. En silloin 18 vuotiaana miettinyt mitään sopimusehtoja, mutta omalla alallani olen jatkuvasti tilanteen edessä, jossa joku käyttää väärin valtaa. On aika mennä erilaiselle polulle.
Olen jatkuvasti sen edessä, että työ mitä teen ei koskaan riitä. Olen valmis vaihtamaan alaa kokonaan. Jos kirjoitan sen tänne, ehkä sen muutan.
Olen monella elämäni osa-alueella valmis muutokseen.
Katsotaan mihin elämä vie. Tämä hallitusjuttukin tuli valtavaa vauhtia ja kolmessa viikossa olen saanut paljon aikaan. Samalla yritän jarruttaa. "Älä ahnehdi liikaa. Ettet polta kynttilää loppuun. "
Maiju
