Tiedättekö mitä? Olin lapsena ihan valtavan kova jännittämään. Esiintymisen pelkoni loi minulle niin valtavan ahdistuskuplan, etten uskaltanut toisinaan edes mennä kouluun, jos tiesin siellä odottavan jotain esiintymiseen viittaavaa. Alakoulussa en kuitenkaan joutunut vältellä elämää, vasta yläkoulussa.
Ala-asteella minut valittiin näytelmään, mutta pelkäsin niin ääntäni, että opettaja keksi nauhoittaa luokkakaverin äänen c-kasetille ja minä esitin näytelmän hänen äänellä. Olin todella arka. Mutta arkuus ei silti estänyt hakeutumaan vaaraan. Hakeuduin jännittäviin porukoihin, silti arkuus oli taustalla.
Olin kerran yötä kaverillani 11-vuotiaana, jonka vanhemmat olivat juhlimassa naapurissa. Sain heidän avaimet käteeni ja laskin eteisen pöydälle. Seuraavana päivänä hänen äiti otti minut puhutteluun. "Meidän avaimet on kadonnut, joissa on poliisilukon avain. Sinulle avaimet on annettu ja sinä ne hävitit. Joudumme vaihtamaan lukot. Olen reilu ja maksan lukosta puolet. Voit kertoa tämän vanhemmillesi." Menin kotiin täristen ja häpeissäni. Mielestäni jätin ne avaimet eteiseen, mutta aikuinen oli sitä mieltä että olen väärässä. Isäni raivostui, huusi ja soitti kaverini äidille. Me ei makseta mitään! Emme käsitelleet asiaa, minä kuulin vain huudon ja tunsin paineen. Aikaa meni noin 2kk ja avaimet löytyi avainkaapista. Kaverini isäpuoli oli kännissä ne sinne vienyt, eikä muistanut. Minut nähtiin väärin. Syyllisenä. Olin helppo kohde. Lapsi. Heidän perhe oli päihteidenkäyttäjiä, myös kaveristani tuli käyttäjä. Minuun se loi uskomuksen. Olen joka tapauksessa syypää, joten syyttäkää vain minua. Kun joku luo sinusta syyllisen, olet sitä, ellei joku sinua suojele ja puolusta. Samaisen perheen kanssa kävi tilanne, jossa he olivat osallisena liittymättä kuitenkaan tapaukseen. Heidän vastapäisessä talossa tapahtui onnettomuus, isä oli sytyttänyt talon tuleen ja hän tippui alas parvekkeelta kuudennesta kerroksesta. Ystäväni äiti oli nähnyt tämän keittiön ikkunasta, minä tulin paikalle 11- vuotiaana ja näin miehen kuolleena. Olin turhankin utelias ja menin ihan selvittämään mitä oli tapahtunut. Mutta kun tätä lähdettiin selvittämään jälkikäteen, ystäväni sai kriisiapua, minä en. Sillä kukaan ei tiennyt tai kertonut että olin paikalla. Ehkä piipitin, että olin siellä - minut ohitettiin. En muista kunnolla. Ystäväni oli silloin harrastuksessa, eikä nähnyt koko tapausta. Sain uskomuksen: "Olen niin vahva, että minä pärjään ilman apua" Nämä kokemukset muokkasi minussa minun näkyvyyttä. Antoivat ristiriitaisia uskomuksia.
Muutin kotoa 18-vuotiaana ex tempore.
Lopulta huomasin pelkääväni naapureita, sillä ymmärsin vihjailevista kommenteista, että minua epäillään maton varastamisesta pesutuvassa. Kuvailut soveltuivat minuun. En varastanut hänen mattoaan. Tämä tilanne ei päättynyt, en saanut kuulla lopputulosta. En pidä tunkeilevista ihmisistä, jotka näkevät minussa jotain joka hyödyttää häntä. Hän tutustui minuun niin, että ensimmäisenä hän halusi minun leipovan hänen juhliin kakkuja, koska olin kokkikoulussa. Koska en leiponut, oletan hänen epäilleen minua varkaaksi.
Muutin. Ainoa naapuri johon tutustuin asuessani yksin, pelasi venäläistä rulettia kaverinsa kanssa. Ymmärsin, että minun ihmissuhdetutkani hakeutuu vaaraan, enkä tiennyt miten löytää pois. Toinen naapuri jätti aina kotioven auki rappukäytävässä ja hänen vihainen koira hyökkäsi pari kertaa oman koiran kimppuun. Olin hämmentynyt. Kolmas naapuri jonka tiesin, oli pelottava päihteitä käyttävä perhe, jossa minun parvekkeelle lensi aina heidän tavaroita. Uskomukseni vahvistui, että ihmisiä täytyy pelätä.
Elämässäni on aina ollut tilanteita, jotka eivät koskaan selvinneet, asioita ei päätetty. Ne jäivät alitajuntaani kummittelemaan. Pikku hiljaa sosiaalinen pelko oli ottanut niin suuren vallan, että pelkomöykky oli alkanut muuttaa käytöstäni. Pakenin tilanteista, joita normaalisti ei tarvitsisi paeta.
Turvauduin alkoholiin ja se toimi turvanani niin kauan kunnes tulin äidiksi. Oikeudentuntoni oli niin suuri, etten sallinut itseni juoda alkoholia koskaan lasteni edessä. Jokin riipuuvuus täytyi luoda. Se oli siis herkut ja suklaa. Maailma kuitenkin on äärimmäisen julma ulkonäön suhteen, joten vetäydyin ja piilouduin. Lapseni halusin kauas ongelmista, mutta eihän se nyt noin vain mennyt. Ongelmat odottivat edessäni. Nyt kahdella lapsellani on adhd diagnoosi. Enkä vielä ymmärrä täysin miten adhd toimii. Olen itse myös testeissä. Mutta tutustun aiheeseen sen minkä osaan ja kykenen. Tässä vaiheessa kun olen tämän kaaokseni keskellä, jokainen vastapuolen kommentti saa minut poistumaan. Sillä sisälläni on outo paine.
Adhd kuitenkin selittää paljon sitä miten kannan kokemuksia. Toiset kuvailevat sitä että kaikki kanavat ovat auki yhtä aikaa. Kun kaikki kanavat ovat auki, ei osaa erotella mikä johtuu mistäkin. Pienet ja suuret ongelmat voivat muuttua saman kokoisiksi. Kun minulla ongelmat ovat olleet melkoisen isoja, en ole tunnistanut niitä pieniä - vaan reagoin kaikkiin pieniinkin asioihin yhtä voimakkaasti. Oikeudenmukaisuus on voimakas piirre, mutta joskus joku huutaa minulle oikeudenmukaisudesta ja se jättää syyllisyyden. Sillä maailma on vääristynyt, kun puolustat jotain arvoa, joku toinen huutaa vääryyttä. Ja kun kaikki kanavat ovat auki joka suuntaan - lamaantuu, sillä ei tiedä mihin tarttuu. Silloin tarvitaan erottelukykyä. Mikä on oma taisteluni? Kaikkiin vääryyksiin ei voi puuttua.
Kun lopulta päätin kohdata näitä omia ahdistuksiani, elämä toi eteeni oikein sankoin joukoin rajojeni testaajia. Se toi ihmisiä jotka kommentoivat ulkonäköäni, olemustani, väittivät heikoksi, liian kiltiksi ja mitä vielä etten pystyisi tehdä joitain tiettyjä asioita. Muistan kun reilu 10 vuotta sitten olin menossa koulussa edustamaan luokkaani. Pelotti. Mutta mietin, että aloitetaan jostain. Luokkakaverini pillastui; "Et sinä meitä uskalla puolustaa." Jäin suu auki ja mietin, että puolustaa miltä? Olemmeko jonkin uhan alla? En lopulta mennyt, sillä kommentti jäi kummittelemaan.
Yksi vahva piirre minussa on josta aivoni eivät jätä rauhaan. Jos edessäni oleva henkilö hyökkää minua vastaan, (ihmiset eivät tunnista sitä hyökkäämiseksi itse) Ja syyttää minua jostain tekemättömästä asiasta ja hän itse jättää tekemättä saman asian. Se alkaa nakertaa sisuksiani, eikä aivoni ja hermostoni jätä rauhaan. Voin alkaa tekemään tuota hänen vaatimaa asiaa ja kuormittua ja samalla alkaa inhota henkilöä. Suojautua lopulta.
Minulla ei elämässäni ollut nuorena yhtään minua uskovaa aikuista, joten sisäinen puheeni oli aina mollaavaa. Kun lähdin kasvattamaan itseäni, muokkasin sisäisen puheeni kannustavaksi. Se oli vaikeaa, sillä vaikka puhuin lempeästi itselleni - kohtasin ihmisiä jotka puhuivat julmasti. Tämäkin täytyi käsitellä itseni kanssa.
Minulla ei ollut sisäistä voimaa vastustaa vielä ympäristön puheita, sillä herkkyyteni tunsi voimakkaan puheen myötä tulevan paineen kehossa ja pelkoa oli vielä paljon muistissa. Eilen kuulin nepsyvalmentajalta sanan pda piirre. Tähän täytyy tutustua (jos muistan), sillä lähimuistini on lyhyt. Ehkä päivän kestävä. Voin kaivaa muististani tietoa, mutta valittua. Enkä voi siihen vaikuttaa.
En tiedä mihin kategoriaan virallisissa jutuissa se menee, mutta tunnen voimakkaan puheen huutona. Jos olen heikko, kuulen että minulle huudetaan, kun taas huutaja ei ymmärrä sitä. Hänen energia on niin vahva. Voin poimia jonkun syytöksen jotain toista ihmistä kohtaan joka soveltuu minuun ja alkaa suojautumaan. Vaikka se ei tarkoita minua.
Päätin silti, että läpäisen tämän kaiken. Minusta ei ole tulossa laulajaa, esiintyjää tai mitään muutakaan esilläolijaa, mutta esiintymispelkoni on laantunut ja ahdistukseni pienentynyt. Ihmiset jotka ovat minulle töräytelleet tai jotka ovat minussa vikaa nähneet - ovat kadonneet elämästäni aikoja sitten. He opettivat minulle minusta paljon. Osa opetti sen, että huh mitä törkimyksiä, osa opetti minusta sen, että minun on vahvistuttava. Sen olen oppinut ja todennut, että edessäni kun on törppö, eli negatiivinen tunteiden töksäyttäjä, raivoaja tai jokin muu epäasiallinen tyyppi - en kosta. En hyökkää. Enkä edes välttämättä sitä sano hänelle. Käännän vain selän. Tai jos sanon, pyrin tekemään sen rauhallisesti. Se ei kuitenkaan tapahdu heti, vaan siinä voi mennä aikaa. On todella hyvä asia tuntea itsensä. Tuntea sen miltä tuntuu, kun oma voima kasvaa tai miltä jokin jalat lamauttava tilanne ei enää lamauta. Olen iloinen näistä nykypäivän diagnooseista, joita ennen ihan pelkäsin. En hakenut apua, sillä pelkäsin auktoriteetteja. Miksi? koska heillä oli valta kirjoittaa minusta mitä vaan rekistereihin, enkä välttämättä tiennyt mitä. Ja sitten minut leimataan joksikin vääräksi. Nyt tiedän ja nyt näen ja voin tarvittaessa oikaista ne. Pelkäsin aina, että minut nähdään väärin. Negatiivisen kautta. Niinkuin oli monesti käynyt. Eikä nämä ollut ainoita kertoja.
Tällä hetkellä ympärilläni on ihmisiä, jotka näkevät minut niin sanotusti oikein. Kun katsoo maailmaa alemman minän kautta tai ulkoisen olemuksen kautta, ei näe totuutta. Eikä ehkä saa aitoja ihmissuhteita. Aitojen ihmissuhteiden rakentaminen on vaativaa työtä, jossa on laitettava itsensä likoon ja tarvittaessa antaa anteeksi, jos ihmiset eivät pääse tulemaan joihinkin tärkeisiin tilaisuuksiisi. Aidot ihmissuhteet kulkevat kahteen suuntaan. Ne eivät ole vain toisen vastuulla. Mutta me ihmiset saatamme olla toisille vain hyvän mielen tuojia. Olin toiselle kaverilleni se, jonka kanssa hänen äiti antaa olla, kun äiti kielsi muut kaverit ja toiselle kaverille se, joka tekee hänen lapsesta pahan. Minä sain olla molempien kanssa vanhempieni puolelta. Heistä kummastakin tuli päihteidenkäyttäjiä. Kummatkin alkoivat myös minua jossain vaiheessa käyttää hyväksi rahallisesti. He olivat minun mallit ystävyydelle.
En oikeastaan edes tiedä mitä näkyväksi tuleminen tarkoittaa, mutta sen tiedän että hyvä näkyvyys ei ole kulissia. Sellaista muottia mihin pitää itsensä sulloa ja kaikki näkee sinut. Tai, että sinun tulee näyttää itsestäsi vain yksi puoli, se mikä nostaa oksitosiinia. Kun näytätkin itsestäsi jotain mikä ei ole sopivaa, sinua heitetään kivillä. Jos et satuta muita - voit olla just sellainen kuin olet. Minä olen kasvanut miellyttäjäksi, sillä miellyttäminen tuo turvaa hermostolleni. Mitä enemmän tapaan ihmisiä, elämäni muokkautuu, mutta turvan kokemus muuttuu. En koe tällä hetkellä turvaa, sillä hermostoni on niin ylivireessä, että se näkee vaan uhkaa. Yritän silti olla rauhallinen. Se ei ole helppoa.
Kun olet näkyvä, rakastat itseäsi - sitä tyyppiä joka uskaltaa olla sellainen kuin sisimmässään tuntee. Ja kun rakastat itseäsi, yksikään toisen heittämä kivi ei satu. Omanarvontunne kasvaa, kun itseään rakastaa. Maailmamme on sosiaalinen, vaikka ei sosiaalisuutta kokisikaan. Kaikki ongelmat johtuvat sosiaalisuudesta. Sinusta joko tykätään tai ei tykätä. olet joko arvostettu tai et ole. Saat työpaikan tai et saa. Kaikissa on aina jokin sosiaalinen taho päättämässä. Siksi jollain tasolla miellyttämien on vain hyvä asia. Positiivinen puhe.
Vaikka näkisit syyn miksi toinen heittää kivillä ja antaisit senkin anteeksi, on hyvä ymmärtää, ettet ole vastuussa toisen kasvusta. Kiven heittäjä kantaa ihan oman vastuunsa. Jos toinen päättää olla julma, se on hänen valinta - vaikka hän olisi kokenut mitä kamaluuksia elämässään. Aika moni muukin on kokenut, eikä silti heitä kiviä.
Kun on puhdas omatunto ja rakastaa itseään, ei ole tarve valehdella muille. Valehtelu tuntuisi olevan keino helpottaa omaa elämää, mutta valheet satuttaa muita. Valehtelemalla tulla näkyväksi ei ole minun arvo. Minun tavoitteeni on tuoda omat möröt alitajunnasta esiin ilman valhetta, mutta samalla näen, että ollessani ihmisten kanssa jotka näkevät eri silmin. Stressaavat eri asioista, he voivat nähdä minut negatiivisesti. Ja satuttaa minua, koska he kokevat sen vaikeaksi. Mutta samoin minä voin tehdä niin. Ja jos me valitsemme toisemme, me olemme silloin samalla puolella. Jos me emme valitse toisiamme - olemme aina toisiamme vastaan. Eikä meidän polku kulje samaan suuntaan, käymme vain toistemme elämässä. Perhe on eri asia.
Mutta itsensä oikeastaan oppii tuntemaan vasta kun naama on upotettu saveen ja joudut selviytyä hengissä. Kun tiedät mitä vaikeudet ovat, kun tiedät että asiat eivät ole sitä miltä pinnalta näyttää.
Kun kohtaa vaikeuksia, eikä haluaisi olla jatkuvasti vaikeuksissa - tulee opittua ihmisistä ympärillä. Kenen lähellä itse haluaa olla. On ikävää huomata joistain ihmisistä, että vaikeudet kun koittaa, et heitä halua vierellesi. Itse hoitaa kyllä omat vaikeutensa, mutta joku toinen voi repiä sinut alas. He jotka repivät sinut alas, he vahvistavat sinua, mutta älä silti anna siihen lupaa. Älä selittele heidän vaikeuksia oikeutetuksi. Jos he ovat mulkkuja, he ovat mulkkuja.
Maiju
