Minulla on paljon kehitettävää kirjoittajana, mutta kirjoittaminen on sama kuin hengittäisin. Tulkitsen itseäni sanojen kautta. Tunnen kehossani paljon kommunikoidessa erilaisia kehonkielestä tulevia eleitä. Opettelen siirtymään pienistä yksityiskohdista isompiin linjoihin. Kirjoittamisen avulla saan niitä esiin alitajunnastani.
Olen alkanut työstämään erittäin merkityksellistä kirjaa. Tämä on minulle suuri asia, mutta ei suinkaan minun takia vain - vaan yhteisöni. Kuulun yhteisöön, joka on harvinainen. Tämä on yhtä kuin pikkukylä maalla, jossa kaikki tuntevat toisensa ja toistensa isovanhemmat. Olen päässyt todella syvälle sen juuriin ja tarinoihin ja koen, että jos onnistun tässä - avaan skumppapullon, jos sairauteni antaa myöden. Ehkä sokerittoman version. Tai näin valehtelen itselleni.
Olen iloinen. Samalla kun kirjoitan tätä aihetta, samalla löydän ääntäni. Ääneni on aina ollut sekava, voi olla ettet pysy kärryillä, etkä opi tuntemaan minua sanojeni kautta. Mutta olen iloinen viime aikoina kuulluista sanoista minua kohtaan: Et ole sellainen joka arvostaa statusta, olet sellainen joka kysyy miten status on syntynyt. Et ole sellainen joka arvottaisi rahaa tai omaisuutta vaan kysyt mitä hyvää omaisuudella voi tehdä.
Kun on pienituloinen antaa vähästään, mutta antaa myös suuritulosetkin. Ne ovat vain harvinaisia.
Tällä hetkellä tutustun Sinebrychoffien sukuun ja se on merkityksellinen suku yhteiskunnalle. He ovat käyttäneet huomattavaa omaisuuttaan hyvän tekemiseen ja jättäneet jäljen ympäröivään yhteiskuntaan. Ponnistaneet pienistä oloista ja tarjoavat hyvää muillekin.
Jos johdattelen asian itseeni, niin olen aina ollut työväenluokkaa, pienyrittäjä, myös työtön tai tehdastyöläinen. Olen toisinaan luullut olevani arvossa vähempiarvoinen, mutta luettuani erilaisia kirjoituksia, en ole. Sydämeni on samalla taajuudella kuin monien hyväntekijöiden. Haluan aina parantaa ympäristöäni, mutta elämä ei ole vain sallinut minun olla rikas.
Raha on se jolla maailmassa arvotetaan ja käytetään valtaa. Jos raha ei ole valta, käytetään auktoriteettia. Kehon kieltä. Mutta mitä jos ihmiseltä riisutaan varallisuus, valta, sekä kehonkieli. Mitä jää jäljelle? Jääkö jäljelle tapa, jolla hän kohtelee muita ihmisiä?
Sitä ei voi periä, ostaa eikä näytellä kovin kauan.
Se näkyy usein vasta silloin, kun kaikki muu on poissa.
Näen ihmisestä aina ensin statuksen, sillä se näyttäytyy kehonkielen kautta. Toisinaan se näkyy hienoina vaatteina tai hyvänä ryhtinä, mutta kun henkilö puhuu; se tulee esiin ensin sanoista, mitä hän kertoo. Millä tavalla korostaa itseään tai asioita, kuinka lujaa hän huutaa. Mutta kun kaikki tämä on riisuttu, jää jäljelle se mitä hän tekee. Ja se mitä hän tekee, kertoo jo paljon. Jos hän huutaa kovaan ääneen, mutta jättää tekemättä. Silloin sydän ei ole ottanut paikkaa, vaan ego.
Kun kirjoitan tätä tulevaa kirjaa, en kirjoita vaan paikasta vaan kirjoitan omasta historiastani myös, minuun vaikuttaneista ihmisistä. Siksi koen tällä tuovani itseni itselleni esiin. Vaikka tulen esiin muille, tulen esiin ennenkaikkea itselleni.
Olen pohtinut johtajuutta paljon käsitellessäni kommunikointia. Tämä on osa omaa itseni johtamista.
En osaa kirjoittaa sinulle, osaan kirjoittaa minulle. Mutta kun kirjoitan kirjaa, koen, että minun on jollain tavalla osattava kirjoittaa myös sinulle, jotta ymmärrät. Katsotaan. Tässä on aikaa.
Opin itsestäni uuden sanan, olen assosiatiivinen kirjoittaja. Siksi koen olevani sekava. Mutta tiedän monien ymmärtävän minua. Ajattelen eri tavalla kuin lineaarisesti etenevä kirjoittaja.
Maiju
