Miksi vieläkin kirjoitan?

 Aina aika ajoin täytyy hiukan pohtia miksi kirjoitan? Mikä saa minut edelleen kirjoittamaan? Vaikka ei olisi mitään asiaa, kirjoitan silti. Mikä voima sisälläni tekee sen? 

Olen aina ollut utelias. Olen aina halunnut ymmärtää ympäristöäni. Samalla kun kirjoitan, tutustun jatkuvasti itseeni. Menetän muistini nykyään helposti, eli työmuistini on kuormittunut ja täynnä aika ajoin. Toisinaan tuntuu todella vaikealta, kun en muista mitä ystäväni ovat minulle kertoneet saatikka asiakkaani.  Ja usein kommunikointi on minulle ponnahduslauta kirjoittamiseen. 

Kirjoitan ja toistan tarinoita siksi etten unohtaisi. Ajattelin jossain vaiheessa, että se on turhaa. Mutta nyt kun menetän ihmisiä melkoisella tahdilla ymmärrän, että on tärkeää kirjoittaa. Olisi ehdottoman tärkeää kirjoittaa ihmisistä joiden kanssa elän. En tietenkään kirjoita heistä julkisesti, mutta päiväkirjamaisesti olisi hyvä jättää jälkiä. Toki olisi hyvä kirjoittaa ihmisistä vain hyvää, sillä draamaan kykenee niin moni ja kun kirjoittaa pahaa - se voi toki viestittää vain silloin pahaa. Voi kertoa asiat asioina ja antaa ihmisten päättää itse mikä on hyvää ja mikä pahaa. 

Aina vaikeita aikoja seuraa hyvät ajat. Jonkin aikaa myllerretään vaikeissa oloissa - kunnes alkaa uusi aika. Kukaan meistä toki ei osaa ennustaa millainen aika syntyy. Siinä on vain elettävä mukana. 

Olen viimeisen kahden vuoden aikana joutunut kohdata monta hyvin raskasta asiaa elämässäni, joita ei olisi voinut estää. Tunteet joita vaikeista asioista seuraa voi olla vaikeaa käydä läpi, mutta kirjoittaminen on auttanut siinä. 

Kirjoitin itsestäni elämäntarinan, jonka kaivoin eilen esiin. Aloitin sen 2013 ja tulostin sen 2018, eli päästin siitä irti. Nyt otin sen ensimmäistä kertaa esiin. Luulin mielessäni että olen kirjoittanut 200 sivua, mutta siinä oli 100 sivua. Mieleni taipumus liioitella näyttäytyi tässä. Minulla on tapana liioitella tai vähätellä ja toistaa itseäni ja tarinaani. Siksi faktat ovat minulle tärkeitä. 

Muut eivät tunne kuin minä tunnen, eikä tiedä miten koen asioitani - vaikka kirjoitan niitä tänne. Koen tavallaan itseni melko onnistuneeksi, kun perheeni on kestänyt niin monta iskua ja haavaa ja me silti olemme yhdessä kokonaisena perheenä. 

Löysin astrologiasta kohdan, jossa olen tässä elämässä oppimassa perheestä. Minulla on paljon kauneuteen ja näkijyyteen liittyviä kohtia, sekä mystiikka on lähellä sydäntäni. Ja se osuu todella kohdalleen. Samoin kerroin, että kirjoittaminen on yksi alue joka löytyy astrologiasta. 

Minulla on ensimmäiset kirjoitukset päiväkirjan muodossa vuodelta 1992. Se on aarteeni. Puhuin kirjakieltä kirjoituksessa, mutta kun kasvoin teiniksi - muuttui puheeni slangiksi. R-vika vaikeutti kommunikointia ja sai minut häpeämään itseäni ja muokkaamaan puhettani - samoin kirjoitustani. 

Kun luin tuota omaa elämäntarinaani tai päiväkirjaani - en ole muuttunut. Tunnistan edelleen ääneni. Tunnistan huumorini. En ole koskaan ollut hienostunut, eikä minun ole tarvinut sellaiseksi muuttua. Olen siitä erittäin iloinen. Sillä hienostuneisuus on kivaa, jos se on aitoa, mutta jos sillä peitetään asioita - se on feikkiä. Pidän sellaisesta rehellisestä aidosta ja avoimesta elosta, joka ei satuta muita, joka ei lisää häpeää tai tuomitse toisia. Suoraselkäinen rehti toiminta on aitoa. Sellainen on vaikeaa olla maailmassa, jossa muutumme enemmän ja enemmän epäaidoiksi. On joskus jopa vaikeaa tunnistaa nykyaikana mikä on aitoa ja mikä ei. Valheen ero on hiuksen hieno. 

Kirjoitan siksi, että minulla on ääni. Olen hionut omaa itseäni ja häpeääni ynnä muita juttujani, joihin en aina löydä oikeita sanoja - siksi, että seisoisin enemmän itseni takana ja itseni puolella. Varsinkin maailmassa, jossa joutuu koko ajan suojella selustaa. 

Maiju

Viestintä, kaikkialla viestitään

 

Kuvassa on viestintää paljon. Reimari ohjaa laivan oikealta puolelta viestittäen matalikosta. Majakka viestittää pimeällä laivoille valoa. 

Ilman viestintää laivaa ohjaa karille. 

Kirjoittaminen on silta toisen ihmisen mieleen. 

Kävin keskustelua tutun kanssa, hän sanoi ettei pidä siitä, kun elokuvissa katsojaa pidetään liian tyhmänä. Kuinka lopun voi arvata, sillä kaava on aina sama. 

Miten sitten kirjoittamisessa? Tämä onkin itselleni seuraava haaste. Kuinka saada lukija kokemaan tunteita ilman, että niitä sanoitetaan yksityiskohtaisesti. Vai onko niin, että kirjoituksessa nimenomaan selitetään auki asiat, kun taas elokuvissa se jätetään katsojan tulkittavaksi. Sitä en ole opetellut.  

"Kaikessa on kyse viestinnästä. Virheellinen viestintä sekoittaa. " Kuulin tämän unessani. Kommunikointi on jatkuvasti itselläni mielen päällä. Myös unissani. Miten viestiä haastavassa ympäristössä, jossa viestin lukijat ovat täysin erilaisia? Tämä on vain pohdintaa, ei koulun kautta opittua.  

Miten tavoittaa viestinnällä ihmisiä, jotka "tietävät" jo kaikesta kaiken?

Miksi sekoitan viestinnän elokuvien ja kirjoittamisen kanssa samaan kategoriaan? Koska maailma on ympärillämme jatkuvasti viestintää. Se on jatkuvasti myös myymistä ja markkinoimista ja se on myös tarinoiden kerrontaa. Mutta. On tärkeää silti erotella nämä irti toisistaan, eikä suinkaan ajatella että ne ovat samaa. Osaanko selittää? 

Näin tällaista blogimaista tekstiä kirjoittaessa ei tule mietittyä kuvailuja. Mutta voisin aloittaa taas harjoittelun. Saatoin miettiä joskus, mutta unohdin sen. Tein sitä mikä oli helppoa. 

Miten esittelen meren ja veneilyn sellaiselle, joka ei ole sitä kokenut? Joka ei tiedä miltä meri edes näyttää? Tai tuoksuu. Tai ei ole koskaan ollut veneen kyydissä. 

 "Viikonloppu lähestyy ja kotona alan miettiä mitä vaatteita mukaani pakkaan. En osaa katsoa sääennusteita, sillä ei ne niin sataprosenttisen luotettavia ole. Vain sade ja myrsky tulee tietää. Joskus en tiedä niitäkään. 

Pakkaan aina jokaiseen säähän olevaa vaatetta, vaihtosukkia sen varalta, että jalka osuu mereen. Villapaitaa ja sään kestävää takkia, jos tuuli osuu pohjoisesta. Kesämekkoa jos se vaihtaa suuntaa ja tuulee etelästä. On minulla uimapukukin, jota en koskaan käytä, sillä en ui. En tiedä miksi. Tai tiedän. Vesi on kylmää, enkä pidä tunteesta miltä kylmä tuntuu. Olen monesti ihmetellyt itseäni, miten olen mielummin veneessä kuin koskenkaan mereen. Mutta kylmyys ratkaisee. Rakastan meren ääntä ja sen tuoksua, mutta sinne meno ei ole minun juttuni. Kylmä tuntuu ihollani siltä, kuin lihakseni jännittyvät ja niiden jo olessa jumissa - menevät entisestään jumiin. Se sattuu. Tiedän kyllä myös miltä avanto tuntuu - siitä on jo 23 vuotta, silti muistan sen tunteen ihollani. Se oli raikasta. Siitä huolimatta, en mene. 

Kun auto on pakattu, suuntaamme kohti satamaa. Automaattiportti avautuu ja ajamme telakalle sisään. Pysäköintipaikkoja on vapaana, mikä tuntuu uskomattomalta kaiken sen joka vuotisen jännityksen jälkeen, kun ei koskaan tiennyt saako autoa mihinkään. Auto on välttämätön meidän perheelle, sillä se määrä tavaraa ja ruokaa mikä mukanamme kulkee ei sovellu linja-autokyytiin. 

Haemme kärryn, mihin kassit saa pakattua ja vedettyä laiturille. Kärry on raskas, mutta kaikki kärryt ovat aina raskaita. Helpompaa se on kuitenkin kuin kävellä edes takaisin, ja kantaa pari kassia kerralla. Meidän venepaikka on toisiksi viimeinen - pitkällä noin 50 metrisen laiturin päässä. 

Haarapääskyjen kimeä kesäinen vikinä kantautuu korviin ja hetken päästä sellainen istuukin laiturin nokalla edessäni. Mietin pysähdynkö ja kaivanko kameran esiin vai jatkanko kulkuani. Jatkan tällä kertaa kulkuani. 

Pääsemme veneen eteen. Siinä se ihana ja rakas veneemme odottaa. Miten siitä tuli niin rakas? Teimme siihen valtavan remontin ja siitä asti se on tuntunut kotoisalta omalta veneeltä. Tänä kesänä on jo kolmas kesä. 

 Meri. Kun tulee lähelle merta se ei ole vain silmien kautta näkyvä kokemus - vaan lämmin tuuli etelästä tuo kevyen puhalluksen kasvoille, laiturissa kiinnitetyt veneet kolisevat laituria päin aiheuttaen erilaista narinaa fendereiden osuessa veneeseen ja laituriin. Tuuli kantaa tuoksua riippuen siitä miten seisova ilma on ollut tai miten tuulinen ja viileä ilma on ollut. Sopiva kevyt tuuli rikkoo sinilevälauttoja ja jättää hajun unholaan. Haju on seisovalla ilmalla karmiva. 

Olo tuntuu ihanalta. Tarkistamme veden ja dieselin tilanteen. Vesisäiliön saa täytettyä laiturilla ja jääkaapin voi laittaa päälle. Meidän jääkaappi on niin pieni, että sinne saa hyvin suunniteltuna paljon mahtumaan. Tölkkiruokaa tuodaan koko kesäksi, ikäänkuin turvaruoaksi - jos jostain syystä ruoka pilaantuisi tai jotain sattuisi. On kuitenkin ihanaa, jos saamme syödä tuoretta ruokaa. Vesikanisteri riittää viikonlopuksi, mutta pidemmälle jos lähdetään - ei riitä alkuunkaan. Vien vaatekassit keulaan ja purkaan ne joko pussukoihin tai jätän kassiin, sillä meidän säilytystila elää. 

Mieheni käynnistää moottorin ja tasainen pörinä käynnistyy, vesi pumppautuu pilssistä mereen ja avaamme kattopressun. Aurinko paistaa taivaalla, muovikäärme roikkuu valotolpassa estäen lintuja istumasta kannella. Miksi? Koska he kakkivat kannen pinnan aiheutttaen meille haittaa. 

Voimme lähteä. 

Lähdemme hitaasti etenemään kolmea solmua kunnes pääsemme pois satama-alueelta. Nostamme moottorin vauhdin maksimissaan 6 solmuun. 7 solmua kuumentaa konetta liikaa, emme viitsi rasittaa konetta. Veneemme on hidas ja me pidämme siitä. 

Aiempi 60 hevosvoimainen moottorivene oli nopea ja matka meni vauhdilla, mutta pidämme enemmän matkasta. Merellä olosta. Hitaasta ja rauhallisesta etenemisestä. Haluamme myös itse päättää sen onko se meistä mukavaa vai ei. Kun juttelemme muiden kanssa, he voivat alkaa väittelemään kuinka nopea kyyti on parempi. Myydä meille ajatusta nopean veneen mukavuudesta. Mutta ei. Jos me päätämme jonain päivänä, että olemme kyllästyneitä hitauteen - silloin päätämme toisin. Tämä meidän putputti on edullinen. Tankkaamme noin 3 kertaa kesässä. Moottorivene tankataan joka kerta, sillä aina kun keula nousee pystyyn ja mennään "Sladii" - dieseliä kuluu valtavat määrät. Rauhallinen ajo on meidän kukkarollemme myös hyvä. 

Nopea vene on myös vihollinen lapsuudestani. Nopeiden veneiden kuskit ovat usein ajattelemattomia merellä, ne ajavat aivan vierestä niin ettei ehdi kääntää keulaa kohti aaltoa. Lapsena meillä oli aina joko kalakeitto porisemassa tai jotain muuta, jolloin monesti kalat uivat lattialla. Siksi moottorivene on meille "sika". 

Ehkä vähän harjoittelen. Mutta. Kun pohdin tuota virheellinen viestintä sekoittaa, niin käytän polttoaineesta aina nimitystä bensaa. Vaikka se olisi dieseliä.  Tässä vaihdoin sen dieseliksi juuri siksi. Mutta se saattoikin olla bensaa. 

Jos kirjoitan väärin, opetan väärin. En tiedä osaisinko edes olla niin tarkan yksityiskohtainen. Täytyy alkaa hiukan viritellä aivojani tarkkavaisuuteen. Mutta tarkkaavaisuus on minulle vaikeaa. Monesti puhekielessä puhutaan sekavasti, mutta yleensä kaikki ymmärtää. Viestinnässä taas ei ymmärrä. On oltava selkeä. 

Voi voi ja lämmin leipä. 

Maiju

Sekalaista soppaa

Olen kahtena yönä peräkkäin nähnyt syvällistä unta joka käsittelee kommunikointia. Äsken heräsin, ja minulle sanottiin: "kaikessa on kyse viestinnästä. Virheellinen viestintä sekoittaa. "

Näin unta kollegastani. Hän oli kirjoittanut kirjan ja olimme Maria Veitolan luona kylässä. Hänellä oli lasinen parveke ihan meren päällä. Oli kevät ja meressä ui meduusoja. Ihailin niitä ja ihmettelin samalla miksi tähän vuoden aikaan? Meduusat näkyvät vasta syksyllä, mutta tässä oli kyse meduusojen parittelusta. Hah. Taas minun elävät unet ovat käynnissä. Viime viikolla otin selfieitä Ellen DeGeneresin kanssa. Unissani tietenkin. Muistan joskus lukeneeni kirjailijasta joka käytti unia tarinoihinsa. Mietin aina, miten unia voisi hyödyntää. Unohdan unet yleensä nopeasti, ellei se ole niin vahva, että en unohda sitä millään. 

Viestintä on kyllä vaikeaa. Viittaan tuohon virheelliseen viestintään. 

Olen alkanut kirjoittaa nyt enemmän kirjaa mistä puhuin. Tehnyt 2 haastattelua nauhurillani, joka ei ole laadukkaimmasta päästä. Mutta pärjään sillä. Puhelimen nauhuri söisi vaan akkua.  

Kirja on kiinnostava siinäkin mielessä, että pääsen tutustumaan ihmisiin uudella tavalla. Oma sosiaalinen tarpeeni täyttyy. Samalla kun keskityn siihen, en osaa sanoa löydänkö kirjoitettavaa tänne. 

Kävin kyllä taas jälleen ihanan keskustelun "Kiitos, että kirjoitat. Jonkun pitää kirjoittaa tarinat ylös, ennen kuin aika näistä vanhemmista jättää ja silloin tarinat kuolevat mukana" Yllätyin tästä kommentista. Mutta samalla tiedän, että tämä on tärkeää monelle. Teen tämän yhteisöni hyväksi.

Olen kirjoitellut lähinnä vain kommunikoinnista tänne blogiin ja tunteistani, mutta en ole kirjoittanut päiväkirjamaista raportointia ajankuvasta itselleni. Mietin usein, miten kertoa tuleville sukupolville tästä ajasta tai lapsilleni meidän elämästä. Näen kuitenkin usein asiat 'negativiisesti', ajatellen ettei ketään kiinnosta se jälkeenpäin. Mutta oikeasti kiinnostaa. Päiväkirjat kertovat ajan hengestä, jos kirjoittaa muustakin kuin omista kiukun tunteista. Päiväkirja on loistava tunteiden käsittelyyn, mutta myös ajankuvan raportoimiseen. 

Minusta on ihanaa,  kun lumi alkaa kadota, aamut ovat jo valoisia puoli 7 aamulla ja illalla kun vettä sataa, tunnen iloa - aurinko sulattaa sateen jälkeen lumen. Ah. Kevät. Kohta saamme veneen vesille. Se tuo uutta intoa. Aurinko tuo myös väsymyksen, usein kun kuoriudumme pimeästä talvesta ulos, keho väsyy liiasta valosta. Se on hassua. Vuoden aikojen vaihtuessa keholle pitäisi antaa aina aikaa sopeutua. Ikäänkuin ottaa vastaan uusi aika. 

Tästä keväästä puhutaan paljon uutena alkuna. Kevät on aina uusi alku joka tapauksessa, mutta tänä keväänä minun kohdalla kävi suloinen uusi alku. Ystäväni antoi minulle juurikkaan kukasta ja vastaanottaessani kysyin: "oletko ihan varma, että haluat minulle antaa kukan - minulla ei ole kykyjä pitää kukkia hengissä?" Kävikin toisin! Kukka viihtyy meillä. Olin positiivisesti yllättynyt. Toki aikaa on mennyt vasta 4 kuukautta sen tulosta meille. Se versoo jo paljon uutta. Kasvin nimi on juoru. 

Kävimme myöhemmin Bauhaussissa ja ostin heräteostoksena toisen kukan tietämättä mikä se on ja sekin alkoi viihtyä. Muorin kukka oli hän. Samaan aikaan kumiviikuna joka on kulkenut 15 vuotiaasta asti mukanani "kuoli". Se kaatui ja kaikki lehdet meni. 

Kun puhutaan adhd impulsseista, niin sellainen minussa käynnistyi maanantaina. Tarvitsen nyt kukkia kertomaan elämästä. Veljeni lähti mukaani Ikeaan ja tätä ei olisi kukaan kummastakaan meistä uskonut - sisarukset shoppailemassa viherkasveja. Whaat? Miten hienoa. Ostin 7 kasvia, erilaista roikkuvaa ja helppohoitoista. 

Miksi tämä on uusi alku? 

Kukat ovat hoidettavia. Niiden eteen joutuu tehdä töitä, jos haluaa niiden kasvavan ja kukoistavan. Kaikki uudet alut tarvitsevat huomiota, rakkautta ja ravintoa. Muuten ne lakkaavat. Symbolisesti kun yksi kuoli, tilalle tuli 9 lisää. Melkoinen kerroin. Miksi tämä on iso juttu minulle? 

Viimeksi ehkä 20 vuotta sitten ostin viherkasveja, ne kuoli aina mitkä ostin. Lasten ollessa pieniä, mikään ei jaksanut meitä. En muistanut huolehtia, sillä elämä oli hyvin sekavaa. Vain vanha kumiviikuna jaksoi. 

Nyt täytyy olla vaan kukkien veroinen ja jaksaa mennä uuden alun yli. Kumiviikuna ilmeisesti säikähti ja meni shokkiin, en kuitenkaan heitä sitä pois vaan odotan noin 8 viikkoa, jaksaako se tehdä uusia lehtiä. Kärsivällisyyttä siis. Jos rehellisiä ollaan, en uskonut aikanaan selviäväni koirastakaan. Hän kuitenkin on nyt 10-vuotias. Sitä ennen en uskonut selviäväni lapsista. Olin varma, että heidät viedään pois minulta, kun huomataan kuinka huono äiti olen. Tuossa he ovat vielä kaikki. Kaikki hengissä. Koira ja lapset. Katsotaan selviänkö kukista. 

Olen tässä viime aikoina ollut uusintana kärsivällisyyden koulussa. Aloin kutomaan ensimmäistä villapaitaani ja kun hihat oli tehty - aloitin vyötärön. 15 cm valmista työtä, jouduin purkamaan koko työn. Ärsytti. Onneksi purkasin, sillä se olisi ollut teltta. Aloitin alusta ja kun olin jonkin aikaa kutonut - purkasin taas. Se olisi taas ollut teltta. Kolmas kerta toden sanoo. Ostin uudet puikot ja katsotaan mitä tästä tulee. Nämä ovat minulle vaikeita juttuja. Jaksaa viedä asioita loppuun asti - kun koen vaikeuksia. Katsotaan.

Ystäväni sanoi että hän voisi tehdä verkkokurssin miten saada asiat solmuun? Jollain oudolla keinolla, ne asiat saa silti auki vaikka ne ovat umpisolmussa. 

Maiju

Subjektiivinen kokemus

 

"Elämme subjektiivisessa maailmassa, emme objektiivisessa maailmassa." Sanotaan kirjassa kaikkien ei tarvitse tykätä sinusta. "Kukaan ei voi paeta omaa subjektiivisuuttaan, mutta jos muutut itse, subjektiivisuutesi muuttuu. Kaikki lähtee itsestä. "

Aivan loistava. Olen kokenut tämän. 

Hän puhuu myös alistumisesta ja alistajasta. 

Mutta filosofi kirjassa puhuu myös kaiken yksinkertaisuudesta. Kuinka elämä on oikeasti yksinkertaista ja kaikki on omissa käsissä. 

Tämä on totta, mutta. Siinä piilee sellainen ikävä siemen. 

Henkinen kasvu yleensä alkaa kolahduksella. Jotain todella isoa ja mullistavaa tapahtuu, esimerkiksi kuolema lähipiirissä, niinkuin minulla tai toinen kokee vaikka uupumuksen herättäjänä, omien voimavarojen puutteen. 

Kuinka ei vain jaksa, sitten tulee valtava kirkkaus - kasvu alkaa. 

Alkaa tiedon janoaminen, itsensä kehittäminen ja innostus. Uusien asioiden löytäminen, tunne että manifestoi uutta ja hienoa. Osittain se meneekin niin ja sieltä saa valtavasti voimaa muutokseen. Ihminen alkaa nähdä asioiden yksinkertaisuuden. 

Mutta, kun alkaa integroimaan uutta oppiaan ja kokemustaan maailmaan, alkaakin elämä tuomaan vaikeuksia. Vaikeuksia alkaa nousta ja nousta ja siinä sitten ollaan sen tiedon kanssa, että on itse syypää kaikkiin ongelmiin. 

Kun me elämme maailmassa ihmisten keskellä, johon vaikuttaa kaikki kokemamme ihmiset - me luomme maailmastamme subjektiivisen kokemuksen. Jos voisi elää erakkona, niin ettei kuuluisi mihinkään, eikä tietäisi kenenkään toisen tietoisuudesta - elämä olisi vain yksi kokemus. Ja voisi hyvin uskoa elämän yksinkertaisuuteen. Kun elää ihmisten keskellä, jossa ihmisiä virtaa elämääsi kuin sieniä sateella ja saat kuulla erilaisia elämäntarinoita - voi olla vaikeaa ymmärtää elämän olevan yksinkertaista. Huomaan tämän varsinkin tällaisessa tilanteessa, kun eri kulttuurit kohtaavat. Olen tällä hetkellä monien eri kulttuurien kanssa tekemisissä ja yhteisymmärrys on melkoisen työlästä. Eri kulttuurit tuovat eri näkökulmia elämään. 

Pidän sitä rikkautena, mutta myös todella isona haasteena. 

Pääsin tällaiseen tilanteeseen että näin sen ihanan autuuden ja rauhan, kunnes opin uudestaan elämän kaaottisuudesta. Ja niin käy, mitä syvemmälle elämään sukeltaa. 

Minulla ja sinulla on täysin erilainen kokemus elämästä. Me elämme täysin erilaisessa maailmassa, siksi me molemmat luomme erilaisen mielikuvan elämästä. 

Kirjassa luki, että kaikki ongelmat syntyvät sosiaalisista konflikteista. Olen samaa mieltä. Me ihmiset luomme ongelmat yhdessä. 

Sain aika hienon kokemuksen erään ihmisen kanssa jonka kanssa olemme täysin toistemme vastakohdat. Meillä on outo kemia, jossa hänen voima on suurempi kuin minun. Eli hän alistaa ja minä alistun. Alistuin aikanaan niin voimakkaasti, etten tuntenut enää itseäni. Hänen sanansa pyörivät aivoissani lakkaamatta, enkä tiennyt miten löytää omaa ääntä enää. 

Minä työnsin hänet pois elämästäni vuosikausiksi ja hetki sitten istuimme saman pöydän ääressä. Kun keskustelimme minä tunsin itsestäni kuinka aloin puhua ihan itseäni vastaan olevaa puhetta ja hän ei lähtenyt siihen mukaan. Olin aika iloinen. Kuitenkin huomasin myöhemmin, että meillä on niin erilaiset maailmat, ettei meidän kannata viettää aikaa yhdessä. Vieläkään. 

Minun heikko piirre on alistuminen ja hänen heikko piirre ylemmyyden tunne. Kun olimme vailla itsetuntoa keskenämme, meidän molempien heikkoudet aktivoituivat. Minun tehtävä on nostaa itseäni ylemmäs, hänen tehtävä on laskea itseä alemmas. Vain siten voi tuntea nöyryyttä ja olla ihmisten kanssa yhteydessä. 

Työelämä hiukan kyllä heittää ihmisen kehitystä heikkouksiin ja vahvuuksiin. Ja se on nimenomaan subjektiivinen kokemus elämästä. Kun jää työelämästä pois, elämä on erilaista. Kun vaihtaa pieneen työpaikkaan, saa erilaisen kokemuksen kuin isosta ja nopeasti muuttuvasta. Kun junnaa paikallaan, on tylsää. Koska sitä ihminen osaisi olla tyytyväinen....? 

Kävin keskustelun eri maalaisen, hyvin herkän ja silti vahvan persoonan kanssa. Hänen kokemus oli hyvin erilainen kuin minun. Yritin ymmärtää mitä hän yritti selittää, kun hänen Suomen kieli ei ole niin tarkkaa ja samoin minun ymmärrys on joskus haastavaa omista haasteistani johtuen. Jos sydämen kieli on meidän yhteinen kieli, kun riisumme kaikki mahdolliset oletukset, kulttuurit, uskonnot ym, niin silloin meidän pitäisi sopeutua maailmaan ja ymmärtää toisiamme, mutta joskus se on todella vaikeaa. Molempien oma kokemus kun on maailmasta erilainen ja aina ei ole parhaimmillaan, sitä vaan voi väsyä. 

Maiju

Astrologia

Kuva: Mira Cosic, Astrologer from Pixabay

Joskus huvittaa minä negatiivisesti ja joskus ajattelen miten hienoa monikin asia elämässäni on. Eläminen muiden keskellä on toisinaan haastavaa, kun on kaikenlaisia omia haasteita. 

Toisinaan ei ole mitään ongelmaa ja toisinaan niitä taas tulee ryppäissä. 

Nyt minua on haastanut oma pääni. Eli aivosumu, muistin kuormittuminen ja työelämä ja päänsäryt. Samalla myös kotiasiat ovat paineena alitajunnassani. 

"Kun lakkaat yrittämästä olla “oikeanlainen” toisille ja alat elää rehellisesti itsellesi -  elämässäsi tapahtuu avautuminen." 

Viime vuonna, noin vuosi sitten aloin tutkia astrologiaa ja human designia. Lähinnä vaan omaa itseäni helpottamaan. Ajattelen välillä skeptisesti, että moni asia on helposti selitettävissä, mutta aika hienosti näissä on kyllä perää. En sano, etä turvaudun astrologiseen tietoon. Haen siitä kuitenkin lohtua. Elän jalat maassa, mutta samaan aikaan intuitio ohjaa hakemaan vastauksia sieltä. Jos rehellisiä ollaan, niin astrologia on kulkenut mukanani vuodesta 2000. 

Esimerkiksi elämässäni kirjoittaminen on yksi tärkein työkaluni elämänhallinnan ylläpidossa. Merkurius hallitsee kommunikointia ja merkurius on suoraan aurinkomerkkini oinaan vieressä kartallani ja nouseva merkkini neitsyt tukee esteettisyyttä ja merkurius on neitsyen planeetta. Vaaka on esteettinen planeetta myös ja minulla on monta planeettaa vaa'an merkissä. Olen kosmetologi ja rakastan värejä ja valokuvaamista, sekä kodissani tarvitsen harmoniaa ja pysyvyyttä. Ne tukevat tätä ajatusta. Mutta neitsyt on merkkinä tarkka ja siisti. Se ei oikein aina minuun päde. En ole täysin kaaottinen, mutta melkoisen hujan hajan tavarani ovat pitkin poikin ympäri taloa, enkä löydä niitä. Harmonia on tavoitteeni, mutta toteutus ei aina mene yksiin kotona. Ja teen työtä sen hyväksymiseksi. Saan paljon neuvoja miten toimia toisin, mutta ennen kuin itse todella sisäistän sen, saatan siinä kasvaa todella pitkään. Vuosia. 

Astrologiasta saa paljon avaimia omaan henkiseen kasvuun. Silti jollain tavalla vielä hiukan kapinoin, että ihanko muka kaikesta löytyisi vastaus. Mutta aika moni asia on selitettävissä, eli en todella tätä vähättele. Mieleni vaan kamppailee. 

Naurattaa, kun adhd:ssa on impulsiivisuutta ja olen oinas joka on impulsiivinen merkki. Yritän kovasti hillitä ja tasoittaa kehoani että voimakas impulsiivisuus laimenisi, sillä kun se pääsee esiin - sormissa on haavoja, kävelen päin seiniä, tiputan tavaroita. Kuitenkin suurin osa ihmisistä näkee minut rauhallisena ja sanovat:"en uskoisi, että olet oinas, sillä en tule oinaiden kanssa toimeen". Olen kuullut lausetta paljon.

 Minun oinas, sekä merkurius on 7 huoneessa, eli yhteistyön huoneessa. Käytän sen oinaan forcen yhteistyön rakentamiseen ja tämäkin blogi on käsitellyt kommunikointia. Kommunikoinnilla rakennetaan siltoja yhteistyön välillä. Aina en toki osaa välittää ajatuksiani sanoiksi, sitä kuitenkin kovasti yritän sekavan pääni ja lukihäiriöni kanssa. 

 Jos Oinas olisi 1 huoneessa, se varmasti selittäisi sen egoismin ja puskevuuden jota oinas voi yleisesti edustaa. 1 huone on minän huone. Olen tavannut yhden miespuolisen oinaan, enkä tullut hänen kanssaan toimeen. Hänellä oli varmaankin siellä 1 huoneessa ne sarvet. 

Astrologiaa ei ole ollut mitenkään helppoa ymmärtää, mutta silti jollain tavalla minua johdatetaan sinne suuntaan. Ehkä voin alkaa täällä kertomaan erilaisia oppeja, mutta opettajaksi en usko ryhtyväni. Sen kuitenkin kerron, että mikä tahansa tieto mitä maa päällään kantaa tarvitsee aina hyvän tulkin ja tulkit ovat persoonia ja jokaiselle persoonalle on omat lukijansa. Minulla on ollut 2 vahvaa astrologista esimerkkiä ja toinen saa karvani niin pystyyn, sillä hänen tapansa on tuoda draamaa sinne missä sitä ei ole. "Elämässäsi tulee tapahtumaan suuria ja järkyttäviä elämääsi mullistavia asioita, jos et ota itseäsi niskasta kiinni ja ala elää arvojesi mukaisesti. Ja tästä voit syyttää vain itseäsi, kun olet saamaton" yeah rigth. Ja aikaraja oli 5 päivää ja satuin tehdä normaaleja rutiineja, eikä mitään draamaa ollut nähtävissä, ellen olisi hakemalla niitä hakenut. Viestintä on vaikeaa. Se on myös vallankäyttöä. 

Menee iltasanomien kauhuotsikoiden kanssa samaan kategoriaan. Samaan aikaan elämässäni on pieniä hiljaisia muutoksia joita en edes huomaa, mutta tuollaiset sanat tuovat lisädraamaa ja vähentää astrologisen viestinnän uskottavuutta. Mutta joillain toimii, minulla ei. 

Olen luonteeltani itse myös tarinoiden värittäjä. Yritän siitä poisoppia ja samalla värittää siellä missä se ei vahingoita ketään. Äitini on tässä värittämisessä mestari, eli se tulee äidinmaidosta, mutta opettelen silti enemmän maanläheistä tapaa. Sillä värittämisessä on aina osa valhetta, joka luo draamaa. Juoruja. Kun taas kirjailijuudessa tarinoiden värittäminen on osa draaman kaarta ja hieno taito. Oikeassa elämässä se voi olla hajottamista ja hallitsemista. 

Tein itselleni tulkinnan:

Ydinsieluni: Rohkea suhteissa.

En ole täällä elääkseni yksin.
Kasvu tapahtuu ihmissuhteiden kautta.

Oinas tekee minusta:

• Suoran

• Aloitteellisen

• Rehellisen

7. huone tekee minusta:

• Peilisuhteiden oppilaan

• Kumppanuuden kautta kehittyvän

• Ihmisen, joka löytää itsensä toisen kautta

DNA-ydin:
Minä uskallan olla minä myös suhteessa.

Sanoisin että osuvaa. Muistan noin 10 vuotta sitten kun sisälleni ei nähnyt yhtään. Peilasin muihin. Elämä on hiukan hionut arvojani, sekä ulkoista olemustani, että minut on helpompi tuntea. Päästän lähelleni, mutta tunnistan etten aina ymmärrä mitä minulle halutaan painottaa omista vaikeista jutuistani, enkä välttämättä kestä kovin helposti palautetta vaikeissa asioissa. Näen toisinaan eri tavalla kuin muut. 

Sisäinen maailma: Herkkä analysoiva parantaja.

Ulospäin vahva.
Sisältä erittäin herkkä.

Neitsyt tekee Kuusta:

• Tarkkanäköisen

• Palvelevan

• Kehittävän

12. huone tekee siitä:

• Alitajuisen

• Intuitiivisen

• Henkisesti syvän

DNA-ydin:
Tarvitsen yksinäisyyttä ja hiljaisuutta voidakseni olla vahva.

Hassua, olen pitänyt itseäni koko ajan ekstroverttinä, mutta en taidakaan olla. Se on minun häsläävä adhd piirteeni, joka turvautuu ihmisiin. Ekstroverttiys on jollain tavalla pelkoa jätetyksi tulemisesta. Ole mahdollisimman paljon ihmisten kanssa että siellä on aina joku joka ei hylkää. Se tulee kyllä lapsuudestani. Ehkä voisin tätä harjoitella. 

Nautin olla yksin mutta en kestäisi olla viikkoa itsekseni. Minulla on kova tarve olla olemassa. Joskus mietin miten yksinäiseltä tuntuu, kun menettää niin paljon läheisiä ja silti täytyy pärjätä ulkomaailmassa. Vaikka oma elämä kuormittaa paljon. 

Rakkauden kieli: Vapaus ja aitous.

En rakasta omistavasti.
Rakastan yksilöllisesti.

Vesimies tekee Venuksesta:

• Epätavanomaisen

• Henkisesti suuntautuneen

• Ystävyyspohjaisen

5. huone lisää:

• Luovuutta

• Leikkisyyttä

• Romantiikan kipinää

DNA-ydin:
Rakkaus tarvitsee tilaa hengittää.

Nuorena juoksin karkuun kaikkia liian omistavia suhteita. Meillä on epätavanomainen suhde ja se on tehnyt minusta onnellisen. Tänä vuonna meillä tulee jo 22 vuotta yhdessäoloa. Jos en saa olla vapaa suhteessa ja jos puolisoni itsetunto olisi liian heikko, mustasukkaisuuteen taipuva, silloin menisin lukkoon ja juoksisin pakoon. Hänellä on onneksi vahva itsetunto. Ja saan olla juuri se joka olen. 

Identiteetti: Tasapainottaja.

Minussa on:

• Vahva oikeudentunto

• Diplomatiaa

• Kyky nähdä molemmat puolet

Mutta myös:

• Pelko konfliktista

• Tarve olla hyväksytty

Saturnus tuo kypsyyden.
Mars tuo toiminnan.

DNA-ydin:
Opin toimimaan reilusti – en miellyttämään.

Pelko konfliktista on kartassani mutta myös todellisuudessa. Eläisin mielummin ilman riitoja. 

Arvo ja raha: Transformaatio.

Omanarvontunto on ollut elämäni syvä teema.

Skorpioni tekee tästä:

• Intensiivisen

• Muuttuvan

• Syvästi psykologisen

2. huone tekee siitä:

• Rahaan liittyvän

• Turvaan liittyvän

• Arvokysymyksen

DNA-ydin:
Minun arvoni ei katoa kriiseissä.

Elämäni on jatkuvassa murroksessa ja varsinkin rahan suhteen. Työttömyyttä, pienyrittäjyyttä jossa raha keikkuu hyvin pohjalta joskus suurempaan. Iso laina, sähkökriisi, lasten huolet ja menot ja pärjääminen, oma sairaus. Läheisten kuolema, rajan vedot ym. Aika paljon kannettavaa yhdelle pienelle sydämelle. Jatkuvasti pitää olla valpas, joka on heikko alueeni. Minua ei pelota kuolema, mutta talouden menetys pelottaa. 

 Syvä voiman takaisinotto.

Olen oppinut:

• Että arvo ei tule toisen hyväksynnästä

• Että riippuvuudet täytyy purkaa

• Että todellinen turva on sisäinen

Tämä on totta ja olen sen oppinut, mutta muistini takia joudun joskus oppia kaiken uudestaan. Elämänpyörässä pyöriminen nykyaikana on kyllä vaikeaa. Jatkuvasti joku kriisi vie muistini. Menetin muistini ensimmäisen kerran vuonna 2015 ja siitä asti se on ollut hapuilua. 

Mieli: Filosofinen mystikko.

Minulla on:

• Hengellinen ajattelu

• Tarve ymmärtää suurempaa kuvaa

• Intuitiivinen tapa nähdä totuus

DNA-ydin:
Totuus ei ole minulle pelkkää faktaa – se on kokemus.

Kyllä. Totuutta tarvitaan, sillä maailma on täynnä uskomuksia ja mielipiteitä. Asioiden erottelua oikeasta yhteydestä ja muovaavaa todellisuutta. Oma kokemus voi toisinaan sekoittaa totuuden. Mutta olen sitä mieltä että on olemassa neutraali totuus ja erilaisia katsantokantoja, jotka ovat kaikki oikeita - kokijalle. Mutta jos 5 eri persoonaa katsoo totuutta eri lähtökohdista, voi syntyä arvoristiriitaa, mielipideväittelyitä ja pahaa mieltä. Egot kolisee. Jos taas sydän on auki ja kaikki haluavat tuoda oman näkemyksen vailla riitaa - syntyy totuudesta vahvempi ja oikeanlaisempi kokonaisuus. 

Subjektiivinen vs. objektiivinen

Elämänsuunta: Sydämestä näkyvä.

Sinun ei ole tarkoitus:

• Rakentaa kylmää uraa

• Elää pelkästään suorittamalla

Sinun on tarkoitus:

• Rakentaa turvaa

• Johtaa empaattisesti

• Yhdistää työ ja sydän

DNA-ydin:
Minun näkyvyyteni on hoivaavaa, ei kovaa.

En halua riidella, vaan elää rauhassa. Inhoan painostavaa jyrkkää uraelämää. Sellaista jossa tehdään päätös joka on voimakas ja jätetään muut hoitamaan asia niinkuin käsketään. Ihmiset riitelevät ja palavat loppuun ja kuormittuvat. Se on tuhoavaa auktoriteettia nykyihmiselle. On erittäin hienoa, että on kasvua, mutta joskus kasvu hoidetaan väärin. Ei rakenneta vahvaa ja tervettä pohjaa, vaan mennään täysillä eteenpäin, pinnat kireenä ja sitten selvitään hengissä. 

Minun astrologinen DNA:

 Rohkea mutta herkkä
 Reilu mutta itsenäisyyttä kaipaava
 Syvä mutta käytännöllinen
 Sydämellinen mutta rajat tarvitseva

Sielun teema:
Arvo. Rajat. Rakkaus ilman itsensä menettämistä.

Nämä kaikki löytyvät minun astrologisesta tulkinnasta, josta toki löytyy paljon muutakin. Esimerkiksi se, että minun tehtävä tässä elämässä on oppia perheestä. Ja onhan se sillain jännä, että juuri perheessä on suurimmat opit. Kiusaamiset, sairaudet, adhd:t ja oppimisvaikeudet. Oma terveys. 

Astrologiasta saa paljon apua ja joskus on oikeastaan ihan hyvä saada hiukan infoa itsestä. Jos niitä ei tunnista, se ei tarkoita ettei niitä olisi pinnan alla. Kokemuksesta voin sanoa, että kun kasvaa maailmassa joka on kylmä ja kova - kovuudella vain pärjää ja oletkin itse todella herkkä, silloin tulkinnat voivatkin avata aivan uuden ulottuvuuden. Herkkänä sitä helposti peilaa itseään muihin ja luulee, että se maailma johon syntyy on ainoa oikea. Ehei. se on subjektiivinen kokemus maailmasta. Sitten alkaa itsensä työstäminen ja kasvu ja löytääkin jotain upeaa. Henkinen ego tosin saattaa ottaa askeleita, mutta sitäkin voi työstää. 

Maiju

Rohkeus

Mitä mielestäsi rohkeus on? 

Minun mielestäni se on itsensä ylittämistä. Kun jokin asia estää itseä tekemästä asioita, rohkeus astuu esiin. Rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan pelon kohtaamista. 

Minun on aika ottaa hiukan rohkeutta esiin. Sillä olen mennyt hiukan lukkoon ja antanut ulkoisten odotusten ja oletusten muokata ajatuksiani. 

Kohdallani rohkeuden esiin ottaminen menee vähän niin, että aloitan puhumisen jostain asiasta, mutta en tee tai mene asian kanssa eteenpäin vaan siirrän sitä. Alan epäillä omia kykyjäni ja mahdollisuuksiani ja alan uskoa, ettei minulla ole kykyjä. Uskon myös uskomuksiin menneisyydestä. Mikä ei ole aina hyvä asia. Kun uskallan toimia, kurkkuun tulee pala, kädet tärisee, jalat on vetelät. Se on melko rohkeaa ylittää kehon tuntemukset. 

Nyt on aika kuitenkin ottaa askel rohkeudessa. Samalla kun otan askeleen, minun on myös muistutettava itseäni missä asioissa olen ollut aiemmin rohkea. Minun luonteeni on aika ajoin sekava. Muuttuvassa maailmassa on osattava löytää itsestään uusia piirteitä. Unohdan myös asioita nykyään nopeammin kuin ennen. En kykene muistaa mitä olen esimerkiksi kirjoittanut tässä blogissa. Silti minä haluan kirjoittaa. 

Kun puhun rehellisesti omista sisäisistä tunteistani, koen samalla häpeää - oletan jonkun ulkopuolisen tuomitsevan minut. Mikä pitää silloin minut uhrina. Miksi olen päättänyt olla näin rehellinen, on oikeastaan ehtoni olla olemassa tässä maailmassa. 

Kun olen tutustunut ihmisiin tässä omassa työssäni, oikeastaan suurimmaksi osaksi naisiin, me käymme hyvin samankaltaisia tunteita läpi. Meillä on vaan erilaiset motiivit. On naisia jotka vetävät ylleen muurin, he eivät näytä heikkouksiaan, se ei silti tarkoita ettei niitä siellä alla olisi. Me ihmiset kuitenkaan emme ole samanlaisia ja siksi joskus kommunikointi voi osua yhteen toisten kanssa ja joskus taas ei. Silloin kun ei ole läsnä, silloin kommunikointi on vaikeaa. 

En kuitenkaan meinaa hyväksyä sitä, että kerron muista ihmisistä. Tiedän että näen muista heidän pinnan. Ihmiset antavat tutustua itseensä, mutta olen oppinut että itsestä näytetään eri versioita eri ihmisten kanssa. Minulle usein näytetään yleensä se pehmeä versio keskusteluissa. Se johtuu aikalailla omasta pehmeästä olemuksestani. Se ei silti ole tae, vaan saan osani kyllä niistä kovista tyypeistäkin ja usein kovat ihmiset saavat minut vaihtamaan suuntaa. En enää hyväksy heitä osaksi elämääni. 

Minulle rohkeus useimmiten tarkoittaa kommunikoimista. Olen entinen sosiaalinen jännittäjä ja tämä on myös siksi tärkeä itselleni kirjoittaa, etten kadota kykyäni kohdata asioita tai unohda mistä olen lähtenyt. Kun tällainen herkkyys aktivoituu, joka aiheuttaa jännityksiä - korostuu silloin voimakkaasti muiden tapa puhua minulle. Minä kuulen äänenpainosta ja näen energiasta, kun jonkun käytös muuttuu tai hän salaa jotain. Se on oman itseni kannalta haastava ympäristö, sillä intuitioni joutuu koville. Nyt huomaan, että elämässäni on aktivoitunut tällainen jakso. Minun täytyy olla tarkkana etten kohdista vanhoista tottumuksistani näitä itseeni. Sillä minun ei tarvitse välittää siitä mitä muut ajattelevat, mutta se on silti oman itseni takia elinehto sopeutua ympäristöön. 

Aloitin nuo adhd testit joista olen puhunut ja alan ymmärtämään enemmän itseäni ja olen iloinen, että siitä on kirjoitettu niin paljon kirjoja. Ymmärrän, että siksi ihmiset turhautuvat minuun ja suuttuvat, sillä en ymmärrä mitä he haluavat tai en ole aina kartalla siitä mitä pitäisi tehdä. Sen takia pitää tuntea omat rajat. Ja kun olen auktoriteetti- ympäristössä, minä aloitan alisuorittamisen. Jos saan olla ikäänkuin vapaa - kukoistan. Tarvitsen kuitenkin muita ihmisiä siihen, että he huomioivat tai näkevät minut, muuten sammun. Ja oma kokemukseni on ollut omalta alaltani, että aina kun joku auktoriteetti nousee esiin - se savustaa minut liikkeelle. Olen nähtävästi kirjoitamisessa menossa kohti sulkeutumisen vaihetta, sillä on alkanut ahdistaa tekstin tuottaminen. Tiedän kuitenkin sen olevan vaihe. Samalla tiedän, että se voi loppua kuin seinään yhtäkkiä. 

Ihan vain jos päätän niin, se voi muuttua lopulliseksi päätökseksi. Tunnemaailmani voi olla niin kova. Silti huomaan tekstieni kasvavan, joka on melkein kuin tuo hyperfocus. Hyperfocusta seuraa yleensä kohdallani pitkä tauko. Yritän kirjoittamisen avulla pysyä elämäni hallinnassa niin, että tuotan tasaisesti tekstiä. Katsotaan kuinka kauan. Katkaisin yhden siteen jota oli kestänyt vuosia. Olen oppinut itsestäni ehdottomuuden. Jos päätän jotain, se on ehdoton päätös, enkä sitä enää kykene perua. Siksi olen ehdoton siitä miten esimerkiksi minua kohdellaan. Jos kohdellaan huonosti - poistun. Se on vaatinut rohkeutta. Eikä ole mitenkään helppoa koskaan. 

Maiju

Sydän, sielu, ego ja järki

 

Tiedättekö mikä on vaikeaa? Muutos ja sen läpi kulkeminen. Sillä jokaikinen muutos minkä tekee elämässään, joutuu aina kulkea ne askeleet läpi, jonka muutos tuo mukanaan. 

Elämä on jatkuvaa muutosta. 

Viime syksynä tunsin kuin olisin mennyt sellaiseen pimeään koteloon, enkä nähnyt siellä valoa. 

Tiedän, ettei tuo pimeä ollut mikään negatiivinen kuolemaan johtava polku, mutta se ei ollut myöskään mikään mukava tunne. Kävin melko monta vaikeaa tilannetta läpi viime syksynä, samalla mietin kuinka siitä huolimatta maailmassa pitää pysyä mukana. 

Minun sydän on jäänyt johonkin sinne matkalle. Yritän antaa sydämelle aikaa, mutta egoni meinaa ottaa ohjat. 

Olen aina halunnut tehdä asioita sydän auki ja rakkaudella muille. Mutta nyt mietin, etten saa tankattua enää itse - jotta jaksaisin tehdä muille. Koen outoa välitilaa, missä asiat eivät liiku. Enkä vieläkään pääse elämässä siihen mihin haluaisin. 

Tämä ruikutus kestää aina hetken, kunnes lähden vauhdilla lentoon. Tämä taitaa olla juurikin sitä adhd:n piirrettä. Ratkaisin tilanteen niin, että aloin kutoa villapaitaa. Olen saanut hihat valmiiksi. En tiedä iloitsenko siitä vain työnnänkö vain energiaa tähän tekemiseen. Minulle käsityöt ja luovuus on yksi onnellisuuten elinehto. Hauskuus, nauraminen ja yhteys muihin myös. Nyt koen, että olen kadottanut yhteyden. Se on kadonnut sen myötä, kun kadotin yhteyden itseeni. 

Elämässä tärkeintä on olla tosi siinä, kuka todella on - ja elää siitä käsin. 

Kun elää näiden aivojen kanssa, jotka aika ajoin laskevat lujaa alamäkeä ja nousevat toisinaan vaikeasti ylös, on tärkeää muistaa, että se on normaalia. Sillä mikä on normaalia tässä maailmankaikkeudessa? 

Kun mietin omaa kasvatusta, minua ei kasvatettu sanan merkityksessä. Minä kasvoin mukana. Mutta maailma kasvatti minut. Opin kasvattamaan itseni maailmaan, jossa muut sanelevat kuka olen. Kun minulle jatkuvasti naljailtiin joistain piirteistäni, minulle ärähdeltiin, naurettiin ja vouhkattiin -opin itsestäni, etten ole kelpaava. Minun tulee puhua niin, ettei kukaan reagoi. Se on piirre, jonka voisin palauttaa takaisin. Mutta nyt kun pitää kasvaa itsekseni, minä olenkin se joka reagoi ja ärähtelee, enkä pidä omista tuntemuksistani. On kivempaa olla tasainen. 

Kysyin tekoälyltä mikä on sielun ja sydämen tarkoitus tässä elämässä? 

Sain tällaisen vastauksen, jotka kirjoitin omin sanoin: 

Sielulle ei merkitse onnistuminen, status tai suoritus - vaan:

• kasvu
• kokeminen
• merkityksellisyys
• rakkauden laajeneminen
• tietoisuuden avautuminen

Sielu kysyy elämässä aina 

"tulinko enemmän omaksi itsekseni?"

Sielu ei kysy 

• Olinko tehokas
• olinko hyväksytty
• teinkö oikein

Vaan olinko tosi itselleni? 

Sydämelle tärkeintä on yhteys

• Yhteys itseen
• yhteys toisiin
• yhteys elämään
• yhteys merkitykseen

Sydän ei tarvitse täydellisyyttä,

vaan:

• Aitoutta
• läsnäoloa
• lämpöä
• rehellisyyttä

Sydämelle tärkein kokemus elämässä on: 

"Olin tärkeä ja sain rakastaa"

Nämä yhdessä "Totuus ja rakkaus yhtä aikaa"

Totuus ilman rakkautta = kovuus

Rakkaus ilman totuutta = itsensä hylkääminen

Yhdessä ne ovat elämän tarkoitus kokemuksena

Elämän lopussa ihmiset eivät kaipaa: 

• lisää rahaa
• lisää saavutuksia
• lisää suoritamista

Vaan:

• Olisinpa uskaltanut olla enemmän minä
• olisinpa rakastanut avoimemmin
• olisinpa elänyt rohkeammin sydämestä
• olisinpa kuunnellut enemmän sisintäni

Sitten kysyin egosta ja järjestä.

Ego haluaa selviytyä, järki haluaa hallita. 

Ego on psykologinen minä. Se ei ole paha - vaan identiteetti, joka rakentuu kokemuksista.

Egon ydintavoitteet ovat:

• turvallisuus
• hyväksyntä
• arvo
• asema
• hallinnan tunne
• erillinen identiteetti

Ego kysyy elämässä usein:

"Olenko turvassa ja olenko riittävä"

Siksi se tavoittelee

• Onnistumista
• tunnustusta
• kuulumista johonkin
• merkitystä roolin kautta
• vertailussa pärjäämistä

Järki ei ole sama kuin ego, vaikka ne usein liittoutuvatkin

Järjen tavoitteena on:

• ymmärtää
• ennakoida
• ratkaista
• optimoida
• järjestää
• selittää

Järki kysyy "mikä toimii ja mikä on loogista?"

Sielu = tarkoitus

Sydän = yhteys

Ego=identiteetti

Järki=toimivuus

Nämä kaikki neljä piirrettä on meissä ihmisissä.

Miksi ego ja järki tuntuvat joskus vastakkaisilta sydämelle? 

"Koska niiden prioriteetti on eri."

• Sydän hyväksyy riskin yhteyden vuoksi. 
• Ego välttää riskin turvan vuoksi
• Sielu haluaa kasvua
• Järki haluaa ennustettavuutta

Terve vs. epätasapainoinen:

Terve ego:

• rajat
• itsesuojelu
• terve ylpeys
• identiteetti
• kyky sanoa ei

Epätasapainoinen ego

• vertailu
• riittämättömyys
• status
• kontrolli
• ulkoinen arvo

Terve järki:

• selkeys
• päätöksenteko
• realismi
• rakenne

Epätasapainoinen järki

• yliajattelu
• analyysilukko
• tunteiden ohitus
• kontrollointi

Ihmisen tasapaino

Kypsässä ihmisyydessä

• sydän kertoo suunnan
• sielu kertoo merkityksen
• järki tekee suunnitelman
• ego suojaa ja toteuttaa

Kaikki toimivat yhteen.

Minulla taas sydän on vahva ja sielu hyvin ohjaava, mutta järki ylikuormittuu ja ego väsyy.

Me ihmiset tulemme läpi elämämme käymään näitä piirteitä läpi. Toisinaan jotkut piirteet ovat vahvempia kuin toiset. Toisilla järki on enemmän hallinnassa kuin sydän. 

Työelämä ja perhe on minun kohdallani kasvun kenttä. 

Nyt sieluni haluaa taas kasvua ja se tarkoittaa muutosta. 

Tänään alkaa tuo tulihevosen vuosi, saa nähdä mitä se meidän kenenkin kohdalla tarkoittaa. 

Maiju

Muutoksen aika

Ensi viikolla alkaa tulihevosen vuosi. Oletko kuullut tästä vauhdikkaasta energiasta josta puhutaan. Jos koet olosi laimeaksi, ehkä väsyneeksi tai negatiiviseksi - ajatele näiden tunteiden olevan vanhaa alitajunnan kerrostumaa joka nousee nyt pintaan, jotta päästät irti. Anna mennä, puhalla ne pois - et tarvitse niitä enää. Kun tulihevonen tulee, ollaan valmiina lähtemään liikkeelle. 

Olen puhdistanut omaa alitajuntaani. Tällä hetkellä alitajuntani pintauttaa vanhoja pelkoja, kateutta, miksi minä -tunteita. En kuitenkaan osaa ja yksinäisyyden teemoja. Olin jossain vaiheessa niin yksin, että ihan oikeasti sattui. Sieluun asti. 

En ole nyt yksin, enkä tunne yksinäisyyttä, mutta tuo energia on noussut kummittelemaan. 

Olen yhdistänyt turvallisuuden tunteen sosiaalisuuteen. Kun jäin yksin, vailla minkäänlaista tukea - hajosin. Minä vain itkin. Eilen sain kohdattavaksi tunteen, mille en voi mitään. En ollut nuorena tietoinen omista haasteista niin, että olisin kokenut mahdollisuutta mennä niistä yli, joten kätkin ne alitajuntaani ja annoin niiden vaikuttaa omaan itsetuntooni. 

Nyt voin auttaa nuoria. Kertoa miten kannattaa toimia, jotta he eivät istuisi yli neljäkymppisenä rutisemassa huonoa onneaan. 

Minua ei nähty, millään tavalla. Se on jättänyt haavan, jota yritän paikata. Siksi yritän nähdä jokaisen nuoren, joka täytyy nähdä. Parannan, korjaan, tuen ja autan. Se on ihanaa. Mutta se ei ole minun velvollisuuteni. Velvollisuuteni on vain ja ainoastaan auttaa lapsiani ja tällä hetkellä vain yhtä heistä, joka on alaikäinen. Aikuisten lasteni tulee jo kantaa oma vastuunsa. Se on elämän luonne. 

Minun on aika jollain tavalla mennä eteenpäin. En halua kovettaa itseäni, mutta minun on kasvettava joissain asioissani niin, etten enää palaa niihin. Siihen annan elämälle luvan auttaa. Kiitos. 

Maiju

Olen materialisti

 Olen aina kirjoittaessa halunnut välittää toivoa ja välittää uskoa itseensä. Joskus tulee mietittyä - miten epäonnistunutta minulta. Taas. 

Mutta sitä elämä tuntuisi jatkuvasti olevan. Joku valtavan suuri ylämäki ja sitten lasketaan lujaa alas. Kun on mäen alhaalla tulee mietittyä, jaksanko enää kiivetä ylös. 

Minä en usko, että olisin onnellinen jos olisin saanut kaiken todella helpolla, mutta nyt, jos saisin edes jotain helpolla olisi ihan kivaa. Olen sellaisessa risteyskohdassa elämässäni. Olen ikäänkuin lopahtanut omassa työssäni, mutta samaan aikaan tunnistan sen johtuvan mahdollisista haasteista aivoissani, eli mahdollisesta adhd:sta josta tiedän että se kuormittaa juuri nyt lujaa. Samalla pohdin, että haluan vihdoin mennä sinne, mihin sielu on kutsunut jo vuosia, mutta seinät olivat edessä. Siksi usko itseeni on vaikeaa. 

Tunnistan adhd:sta että siihen kuuluu maskaus, eli sopeutuminen muiden energioihin. Kun sain kotikasvatuksessa sen, ettei kasvatettu, vaan tunnistin miten saan olla - se aina aktivoituu silloin kun on vaikeaa. Menen ikäänkuin pyörälle päästäni. Ja kun yritän selvittää päätäni, en oikein kestä muiden negatiivisia reaktioita, heidän hermostumisia tai selän takana keskusteluja. Ne alkavat syödä voimiani. 

Olen onnekas siinä mielessä, että vaikutuskentässäni on suurin osa lempeitä ihmisiä. Olen selkeästi uudistumassa, eli muuttamassa omaa itseäni ja omaa elämääni. Mutta tämä vaihe, jossa olen pysähdyksissä ahdistaa. En ole oikeasti pysähdyksissä, mutta mieleni uskottelee niin. 

Aloin kutoa villapaitaa, en ole koskaan sellaista tehnyt, enkä tiedä miten tehdään kirjoneuletta. Kuitenkin minulla on jo 2 hihaa kirjoneulottuna melkein valmiina. Vähättelen itseäni. Olen aivan varma, että joku nauraa minulle tästä. Mutta se on se opittu sisäinen ääni, joka tulee aina vaikeissa hetkissä esiin. 

Aloin kirjoittaa kirjaa. Olen päässyt sen kanssa niin paljon eteenpäin, että olen hämilläni. Tutustun historiaan ja tutustun samalla muuhunkin historiaan kuin vain omaani. Siitä huolimatta näen vain seiniä. En usko, että läpäisen tämän. Vaikka nyt minä en tee tätä yksin, vaan saan paljon apua. Mikä on valtavan hienoa. 

En haluaisi, että se huono itsetunto jonka ylitin ja jonka voitin aikoja sitten - palaisi takaisin. Tällä hetkellä tarvitsisin ihmeen, joka sanoisi minulle pärjääväni. 

Viime vuosi oli melkoinen. Se oli synkkä, vaikka joku muu sanoisi minulle ettei se hänen mielestään ollut minun kohdallani. Se kuitenkin oli. Se laittoi minut koteloon. Alan selkeästi tulla kotelosta ulos, mutta tämä vaihe tuntuu vaikealta, sillä reagoin nyt vahvasti muiden energioihin. 

Mutta hauskaa oli että kohtasin tunnetun kirologin, en niinkään käynyt ennustuksessa vaan ihan vain juttelin hänen kanssaan työelämästä ym. Hän katsoi kättäni ja tokaisi: Sinä olet materialisti. Hah. Niin olen. Otin tuon vastaan. Välittämättä, että se ei tunnu kaikista kivalta. 

Materialisti on minun maailmassani negatiivinen ilmiö. Siitä on luotu painajaismainen tapa, että jos ostan tavaraa olen huono. Maailma kaatuu ja kärsii. Mutta talous kaatuu myös, kun ihmiset eivät enää osta tavaraa. Kun talous kaatuu, se vaikuttaa hiljalleen meihin kaikkiin. Ihmiset panttaavat rahojaan, ja se näkyy siinä, että työpaikat vähenee. Mutta ai että, miten maailma rakastaa tuomitsemista ja huutamista kaikesta. 

 Mutta. Minä olen. Materialisti. Rakastan kaikkea kaunista. En rakasta merkkejä, mutta rakastan tunnetta jonka tavara tuo. Koska olen kierrättäjä perheessä kasvanut, voin tulla onnelliseksi halvasta tavarasta. Juuri siitä josta puhutaan, että se tuhoaa maapallon. Eli tulen onnelliseksi siitä, mistä muut tulevat vihaiseksi. Hah. 

Alan nyt tulla enemmän esiin omien ajatusteni kanssa. Jotka eivät toisista tunnu miltään, mutta toiset; oi että se järkytyksen määrä. Mutta. Olen myös oppinut karsimaan tavaraa. En heitä sitä roskiin. Vaan löydän sille uuden kodin. On olemassa myös järkevää materialismia. 

Maiju

Minä itse ja AI

 Olen sparraillut tekoälyn kanssa jo vuoden ja pyysin luomaan kuvauksen minusta, johon lisätään ripaus taikuutta ja nämä eläimet. Hämmästyttävää. Se on aivan näköiseni. 

Jos eläisin valon maailmassa, olisin jonkinlainen metsän henki. Rakastan metsää, luontoa ja sen eläimiä. Samoin kuin rakastan merta. Koen, että me ihmiset luulemme pyörittävämme maailmaa, mutta kyllä se on luonto joka tämän tekee. Jos me tuhoamme luontoa liikaa, maailman keuhkot eivät kanna. 

Maailma tuhoaisi meidät. Tiedän myös, että tekoäly käyttää vettä hyväkseen. Tekoäly kuitenkin tulee jäädäkseen. Ja sekin voi lopulta meidät tuhota. 

Mikä tahansa mitä teemme voi näin tehdä, mutta emme voi elää elämäämme pelossa. Lietsota ja kiukutella ja huutaa. Rauhaa ei koskaan rakenneta hyökkäämällä. Rauha syntyy hyväksymällä se joka on. Historia tuntuisi kiertävän kehää ja me kuljemme siinä kehässä mukana. Voimme valita itse asenteemme, miten siinä kehässä kuljemme. 

Miksi sitten tekoälyllä tehty kuva? On ihanaa vaipua sen avulla mielikuvitusmaailmaan. Mielikuvitus on se, jonka avulla saan kirjoituksia heräämään. Mutta viime aikoina mielikuvitus on loistanut poissaolollaan.  En näe tekoälyä ja uusia asioita negatiivisena ilmiönä. Näen, että oikein käytettynä me ohjaamme niillä uusia asioita maailmaan. Lataan tähän pari kuvaa joita se loi minulle kuvauksieni avulla: 

Minusta ei koskaan oteta kuvia, koska olen lähes aina kameran takana itse. Tähän latasin selfien ja pyysin raffia taustaa. Käytin sen lightroomin kautta ja tein omat säätöni. 

Tämä viimeisin kuva on kuin suoraan nuoruudestani. Siksi se on pysäyttävä ja koskettava. Sain aina kuulla "olet niin kiltti, olet niin herkkä." Mutta juuri kiltteys ja herkkyys suojeli minua. Ja nyt aikuisena kirjoitan ne auki. 

Nämä ovat jotenkin todella huikeita kuvia. 

Vaikka ovatkin AI Kuvia. Tunnistan itseni näistä hyvin. 

Äsken eteeni tuli koulu, joka tuntui ihanalta. Mutta viime aikoina ovien oltua suljettuina niin kauan, niin haen ensin sen adhd dignoosin, jos onnistuisin sen jälkeen etenemään. Ei se ole mikään tae, tiedän. Mutta katsotaan. 

Maiju

Olen aina pienentänyt itseäni muiden takia, en vain ole ymmärtänyt sitä

 

Hei lukijat, 

En ole teille kertonut tätä (ehkä), sillä olen nykyään unohtelevaa sorttia. Te pieni määrä lukijoita, saitte minut kirjoittamaan viime vuonna 100 tekstiä. Kirjoittaja tarvitsee aina lukijoita, edes sen pienen määrän. Vaikka en tiedä, oletteko te kiinnostuneita kirjoituksistani tai mikä teidän ajatuksenne on, se sai minut silti kirjoittamaan. Kiitos teille siis. 

Olen päässyt elämässäni melkoisen pumpulimaiseen vaiheeseen, vaikka maailma ei sitä ole. Ja mitä se pumpuli sitten tarkoittaa, on oma mieleni. Mieli on kaikkein raadollisin asia tässä maailmassa, sillä se sallii asioiden tulla mieleen. Mutta kovin työ onkin saada ne asiat sieltä ulos. Ns. puhdistettua. 

Lähes koko elämäni olen puhdistellut menneisyyden kipuja pois mielestäni ja viime vuonna pääsin pisteeseen, jossa jouduin ihan deletoimaan asioita pois jotta pääsen eteenpäin. 

Maailma on raaka ja itseään täytyy suojella siltä. Näen sellaisen mielikuvan:

Olipa kerran pieni tyttö, joka tanssii kukkapellolla kauniissa kesämekossa onnellisena, hänen ystävinään on susi, kettu ja karhu. Paikalle juoksee jänis, joka leikkii ketun kanssa. Kaikki ovat yhtä isoa perhettä. He leikkivät onnellisena. Kunnes paikalle tulee ihminen ja kamera. Hän taltioi leikin, lataa sen someen ja siitä se alkaa se kommentointi: 

"Pois se lapsi heti paikalla, karhu tulee raatelemaan suden, susi tulee tappamaan ketun ja kettu tulee syömään jäniksen. Karhu lopulta raatelee myös tytön"! Pelottelu ja kauhu!

"no eikat se susi voi kettua enää tappaa kun se on jo raadeltu" Näsäviisaus

"Miksi tuolla tytöllä on noin epäsiisti mekko, hyi. Eikö sen äiti osaa edes pukea sitä" Ulkonäön arvostelu, vanhempien syyllistäminen

"Lapsi on kuin pumpulissa kasvanut, luuleeko se muka että karhu ja kettu voisi olla ystäviä?" Realismi

"Yök miten lapsellista, revitään sen tukasta" Kiusaaminen, koska kateus

"Mitä sä oikein luulet, tuo on AI, ei noin voi tapahtua oikeessa elämässä." Älä usko mitään, epäusko

"Tämä oli vitsiä hei, camoon, kai sä nyt tajuut" huumorin taakse kätkeytyminen

"Kyllä tämä maailma on sitten täynnä herkkiä, kun näin pienestä suuttuu" Perääntyminen, vastuuttomuus

Ja tosiaan, tämä olisi hyvin voinut olla AI:n luoma video myös. 

Voisin jatkaa tätä ikuisuuden. Tämä ei kuitenkaan ole vain somen ongelma vaan tätä tehtiin jo aikana ennen somea, nykyään vaan massiivisemmin. Some tuo tämän ilmiön vain kaikkien näkyville. Siksi tämä aikakausi mitä elämme on todella raadollista. Sotaa käydään kaikkialla. Toiset käyvät sitä oikeasti, toiset käyvät henkisesti ja sitten on kybersodat ynnä muut. Me jokainen joudumme käydä osamme. Mutta miten voisi valita hyvän? Sillä maailma tuntuisi muuttuvan vain hullummaksi. 

Olen nyt käsitellyt kommunikointia niin kauan, saanut kaikki lapseni lähes aikuisiksi ja tehnyt työtäni rakkaudesta, että mietin onko enää annettavaa tässä olomuodossa. 

Minulla oli sellainen ruusuinen kupla kun 15 vuotta sitten aloin asioita käsittelemään ja puhdistelemaan, tutustumaan minuun, että maailmasta tulisi parempi paikka. Löysin kyllä minut, persoonani. Ruusuinen kuva siis, että maailma muuttuu. Mutta se oli keinoni pysyä hengissä, sillä elämäni oli silloin hyvin rankkaa. Se rankka tapahtui mielessäni. Mutta se heijastui kehooni, vahvasti. Eikä sitä olisi voinut tehdä toisin. 

Mutta oikeasti, maailmastani tuli kyllä parempi paikka. Minun maailmastani. Maailma on kuin leikkikenttä, joka tapahtuu mielessäni. En pääse sitä karkuun, en voi kuljettaa sitä koko ajan mukanani, mutta voin suojella itseäni. Vältän siis tietotulvaa ja opettelen erottelemaan itseni muiden tarinasta. 

Eräs läheiseni laittoi someen itsestään videon, jossa hän ei osannut jotain yksinkertaista asiaa ja voi että mikä "riemu" siitä lähti. Kun luin kommentteja, ajattelin etten enää voi ajatella ihmisistä hyvää. En vain voi. Vanhat miehet kommentoivat, miehet alensivat. Naiset haukkuivat. Piiloviestintää. Kun mietin maailmaa, tämä on alhaista. Hän lähti kyllä huumorilla mukaan tähän kommentointiin. Pyysin poistamaan sen videon, mutta hän ei suostunut vaan poisti minut. "Minä en pienennä itseäni noiden muiden takia". Hyvä on. Satoja tuhansia näyttökertoja. Miksi? Koska algoritmi ja maailma rakastaa pahaa. Pahuus ruokkii ihmisen pahaa oloa. Se nauttii siitä kun jollain on huono olla, siihen voi purkaa pahan olonsa. Jos jokainen maailman ihminen muuttaisi itsessään tämän piirteen, että lakkaisi tuon pahan jakamisen, maailmasta tulisi parempi. Mutta ehkä tuo läheiseni tarvitsi tuon kokemuksen. Väitti ettei välitä. Minulla ei ole tuota taitoa, olla välittämättä paskaakaan. Välitän aina. 

Mutta mikä meissä on erona, että hänet kasvatettiin hyväksymisellä, kannustamisella ja kehuilla. Hän saa olla sellainen kuin on. Minä en saanut. Minä pienensin itseni. Minä annoin jokaisen kohtaamani kusipään pienentää minua. Se alkoi jo ihan pienenä, jatkui koulussa ja työelämässä. En koskaan uskonut kykyihini. Kun olemme kasvaneet aikuisiksi, moni mollaaja joiden kanssa vietin aikaa on kuollut tai alkoholisteja. Heillä oli paha olla ja he näkivät tilaisuuden purkaa minuun paha olonsa. Olin helppo kohde heille. Naiset jotka halvensivat ulkonäköäni olivat itseäni vanhempia. He kertoivat olevani lihava, perseeni on levinnyt tai kuinka perseeni ei ole tarpeeksi iso. Miehet taas elämässäni pitivät minua tyhmänä, kun en lue roskalehtiä, joihin lopulta painetaan valheita. Muistan kun kerran pidin erästä miestä hyvänä ystävänäni ja kun kerroin hänelle iloisesti tarinani, hän kääntyi katsomaan minuun, osoitti sormellaan kasvoihinsa ja sanoi: "katso tähän, luuletko että mua vittu kiinnostaa". Tällaisen kommentin jälkeen kunnioitukseni lakkaa. Pidän kyllä hyvät välit, jos on tarve, mutta en tule unohtamaan ja tulen oppimaan että paha suu on paha minulle. Pahan olon siirtäminen muille on valinta, se on täysin sanojan vastuulla. 

Siitä syystä olen opetellut kommunikoimaan. Ja olen opetellut mitä kommunikointi tarkoittaa. 

Kun on kyse ihmisestä, et voi koskaan tietää mikä psykopaatti on elämässäsi. Siksi on intuitio ja intuitiota on hyvä harjoittaa. 

Hyvän takanakin voi olla egoismi. Hän nujertaa sinut vaikka väkisin, sillä hänetkin on nujerrettu.  

Ihmeiden oppikurssissa puhutaan, että jos näet kehon, olet egosi vanki. Arvaa kuinka vaikeaa on opetella kurssia, sillä kokemukseni elämästä on egoistinen. Mutta olen päättänyt käydä kurssin loppuun. Hitaasti kyllä. Kolme vuotta on mennyt ja edelleen vasta 500 sivua luettu. Makustelen hitaasti. Se on kyllä toiminut ja tuonut hyvää elämääni. Ehkä isoin asia on se, että näen kuinka olen pienentänyt itseäni ja teen sitä edelleen, etten saisi sitä viharyöppyä päälleni. Mutta mitä sitten vaikka saisin. Eikö se ole heidän ongelma? Se tuntuu siltä, kuin saisin jonkinlaisen polttorovio'tuomion. Ehkä olen ollut poltettu noita menneessä elämässäni. 

Joten olen oikeastaan aika ylpeä tuosta rohkeasta tyypistä joka antoi ihmisten purkaa pahaa oloaan häneen. 

Olen ylpeä myös itsestäni, että olen tehnyt itseni takia monta asiaa joiden myötä seison itseni takana. 

Ja todella toivon, että sinä lukijani olet sellainen hyvää rakastava tyyppi joka tahtoo hyvää niin itselle kuin maailmallekin. Vaikka on vaikeaa, niin jaksa silti. Ja vaikka kuinka saisimme paskaa päällemme, me kasvamme siitä. Opimme ja lakkaamme jakamasta sitä eteenpäin olemalla kaatamatta sitä muiden päälle, sillä moni jatkaa sitäkin. Ja se on inhimillistä. Mutta siinä vaiheessa kun lakkaat jakamasta muille sitä huonoa mitä olet itse saanut, olet oikeastaan jo melkoisen sankariviitan ansainnut, sen hyvän sankarin viitan. Ei ole helppoa olla hyvä ihminen tässä maailmassa. Tahtoa hyvää muille ja tehdä hyviä tekoja. Olen alkanut uskoa karmaan meidän ihmisten kasvattajana. Pikakarmaan. 

Joskus me luulemme olevamme hyviä, mutta emme vain ymmärrä olevamme ikäänkuin uskomustemme vankeja. En sano että olisin ollut puhdas pulmunen aina, enkä ole kyllä vieläkään. Sillä siinä mentäisi jo hurskauden puolelle ja kiillotettaisi jotain sädekehää. Mielestäni hyvällä ihmisellä on hyvä olla elämässä, sen persoonallisuus mahtuu sellaisena kuin se on tänne luotu, kuitenkin hyväntahtoisena. Yhteisöön kuuluvana jäsenenä. 

Meille kaikille on tilaa. Olen sen kokenut. Mutta ihminen saa sitä mitä hän itse lähettää maailmaan, eikä hän tiedosta sitä ennen kuin ihan todella katsoo peiliin. 

Olen ollut turhan arka jakamaan henkilökohtaisia asioita kovin syvällisesti. Jos kohtaisimme kasvotusten - kertoisin varmaan kaiken itsestäni sinun nukahtaessa jo puolessa välissä, jos näkisin voivani luottaa sinuun. Mutta nyt joudun vain olettaa luottavani, siksi yksityiskohdat jäävät kirjoittamatta. Maailmassa on paljon hyvää tahtovia ihmisiä. Mutta meillä on myös paljon nepsypiirteen omaavia jotka lietsoontuvat mennen mukaan pahantahtoisuuteen. 

Minä taidan olla myös yksi niistä. Olen saanut osani. 

Maiju

Uusi alku - löydän apua mitä ei ennen ollut

Pääsin vihdoin aloittamaan kirjaa, jota olen pohtinut jo kauan. Nyt on vain jäsenneltävä asiat, käytävä läpi faktat ja osattava kirjoittaa lähteet. 

Olen haukannut melkoisen palan, mutta ensimmäistä kertaa koen, että pääsen eteenpäin. 

Minä pystyn tähän, sillä saan niin paljon tietoa käsiteltäväksi ja olen todella innoissani. Yritän kuitenkin pysyä jalat maassa ja toivottavasti punainen lanka muodostuu. 

On jopa outoa, että olen innostunut vuoden 1927 kaupungin arkiston vanhoista pöytäkirjoista. Tavallaan tämä nivoutuu sellaiseen kiinnostavaan asiaan, että olen syvällä sisälläni todella kiinnostunut historiasta, vaikka en koulussa ollut hyvä siinä. Minua kiinnostaa eri asiat kuin muita kiinnostaa. Minua kiinnostaa esimerkiksi miten sanat muuttuvat, miten 1900-luvun alussa v oli w. Kaikki oli kowin wienoa. 

Ehkä kiinnostukseeni kuitenkin vaikutti yläasteen opettaja joka opetti historiaa rennosti meille 90-luvun raggareille, jotka halusivat istua pöydillä tai ikkunalaudoilla. Opettaja teki aiheesta kiinnostavaa. Ehkä se vaikuttaa minuun edelleen. Hän herätti minussa siemenen. Nyt se saa hiukan lehtiä varteensa. 

Olen katsonut Netflixistä Bridgetonia. Koska kyseessä on erittäin hyvin tehty ja luotu sarja, se pitää minut koukussa. Se ei ole lietsova, mutta sopivasti draamaa. Erityisesti pidän pukuloistosta ja huonekaluista. Pidän siitä, minkälaisia huonekaluja ja asuja on valittu, mitä värejä ja harmoniaa sinne on luotu.

 Se yhdistyy samalla omaan rakkauteeni vanhoihin huonekaluihin ja vanhoihin kirjoihin. Koska mahdollisesti oppimisvaikeudet on estänyt minua keskittymästä kirjoihin, olen kerännyt niitä historian takia. Minun vanhin kirjani on vuodelta 1870, se on ruotsinkieilinen raamattu, jossa sivut alkavat hapertua. Isäni suku on Ruotsin puolta, en kyllä tiedä onko juuret ihan Ruotsissa. Harmi vaan että osaan itse juuri ja juuri sanoa Vises igen. 

Seuraava kirja on 1892 vuodelta Otavan kustantama romaani. Olen visuaalinen oppija ja entisajan opetus ei saanut minua innostumaan opiskelusta, keskityin lähinnä ihmissuhteisiin ja tunneälyyn. 

Tämä mitä nyt pääsen vihdoin aloittamaan tuntuu minusta helpottavalta jopa. En voi sanoa olevani super innoissani, sillä se on usein tuonut seinän eteeni. Voin sanoa ehkä olevani vihdoin valmis. 

Minun tarkoitus on olla tällä teoksella sillanrakentaja. Jos vain suinkin pystyn. 

Mielestäni elämässä pitää olla särmää. Yritän olla rento kirjoittaessani, sekä olla olematta liian tiukka itseäni kohtaan, vaikka olenkin tarttunut oman historiani kautta isoon palaan. 

En täysin ymmärrä kaikkea, mutta siksi otan käyttöön sanelukoneen ja lähden tapaamaan ihmisiä. 

Tämä on uusi alku minulle. Ja vihdoin pääsen tämän aloittamaan. 

Kerron matkalla, mitä teen, mutta en voi vielä paljastaa asioita. Kulttuuriin liittyvä kirja kuitenkin tämä on. Toivottavasti se saa kannet. 

Maiju

Jäähyväiset

 Olin eilen muistotilaisuudessa. 

Kun kuuntelin puheita, joita läheisestäni puhuttiin. Pysähdyin. Ymmärsin miten vähän me tiedetään toisistamme, jos emme kysy. Me emme voi tietää toisen elämästä, jos emme ole siellä läsnä. Hämmästelin siellä ollessani, että nämä ihmiset joita paikalla oli - oli minulle tuntemattomia, mutta kohtaaminen tuntui sydämessä. Kyseinen henkilö jonka muistotilaisuudessa olimme, sanoi kerran: Häät ja hautajaiset yhdistää sukuja. 

Yhteys läheisiin voi olla vaikeaa ja raastavaa. Joskus läheisille näytetään itsestään kaikki puolet, mutta ulkopuolisille näytetään vain ne hyvät. Minä en koskaan aiemmin nähnyt tämän juuri olevan rakkautta. Läheisten eteen ei panosteta ja juuri silloin heitä voi satuttaa. Kun on liian myöhäistä, on jo liian myöhäistä. Vaikka se onkin rakkauden yksi muoto, se on silti kipeä muoto. Koen, että rakkauden kertomista ääneen vähätellään, eikä juuri arvosteta. Se tekee meistä myös ehkä jollain tavalla välinpitämättömiä. 

Jos lapsi ei tiedä olevansa rakastettu, vaikka kaikki muut sen näkisi - se ei välttämättä mene lapselle jakeluun. Näin eilen läheiseni perheen rakkauden, samalla ymmärsin, että olen ehkä ollut vajavainen siinä suhteessa, enkä saanut asioita mitä olisin tarvinut. Elämä on ollut melkoista kamppailua suhteessa perheeseen. Tuntuu kuin olisin kantanut valtavaa jätesäkkiä mukanani ja ilon aiheet ovat olleet pieniä välähdyksiä suhteessa huolen aiheisiin. 

Tämä ei ole suoraan vain eiliseen viittaavaa pohdintaa vaan muistotilaisuus saa itsensä palaamaan menneeseen, omiin muistoihin ja omiin kokemuksiin arjesta. Siellä istuessani huomasin itsessäni kasvua. Nyt kun olen haudannut jo erittäin monta läheistä ja oppinut sen myötä itsestäni ja omista selviytymismekanismeistani, ajattelin siinä istuessani että jännää. Kun olen näin paljon tehnyt työtä oman kasvuni eteen, ei tarvitse enää elää reagoimisesta käsin. Eli suuttumisen tunne ei ole enää vahvin piirteeni.  Mutta olen myös turta, enkä jaksa enää välittää yhtä paljon kuin vielä joku vuosi sitten. Sillä jos jatkuvasti hautaat ihmisiä, ei siitä sielu helpolla pääse. Mutta tavallaan sitä ei enää anna energiaansa muille samoin kuin ennen. 

Eräs lause oli ihana, joka siellä sanottiin "jos Jumala on olemassa, siihen ei tarvita välikäsiä". Tästä olen samaa mieltä. Viime vuosi oli elämäni koetinkivi. Se pusersi minusta arvoja esiin, sekä tekoja. Ja tunnistin itsessäni piirteen, jota en ehkä osaa työstää, enkä tiedä onko enää tarviskaan, sillä voimia ei ole. Kun olen ääritilassa omien voimavarojeni kanssa ja joku satuttaa minua, oli hän tuttu, läheinen tai puolituttu - saatan sulkea vain oven, enkä palata enää. Se on yleensä äärikeino itseltäni, kun en enää kykene. Silloin olen myös jo todella loppu. Jos palaisin ja henkilö jolle oven olen sulkenut kohtaisi minut väärästä energiasta, esimerkiksi pienen pienestäkin egoilusta, oli se hänen mielipaha tai syytös, musertuisin. Siitä syystä annan itselleni luvan äärikeinoihin. Olen sulkenut monta ovea. 

Mutta aika parantaa. Aikalisä. Minulle tosin 10 vuotta on lyhyt aika, sen olen huomannut. 

Eilen matkalla tilaisuuteen kuljin pikästä aikaa bussilla. Otin tämän itselleni ihanana hetkenä, vaikkakin juuri bussissa erilaiset häiriöt voivat kuormittaa tällaisessa tilassa. Kuuntelin adhd:ta käsittelevää kirjaa. Äärimmäinen oikeudenmukaisuus on yksi adhd:n piirre. Ja samalla kritiikin vastaanottaminen haaste. Huomaan että toinen adhd osaa kommunikoida juuri oikealla tavalla minulle. Käskyt ylhäältä, vaatimukset tai näpäytykset ovat minun painajainen. Ne ei irtoa aivoistani ja luo minusta pitkävihaisen, josta en tykkää. Siitä syystä olen opetellut sosiaalisia taitoja ja kommunikointikeinoja ja kirjoitan myös niitä tänne. Saatan olla toisinaan todella melankolinen ja toisinaan todella innostuva. Molemmat ääripäät ovat uuvuttavia, mutta yritän kasvaa niistä ja tehdä elämästäni niin tasaisen kuin siitä nyt näillä spekseillä voi tehdä. 

Jos ihmiset olisivat läsnä keskusteluissa, en kokisi ehkä näitä raskaita tunteita, mutta kun kohtaa erilaisia nepsypiirteitä ja ymmärtää että kun piirteet hallitsee, on vaikeaa olla läsnä - muuttuu armollisemmaksi. Mutta sitä tulisi näissä hetkissä juuri kohdistaa itseensä. Kun olen uupunut tai väsynyt - juuri silloin ympäristö reagoi minuun satuttavasti. Olen oppinut, että siksi täytyy ikäänkuin olla armoton itseä kohtaan, koska ympäristöä täytyy opettaa ja kasvattaa ja se juuri on toisinaan todella uuvuttavaa. 

Yhteinen kieli kommunikoinnissa ja sydänten välillä on rakkaus, mutta kun elämme kaaoksen omaisessa maailmassa - rakkaus poljetaan jalkoihin ja järki otetaan esiin. Kun järki saa vallan, se haluaa kertoa missä kaappi seisoo ja luovuus katoaa. Tilalle tulee kontrolli. 

Vaikka kirjoitan erilaisista perheeni haasteista, en silti kuuluisi mihinkään muuhun sukuun kuin tähän. Olen siitä erittäin ylpeä. Ei meillä kaikki hyvin ole, mutta moni asia on tässä ajassa todella hyvin. 

Maiju

Merkityksellisyyden kokemus

 

Aivoissani on kuin hyrrä. Se on alkanut pyöriä kovempaa ja kovempaa ja samalla se asettaa minulle kovia paineita suoriutua. Kannan melkoista painetta niin omasta kuin muiden elämästä jatkuvasti ja kun koen, että tarvisin taukoa - verenpaineeni nousevat pilviin. Eli lepo nostaa minun paineita. 

On vaikeaa tunnistaa miten tunteeni toimivat, mutta minun on kirjoitettava niistä jotta voin tarvittaessa itse niihin palata myöhemmin. Olen ennenkin saanut apua itseltäni, kun mieli on ollut sumuinen. 

Eilinen päivä oli hyvin tiukka töissä. Jokainen kohtaaminen oli jollain tavalla vaativa. 7 asiakasta ja jokaisella oli jokin vaikea juttu. Pöydälle oli ilmestynyt erikoinen lappu, jolla tarkistellaan meidän työtehoa. Joko aikataulu tökki, tai oli jonkinlaista itsestäni riippumatonta haastetta ja mielipahaa ja minä olin se jonka tehtävä oli muuttaa kokemus positiiviseksi. Eilen, päiväni oli pitkä melkein 9 tuntia ja sen lisäksi kotonani oli paljon porukkaa ja haasteita. Lapsellani tuli outoja merkintöjä koulusta, jotka eivät soveltuneet häneen. Minä selvittelin. Illalla kun tulin kotiin, päässäni surisi. 

Heräsin tänään vihaisena. En tunnistanut vihaa, mistä se olisi tullut. Kunnes havahduin - purkaan eilistä. 

Aloin miettiä itseäni ja sitä, että mitä minä koen tarvitsevani että tunnen elämäni merkitykselliseksi? 

Minä tarvitsen työn, jossa koen tulleeni nähdyksi. Työ on minun arjen tavoite. En voisi olla vain kotona tekemättä mitään. Työ tekee minulle rytmin ja tuo rutiinia päiviin. Tylsä työ voisi ehkä saada aivoni automaatiolle, se taitaa olla tuota adhd:n vaikutusta. Työssäni tarvitsen onnistumisen tunteita, ihan vain että tulen nähdyksi ja saan asioita aikaan. 

Oli se työ minkälainen tahansa, ihmisten joiden kanssa toimin täytyy olla työssä merkityksellisiä. Minun merkityksellisyyden kokemus asuu siis ihmissuhteissa. Se, että minä näen toisen ja toinen näkee minut. Me teemme yhteistyössä päätöksiä, ei yksipuolisesti jossain tornissa ja annetaan niitä alaspäin käskytettäville. Vaan yhteistyössä. Maailma on iso ja ihmisiä on paljon. Olen oppimassa omasta itsestäni taas uutta. Tiedostan meneväni autopilotille, jos en tule nähdyksi. Onko joku muu vastuussa siitä että tulen nähdyksi? Ei. Mutta tämä on teema jota on työstettävä. 

Merkityksellisyyden kokemus tulee minulle näkymisestä. Siitä, että me kunnioitetaan toisia. Voisin auttaa kehitystyössä tai lähetystyössä ja pelastaa maailman meriä, mutta voin toimia myös ruohonjuuritasolla olemalla hyvä ihminen. Nykymaailma jotenkin hohkaa isojen linjojen puolesta, mutta myös pieni työ ihmisessä kiinni on merkityksellistä. Isoihin tavoitteisiin voi päästä pienillä askeleilla. Esimerkiksi siinä kuinka monta sydäntä olet tavoittanut ja kuinka montaa ihmistä olet valollasi valaissut. 

Merkityksellisyyden tunne työstäni on kadonnut. Olen liian näkymätön. Siksi minun sydän ei jaksa enää sykkiä. Sille. 

Maiju

Todista itsesi, tule nähdyksi itsellesi

 

Kirjoita itsellesi, Kirjoita itsellesi tarina sinun elämästäsi. Siitä kuinka paljon asioita sinä olet kokenut ja kuinka paljon elämästäsi olet oppinut. Sinun ei tarvitse näyttää tekstiäsi kenellekään, mutta kirjoittaessasi itsellesi tulet kuitenkin todistetuksi sinulle. Näet itsesi. Kun sinä näet itsesi, silloin muutkin pääsevät näkemään sinut. Tietenkin vain jos näin haluat.  

Kärsimys auttaa sielua oppimaan. Mutta kärsimys ei ole mikään elinehto oppimiselle, se nyt vaan tuntuisi täällä pallolla olevan jonkinlainen teema joka ympärillä pyörii. "Kärsi kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat." Not. 

Välinpitämättömyys erottaa meidät toisistamme. 

Kun kohtaan sinut - tulet näkyväksi. Kun kohtaat minut - minä tulen näkyväksi. 

Kirjoita mitä sinä olet oppinut erilaisista elämäsi haasteista, kuka sinä olet ja minkälaista tarinaa kuljetat mukanasi. Mikä sinua inspiroi ja kuka sinua inspiroi. Kannustan. Kannustan ja tsemppaan sinua tarttumaan kynään, tietokoneen näppäimistöön, puhelimeen tai kuviin ja videoihin. Ei sillä ole täysin väliä missä muodossa sen kirjoitat, kunhan teet sen itsesi vuoksi. Näytä kuinka hieno tyyppi voit olla. Näytä itsellesi myös mikä paskiainen olet ollut. Myönnä se. Ja anna itsellesi anteeksi paskamaisuutesi ja paranna tapasi. Aika rajua eikö? Mutta jos olet täysin viaton, etkä tee mitään sellaista mistä tietäisit olevasi paskamainen mieti missä asioissa olisi tarpeen olla paskiainen. 

Kun sanoittaa itseään, omia kipujaan ja omia tahtotilojaan, tulee todistetuksi itselleen. Usein erilaiset häpeät ynnä muut tulee kätkettyä alitajuntaan ja ne kummittelevat siellä piilossa heijastuen muihin ihmisiiin. Vasta kun otamme oman voimamme esiin, alitajuntamme lähtee puhdistumaan. 

Olen opetellut kehonkieltä, anatomiaa, hermostoa, kommunikointia, kirjoittamista, valokuvaamista, videointia ja vielä mitä tässä vuosien aikana. Olen opetellut myös tunnistamaan lasteni tunnetiloja, opetellut antamaan tilaa ja antaa heidän kasvaa ja mitä vielä. Olen opetellut tuntemaan minut suhteessa muuhun maailmaan. Kirjoittaminen on yksi tärkein välineeni siihen. Jos en olisi lähtenyt kirjoittamaan tai työstämään itseäni eli reflektoimaan, en varmasti olisi näinkään rohkea mitä nyt olen. En ole anatomian ammattilainen, mutta tunnistan kehoista paljon. Kehonkieli on myös oiva kertomaan. Sitä voi opetella. 

Olin arka lapsi. Imin kuin pesusieni vahvempien mielipiteitä itseeni ja pienensin niillä itseäni, nyt maailmani on muuttunut. Pääsin vihdoin adhd testeihin ja nyt kun itseäni reflektoin suhteessa adhd oireisiin, tunnistan häsläyksen. Keskittymisen puute aiheuttaa sumuisuutta ja se on päiväkohtaista. Välillä ihan arjen rutiineista selviytyminen on todella kova tsemppaus. Jos pöydällä on kasa tavaroita jotka pitää laittaa omille paikoilleen, minulla voi mennä siihen tunti. Siinä ajassa mieheni olisi pessyt koko kodin, kun minä seison vielä kynä kädessä ja mietin mitä kirjoittaisin. Eilen töissä tein niin paljon outoja juttuja, mitä en ole aikoihin tehnyt, mutta nyt kun sallin itseni nähdä itseni sen piirteen kautta - huomaan tehneeni todella paljon työtä itseni eteen etten häsläisi. 

Tunnistan häpeän, joka tulee häsläyksestä. Opettelin meditoimaan, luovimaan, maskaamaan eri tilanteissa. Opin taitavaksi elämän näyttelijäksi. Mutta nyt opettelen jotain uutta. Kun joku ei näe minua, laitan oven kiinni ja suojaudun. 

Maiju