Kirjoita, uskalla kirjoittaa

Kirjoittaminen vaatii rohkeutta

Olen poiminut näitä tekstejä luonnoksistani vuodelta 2021. Tämä kuuluu niihin myös, en ole muokannut sitä, joten aika ei täsmää tähän hetkeen vaan vuoteen 2021, jolloin aloitin tämän blogin. Vai oliko se 2020..  En muista. Tämän kirjoituksen voisi tiivistää ja ottaa lauseita ja turhukkeita pois, mutta jätän sen itseni takia. 

Olen kirjoittanut pöytälaatikkooni elämänkerran ja romaanin. Sekä paljon muuta. Elämänkerran kirjoittaminen oli pelottavaa, sillä omiin tunteisiin katsominen hiukan kirvelee, niin silmiä kuin mieltä. Kirjoitin tästä terapia kirjoittaminen-postauksessa. Joka löytyy ihan alusta, kun jaksaa skrollata. 

Minut on kasvatettu ylpeyteen, ei niinkään rajoihin tai tapoihin. Ylpeys on estänyt tuomasta itseäni esiin. Elämänkertaa oli raskasta kirjoittaa, sillä kyseessä oli minun elämäni ja minun tunteeni. Omat sukujuureni. Vaikka kuinka teksti vaikuttaisi kevyeltä toisen mielestä, omat tunteet voivat silti olla raskaat tekstin takana. Siksi se pysyy siellä pöytälaatikossa. Siinä on siis paljon raskasta asioiden toistoa, plaa, plaa, plaa. Mutta, ilman sen kirjoittamista en olisi löytänyt aarteita alitajunnastani. 

Mielestäni elämäntarinat ovat hienoja, varsinkin tavat miten ihmiset ovat kohdanneet elämän. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa ollut, että ihmiset jakavat elämäänsä kanssani. Aivan hämmästyttävän kiehtovia tarinoita. Aivan hämmentävän kiehtovia ihmisiä. Varsinkin ne, jotka ovat nöyriä elämälle. Ylimieliset, ne jotka vähättelevät muita –  he eivät kiinnosta, ei sitten yhtään. Eivät myöskään he, jotka puhuvat olevansa jotain, mutta teot paljastavat kaiken muun. Epäaidot tyypit. Mutta he – nöyrät ja voimakkaatkin tyypit. Oijoi! (En tiedä olenko näin jyrkkä. Olin tämän kirjoituksen tekohetkellä) 

Mutta, tosin ylimielinen ihminen voi olla myös aarre, varsinkin jos hän näkee oman ylimielisyytensä ja muuttaa käytöstään. Uskon, että jokaisella on sydän. Siellä jossain alla. 

Ylimieliset –  ne jotka arvottavat ihmisiä ulkonäön tai ammatin perusteella –  pois heidän tarinat minusta. Ei kiinnosta sitten pätkääkään. Toistinko jo liikaa itseäni? – He toimivat kyllä tarinan pahiksina. 

Romaanin kirjoittaminen oli mielestäni ensin helppoa, sillä yhtenä päivänä vaan istuin koneelle ja aloin kirjoittamaan. Kirjoitin päivittäin ja tarina vaan jatkui. Pystyin hallitsemaan tarinaa mielessäni, mutta sitten se loppui. Jäin jumiin. Pyysin apua, en saanut vastauksia. Odotin ja yritin löytää tukea, en kokenut saavani. Ymmärsin siinä kuinka hullun hommaa se oikeasti on, sillä olet siinä kuitenkin aika yksin. Kukaan muu ei sitä tee puolestasi, eikä välttämättä edes tue sen kirjoittamista. Tämä ei ole kuitenkaan mikään ruikutusvirsi – vaan se todellisuus mikä kirjoittajalla on tai voi olla. Mutta silti, loppuun se kirja täytyy viedä. Argh, aivoni kiehuu. (Siellä se odottelee ehkä lapsenlapsiani, jos sellaisia saan)

Tein kymmeniä versioita, kirjoitin uudelleen ja uudelleen. Editoin ja editoin. Silti olin jumissa. Minulla ei ole ollut minkäänlaisia tietoisia yhteyksiä kirjoittajien tai julkaisevien tahojen maailmaan (huijasin, oli yksi tai jopa kaksikin). Ehkä siksi tuo yksinäisyys hallitsee. Mieheni luki sitä ja tykkäsi, mutta jossain vaiheessa menin todella solmuun. Päätin kirjoittaa sen loppuun. Päästin irti ja työnsin syrjään. Viime syksynä lähdin ajatuksella eteenpäin, jos löytäisin kustantajan. Tiedän, että on omakustanteita, mutta haluaisin mennä perinteisesti kustantajan kautta, sillä silloin tietäisin kirjan olevan laadukas. Tai toivoisin ainakin näin. Itseä kun en näe. 

Olen kirjoittanut myös runon tyylisiä tekstejä ainakin sata ja aloittanut kirjoittamaan kymmentä kirjaa. Juurikin sinne pöytälaatikkoon. Siellä ne ovat visusti turvassa. Pois katseilta. Ettei tartte hävetä niitäkin. Pah. No niitä en kyllä häpeä, mutta en tarjoa luettavaksikaan. Eikö olekin hölmöä? Itsensä ja sydämensä avaaminen vereslihalle, omien haavojen paljastaminen asettaa niin alttiiksi lisähaavoille. Ensin on pitänyt umpeuttaa haavat. Sitten voi julkaista. Kirjoittaminenhan on ihan yhtä helvettiä. Silti se on oikeasti ihanaa ja voimauttavaa ja itselleni tärkeää. 

Jokainen tarinani on kuitenkin kesken. Miksi en pääse niiden kanssa eteenpäin? Mikä estää lähettämästä niitä eteenpäin?

Ensinnäkin, keskeneräistä työtä ei kannata lähettää kustantajalle. Voi joutua odottamaan palautetta lopun elämää. Heillä kun on siellä paljon luettavaa.

Mutta sitten on pelko. Etten ole riittävä. Pelko, että edessä on hiljaisuus. Oikeastaan se taitaa olla se yksinäisyyden tunne, joka siellä pelottaa. Minä kun saan voimaa muista ihmisistä. Mutta saatan menettää voimia myös muiden takia. Siksi siis arkailen. 

Kun haluaa kirjailijaksi, pitää olla niin valmis. Niin valmis. Ja silti ei tartte, mutta silti tarvitsee. Näin olen kuullut. Itsensä takia on hyvä olla valmis. Näin ajattelen. Kun ei tiedä, niin täytyy kuunnella itseään. Itselläni ei ole kirjailijoita geeneissä, eikä ympärillä –  lähellä. Saan kyllä somen kautta yhteyttä, mutta se on todella vaikeaa minulle. En halua vaivata, enkä käyttää hyväksi. Eikä ole rahaakaan maksaa isoja palkkioita. Sillä palkkani on pieni. 

Sama se oli meidän kaksosten kanssa, yksin sitä täytyi selvitä, eipä juuri ollut kokemusta ympärillä. Paitsi pari kaksosten äitiä parina ensimmäisenä vuotena. Toinen netissä, toinen 2 vuotiaaksi. Ehken siksi osaa pyytää apua. Vaikka olenkin kursseilla ollut. 

Luulin tosiaan ettei voi kirjoittaa, jos tekniikka ei ole kunnossa. Mutta kokeneet ovat sanoneet, että kyllä voi. Idea on tärkein. Ihana Eve Hietamies sanoi näin ja Ihana Stella, Tähtitekstistä lähetti kannustavan ääniviestin, jossa hän sanoi, että kyllä voi! Oi että, tulen kuuntelemaan sitä ääniviestiä vielä moneen kertaan. Tiesittekö että kannustava ja positiivinen palaute voi olla aivan valtavan suuri merkitys tekijälle. 

Liiallinen ylpeys ja uppiniskaisuus tulisi heittää tässä kirjoittaja-asiassa romukuoppaan. Ottaa siivet selkään ja lähteä vain lentoon. Fiuuuuu. Mutta angstit ne vaan huutaa tuolla alitajunnassa. Toinen jalka on vielä kiinni maassa. Toinen on jo ottanut askeleen. 

Yksi romaani minulla on melkein valmis. Mutta olen myös valmis melkein luovuttamaan. En saa itseäni lukemaan sitä, niin paljon se aiheuttaa nyt lukkoja. Juurikin virheiden takia. En uskalla uskoa, että muutkaan sitä jaksavat lukea. Koen epätoivon tunteita sen suhteen, enkä oikeastaan halua ajatella sitä. On olemassa arvostelupalveluita, joihin voi lähettää tekstin. Mutta. Sitten. 

Yllätäen vanha koulukaverini olikin lukenut sen. Hän ei ymmärtänyt kirjan koko kaarta, mutta ei se mitään. Lähden sitä hiomaan. Hänellä on tekniikka hallussa ja otan kyllä kaiken avun vastaan. 

Kirjailija Tuomas Lius, Tähtitekstin instalivessä sanoi että on laitettava itsensä likoon kirjoittaessa. 

Miksi halusin kirjoittaa tämän kyseisen romaanin? Koska aihe on läheinen. Ja se juuri tekee haavoittuvaksi.  

Höpö höpö, sanon kuitenkin itselleni. Miksi kaikesta pitäisi haavoittua.Yritän päästä uhripuheesta jo yli, täysin.  Jotain se tarina kuitenkin on halunnut kertoa, kun se niin vauhdilla sieltä tuli ulos. Ainakin se tarina opetti minua. Nyt viime päivinä, se on alkanut pyöriä taas mielessäni. Tarina on alkanut puhua ajatuksissani. Olen saanut kasvotkin yhdelle hahmolleni. Toivottavasti vielä saan sen tekstin kokonaisuudessaan luettua ja hiottua. Ehkä voisin käydä sen läpi, tätä blogia apuna käyttäen.. Se voi olla liian kauhukokemus. Mutta tekisi varmaan ihan hyvää itselleni. Jos senkin jälkeen olen valmis luovuttamaan, niin olkoon sitten niin. 

Kirjoitin romaanini isän muistolle. Käsittelen siinä hiukan syöpää ja kuolemaa. Siinä on myös auttamista ja hyvää tahtoa. Väkivaltaa ja mustasukkaisuutta. 

Veljeni on opettanut minulle tiivistämisen. Pitää entistä pienempään ja pienempään lokeroon saada tiiviimpi teksti, sillä ei muuten jaksa lukea eikä kuunnella. Olen jaarittelija. Kukaan ei jaksa lukea jaarittelua, ainakaan ne omat läheiset. Tulee palaute heti, jos on liikaa toistoa. Hitsit että on vaikeaa. 

Töissä naureskelevat, kun kirjoittelen muistiinpanoja itselleni "Romaaniako kirjoitat" heh. Kyllä, sitä juuri. Ihmiset muistuttelevat minua tietämättään. Jos kirjoittaminen on elämäntapa. Se näkyy silloin vähän joka puolella. Välillä tulee sitten päiviä, kun kaikki omat kirjoitukset ällöttää. Tekee mieli poistaa kaikki, mutta sitten taas huomaa jonain päivänä että hitsin vieköön, ihan hyviähän ne on. Muistuttelen itseäni, että ihminen kehittyy päivittäin. Jokainen päivä muovaa meitä, jokainen kohtaamani ihminen antaa jotain uutta opittavaa itsestäni. Joskus se on tosi hyvää, joskus se on ikävää. Mutta siitä voi aina kirjoittaa. En ole se sama ihminen kuin eilen, vaikka samat ajatukset päässäni pyörii. Eilen saatoin olla iloinen, tänään silmät eivät herää ja kiukuttaa –  eikä mitään käsitystä miksi. On hyvä ymmärtää, ettei muut näe oma tekstiä kuin minä näen, joka olen kriittinen kuin kirkonrotta. Enkä edes tiedä onko kirkonrotta kriittinen. Hah. 

Tee ensin pohjatyö, kirjoita sitten. Sanovat viisaammat. Mutta sitten kuulin tällaisen viisauden Kirjailija Tuomas Liuksen kertomana, Tähtitekstin instalivessä, että on kahdenlaisia kirjoittajia: löytömatkailijoita ja suunnitelmallisia kirjoittajia. Minä olen se löytömatkailija, sillä minulle tarina tulee sitä mukaan, kun istahdan kirjoittamaan. Joten.. Mistä minä mitään tiedän, eikun hommiin vaan. Ensin täytyy löytää vaan se oikea hetki. Nauran. Tuleeko sitä? uuuuh, miten turhauttavaa välillä. Hän sanoi että on laitettava itsensä likoon kirjoittaessa. Siinä täytyy heittää oma perhe ja mielenterveys menemään. Se on kyllä totta, ehkä se on yksi osa jota olen vähän jännittänyt. Mitäs jos kaikki kääntävät selän? No eipä sillä ole merkitystä, eipä ne kukaan muutenkaan pidä yhteyttä. Ihmiset suuttuvat ja loukkaantuvat vähän mistä vaan, jos jään siihen ajatukseen roikkumaan, en saa ikinä tehtyä mitään.

Minä olen aina ollut se tyyppi, joka tekee kaiken päin vastoin kuin muut.

Kirjoitin ensin tarinan, sitten aloin miettiä mitä tehdä. Aivan järjetön homma. Tukka irtoaa päästä. ...

Maiju

Itsetunto

                                                             Mitä on hyvä itsetunto?

Kiitos kuvantekijälle

Vaikka tämän blogin piti käsitellä lähinnä kustantajan etsimistä, tai romaanin kirjoittamista, niin nämä psykologiset jutut tuntuisivat nyt tulevan vain esiin. Itselläni oli vuosia huono itsetunto. Todella huono. Kun omaa erityisherkkyyttä, sitä poimii ympäristöstään kaikenlaisia sanoja ja tunnetiloja. Puhumattomuuden kupla, joka aivan varmasti on todella yleistä muillakin kuin vain minun sukulinjalla /elämisen ja kokemisen piirissä –  voi rasittaa jossain vaiheessa. 

Millaista on olla oma itsensä? Millaista on löytää itsestään jotain, josta ei ole tiennyt? Jokin uusi taito tai kyky. Rakkauden tunne tai vihan tunne. Jokin itselleen täysin vieras asia.

Puhumattomuus ja kokeilunhaluttomuus/sulkeutunut mieli tuntuisi purskauttavan erilaisia tunnetiloja muiden päälle. Reaktiot, joita vastapuoli ei ole kokenut voi laukaista tunteita, joita ei ole ennen kokenut.

Joskus voi olla vaikeaa selittää sanoja heille, joilla ei ole kokemusta tai ymmärrystä..

Jos tunnemaasto jossa viettää aikaa on kylmä ja etäinen. Tai lähelle päästävä, mutta toksinen –  ei voi kasvaa hyvää itsetuntoa.

Epävarmuus onko hyvä vai ei, kukaan ei koskaan kehu tai sano mitään kaunista –  voiko silloin rakentua terve itsetunto, varsinkaan herkälle. On mielestäni väärin sanoa, ettei ihminen tarvitse kehua. 

Ihminen tarvitsee kasvattaakseen terveen ja hyvän itsetunnon rakkautta ja halauksia. Kun hän saa rakkauden vajeen täytettyä, hän haluaa antaa hyvää muille. Kun häntä mollataan ja saa kuulla kuinka huono hän on –  väsyy ja muuttuu minkälaiseksi omat suojamekanismit nyt onkaan. 

Itsetunto on minun isoin aihe, jota olen käsitellyt elämässäni. Aloitin sen pohtimisen 17 vuotta sitten, kun lapseni syntyivät. Ymmärsin, mitä se on toisille ja mitä se ei ole minulle. Minulle hyvä ja terve itsetunto ei ole muottiin ja massaan istumista. Vaan se on itsensä hyväksymistä vaikka ei kuuluisi massaan. 

Ihmisyys on vaikea kenttä. Huh. Tätä opettelen vielä ainakin toiset 17 vuotta.

Maiju

Elämäntarinat

 Kuuntele ihmistä

Erilaiset elämäntarinat ovat kiehtovia. Erilaiset persoonat myös. Jos ja kun saa olla onnellisessa asemassa että ihmiset kertovat tarinoitaan, oma mielikuvitus lisääntyy kun malttaa kuulla hiljaa. 

Se ei tarkoita että kertoisin muiden tarinoita eteenpäin, sillä tänä päivänä on tuo tietosuojalaki tiukka. Mutta saan ihmisten tarinoista voimaa käyttää omaa mielikuvitustani. Opin siinä omanlaisen tavan katsoa maailmaa ja tapani kirjoittaa voi näin löytyä helpommin. Joissain tarinoissa on käytetty oikean elämän ihmisiä, niinhän sitä opetetaankin. 

Tarinankerrontaa on monenlaista ja itselläni on tavoitteena olla loukkaamatta. Asioita kun voi kertoa loukkaamatta. Silti en voi tietää loukkaantuuko joku, sillä ihmiset yllättävät. Aina. Henkisen hyvinvoinnin laskeminen voi estää ymmärtämästä asioita. 

En pidä lauseesta: vastuu on kuulijalla, mutta siinä on silti jotain perää. Onhan se niin, että miten kuulee ja miten lukee kirjoituksen tai kuulee tarinan. Minkälainen on mielentilani nyt kun luen? Kysyn. Jos ärsyynnyn, tiedän omien muurien nousevan pintaan ja en sulata lukemaani. Se on puolustusmekanismi. 

Kun lasken puolustusmekanismit, tarinankerronta kasvaa.

Eniten rakastan parisuhteiden rakkaustarinoita kuunnella, ne osuvat itseäni johonkin syvällä olevaan romantikkoon, joka pyrkii pintaan. 

Viime aikoina, en ole kuullut tarinoita tuntemattomilta. Elämässäni on vallinnut hiljaisuus. 

Samalla ymmärrän elämän syklisyyden. Hetki meni jo. Se mikä oli vuosi sitten, ei ole enää tänään. Vaikka haluaisin. Se tuntuu toisinaan raadolliselta, sillä menneessä tapahtui jotain kaunista ja ihanaa, nyt se on muisto, jota ei voi saavuttaa. Mitä enemmän ikää tulee, sitä nopeammin aika juoksee eteenpäin. 

Elämäntarinat joihin haluaisin nojata ja ottaa koppia, on selviytymistarinat. Positiiviset lopputulokset. Asiat järjestyy vaikka asiassa oli niin monia esteitä. Rakkaus kantaa vaikka riidat ja risut olivat poikittain tiellä. Mutta on hyvä ymmärtää mitä rakkaus ei ole ja milloin ei kannata taistella.

Sinnikkyys ja itsensä kunnioittaminen. Kuinka sinnnikkäästi uskoi, vaikka ympäristö näytti olevan täysin eri mieltä ja uskalsi kunnioittaa itseään, pitämällä puolensa ja oikeutensa. Nämä ovat oikeassa elämässä vaikeita asioita. Mutta nämä ovat niitä tarinoita, joita haluan kuulla ja jakaa. 

Minulla on haave olla osa jotain suurempaa tarinankerrontaa. Olla osana parantamassa ihmisten maailmankuvaa. Itsetuntoa. Niin paljon kipua kannamme sydämessä, joka laskee mielialaa ja itsetuntoakin. 

Niin paljon kasvua. Meille on jokaiselle annettu eväät kasvuun. Mutta miten me käytämme ne? 

Tällaista..

Kuva CANDICE CANDICE Pixabaystä 

Ps. Tämän kirjoituksen raakile on ollut luonnoksissa jo jonkin aikaa. Koin kuitenkin sen olevan tärkeä tähänkin aikaan. Romaani/tarinankerrontaa en ole harrastanut hetkeen. Tiedostan kuitenkin tämän olevan tärkeä kirjoitus itselleni myöhemmin. Vaikka kirjoitan näitä sinulle, kirjoitan näitä myös minulle. 

Uutena olen ottanut tavaksi kirjoittaa valokuvan alle tekijän vaikka se ei ole pakollista. Ylempi kuva on otettu pixabaysta ennen kuin olen näin päättänyt, siksi siinä ei ole nimeä. Harmi. Haluan toimia eettisesti. Tekijä ansaitsee aina maininnan, se on kunnioittamista ja eettistä. 

Maiju

Tekijänoikeudet

Saanko kopioida toisen omaa?

Jos sille on lupa, niin saan. Jos ei ole lupa, en saa..

Esimerkikiksi Googlen kuvahaulla haetut valokuvat eivät ole sallittuja. Sieltä jos ottaa kuvan, se sorsii tekijänoikeuksia. Jopa se, että kopioit julkisuuden henkilöstä kuvan. Kuva ei ole julkisuuden henkilön vaan kuvaajan omaisuutta. Ilmaiset kuvapankit ovat käytettävissä

https://www.pexels.com/fi-fi/

Täältä löytyy lisää tietoa: https://www.kuulu.fi/blogi/parhaat-ilmaiset-kuvapankit/

Nykypäivänä ainakin itselleni on tullut melko hyvin selväksi tekijänoikeudet. Toivon oppivani siitä lisää. Se on kuitenkin laaja alue. Esimerkiksi toisten kirjoitusten kopioiminen ei ole sallittua ilman lupaa. Tai jos se kopioidaan, siinä tulisi mainita tekijä, se on kunniotusta tekijää kohtaan. 

Muistan joskus vuosia sitten, kun kirjoitin jouluna joulurunon toivottaakseni hyvää joulua kavereilleni facebookissa. Se kopioitiin ja henkilö toivotti sen avulla hyvät joulut, ilman lähdettä. Häntä kiiteltiin vuolaasti ja kehuttiin runoa. Muistan hämmennyksen tunteen ja ajatuksen : HEI! Se on minun runoni! Tätä joutuu moni kirjoittaja / kuvaaja / taiteentekijä kokea. Joku vain anastaa teoksen tietämättään. Ajatus on viaton, mutta se rikkoo tekijänoikeuksia ja siitä syystä on oltava tekijänoikeuslaki. 

Luin juuri esimerkin villasukka"tehtaasta", jossa myydään adidas sukkia. Niitä saa tehdä omaan käyttöön, mutta ei myydä. Se on itsestäänselvää, mutta tekijälle ehkä ei. Vaikka tekijä ajattelee myyvänsä vain muutaman, eikä isoa yritystä se voi haitata, se on silti tekijänoikeusjuttu. Liekö rikos jopa. 

Rajat ovat maailmassamme häilyviä. 

Mikä on sallittua ja mikä ei, mikä on hyvän maun mukaista ja mikä ei? Kun maailmastamme on tullut ylikulutuksen tyyssija, oma käytökseni on muuttunut arvokäytökseksi. Haluan arvostaa työn tekijää. Nyt puhutaan kuitenkin siis tekijänoikeuksista taidetta kohtaan. Mutta laajennan kuitenkin kirjoituksen myös työn kunnioitusta kohtaan. 

Muistan hyvin piraattilevyt 90-luvulta, kun rahaa oli vähän ja tekijänoikeuksista ei ollut tietoakaan. Ainakaan itselläni. Olin tosin myös lapsi, raggareiden maailmassa. 

Suora lainaus Tekijanoikeus.fi sivulta:

Tekijänoikeus tarkoittaa tekijän lähtökohtaista yksinoikeutta päättää teoksensa käytöstä. Tällöin muilla ei ole oikeutta käyttää teosta ilman tekijän lupaa. Tekijänoikeus suojaa vain teoksen persoonallista ilmaisumuotoa. Se ei suojaa ideaa, teoksen tietosisältöä tai teokseen sisältyvää teoriaa – nämä ovat vapaasti muiden käytettävissä.

Kenen työtä tekijänoikeus suojaa?

Harrastamme kulttuuria päivittäin monipuolisesti. Harvoin kuitenkaan pysähdymme ajattelemaan, että jokaisen kirjan, sarjakuvan, elokuvan, maalauksen tai laulun takana on yhden tai usean ihmisen tekemä työ. Tämän työn tulosta sanotaan teokseksi. Teoksen tekijä saa siihen tekijänoikeuden.

Käytännössä tekijänoikeuslain mukaista suojaa saa kolme tahoa:

• Teoksen tekijä, kuten kirjailija tai säveltäjä, saa suojaa teokselleen.
• Teoksen esittäjä saa suojaa omalle esitykselleen tai tulkinnalleen esittämästään teoksesta.
• Teoksen rahoittava yrittäjä, esimerkiksi kirjan kustantaja tai elokuvan tuottaja, saa suojaa syntyvälle tuotteelle. Tällainen suoja syntyy joko suoraan lain perusteella tai ostamalla oikeudet tekijöiltä tai esittäjiltä.

Tekijänoikeudet ovat turva työn tekijälle, mutta silti voi olla kirjoittajalle rankkaa, että oma tarina voidaan kopioida ja muokata. Jos mietitään Tuhkimoa –  siitä on tehty jo aika monta versiota. Tekijänoikeudet eivät siis ylety siihen. Tuhkimosta saa tehdä oman version. 
Yrittäjäkurssilla puhuttiin yritysideoista ja niiden viemisestä. Oli jopa ihan hyväksyttävää, että otetaan muista mallia ja tehdään jopa samanlainen, mutta parempi kehityksen takia. Mutta ymmärrän ihan todella hyvin tunteen, kun sinulla on liikeidea ja joku matkii sinua ja myy halvemmalla –  vie asiakkaat. Sanotaan vaan, että kilpailu on kovaa. No kyllä. Ja joskus se on todella epäreilua ja epäoikeudenmukaista. 

Yrittäjänä jos kilpailet hinnasta, voit joutua itse nälkäkuurille ja uupua, sillä jossain on aina joku joka tekee halvemmalla. Ja kun yrittäjän tulot eivät ole näkyvillä. Asiakas saattaa olettaa, että kyseessä kun on yritys, se on rikas. Totuus voi olla ihan muuta. 

On vuokraa, tuotekustannukset, alvit, verot, yel –  Kaikki sellaiset, joita ei palkansaajana tarvinut miettiä. Asiakas kilpailuttaa ja vaatii yritykseltä mahdottomuuksia, sekä hinnanalennuksia ja samalla hän saattaa itse tienata tuplasti enemmän kuin itse yrittäjä. Jos lähtee kilpailuhengessä hinnanalennuksilla eteenpäin, tulee poljettua kollegat muualla. Jos myyt liian halvalla työtäsi, muualla olevat yrittäjät kärsivät. 

Olen miettinyt kovasti plagiointia. Kuka tahansa voi viedä työsi ja sanoa sitä omakseen. Juuri luin kirjoituksen, kuinka itse kirjoittaja tunsi pettymyksen nähdessään oman tekstinsä sanasta sanaan kopioituna suositulla nettisivulla ilman hänen nimeään, vaan siinä oli toinen nimi. Hän oli käyttänyt aikaansa kirjoittamiseen, miettinyt sanajärjestystä ja omaa ammattitaitoaan ja toinen vaan tuli ja vei kirjoituksen, että hupsista. Järkyttävää. 

Hah tästä tuli mieleeni keskustelu lumilapiosta, mieheni jätti lapion meidän tontille, mutta näkyvälle. Joku näki tilaisuuden. Kappas siellä on meille sopiva lapio –  varastetaan se! Kun on kyse ihmisistä, he vaan pitävät oikeutenaan varastaa. Joskus se laitetaan bisneksen piikkiin. Yrityksen on saatava rahaa, jotta se pärjää. Myös taiteentekijän. Taiteentekijää tai yrittäjää voi tukea –  eli se on arvo-ostamista. Sinä haluat auttaa, kunnioittaa työntekijää. Pieni juttu, mutta hyvin iso ja arvostettava. Siksi tekijänoikeudet ovat tärkeä asia! 

Siksi olen aloittanut itsestäni. Omista arvoistani ja alkanut käyttää palveluita niin, että arvostan tekijää –  en kilpailuta häntä. Ostaminen on muuttunut arvo-ostamiseksi. Pyrin tähän niin paljon kuin kykenen.  Samalla kun ostan, tiedän tekeväni hyvää. Kun ostan pienyrittäjältä, teen hyvän teon. 

Maalaisjärkeen kuuluu, ettei toisen omaa viedä. Mutta esimerkiksi, kun luet jotain upeaa tarinaa –  tarina on voitu ottaa toiselta. Se on hirvittävää. Aiheuttaisi se kyllä minussa lukijana pettymyksen, jos tietäisin. 

Se oikeastaan esti aiemmin itseäni kirjoittamasta. Jos tekstini viedään. Mutta. Minua ei voida viedä. Minä tuotan uusia tekstejä –  hoen itselleni. Vaikka joku kirjoittaisi kuin minä, haittaisiko se? Eikö maailma ole meille kaikille. On aina kunnioittavaa kysyä toiselta lupa tai kertoa tekijälle:"Inspiroit minua kirjoittamaan" Ei selän takana vaan vierelläni.

Kuka minä haluan olla kirjoittajana, tekijänoikeuksia ajatellen?

Liitän omiin kuviini oman nimeni, jotta näkee mnun ottaneen ja muokanneen kuvan. Minä olen ajan siihen käyttänyt. Kuvaa saa jakaa, mutta nimeni kanssa. Eli kertomalla "Tämän kuvan on ottanut Maiju" 

Minulla on yksi kirjoittaja jota ihailen ylitse muiden. En halua kopioida häntä, mutta hänen tapansa ilmaista itsensä herättää minussa syviä tunteita. Haluaisin löytää itsestäni jotain samaa. Kunnioitan hänen tapaansa olla. Hän on kirjailija, mutta enemmän ajattelen häntä henkisenä opettajana. 

En halua että maailma syö minua, mutta en halua myöskään talloa muiden varpaille. Siksi haluan kunnioittaa itseäni ja muita sen verran, etten varastaisi toisen omaa. On selvää, että otamme vaikutteita muista, niinhän todella maailma menee eteenpäin. Opin yrittäjyydestä, että maailma kilpailuttaa sinua, älä sinä kilpailuta itse itseäsi, vaan seiso itsesi takana ja tee omaa juttuasi. Joku voi ottaa sinulta, mutta muista ettei hän voi viedä sinua ja ajatuksiasi, sillä hän ei ole sinä. Hän voi olla kopio ja kopioida sinua, mutta hän ei pääse ajatuksiisi. Hän voi myydä halvemmalla, mutta hän ei voi tarjota samaa syvyyttä mitä sinä tarjoat. Siksi sinun on arvostettava sinua. Varastaminen on aina loukkaavaa, se menee ihon alle. 

Kun kirjoitat jostain muusta kuin itsestäsi, muista ilmoittaa lähteet. Se on reilua. Maailma ei aina ole oikeudenmukainen, vaikka haluaisimme. Minä silti haluan olla ja opettelen sitä lopun elämääni. Jos viivähdän oppimassa epäoikeudenmukaisuudesta, yritän korjata linjan ja palata kohti oikeudenmukaisuutta. Oikeudenmukaisuutta opettelevat kohtaavat paljon vääryyttä matkalla. Väärintekijöitä, jotka kiertävät sääntöjä. Oma itsekunnioitus on tärkeää säilyttää. Seistä oman itsensä takana ja kantaa itsensä ja vastuunsa. 

Käytän tällä blogialustalla Pixabay.com sivuston ilmaisia kuvia. Kiitän kuvien tekijöitä. Haaveeni olisi käyttää vain omiani, mutta valokuvillani ei voi ilmaista sitä mitä haluan toisinaan kuvilla sanoa. Siksi olen kiitollinen tästä sivustosta. ...

Maiju

Hyviä ihmisiä vaikeaa löytää

Hyviä ihmisiä on vaikeaa löytää. 

Maailma on rakennettu vähän niin, että he jotka eivät arvosta tekijää, he mollaavat tai maksavat liian vähän. Hyvät ihmiset yleensä ovat niitä jotka kärsivät. Onko tämä näin? Vai onko se vain minun uskomus?

Esimerkiksi palvelut. Jos palvelu on halpa –  saat halpaa. Jos maksat työntekijälle liian vähän –  saat halpaa työvoimaa. Ja kun työntekijä arvostaa itseään –  hän ottaa jalat alleen ja lähtee. 

Ihan kuin maailmassamme ei osattaisi arvostaa tekijöitä. Vaaditaan täydellistä jo heti. Kaikki sellainen mikä repii selkärangan kuivaksi on muka sopivaa ja jos et siihen kykene –  saat lähteä. Miksi? Tai jos sinun ei haluta lähtevän, yritetään manipuloimalla saada jäämään. 

Vapaa ihminen joka kunnioittaa ympäristöään –  pysyy vapaasta tahdostaan, jos hän kokee tulleensa arvostetuksi. Tai jos hän kokee merkityksellisyyttä. 

Edullinen palvelu vetää myös puoleensa heitä, jotka valittavat ja mollaavat. Mutta tämä voi olla kierre. Maailma arvottaa toisiaan rahan kautta. Mielestäni tämä on kamala ajatusmaailma ja haluan oppia tästä eroon. 

Kuinka kohdata palveluntarjoaja ja kuinka kohdella asiakasta? 

Olin unohtanut maksaa laskun ja sain muistutuksen. Saateviesti oli: "hei huomasimme, että maksu oli erääntynyt, ihanaa päivää" 

Apua, ajattelin ja maksoin heti. Pyysin anteeksi ja lähetin heille viestin. Kyseessä oli 80€ suuruinen lasku. 

Jos siinä olisi lukenut "Maksu erääntynyt, maksa heti." Olisin maksanut, mutta en todellakaan olisi pahoitellut. Tai todennäköisesti olisin. Mutta kilpailuttaisin heidät, ja jos löytäisin paremman –  en palaisi asiakkaaksi heille. 

Vaikka minä tein tuon virheen, he olivat erittäin huomaavaisia. Ensinnäkin on noloa jättää lasku maksamatta. Jos he olisivat osuneet tuohon nolouden tunteeseen kommunikoinnilla, se olisi tehnyt minusta entistä nolomman, enkä välttämättä kehtaisi heiltä enää palvelua ostaa. Vaikka syy olikin minun, he eivät syyllistäneet. Palaan mielelläni heidän asiakkaaksi. 

Kun tekee virheen ja muut mollaavat ja muistuttavat siitä, on vaikeaa tuntea muuta kuin nolouden tunnetta. Jos itsetunto ei ole riittävän vahva –  se heikkenee entisestään. 

Viime aikoina olen käsitellyt aihetta "Nainen on naiselle susi". Inhoan tätä lausetta. Me ei olla toisillemme susia, jos osaisimme kunnioittaa jokaista kohtaamaamme naista –  sen sijaan, että olemme kieroja ja väärin toimivia. Jos me puhuisimme tunteistamme aidosti ja rehellisesti, emmekä selän takana  mustamaalaisi –  emme olisi toisillemme susia.

Olen työskennellyt kauneudenhoitoalalla nyt 7 vuotta + kouluaika ja työskennellyt pääsääntöisesti naisten kanssa. Naisien kanssa on äärettömän helppoa työskennellä, jos me teemme toisiemme hyväksi asioita. Mutta jos me kuuntelemme naisien selän takana puhumista ja haukkumista –  kädet lukkiutuu.Tai jos uhkailemme ja manipuloimme. siinä muuttuu pidätteleväiseksi, itseään suojelevaksi. Me naiset saatamme kantaa soluissamme naisvihaa jokainen. Koska läpi historian naisia on solvattu ja usutettu naisia vastaan. Mutta tässä ajassa, meidän ei tarvitse. Ei ole enää tarvis. Jos naiset jatkavat toisiensa vihaamista –  maailma ei muutu. 

Minulla oli vuosia sitten vaikea tilanne kotona. Mieheni sai välilevynpullistuman ja jämähti olohuoneen lattialle pahimpaan aikaan vuodesta. Minä sain töitä samassa kuussa ja lapsellani oli joukkuevoimistelukisoja kolmena viikonloppuna maraskuussa. Asumme paritalossa jossa on iso tontti ja paljon lumitöitä. Joulu tuli ja lahjat jäivät minun harteilleni ja joulu muutenkin. Yritin sopeutua ja tehdä asiat niin hyvin kuin pystyin. Joulun jälkeen kun aloin vähän hengittää, päätin lakata kynnet vaaleansinisellä lakalla. Ne epäonnistuivat. Kollegani (nainen) näki kynnet, nappasi käteni käsiinsä ja huudahti: hui kamala kuka nämä on tehnyt?!! Vastasin minä. Tällaisia tilanteita tuli muutama eteeni. Ja hän lopulta huusi minulle "Miksi et hoida itseäsi vaikka olet ammattilainen"?!? Menin sanattomaksi. Miksi menin sanattomaksi? Koska olin tehnyt kaikkea muuta, huolehtinut pakosta kaikkia muita ja itselleni ei ollut aikaa. Elämä tekee näin meille. Aina välillä.Me emme tarvitse muita syyllistämään meitä. Edes meitä ammattilaisia. Suutarin lapsella ei ole kenkiä on oiva sanonta. 

Minä en päästä hänen kaltaisia ihmisiä lähelleni. Mutta, voin nauraa jonkun muun kanssa kynsilleni. Ja hassuille mokilleni. Vaikka tiedän, että kaikki eivät tarkoita pahaa –  he voivat silti saada pahaa aikaan tietämättömyytensä takia. 

Kilteillä ja myötätuntoisilla on tapana nähdä pahan taakse –  kuinka sillä on ollut niin vaikeaa, siksi se kohtelee meitä näin. Mutta sanon sinulle, meillä kaikilla, ihan jokaisella on vaikeaa –  saako meitä kohdella näin, jos mekään emme kohtele heitä huonosti? 

Miten olla esikuva toisille naisille?

Haluatko olla esikuva : haukkumalla muita naisia, juonimalla heitä vastaan.

Vai: Olla lempeä ja ymmärtäväinen, lempeän tiukka. Sinä päätät. 

Maailmasi muuttuu vain itsesi kautta. 

Haluatko jättää sotkusi muiden siivottavaksi? Tarkoitan myös henkistä likaa.. 

Tätä kysyn toistuvasti myös itseltäni. 

Olen mielummin yksin, kuin selän takana puhuvien naisten kanssa. Sillä se tekee yksinäiseksi. 

Maiju

Minulla on ääni

 

Jos ei riitä, olet väärässä seurassa!

Mutta on hyvä muistaa: jos herätät vihaa ja pelkoa ja muut voivat huonosti seurassasi, silloin on hyvä katsoa peiliin. 

Hukkuuko ääneni metellin alle? Osaako muut kertoa asioita ja toimia paremmin kuin minä? Vai mitä jos vaan aloittaisin? 

Olen istunut tässä tyhjän paperin kammoisena nyt jo jonkun aikaa. Ei tule tarinoita, ei mielikuvitusjuttuja, ei markkinointia. Muistan kirjoittaja kurssilla vuonna 2018, kun kävimme lausetta "Minulla on ääni".  Samaan aikaan kun ajattelen että olen lukossa, kirjoitan pitkiä kirjoituksia tänne blogiin. Eli ei ole lukkoa tänne suuntaan, vaan sinne mihin en suostu kirjoittaa. Samalla kun katson markkinointia mitä olen tehnyt kollegoideni kanssa, olemme tehneet paljon. Silti tule sanomista. 

Tiedän, että tämä lukkotila on harhaa ja voisin hyvin kirjoittaa mitä vain. Mutta takaraivossa huutaa ääni: Ammut itseäsi jalkaan, jos puhut tällaista ja tällaista. 

Ole asiantuntija.

Minusta on ehtinyt tulla ihmissuhteiden asiantuntija tässä vuosien saatossa. En tiedä miten kykenisin jakaa omia kirjoituksiani, kun tiedän niistä olevan hyötyä joillekin. Olen vain välillä tukossa. 

Epävarmako? 

Mistä epävarmuuteni on aikanaan itseeni syntynyt? Ristiriitaisuudesta. Epäselvistä ohjeista lapsena. Mutta tämä ei ole täysin näin. Kun lapsi ei saa kehua ja kannustusta, vaan pärjäilee yksin –  se voi tehdä lamaantuneen, yksinpuurtajan. Haluaa olla kuin muut, koska muilla on asiat paremmin. 

Kun ohjeet ovat ristiriitaisia, toiselle puhutaan toista kuin toiselle, ei voi tietää miten toimia. 

Maailma tuntuisi olevan hyvin epäselvä omalla kohdallani. 

Jari Sarasvuon uutiskirjeestä bongasin lauseen: Sinun ihmissuhteesi ovat heijaste sinun maailmankuvastasi. Sinua kohdellaan niin kuin olet pitkään opettanut elämäsi ihmisiä kohtelemaan itseäsi"

Tämä lause pysäytti. Samalla kun tunnistan lauseen, samalla vastustan sitä. Mutta niin hirveää kuin se onkin, olen saanut sellaista kohtelua, jonka tunnistan lapsuudestani / nuoruudestani viime aikoina. 

Tiesitkö, että moni asia maailmassa on rakennettu niin, että niitä tulee pelätä? Vanhempia, mörköjä, rosvoja ym. Kun lapsi saa todellisia pelon kokemuksia, syntyy trauma. Kun kasvaa aikuiseksi traumat kytee alitajunnassa. 

Olen kiitollisessa osassa tässä maailmassa, että minulle puhutaan. Tiedän, että traumoja kantavia ihmisiä on hyvin hyvin paljon. Myös niissä "paremmissa piireissä".  

En ole siis yksin. Mutta miten kohdata ihminen jolla on traumoja? Lämmöllä, sanon sinulle. Lämmöllä. Mitä kovempaa kohtelet, sitä vihaisempaa saat aikaan. 

Olen pyrkinyt ottamaan itselleni tällaisen ajatusmallin: Teen asioita niin hyvin ja niin hyvällä omalla tunnolla kuin voin ja kun lopulta aika jättää ja katson taakseni, en kadu. Tällä ei ole mitään tekemistä siihen mitä muut ovat minusta mieltä. Elämääni on osunut yksi jos toinen manipuloija, jolle olen kertonut haavoistani tai traumoistani. Nämä ovat käyttäneet heikkouksiani minua vastaan ja samalla tehneet palveluksen. Olen oppinut välttelemään tällaisia tyyppejä. He ovat elämäni pahikset, ne roistot joita tulee pelätä ja vältellä. 

Kun on empaattinen ja näkee maailmassa paljon parannettavaa, on löydettävä rajat jotka eivät kaada itseä. Koska tämä elämä ei ole mikään helpoin matka tallata, on opeteltava tuntemaan itsensä. 

Olen pohtinut omaa asiantuntijuuttani työstäni, mietin olenko nyt ihan varma tästä ja tästä. Sillä joskus tuntuu, että huutelen tyhjille seinille. Mutta olen toisinaan maadoittumaton. En löydä fyysistä paikkaa tehdä työtä. Sellaista, jossa ihan oikeasti saisin tehtyä yhteistyötä. Jossa myrkyllisyys ei olisi se päälimmäinen asia. Myrkyllisyyttä on monenlaista. 

Minulla on tällainen motto: Jokainen luokseni tuleva kohdataan avoimella sydämellä ja kunnioituksella. Jatko riippuu siitä, miten he ottavat avosydämisyyden vastaan. Jos he päättävät ottaa vallan sydämestäni, sättimällä, mollaamalla ja vaatimalla –  sydän menee kiinni. 

Minulla ei riitä energiaa nuolla kenenkään persettä. Ärsyttää, että meidän maailma on luotu sellaiseksi, että tällaista pitää edes ajatella. 

Maiju

Kommunikoinnin salat

Kuva Pexels Pixabaystä 

 Kommunikoinnin salat on tärkein asia, jota sosiaalisessa kanssa käymisessä täytyy tietää. 

Se kertoo hyvin paljon ihmisistä, miten kohtaa toisen. Miten kohtaa esimerkiksi vanhemman ihmisen, lapsen tai työkaverin joka vasta on aloittanut uudessa työssä. Miten kohtaa alaisen tai esimiehen. Miten kohtaa parisuhteessa toisen vanhemmat tai suvun ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Miten he kohtaavat sinut. Miten kohtaat henkilön, josta koet hänen olevan jollain tavalla heikompi kuin sinä. Katsotko silmiin. Miten puhut itsellesi huonon kohtaamisen jälkeen. 

Useinhan ensikohtaamisissa on jännitys. Sitä sanotaan, että usko ensivaikutelmaan, mutta tämä ei suinkaan pidä paikkaansa. Minä aina pidin suojakeinona ensivaikutelmaa. Mutta kun näin tein, jäi kokematta jotain oman kasvun kannalta tärkeää. 

Ei ole itsestäänselvää, että kemiat kohtaa. Ei millään muotoa. 

On hyvää ja heikkoa kommunikointia. Se ollaan opittu jo keskustelupalstoilla. Sinne huudellaan törkeyksiä. Someen huudetaan sellaista mitä ei sanota suoraan päin kasvoja ja se tekee ristiriitaseksi maailman. 

Olen kasvanut perheessä, jossa kommunikointi ei ollut sopivaa. Ääneen ei sanottu asioita ja tunteita ei näytetty. Tällainen tukahduttaminen ruokkii pahaa silmää, pahaa ilmaa. Koska siellä on taustalla pelko. 

Kun isäni kuoli, minun sisuksissa tapahtui jotain kummallista. En voi sitä sanoittaa, sillä se ei ole ymmärrettävää kuin vasta oman menettämisen kautta. 

On paljon asioita, joita ei voi ymmärtää kuin vasta äärimmäisten vaikeuksien kautta. 

Kommunikointi voi olla töksäyttävää ja ymmärtämätöntä heille, jotka eivät ymmärrä. Eivätkä halua ymmärtää. 

Suora töksäytys ilman lempeyttä harvoin menee läpi. Suora töksäytys nolaamisella ja kiukulla maustettuna harvoin saa aikaan sitä mitä odotat. Ne osuvat kehokilpeen. Vastaanottaja nostaa kilven eteen ja alkaa puolustatutua sinua vastaan. Lopputulos on riita. Jos olet viisas, olet lempeä. 

Kirjoittaa myötätuntoisesti ja puhua myötätuntoisesti on vaikeaa jos kokee, että itseä ei ymmärretä. Jos kokee, että on halveksittu tai vähätelty. 

Jos hyökkää kommunikoinnissaan, voi saada vastahyökkäyksen. Jos huutaa, voi saada vastahuudon. 

Huutaminen ei ole koskaan oikea tapa kommunikoida hedelmällisesti. Vaikka sillä puhdistetaan ilmaa, se voi silti viedä erilleen. Ja jos ei ole riittävää liimaa, joka pitää teidät yhdessä –  ei välttämättä ole syytä taistella. 

Olettaminen on kommunikoinnin vaikein muoto mielestäni. Oletat toisen olevan ja tekevän jotain. Kun hän ei tee, huudat. Pidättelet ja pidättelet, kunnes se tulee suustasi paineena ulos. Kun olettaa toisen olevan ja tekevän, mitä ei ole hänelle kerrottu –  ei ole mitenkään selvää, että hän tietää mitä tehdä. 

Ihminen kuuntelee jatkuvasti toista muillakin aisteilla kuin korvilla. Herkkä lukee kehonkieltä ja kuuntelee äänenpainoa, tapaa miten puhuu. Jos kommunikointi on epäselvää –  se tuntuu huudolta. Ja huuto ei ole hedelmällistä jos haluaa tuottavaa. Sillä sanojen purkaminen on täyttä työtä. Tätä on vaikeaa ymmärtää aikuisten maailmassa, koska aikuiset olettaa puhuvan aikuisille ihmisille. 

Me aikuiset olemme vaikeiden tunteiden edessä usein taantuvia pikkulapsia. Myös sinä olet. Hermostuminen, räjähtäminen, huutaminen, nurkkaan ahdistus, käskyttäminen, mollaaminen, nolaaminen. Nämä ovat vanhan maailman keinoja hiljentää lapsi. Kun aikuinen ei ole näitä malleja käsitellyt itsessään ja kohtaa aikuisena tällaista –  siitä ei voi odottaa hedelmällistä lopputulosta. Hajota ja hallitse. 

Koska meidän maailma on uupumassa. Ihmiset väsyvät työssään. On tehtävä jotain. Esimerkiksi lapsi ei voi muuttaa perheen dynamiikkaa. Vanhemman on oltava aikuinen. Työntekijä on kuin lapsi, esimies toimii vanhempana. Jos vanhempi ei ota vanhemman roolia ja esimies ei ota esimiehen roolia, mitä siitä muuta syntyy kuin uhkaa ja tottelemattomuutta. Toiset alistuu ja toiset muuttuvat vaikeiksi. Vaikeat taas oikeasti opettaa, mutta heidät nujerretaan tai poistetaan kuvioista. 

Tämä on kipeä aihe, kun elää menneessä. Ennen lapsia sai kurittaa –  tarkoitti, että lapsia saa lyödä ja nolata. Lasta saa "kurittaa", eli laittaa lapsi vastuuseen teostaan, mutta harva osaa. Kurittaa voi kuulostaa negatiiviselta. Jos laitat yksivuotiaan tai koiranpennun häpeämään, voitko odottaa häneltä muuta kuin huutoa ja tottelemattomuutta. Eivät he ymmärrä. Molemmat tarvitsevat syliä ja lepertelyä. 

Olin se äiti, joka huusi ja riehui. Ei auttanut huuto. Mutta nyt kun lapsi on 17 vuotias, kysyin miltä tuo suuttuminen tuntui. "Se oli pelottavaa, mutta kun sä oot karaissut meidät, ei tuntunut niin pahalta." 

 Lapsen tulee kantaa vastuunsa tekojensa seurauksista, muuten lapsi ei kasva.  Jos vanhempi tekee kaiken lapsen puolesta, lapsi ei kasva. Mutta miten tehdä hankalan lapsen kanssa? Joka ei toimi niinkuin olet itse tottunut. Häneen ei tehoa perinteiset kiristä, uhkaa ja rankaise keinot. Toimiiko tämä työ yhteisössäkään? 

Emme voi huutaa maailmaa muuttumaan, jos ei itse muutu. Meidän jokaisen tulee muuttua uuden maailman mukana. 

Mikä muuttaa maailman? Rakkaus. Mutta rakkaus täytyy kohdistaa itseensä ennen kuin sitä voi levittää maailmaan. Et osaa rakastaa muita, jos et itseäsikään osaa. 

Me olemme erilaisista lähtökohdista tulleet työelämään. Erilaisilla puolustusmekanismeilla ja jos joudut olla jatkuvasti varpaillasi, että sinua lyödään –  se kuluttaa loppuun. Jos taas itse olet valmiina lyömään –  kulutat jonkun toisen loppuun. 

Pystytkö puhua saman asian minkä puhut selän takana –  katsoen silmiin henkilöä josta olet puhunut -hänelle itselleen. Pystytkö olla kiertelemättä ja kaartelematta, seistä selkä suorana puheessasi. Jos henkilö on pelottava ja väkivaltainen, myös henkinen väkivalta lasketaan, ei tarvitse tätä tehdä. Mutta muut. Kysy itseltäsi, pystytkö. 

Moni huutelee selän takana sääntöjä, mutta kun tulee tilanne kohdata asia, sitä kierretään ja kaarretaan ja ns. pestään kädet. Ei katsota silmiin. 

Henkistä väkivaltaa on nolaaminen, uhkailu, kuittailu muiden edessä, haukkuminen, arvostelu, selän takana puhuminen. Ne ovat myös huonon kommunikoinnin merkkejä. 

Hajota ja hallitse: lyö lyötyä, puhu toisen heikkouksista ääneen, nolaa, puske ja oleta. Oleta ja oleta. 

Kasvata ja kukoista: Kehu, kiitä, kerro tehtävät ja anna tilaa oppia. 

Hyvää kommunikointia on silmiin katsominen, kiittäminen, kertominen jos jokin vaivaa. Ohjeiden kertominen. Jos on paljon ohjeita, eikä niitä lue missään, saat täriseviä ja stressaantuneita ihmisiä lähellesi.

Mutta. Mistäpä minä mitään tiedän. Sinä teet niin kuin olet tähänkin mennessä oppinut ja minä teen niin mistä olen oppinut jo pois. 

Ihminen kuuntelee vasta kun hän kohtaa omat vaikeutensa, sitä ennen hän hiljaa hyväksyy. Myös muiden kaltoin kohtelemisen. 

Maiju

Ainutlaatuinen

 

Olet ainoa laatuasi. Uniikki. Ei ole toista kaltaistasi. Me olemme jokainen ihminen erilaisia, vaikka haluaisimmekin olla kuin joku toinen. Emme voi olla joku toinen, sillä meillä ei ole samoja vanhempia, samaa perimää, eikä samaa sukua. Vaikka olisimme sisaruksia, emme voisi olla samanlaisia. Me olemme silti yksilöitä. Myös kaksoset ovat yksilöitä. Kun tämän oman ainutlaatuisuuden ymmärtää, voi alkaa miettiä –  Mikä tekee juuri sinusta ainutlaatuisen. Mitä hyvää sinussa on? Siitä huolimatta vaikka ei tuntuisi yhtään siltä, että itsessä olisi hyvää, niin se ei ole totta. Sinussa on. 

Jos sinun silmäsi katsovat valoon, sinun kehosi kulkee perässä. 

Kun alat pohtia missä olet hyvä, mistä tykkäät –  voit löytää johtolangan eteenpäin, kohti hyvää.  

Maailmassa on paljon esikuvia, mieti mikä todella on hyvä esikuva. Onko esikuvalla oikeanlaiset arvot, hyvät arvot. Tekeekö hän hyvää? Kun pohdit näitä, alitajunnastasi pulpahtaa lisää pohdittavaa 💜

Maiju

Elämäntehtäväsi löytäminen, stressaako tämä?

 

Sinulla on tehtävä edessäsi, mutta et ehkä tiedä mikä se on. Se on aavistus. Se ei ehkä liity siihen mitä ajattelet. Se voi olla hyväntekijän rooli. Se voi olla työhön liittyvä rooli tai se voi olla henkilökohtaiseen elämään liittyvä rooli. Joka tapauksessa, sinulla on kuitenkin arvokas tehtävä. Olit sitten minkä ikäinen tahansa ja missä elämänvaiheessa tahansa. Myös eläkkeellä voit pohtia tällaista. Maailma on täynnä pahuutta, elämäntehtävä on yleensä hyvää. 

Elämäntehtävän ei tarvitse olla mikään "minä valloitan koko maailman" juttu. Tai "minusta tulee rikas, menestynyt "jne. 

Se voi olla ruohonjuuritasolla olevaa ystävällisyyttä, masentuneen auttamista, vanhuksien hoitamista. Elämäntehtävä on kuitenkin tehtävä, joka tuo hyvää muille. Hyvä muille tuo aina hyvää itselle. 

Mieti vaikka niin, että sinulle on syntynyt voimakas mielipide sinua kohtaan tekemästä vääryydestä. Kohtaat masentuneen, josta näet hänen kamppailevan, mutta suusi avattuasi sanot jotain hyvin ankaraa ja käskevää. Ehkä nauravaa. Koska sinullekin on sanottu niin. Silloin teet toiselle haittaa, eikä oma olosi tule tästä kohenemaan, päinvastoin. Saat huonon omantunnon. Ehkä voit pyydellä anteeksi, mutta jos masentunut otti lauseen syvälle itseensä, voi olla ettet saa anteeksi. Siksi on niin tärkeää pitää omat voimakkaat mielipiteet kurissa. 

Kun tehtävää lähtee pohtimaan ja suunnan ottamaan, se ei aina ole "naps" ja se oli siinä. Se on alku ja sitä kohti alkaa kasvu. 

Kun tehtävää alkaa pohtia, on hyvä miettiä mitä energiaa ruokit. 

Ruokitko tietoisesti hyvää vai ruokitko tietoisesti pahaa. Haluatko olla oikeudenmukainen ja reilu, vai haluatko syrjiä muita ja töniä kyynärpäillä pois tieltä. Sinä valitset ja universumi vastaa. 

Kun me emme tiedä mitä haluamme, saamme en tiedä energiaa, jotta me osaamme suunnata elämän kohti sitä minkä haluamme. 

Kuuntele mitä puhut ja mitä ajattelet. Kuuntele ympäristösi sanoja. Mieti mihin tunteesi ohjautuu. Sitä alitajuisesti vedät puoleesi. Mieti mitä haluat ja hiljennä ympäristösi. Luo hyvä pohja elämällesi. Sinä todella meinaan tulet siihen pystymään ja osaamaan. Ja siinä onnistumaan. Huomaa ajoituksien tärkeys. 

Maiju

Luotanko minä vai en?

 

Osallistuin Henna Salorannan manifestointi kurssille. Rakastan ohjattuja enkelimeditaatioita. En ole aikoihin tällaisia tehnyt, enkä liiemmin kertonut uskovani enkelijuttuihin. Mutta nyt ehkä tässä on aika jo tuoda omia juttujani esiin. Minulla on ollut paljon erilaisia henkisiä kokemuksia elämäni varrella. Mutta niiden esiin tuominen on ollut vaikeaa, sillä en ollut selvittänyt kuka olen. Alan olla selvillä pikku hiljaa. 

Omaan itseensä tutustuminen on ehdoton juttu oman terveen mielenterveyden kannalta. 

Minulla on ollut ilo tutustua ihaniin asiakkaisiin, jotka ovat kertoneet minulle elämästään ja samalla olen saanut siitä voimia jaksaa itsekin eteenpäin. Nyt tahtoisin olla se, joka auttaa muita. Tiedän, että olen ollut sitä jo aina. On ymmärrettävä minkälaista apua haluan tarjota. En halua auttaa toista kiipeämään minun yli. Se ei ole eettistä. Minun on tunnettava rajani ja kunnioitettava itseäni, tiedän ettei kaikkia voi auttaa mitenkään, enkä ota sellaista vastuuta. Aina voin lähettää hyvää kohteelle, se ei ole minulta pois. 

Mistä tiedät olevasi hyvässä seurassa ja elämäsi on hyvää? 

Olet energinen ja innostunut, saat asioita aikaan ja tiedät pärjääväsi. Ympärilläsi olevat näkevät sinut iloisena ja kannustavat sinua, tsemppaavat ja ovat rehellisiä. Jos menet väärään suuntaan, he uskaltavat sen sanoa. Sinun sisäinen äänesi on kirkas ja olet ajatuksissasi vahva. 

Mistä tiedät olevasi huonossa seurassa?

Innostunut olemuksesi pikku hiljaa kuihtuu. Menet automaatio tilaan. Et tunne iloa, etkä surua. Et saa mitään aikaseksi, sinua patistetaan ja pusketaan, menet vain entisestään lukkoon. Ihmettelet epämääräisiä olotilojasi, joista pidät itseäsi vain hulluna ja epäluuloisena. Huomaat muuttuvasi valittavaksi ja vihaiseksi. Lopulta itsetuntosi laskee ja sisäinen äänesi muuttuu sinua itseäsi halventavaksi. 

Toki voit myös itse olla tuo kyseinen hyvä tai huono seura. 

Tunnista oma energiasi, se henkilökohtainen tila jossa elät. Katsele ympärillesi. Jos jokin asia vaatii huomiotasi, puhdista se. Sinun intuitiosi osaa katsoa tuota oikeaa asiaa. Voit ottaa muutaman kerran syvään henkeen ja kysyä tätä itseltäsi vaikka ääneen, jos tuntuu että mielessäsi vilisee miljoona asiaa. 

Jos olet empaattinen, tunne vastuusi ja rajasi. Tiedä mikä kuuluu sinulle ja mikä ei kuulu. 

Kun tiedostat ja ne nousee esiin, olet valmis tekemään asioille jotain. Ennen et voi muuttaa olosuhteitasi, ennen kuin tiedät missä on vika. Mutta se hetki, kun tunnistat mistä mikäkin johtuu –  olet todella lähellä. Tunne on hyvä purkaa kehostasi pois, jotta voit muokata tunteen. 

Elämä todella on maagista, kun ymmärtää energioista ja teemoista joita elämässämme on. 

Luottamus elämään on melko iso teema – jos olet kasvanut niin, ettei muihin voi luottaa. Mutta se hetki, kun voit hengittää ja luottaa, ah se on upea tunne se! 

Tsemppiä sinulle ja minulle tähän prosessiin!

Maiju

Minä ansaitsen hyvää

 Olen ollut aivan totaali jumissa yrittämiseni ja ammattini kanssa kohta puoli vuotta. Aloitin toukokuussa ja päätin, että nyt kun yrittäjäksi ryhdyin, en enää työntekijäksi lähde. Mutta joka kerta kohtaan kriisin. Tällä kertaa kriisiini sisältyy muutama teema. Miten minua kohdellaan ja mitä minä haluan välittää. Olen puolen vuoden aikana kouluttanut itseäni jos jonkin verran. Ensin avoimen ammattikorkeakoulun viestinnän kurssilla, järjestelmäkamerakurssilla, ilmaisilla some kursseilla ja nyt aloitin brändäyksen kurssin. Mahtuu tähän yksi enkelikurssikin väliin. Ja tietenkin vielä kahden eri tuotesarjan opettelu, uusien hoitojen opettelu ja koko hoitolan käynnistäminen. Näkyvyyden saaminen, googlen merkinnät. Samalla ymmärrän, että tein lähes ilmaista työtä toiselle. Enkä edes tiedä mitä opin. *Jälkihuomio* Sain kuulla myöhemmin minusta puhuttavan: "Miten se Maiju on käynyt kaikenlaisia kursseja, eikä se mitään saa silti aikaseksi. "Mutta ehkä hän on oikeassa, en todella saa aikaseksi vaikka seisoisin päälläni. 

Olen kouluttautunut erilaisilla kursseilla elämässäni, niin kirjoittamiseen, taiteeseen, energiahoidon maailmaan, minulla on kaksi ammattia, että ehkä voisin vähän makustella ja alkaa tehdä sitä mitä rakastan. Tuntuu, että viimeiset vuodet olen saanut vain märkiä rättejä. 

Rakastan enkelikursseja, varsinkin niitä joissa mennään meditaatioissa enkelimaailmoihin. Ne ruokkivat tunteitani ja luovuuttani. Ovat puhdasta ja ihanaa pumpulia. 

Olen kokenut tässä yrityksessä, että minua yritetään ahtaa johonkin johon en kuulu. Enkä edes itse sitä ymmärrä, että mihin kuulun, sillä se ei ole vielä valjennut. Tein ajattelemattoman seuraamisen instagramissa jestools sivulle ja he ottivat heti kontaktia joka tuntui hyvältä. He kutsuivat ilmaiseen sporttitapahtumaan, joka on luotu yrittäjien verkostoitumisen mahdollistamiseksi. Vuorossa oli ilma– akrobatiaa. Löysin itseni sieltä.  

Löysin kehollisia rajoitteita itsestäni paljon ja totesin, että nyt on herätettävä tämä neljäkymppinen nainen. Yrittäjät ovat eteenpäin menijöitä. Useimmat. Tämä ryhmä antoi kuitenkin niin paljon, että se sai minussa jotain liikkeelle, enkä osaa sanoa mitä. Löysin itseni heidän brändäys kurssilta. 

Olen ollut mielestäni negatiivinen ajatuksiltani viimeisen parin kuukauden ajan, enkä pidä tästä. Olen löytänyt itseni sellaisista keitoksista, että huomaan ärsyyntyväni ja epäileväni kaikkien motiiveja. 

Minun on aika alkaa tehdä itseni eteen hyvää. Alkaa toimia itseni hyväksi, eikä itseäni vastaan ja jos jatkan tässä energiassa missä nyt olen, en tule voittamaan. Työ ei ole kannattava. 

Miten minua kohdellaan: olen alipalkattu. Mitä haluan välittää? Haluan nostaa ihmisten itsetuntoja. Mutta miten ihmeessä voin nostaa muiden itsetuntoja, jos minä olen sallinut tällaista itselleni. jossa lumouduin siitä hyvästä joka minulle tarjoiltiin, enkä kuunnellut varoituksia. Kun en tehnyt kuin toinen halusi, hän nolasi minut toisen edessä, sitä hän on tehnyt jo pari kertaa. Hän on juoksuttanut, käskyttänyt ja uhkaili. En minä tätä ansaitse, todellakaan. 

Maiju 

 

Minä tarvitsen rakkautta.

Tarvitsen hyväksyntää ja tarvitsen oman äänen, sekä sen että ääntäni kuunnellaan. 

Tarvitsen rakkautta, jotta en lakastu. Jotta henkeni ei lytisty ja painu maahan. kuole pois. 

Tarvitsen hyväksyntää, sillä teen asioita sinun kanssasi, en yksin. Jos et näe minua, en ole olemassa. 

Tarvitsen sinua. Tarvitsen sinua kertomaan jos teen jotain väärin. 

Tarvitsen sinua muistuttamaan minua siitä, ettei tarvitse pärjätä yksin. 

Tarvitsen minua, jotta arvoni säilyy. Tarvitsen minua, jotta maailma ei lyttää.

Tarvitsen meitä molempia, jotta olen kokonainen

Maiju

Saako olla vihainen, jos suututtaa?

Kun olin nuori, elin melko rikkinäisessä ympäristössä. Opin lapsena manipuloimaan, jotta sain kaverit pysymään luonani. Ymmärsin etten ollut koskaan kaverieni ykkös-vaihtoehto. Olin porukassa jossa meitä saattoi olla jopa parikymmentä ellei enemmänkin, mutta olin yksi joukosta. Oikeastaan vasta aikuisena sain ensimmäisen parhaan kaverini ja sain sen ensimmäisestä työpaikastani. En tunnistanut kaltaisiani, eikä juuri ollut tällaisia herkkiksiä kuin minä ympärilläni. Olen herkkä, mutta en kuitenkaan sanoisi itseäni nössöksi, vaikka joku kovanaama niin väittäisi.

Kun havahduin omalle manipuloimiselleni –  aloin tekemään työtä irrottautuakseni tästä. 

Nyt kun olen jo neljäkymppinen, niin on aika aikuistua niin minun kuin ihmisten ympärilläni. Ai miksi? Koska hei, jos vielä kuusikymppiset ovat hukassa oman minuutensa kanssa ja manipuloivat, käyttävät valtaa, saavat ympärillä olevat uupumaan omasta käytöksestä, niin meidän maailmassa on jokin todella pahasti pielessä. 

Pahoittelut, ravistelen nyt egoasi. Jos sinä pelkäät muiden suuttumista itsellesi tai vieressäsi on ihminen joka puhuu sinulle rumasti, niin ota voimasi käteen ja käske häntä hiljenemään. Kyllä, meillä on eri diagnooseilla maustettuja ihmisiä, mutta yksikään diagnoosi ei ole poikkeus kohdella toista huonosti. Jos et voi sanoa hänelle, ole hiljaa –  laita korvatulpat itsellesi ja lakkaa kuuntelemasta. Katoa paikalta. Sanon tämän meille molemmille. 

Joskus ajattelen olevani sairas mieleltäni, mutta ymmärrän että hei, jos elät rikkinäisten ihmisten keskellä –  kyllä, sinusta tulee lopulta myös sairas. Henkisesti. Jos joudut kuunnella paskapuhetta, haukkumista, epätasapainoista reagointia, mielipiteiden muuttumista jatkuvasti ja mitä näitä nyt on, niin mielesi sairastuu pikku hiljaa. Se mustuu mustumistaan, ja lopulta sinustakin tulee sellainen. Kun olet tämän käytöksen oppinut ja vaihdat seuraa, älä vie tätä satuttavaa käytöstä mukanasi ja siirrä sitä muihin. 

Minä tiedän ja ymmärrän monilta osin mistä tällaiset käytökset johtuvat, niiden juuret ulottuu sinne missä heitä on kohdeltu huonosti. Kun he eivät käsittele näitä tunteita –  he siirtävät sen tunteen siirtona muihin. Ja kaiken huippu on, että he eivät edes itse sitä tiedä, eivätkä tiedosta. 

Me olemme vastuussa omasta henkilökohtaisesta tilastamme mitä otamme vastaan muilta ja mitä tuomme muille. 

Mutta me emme ole vastuussa siitä mitä muut ottavat meiltä kantaakseen. Ihmiset meinaan käyttävät meidän sanomisia ihan eri tarkoituksiin, mitä alkuperältä ajattelimme ja se on hei sairasta se! 

Olen tästä saanut kyllä jo paljon kokemusta tämä pienen elämän urani aikana. 

On helppoa olla pahis, mutta ihan äärettömän vaikeaa olla hyvis. On helppoa käskyttää ja kaataa oma likasanko herkän niskaan, mutta on vaikeaa olla kaatamatta ja itse asiassa on aika rohkeaa puhdistaa oma likakaivo ja olla kaatamatta omia roskia toisien niskaan. 

Olen kyllästynyt. Lopen kyllästynyt ihmisiin jotka täyttävät sinun tilasi antamatta sinulle mitään. He vain tulevat ottamaan ja imevät mehut sinusta. Ihmettelet, kun uuvut ja muutut negatiiviseksi ja alat näkemään maailmasi rumuuden kautta, Se on merkki, että joku on täyttänyt maailmasi rumuudellaan. 

Jos olet negatiivisessa seurassa, juokse!!! Sillä sinä tulet muuttumaan samanlaiseksi. Tarkkaile siis ympäristöäsi. Jos valitset jäädä, tiedosta mistä oma tuleva masennuksesi johtuu. Maailmasi on täyttynyt paskapuheesta ja kehosi on alkanut reagoida! 

Jos tunnistat olevasi herkkä, auttava ja empaattinen joka haluaa muille hyvää, kuuntele minkälaisia ajatuksia mielessäsi pyörii. Kysy onko ne omiasi vai kenties otettu ulkopuoleltasi. Jos sätit itseäsi, näet itsesi rumana tai vääränlaisena, kysy oletko? Et ole, vastaan. 

Olen loputtoman kyllästynyt tällaiseen kaksinaamaisen passiivis-agressiiviseen maailmaan, jossa sinun on opeteltava laittamaan maski kasvoille jottei sinusta puhuttaisi pahaa. Mitä sitten jos puhutaan. Lopultahan se joka puhuu, se on hänen maailma.

 Hän näkee maailman rumana, sillä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Piste! Olen todellakin vihainen. Se on tämä marraskuun pimeys joka laittaa tunteet liikkeelle. 

 Ja todella tämä henkilö voi saada ison joukon taakseen, ja siitähän massa-kiusaaminenkin syntyy. 

Muista, että todellinen bad ass on rohkea ja uskaltaa kohdella muita hyvin. Ne oikeasti menestyvät ihmiset eivät hallitse toisia pelolla ja vallankäytöllä, ne on niitä pieniä sieluja ne. 

Kuuntele itseäsi eri seurassa, laitatko eri roolisuorituksen päälle eri seurassa? Joskus rooleja tarttetaan, mutta satuttavaa roolia ei ikinä, se on raukkamaista se! 

Maiju

En nyt keksi otsikkoa, olen turhautunut

 

Mitä jos tarkoitus ei olekaan sättiä itseäni ja vaatia tehokkaampaa ja parempaa? Mitä jos tehtäväni olisi osoittaa itselleni armollisuutta suhteessa muihin? Mitä jos minun ei kuulu ottaa tätä vastuuta joka minulle työnnetään, sillä se ei kuulu minulle. Koska en valinnut tätä. 

Maailma hokee tehokkuuden ja säännöllisen toiston merkitystä. Mitä jos se ei ole minun maailma. Jos en elä maailmassa mihin tämä maailma on viety. Pelkoon ja vallankäyttöön. 

Nyt pysäytän tuon pelon kautta elämisen. Tuon vaatimuksien ja oletuksien maailman, johon taas sujahdin. Jossa kadotin ääneni. Äänen jota niin kovin pyrin pitämään pinnalla. 

Mitä jos tässä onkin erottelukyvyn ja rajojen oppiläksy menossa itselläni?

Minun kehoni kertoo, ettei ole kaikki oikein. Mutta mieleni painostaa. Se painostaa tekemään. Se herättää jopa viikonloppuna tekemään. Ei salli edes öitä nukkua. Jos minun mieleni ottaa tällaista puhetta ympäristöstäni, minun vastuullani on muuttaa ympäristöäni. Miten sen teen? Hiljennän ympäristöni? Älä käsitä tätä väkivallan kautta. Hiljentäminen tarkoittaa etten ole enää tekemisissä näiden tyyppien kanssa ja käsittelen itsessäni nämä tunteet. 

Lumoutuminen toisesta on merkki ottaa takapakkia! Muista se. 

Henkinen maailma on opettanut jo vuosia ottamaan oman voimani takaisin. Olen oppinut muiden kautta miten he näkevät minut. Olen sallinut ihmisten sanoa minusta erinäisiä alentavia asioita ja joka kerta olen hämmästynyt. Mitäh? Muuta ympäristösi. Ole armollinen itsellesi ja sulje korvat. Jokainen ulkopuoleltasi sanottu arvostelu, ruma sellainen on selkeä merkki sanojasta. Hän on alistettu, jollain tavalla. Häntä on haukuttu ja mollattu ja hän siirtää sen sinuun tunteen siirtona. Älä siis usko, kun joku sanoo sinua laiskaksi, lihavaksi, laihaksi, kalpeaksi, tyhmäksi, saamattomaksi ja mitä näitä on. 

Todellisuus on se, että kun nämä ihmiset sallivat itsensä puhua sinulle näin, heitä kohdellaan myös jatkuvasti huonosti. Kun he lopettavat, ehkä tämä loppuu myös. 

Odotan tieteellistä faktaa tälle.

Mutta mitä sinä voit tehdä? Sulje korvat, äläkä anna heille tilaisuutta puhua sinulle näin. Tiedän, se on vaikeaa, varsinkin jos on sinisilmäinen toisinaan kuin minä. Minä uppoan syvälle ja kun olen syvällä, alan reagoimaan ja näkemään todellisuuden ja silloin minua taas sattuu ja sitten lähden lätkimään kun kehoni ei enää jaksa. Raskas on roolini. Olen tunnollinen, jonka päälle kaadetaan omat roskat. Huoh. Ja pääsenkö tästä helvetti edes eroon, sillä aina on jokin saatanan urpå, joka ei tunne itseään ja minun pitää opettaa. Vituttaa!

Maiju

Maailma silmissäsi

 

On aika tehdä jotain toisin. On aika vetäytyä ja tehdä asioita eri tavalla kuin aiemmin. On aika katsoa omia rajojasi ja miten tekisit toisin, jotta et uupuisi seuraavalla kerralla. Maailmamme uuvuttaa, sillä otat vastaan käskyjä, jotka eivät sinulle kuulu. 

Sä voisit tehdä –  voisitko tehdä?

 Hei, mitä jos sinä ottaisit tämän asian hoitaaksesi? 

Tee sinä –  Voisitko sinä tehdä tämän. Korvaan tämän sinulle.

👇

Tee, tee, tee. Ole sitä ja tätä ja tota. Miksi et tee. Miksi et muka pysty. Naapurin Kaijakin pystyi. Tuo on vain tekosyy. Sinä olet vain laiska ja nähtävästi blondi. 

Tämä uuvuttaa. Sillä tunnollinen, joka on hitaampi lämpeämään - saattaa mennä solmuun. 

Lopulta –  lopettaa tekemisen ja kuuntelemisen. Automaatio kätkeytyy päälle. Lakkaa tuntemasta hyvää oloa. Alkaa sättiminen ja myös itsensä sättiminen. Kiukuttelu, väsymys, ehkä kehokin reagoi. 

Muista, että jos teet asioita vapaasta tahdosta –  et uuvu niin helposti. Mutta jos sinua käskytetään ja manipuloidaan..

On silti ymmärrettävä, että jotain on tehtävä. Mutta ne asiat jotka eivät sinulle kuulu... Työnnä ne pois. Ja jos et voi työntää, etsi uusi suunta. Olet silloin väärässä seurassa. 

On täysin eri asia tehdä innoissaan asioita vapaasta tahdosta, kuin tehdä käskyjen kautta. Koska on pakko, koska pitää. Keho ei koskaan lopeta kierroksiaan. 

Miten maailma ympärilläsi puhuu sinulle ja miten sinä puhut itsellesi ja muille? 

Täydellinen ei voi olla, mutta armollisuus kannattaa. Elämme meinaan nyt aikoja, jotka eivät ole keveimmästä päästä. Maailma on murroksessa, jossa on opittava tunnistamaan itsensä ja tarpeensa. Omat rajansa. 

Mistä tunnistat mikä on sinulle hyväksi ja mikä ei. Kuuntele tapaa miten puhut itsellesi ja kuuntele tapaa miten sinulle puhutaan. Työ voi uuvuttaa, mutta niin voi myös omat ajatuksetkin. Ja niin voi oma kotikin. 

Miten minä voisin tietää, kun ei ole opetettu miten kohdata ihmisiä ja miten vaatia hyvää kohtelua muilta, jos ei koskaan saanut nähdä mallia. Mistä minä olisin voinut tietää. Nyt tiedän, nyt näen. Ettei tämä mitä nyt olen saanut kokea ole missään nimessä hyvää kohtelua, tämä on naamioitua kohtelua. Hyväntekijän takana on piru joka maskinsa takana esittää pelastajaa. Samalla vaatisi itse pelastajaa. Jonkun joka sanoisi että nyt riittää. 

"Lopeta tuo esittäminen ja naamarin edestakaisin laittaminen. Ja ole aito. Ihan sama, kuinka sinua on kohdeltu, mutta lakkaa kohtelemasta muita epäkunniottavasti jos haluat hyvän sinulla säilyvän. " Huudan sisimmässäni.

Miksi maailma heijastaa tätä minulle uudestaan ja uudestaan? 

Nyt aikakausi mitä eletään on melkoisen kova. Meillä on paljon pelkotiloja ilmassa ja kollektiivi on hämillään. Se kuka johtaa näyttää esimerkkiä. Jos johtaja ei ole tasapainossa, ilmapiiri on myrkyllinen. Jos vanhempi ei ota vanhemman roolia ja ole aikuinen, lapsi kipuilee. 

Ymmärrän nyt, että yritin liikaa. Olla jotain mitä en ole. Enkä edes nähnyt. Lähdin taas parantamaan ympäristöäni, antamaan aikaani sellaisille, jotka eivät sitä ottaneet vastaan. Satutin siis vain itseäni. Nyt hiljenen. En voi ymmärtää ihmisiä, en heitä jotka luulevat, että minun heikkouksista saa huomautella. Nostaa niitä jalustalle ja sättiä näkyvästi. En voi ymmärtää miten ajauduin taas tähän. Ja hei, tämä ei ole minun syyni. Sen minä tiedän. Vaan vastapuoli teki valinnan puhua minulle näin. Minun pinnani on vähän turhan pitkä. Voisi olla lyhyempikin tällaisissa asioissa. 

Älä siis ole piru itsellesi vaan osoita sinulle lempeyttä.  Sanon itselleni ja sinulle. Elämme hämmentäviä aikoja ystäväni. Ole siis hyvä itsellesi. 

Maailma silmieni kautta, millainen se on? 

Minun elämässäni on ihanat läheiset. Se on ollut työn takana, että yhteisömme on tiivis. Egoa on joutunut katsella silmiin. On pitänyt ymmärtää itsestäni asioita ja samalla opettaa niitä muille. Nyt ei enää ole aikakausi, jossa minun tulee selitellä itseäni. Nyt minun on aika vetää puoleeni ihmisiä joiden kanssa ihan oikeasti saan olla oma itseni. Joiden seurassa ei tarvitse tuntea itseäni pieneksi, heikoksi, rumaksi, lihavaksi. 

Vanhempana olen yrittänyt ehkä jopa liikaa. On päästettävä irti. Mutta työelämässä ansaitsen kyllä enemmän. Sen tiedän. Ja sen myös saan. 

Maiju

Yhteys kehoon, mieleen ja henkeen.

 Tiedättekö ne kauniit puheet, elämä on zeniä ja ihanaa. Oikeasti mieli on kaaos, koti on kuin räjähdyksen jäljiltä ja keho on kuin raskas raato. Mieli on sotkuinen tai tuntee olonsa väsyneeksi. 

Olen tutkinut omaa mieltäni jo jonkin aikaa. Tiedän omia puutteitani ja heikkouksiani, mutta niiden tuominen esiin on pelottavaa. Miksi ihmeessä? Mikään ei ole niin sympatioita herättävää kuin aito elämä. 

Mutta aito elämä aiheuttaa myös vastustuksen heissä, jotka ovat tottuneet kätkemään ja tukahduttamaan. Elämä tuo eteeni jatkuvasti ihmisiä, joista koen että pitää opettaa. Kun he kohtelevat toisiaan huonosti, koen velollisuudekseni opettaa ja parantaa ympäristöäni. Lopultahan minulla on ns. itsekäs aikomus, ihan vain, jotta ympäristöni muuttuisi rauhalliseksi ja minulla on hyvä olla. Mutta onko se huonoa itsekkyyttä vai tervettä itsekkyyttä? 

Onnistuin tekemään tämän vektorikuvan aivan vahingossa canvalla. Se on näkemykseni sotkuisesta elämästä. Siihen on ladattu päällekkäin mandalaa. Ja aivan tarkoituksellisesti. Yleensä se on esteettisempi. 

Minulle on tärkeää tuntea itseni, mutta on hienoa kun ulkopuolella on myös sanoittajia. Heitä joilta pystyn sanoittamisen ottaa vastaan. 

En ota vastaan sanoitusta heiltä, jotka puhuvat muiden suulla. Opettavat minulle sitä, mistä heillä ei ole kokemusta tai eivät itse noudata tätä opetustaan. Se tekee minusta ehkä hiukan hankalan. 

En ole ollut valmis liikunnalle. Kehoni on ollut lukossa, sillä mieleni ohjaa sitä. Huomasin sen toissapäivänä ilma-akrobatia tunnilla, johon heittäydyin sponttaanisti mukaan. Jalkani ei noussut tangolle millään ja kun piti ponnahtaa ylös, pelkoni ohjasi jalkojani. Mutta jotain tein, sillä lihakset ovat ihanasti kipeät. 

Olen alkanut myöntää pelkoja itselleni viime vuosina, sillä ne ovat lukkineet minua. 

Sanoittaminen on tärkeää, jotta voin tehdä elämässäni isoja asioita ja muutoksia. Mutta sanoittamista on monenlaista. Ratkaisukeskeinen sanoittaminen on se juttu. 

Sain hienon lauseen, kun puhuin mielen coutsin Sami Kokkosen kanssa. Hän käytti sanaa sosiaalinen turvallisuus. Se oli iso lause minulle, sillä kun olen puhunut turvan puutteesta kotonani, se on ollut tuota. Sosiaalista turvattomuutta. Ei ole lupaa olla oma itsensä, ei näyttää tunteita. Sosiaalinen turvattomuus on sitä, kun sinua kielletään tuntemasta, reagoimasta, itkemästä. Pidätät hengitystä, sillä et uskalla olla. Ja tämä on ollut lapsuudessani kollektiivinen malli, ei mikään vanhempieni juttu vain. Eli nyt ei osoiteta vanhempiani sormella. Itselläni on kolme vahvaa tyttöä, armoa siis myös itselleni. 

Tämä loka– marraskuu on ollut voimakasta aikaa, niin voimakasta. Tunteita on liehunut laidasta laitaan, niin minulla kuin muillakin, niin minua kohtaan kuin minulla muita kohtaan. Olen ollut jopa hämmentynyt.

Pääsin käsiksi valtavan isoon omaan tunteeseen, jota olen kantanut mukanani vuosia. Eräs henkilö raivosi silmittömästi edessäni, hän sanoi minulle sellaista mitä en sulattanut, enkä myöntänyt –  reaktioni oli nauru. Nauru on mielestäni pahinta mitä voi toiselle tehdä, kun toinen on vihainen. Kun käsittelin itsessäni tätä tunnetta, ymmärsin sen olevan myös suojautumiskeino. Nauru kertoi etten ole samaa mieltä, mutta en myöskään ottanut tunnetta sisälleni vaan skippasin sen. Olen kantanut muistoa jossa minulle naurettiin, kun huusin. Se oli hirveä tunne. En olisi ikinä uskonut, että minä nauraisin toiselle kun hän on vihainen. Se osoittaa inhimillisyyttä. Elämä tarjoilee kasvun paikkoja. Ehkä voin nyt tiputtaa tuon vanhan tunteen pois. 

Se on hassua, kun ei halua muistaa asioita, mutta ne siellä vain kummittelee. Silloin nämä tunteet on hyvä käsitellä. 

Olen päässyt viime aikoina käsiksi kehooni –  mieleni ei löytänyt yhteyttä kehoni ponnistusvoimaan tangolle. Jännitin niin etten muistanut mitään koko tilanteesta. 

Mieleeni –  raivoa, itkua ja huutonaurua. 

Henkeen –  tunnistin henkeni taustalla kun katsoin etäältä huutoa. Näin tilanteen syvemmän puolen. Me olemme tässä ihmiskehossa henkenä. Mieli reagoi. Keho tottelee mieltä. Henki on ikäänkuin kulkija mukana. Henki antaa ihmisen tehdä asioita, mutta siltä kun pyytää apua, se todella auttaa. Sitä on henkisyys. Ja kun henkisyyttä alkaa harjoittaa, mieli menee kierroksille, erilaiset riippuvuus–  toimintamallit voi kadota. Henki alkaa puhdistaa mieltä ja kehoa. Joskus tunteet ovat liikaa ja se voi viedä masennukseen. 

Kun huutaa – anteeksipyyntö neutralisoi. 

Jos ottaa voimakkaat tilanteet hengen järjestäminä oppiläksyinä –  huomaa saaneensa itsestään osia takaisin.

Vaikeaa, niin vaikeaa. 

Mutta mitä se elämä täydellisenä voisi olla? Tylsää ja tasaista. Olen kuitenkin valmis irrottauttumaan negatiivisista toimintamalleista. Ja menemään askeleen itseni kanssa eteenpäin. Sallimaan hyvää itselleni, niin henkisesti kuin materiaalisestikin. 

Onko se liikaa pyydetty?

Maiju

Kun valo lisääntyy, varjot korostuu

 

Uskallanko kertoa, että olen hörhö? 

Olen varmasti kertonut tämän ennenkin, mutta kerron taas. Vaikeat hetket elämässäni ovat saaneet minua hakemaan apua näkymättömästä. En kokenut ihmisyydessä juuri yhtään auttavaa kättä, joka olisi osannut puhua minulle niin mitä tarvitsin. Egoni oli valmistautunut suojautumaan ja puolustautumaan ihmisiltä. Rajojani oli rikottu lapsesta asti erilaisin manipuoloivin keinoin, sanoin ja jopa väkivallan uhalla. 

Löysin isäni sairastumisen myötä itseni näkijältä. Hän kertoi asioita suvustani, joista en tiennyt. Vanhempani vahvistivat tiedon ja siitä alkoi polkuni. Olin saanut ohjausta jo aiemmin, kuitenkaan uskomatta. Se oli ensimmäinen kerta, kun sisälläni käynnistyi etsijä. Elettiin alkuvuotta 2010. 

Istahdin näkijän tapaamisen jälkeen sohvalle ja sanoin ääneen: Jos nyt olet mamma (kuollut jo kun olin teini) tässä vieressäni, niin opasta minua. Löysin netistä rakkaudentähden sivuston ja siitä alkoi kasvuni. Kasvu on ollut hidasta. Olen puhdistellut kipujani –  omia traumojani joskus voimakkaasti, joskus vähemmän voimakkaasti. 

Lähdin energiahoitajan polulle melkeinpä samalta istumalta, mutta odotin ensin oikeaa opettajaa. Energiahoidoissa ei toimi asiat kuin meidän fyysisen maailman jutuissa. Kun olin tehnyt päätöksen, energia alkoi jo työskennellä kanssani. 

Lopulta lähetimme perheeni kanssa isäni taivasmatkalle energiahoidon saattelemana. Kohtasin kuoleman ja aloitin elämään. Aloin ymmärtämään kuinka turhia asioita elämässäni olikaan mukana. Kuinka turhia riitoja ja kuinka hukkaan heitin energiaani sellaisten ihmisten seurassa jotka olivat pelkkää pintaa. Tai aiheuttivat pahaa oloa itsessäni. Aloin kasvaa aikuiseksi. Halusin tulla rehelliseksi ja vetää rehellisiä ihmisiä puoleeni. Puhdistaa varjoni. 

Luulin tietenkin olevani aikuinen, mutta henkisellä tasolla en ollut kasvanut, sillä kannoin kaikkia menneisyyden ihmisiä ja kokemuksia mukanani. Hyvästelin heitä pois ajatuksistani. Asetin itseni tähän hetkeen. Keitä elämässäni on tällä hetkellä, heihin minä panostan. Ketkä tuovat hyvää. Piirini pieneni. 

Kysyin, kuka on minusta kiinnostunut, kun itse koin roikkuvani kaikissa elämäni tärkeissä ihmisissä. Irrotin otetta. Elämästäni tuli ensin vaikeaa, sillä koin yksinäisyyttä. Eikä se helpottanut vuosiin. Aloin pohtia kuka olen, mistä päästän irti, ketkä ovat minun ihmisiäni ja kuka oikeasti minua rakastaa. Todella rakastaa. Rakastanko itseäni. Tämä oli ehkä tärkein kysymykseni, sillä en rakastanut. Näin itseni viallisena. Kaikin puolin. Naureskelin, minulle naureskeltiin. Hörähdeltiin. Kaikki elämäni lika tuli näkyväksi. Aloin puhdistautua. Siivosin, puhdistin kotiani, energiaa kodistani - ympäristöstäni. Siivottavaa oli todella paljon. Tulin lähemmäs itseäni ja omia arvojani. Vaikka minua ei kasvatettu, minulla oli geeneissäni kuitenkin oikeudentuntoa, kiltteyttä, auttavaisuutta, ymmärtäväisyyttä ja vahvasti empatiaa. Opettelin näitä. Empatian kykyni olikin ollut minun elämässäni epätasapainossa, en ollut sallinut sitä minulle itselleni – vaan ruoskin itseäni milloin mistäkin nuorena ja vielä nuorena äitinä. Helpotus tuli vasta reilusti yli kolmekymppisenä. 

Ruoskiminen oli pahinta, kun kaksoset olivat pieniä. Sain lahjaksi elämääni kaksi hyvin voimakasta tyttöä, jotka rikkoivat egoni. 

Minulle hörhö-sana on ihastuttava, joillekin se on loukkaava ja vihastuttava. Se riippuu ihan siitä, mitä itse sanasta ajattelee. Kun itselleen osaa perustella sanan –  sanaan kiinnitetyt tunteet vapautuu. Ymmärtää sen olevan vain sana. 

Kaikkein rohkeinta on myöntää omaa häpeää, joka on lukkinut sisimmän. Pelkoja joka salpaa hengityksen. Ihailun jollaiseksi haluaisi tulla. Ilon joka on perusolemuksemme. Rakkauden jonka on kokenut puuttuvan. Sylin minkä tarvitsi, kun oli hätä.

 Valon lisääntyessä näkee omat varjot, mutta varjojen kauneus tekee valosta upean –  taidetta! Joskus taidekin on aika raakaa! hah.

Kun myöntää oman heikkoutensa –  valo alkaa loistaa ja näyttämään meissä asuvat varjot. Omia varjoja on satuttavaa katsoa, varsinkin jos elämänsä on rakentanut niin, että varjot peitellään ja naamioidaan. 

Ystäväni sanoi, ettei ymmärrä peiliteoriaa. Näet muissa sen mitä et näe itsessäsi. Tätä on vaikeaa mielestäni sanoin avata. Mutta olen omalla kohdallani sen nähnyt. Olen opetellut muiden kautta mitä olen ja mitä en ole. Olen kokenut samaistuvani toiseen ihmiseen. Se teki minusta samalla raivohullun. Kun irrottauduin, raivoni väheni. 

Rakastin itseäni riittävästi, että saatoin ottaa etäisyyttä. Tällä tavalla näin toisessa itseni, itseni toisessa, mutta tein valinnan irrottaa itseni tilanteesta, jotta en olisi raivohullu. Nin elämä näyttää meille inhimillisyyden. En minä ole sen täydellisempi kuin tuo, tai ei tuo ole sen täydellisempi kuin minä.

Jos näet muissa sellaista mistä et pidä, muuta ajatuksesi itsestäsi. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Kun valo lisääntyy, varjot korostuu. Sisältä nousee taistelija, valon soturi. Joka ei pelkää heiluttaa miekkaansa oikeudenmukaisuuden puolesta, joka ei pelkää suojella arvojaan. Hahaa dramatiikkaa. Onko se edes sana?

Kun aloitin yrittäjänä – tiesin, että henkinen kasvu jatkuu ja varjot tulevat esiin. 

Varjoihini kuuluu puheisiin mukaan meneminen. Aloitan parantamaan ympäristöäni. Lopulta huomaan, että muiden negatiivinen puhe tarttuu minuun, kohdistan itseeni halveksivia sanoja ja alan nähdä itseni viallisena. Alitajuisesti alan kertomaan heikkouksistani ääneen ja joku joukosta tarttuu siihen ja alkaa puhua minulle heikkouksieni kautta. Sä olet sellainen, sä olet tällainen. Ja siinä kohtaa menen lukkoon. En antanut hänelle lupaa mollata, mutta hän luulee sen mollaamisen olevan sallittua. Minä en kerro sitä hänelle. Eikä tarvi! Hän teki valinnan ja oletti, että minulle saa puhua niin. Tämä on kipeää myöntää, sillä minä olen oppinut miellyttämään. Olen kuullut, kuinka se on velvollisuuteni kertoa toiselle hänen heikkouksistaan. Minä päätän sen. Kerronko vai en. 

Maiju

Ps. Henkinen kasvu on vaikeaa, mutta jos on joku kenen kanssa saa olla täysin oma itsensä, olet onnekas. Erittäin onnekas