Mitä jos tarkoitus ei olekaan sättiä itseäni ja vaatia tehokkaampaa ja parempaa? Mitä jos tehtäväni olisi osoittaa itselleni armollisuutta suhteessa muihin? Mitä jos minun ei kuulu ottaa tätä vastuuta joka minulle työnnetään, sillä se ei kuulu minulle. Koska en valinnut tätä.
Maailma hokee tehokkuuden ja säännöllisen toiston merkitystä. Mitä jos se ei ole minun maailma. Jos en elä maailmassa mihin tämä maailma on viety. Pelkoon ja vallankäyttöön.
Nyt pysäytän tuon pelon kautta elämisen. Tuon vaatimuksien ja oletuksien maailman, johon taas sujahdin. Jossa kadotin ääneni. Äänen jota niin kovin pyrin pitämään pinnalla.
Mitä jos tässä onkin erottelukyvyn ja rajojen oppiläksy menossa itselläni?
Minun kehoni kertoo, ettei ole kaikki oikein. Mutta mieleni painostaa. Se painostaa tekemään. Se herättää jopa viikonloppuna tekemään. Ei salli edes öitä nukkua. Jos minun mieleni ottaa tällaista puhetta ympäristöstäni, minun vastuullani on muuttaa ympäristöäni. Miten sen teen? Hiljennän ympäristöni? Älä käsitä tätä väkivallan kautta. Hiljentäminen tarkoittaa etten ole enää tekemisissä näiden tyyppien kanssa ja käsittelen itsessäni nämä tunteet.
Lumoutuminen toisesta on merkki ottaa takapakkia! Muista se.
Henkinen maailma on opettanut jo vuosia ottamaan oman voimani takaisin. Olen oppinut muiden kautta miten he näkevät minut. Olen sallinut ihmisten sanoa minusta erinäisiä alentavia asioita ja joka kerta olen hämmästynyt. Mitäh? Muuta ympäristösi. Ole armollinen itsellesi ja sulje korvat. Jokainen ulkopuoleltasi sanottu arvostelu, ruma sellainen on selkeä merkki sanojasta. Hän on alistettu, jollain tavalla. Häntä on haukuttu ja mollattu ja hän siirtää sen sinuun tunteen siirtona. Älä siis usko, kun joku sanoo sinua laiskaksi, lihavaksi, laihaksi, kalpeaksi, tyhmäksi, saamattomaksi ja mitä näitä on.
Todellisuus on se, että kun nämä ihmiset sallivat itsensä puhua sinulle näin, heitä kohdellaan myös jatkuvasti huonosti. Kun he lopettavat, ehkä tämä loppuu myös.
Odotan tieteellistä faktaa tälle.
Mutta mitä sinä voit tehdä? Sulje korvat, äläkä anna heille tilaisuutta puhua sinulle näin. Tiedän, se on vaikeaa, varsinkin jos on sinisilmäinen toisinaan kuin minä. Minä uppoan syvälle ja kun olen syvällä, alan reagoimaan ja näkemään todellisuuden ja silloin minua taas sattuu ja sitten lähden lätkimään kun kehoni ei enää jaksa. Raskas on roolini. Olen tunnollinen, jonka päälle kaadetaan omat roskat. Huoh. Ja pääsenkö tästä helvetti edes eroon, sillä aina on jokin saatanan urpå, joka ei tunne itseään ja minun pitää opettaa. Vituttaa!
Maiju
