Jos ei riitä, olet väärässä seurassa!
Mutta on hyvä muistaa: jos herätät vihaa ja pelkoa ja muut voivat huonosti seurassasi, silloin on hyvä katsoa peiliin.
Hukkuuko ääneni metellin alle? Osaako muut kertoa asioita ja toimia paremmin kuin minä? Vai mitä jos vaan aloittaisin?
Olen istunut tässä tyhjän paperin kammoisena nyt jo jonkun aikaa. Ei tule tarinoita, ei mielikuvitusjuttuja, ei markkinointia. Muistan kirjoittaja kurssilla vuonna 2018, kun kävimme lausetta "Minulla on ääni". Samaan aikaan kun ajattelen että olen lukossa, kirjoitan pitkiä kirjoituksia tänne blogiin. Eli ei ole lukkoa tänne suuntaan, vaan sinne mihin en suostu kirjoittaa. Samalla kun katson markkinointia mitä olen tehnyt kollegoideni kanssa, olemme tehneet paljon. Silti tule sanomista.
Tiedän, että tämä lukkotila on harhaa ja voisin hyvin kirjoittaa mitä vain. Mutta takaraivossa huutaa ääni: Ammut itseäsi jalkaan, jos puhut tällaista ja tällaista.
Ole asiantuntija.
Minusta on ehtinyt tulla ihmissuhteiden asiantuntija tässä vuosien saatossa. En tiedä miten kykenisin jakaa omia kirjoituksiani, kun tiedän niistä olevan hyötyä joillekin. Olen vain välillä tukossa.
Epävarmako?
Mistä epävarmuuteni on aikanaan itseeni syntynyt? Ristiriitaisuudesta. Epäselvistä ohjeista lapsena. Mutta tämä ei ole täysin näin. Kun lapsi ei saa kehua ja kannustusta, vaan pärjäilee yksin – se voi tehdä lamaantuneen, yksinpuurtajan. Haluaa olla kuin muut, koska muilla on asiat paremmin.
Kun ohjeet ovat ristiriitaisia, toiselle puhutaan toista kuin toiselle, ei voi tietää miten toimia.
Maailma tuntuisi olevan hyvin epäselvä omalla kohdallani.
Jari Sarasvuon uutiskirjeestä bongasin lauseen: Sinun ihmissuhteesi ovat heijaste sinun maailmankuvastasi. Sinua kohdellaan niin kuin olet pitkään opettanut elämäsi ihmisiä kohtelemaan itseäsi"
Tämä lause pysäytti. Samalla kun tunnistan lauseen, samalla vastustan sitä. Mutta niin hirveää kuin se onkin, olen saanut sellaista kohtelua, jonka tunnistan lapsuudestani / nuoruudestani viime aikoina.
Tiesitkö, että moni asia maailmassa on rakennettu niin, että niitä tulee pelätä? Vanhempia, mörköjä, rosvoja ym. Kun lapsi saa todellisia pelon kokemuksia, syntyy trauma. Kun kasvaa aikuiseksi traumat kytee alitajunnassa.
Olen kiitollisessa osassa tässä maailmassa, että minulle puhutaan. Tiedän, että traumoja kantavia ihmisiä on hyvin hyvin paljon. Myös niissä "paremmissa piireissä".
En ole siis yksin. Mutta miten kohdata ihminen jolla on traumoja? Lämmöllä, sanon sinulle. Lämmöllä. Mitä kovempaa kohtelet, sitä vihaisempaa saat aikaan.
Olen pyrkinyt ottamaan itselleni tällaisen ajatusmallin: Teen asioita niin hyvin ja niin hyvällä omalla tunnolla kuin voin ja kun lopulta aika jättää ja katson taakseni, en kadu. Tällä ei ole mitään tekemistä siihen mitä muut ovat minusta mieltä. Elämääni on osunut yksi jos toinen manipuloija, jolle olen kertonut haavoistani tai traumoistani. Nämä ovat käyttäneet heikkouksiani minua vastaan ja samalla tehneet palveluksen. Olen oppinut välttelemään tällaisia tyyppejä. He ovat elämäni pahikset, ne roistot joita tulee pelätä ja vältellä.
Kun on empaattinen ja näkee maailmassa paljon parannettavaa, on löydettävä rajat jotka eivät kaada itseä. Koska tämä elämä ei ole mikään helpoin matka tallata, on opeteltava tuntemaan itsensä.
Olen pohtinut omaa asiantuntijuuttani työstäni, mietin olenko nyt ihan varma tästä ja tästä. Sillä joskus tuntuu, että huutelen tyhjille seinille. Mutta olen toisinaan maadoittumaton. En löydä fyysistä paikkaa tehdä työtä. Sellaista, jossa ihan oikeasti saisin tehtyä yhteistyötä. Jossa myrkyllisyys ei olisi se päälimmäinen asia. Myrkyllisyyttä on monenlaista.
Minulla on tällainen motto: Jokainen luokseni tuleva kohdataan avoimella sydämellä ja kunnioituksella. Jatko riippuu siitä, miten he ottavat avosydämisyyden vastaan. Jos he päättävät ottaa vallan sydämestäni, sättimällä, mollaamalla ja vaatimalla – sydän menee kiinni.
Minulla ei riitä energiaa nuolla kenenkään persettä. Ärsyttää, että meidän maailma on luotu sellaiseksi, että tällaista pitää edes ajatella.
Maiju
