Tiedättekö sellaista sisältä, syvältä alitajunnasta pulppuavaa ajatusten virtaa, joka saa sinut itsesikin ihmettelemään ja kummastelemaan mitä oikein kirjoitat tai ajattelet? Oletko kokenut?
Tänään päätin pitkästä aikaa ottaa kynän ja paperia ja aloin kirjoittamaan tajunnan virtaa käsin. Idea on kirjoittaa kaikki sanat joita mielestä nousee yhtään miettimättä. Kirjoitin. Kummastelin. Kun luin, mietin ettei sanoissani ollut mitään järkeä. Ei sitten yhtään mitään. Heräsin tänään myöhään, kello 8. (Minulle ihanteellinen aika herätä on 6-7. )
Silmäni olivat ummessa ja ihan kuin en olisi saanut aivojani heräteltyä. Aivosumu. Se on kuvannut minua jo jonkin aikaa. Olen kuormitettuna. Mutta samalla en ole. Erikoista. Kun kirjoitin kaiken moskan ulos aivoistani, sain oivalluksia:
– Kirjoittaakseni tarvitsen hiukan pimeyttä ja kurjia tunteita, sillä voimakkaimmat ja kauneimmat tarinat lähtevät siitä, että pimeys on mukana.
– Tarvitsen ihmisiä ympärilleni. Vaikka kirjoittaminen on yksinäistä ja sitä tarvitsee tehdä yksin, ovat ihmiset ympärilläni elämäni tärkein suola.
– Jatkan edelleen muiden kohtelemista hyvin ja kun joku kohtelee minua niin, mikä sattuu – hion itsessäni niitä piirteitä, jotta en toimisi samoin muita kohtaan.
– Annan itselleni luvan myös lepoon.
– Päästän irti heistä, jotka eivät ole kiinnostuneita minusta. Olen roikkunut ihmisissä, joista olen luullut heidän ns. "rakastavan" minua. Niinhän he ehkä rakastavatkin jollain tasolla, mutta eri tavalla miten minä tarvitsen. Päästän siis heistä irti. Annan mennä.
– Huolehdin minusta ja hyvinvoinnistani pakottamatta.
– En edelleenkään tee turhia lupauksia. En lupaa tehdä jotain, jos en sitä voi pitää. Voin luvata yrittää.
– Kirjoitan itselleni. Ja kirjoitan sinulle.
– Kannan vastuun minusta ja otan vastuun sanoistani. Ymmärrän, että on turha enää vaatia muita olemaan jonkinlaisia tai odottaa heidän olevan suorapuheisia. En saa sitä mitä muilta odotan.
– Minun on luotettava omaan ääneeni, minuun aina ensisijaisesti.
– Meillä on kaikilla omat pimeytemme, siksi olen varovainen muiden pimeyden edessä. Kunnioittava.
– Uskon enemmän tekoihin kuin sanoihin. Moni puhuu lakkaamatta, mutta teot eivät vastaa sanoja. Annan kuitenkin armoa kohdatessani heitä, he eivät vielä ole löytäneet tekojen äärelle.
Perjantai iltana istuin yksin koneen ääressä ja muistelin menneitä. Edelleen koen haikeutta isäni pois menosta, vaikka siitä on jo yli 11 vuotta. Hänellä oli kaunis käsiala ja hän raportoi jokaisella vene matkalla sään ja keitä oli kyydissä. Isä oli romantikko, hän kirjoitti äidilleni rakkauskirjeitä. Kun isä kuoli, yksinäisyys valtasi minut. Se iski valtavalla voimalla päin kasvojani. Mutta nyt ymmärrän jo yksinäisyydestäni ja ymmärrän myös pimeydestäni. Tiedän kykeneväni niin hyvään kuin pahaan, mutta olen päättänyt jalostaa hyvyyttä. Hyvyys ja pahuus lähtee aina itsestäni. Kun olen seurassa, jossa pahuus villitsee – voinko silloin valita hyvyyttä? Kysyn siis itseltäni. Kun omalle pimeydelleen lietsoo pelkoa ja mustia ajatuksia, se voi tehdä aikaan isompaa kipua kuin mistä on edes lähdetty. En osaa sanoittaa tätä nyt oikein. Ihmisyys on joskus iso sillisalaatti pelkojen ja muiden ikävien tunteiden suhteen. Eli peace!
Kun pahuus tekee työtään minussa, valitsen hyvän. JA huom, tällä ei ole mitään tekemistä uskonnollisten puheiden kanssa, vaan se on silkkaa ihmisyyttä.
Ihmisyys tulisi osata irrottaa rakenteista ja uskomuksista, valtiosta ja kirkosta. Kuka minä olen kun rakenteet ja yhteiskunta ei sanele sitä. Siinäpä onkin työtä kerrakseen.
Kun työstän minussa olevia kipuja ja vapaudun niistä. Ympäristöni muuntuu myös. Sillä en kiinnitä enää asioihin samalla tavalla huomiota. Olen kasvanut. Muut eivät näe minun ajatuksiini, he eivät tiedä minkälaisia oivalluksia koen sisälläni. He luovat aina oman tietoisuuden tasonsa kautta mielikuvan minusta. Me olemme täällä yksin, mutta me tarvitsemme muita peilaamaan meille meitä ja minä ainakin tarvitsen muita ihmisiä kulkemaan rinnallani. En olisi onnellinen yksin. Enkä koe sitä riippuvuudeksi, niinkuin joskus henkisissä piireissä korostetaan.
Maiju
