Huomaatteko?
Huom lukija. Julkaisin tekstin maanantaina, eli kuva ei ole ajankohtainen viikonlopulle.
Nyt kun some on ollut jo vuosia meille kalkkiksille ja boomereille lähinnä facebookkia ja instagramia, niin olemme oppineet tunteiden kuohunnasta paljon. Joku laittaa väärään paikkaan väärän päivityksen, valtakunta ärähtää. "Etkö sinä herranjestas osaa noudattaa sääntöjä. Et voi laittaa sinun mielestäsi hauskaa kuvaa ryhmään, mikä ei meidän sääntöjen mukaan ole hauskaa. Sinun tulee pysyä rajojen sisällä, eikä yhtään yrittää mennä niiden yli." Yllä oleva teksti muuttaakin muotoaan luetun tekstin jälkeen.
Jos olisin kirjoittanut elämä on ihanaa, meillä on kaikilla kivaa. Yllä oleva kuvateksti olisi olisi ollut positiivisten tunteiden täyttämää ihanaa pumpulia. Ehkä. Sen sijaan siitä tulikin ristiriitainen ja hämmentävä.
Markkinointi käyttää hyväkseen positiivisia tunteita. Mutta samalla ajattelen sen olevan ihan hyvä asia. Joskus markkinointi luo hyvää mieltä ja haluan hyvää mieltä.
Voit lukea saman tekstin ja käsittää sen täysin eri tavalla tunteidesi johdosta. Siksi kannattaa aina ottaa hiukan etäisyyttä lukemaasi ja lukea uudelleen ajatuksella.
Et ole ajatuksesi. Vasta kun tuot pimeät ajatuksesi ulos suustasi, ne ovat silloin omaisuuttasi. Muuten ne ovat vain risteileviä aaltoja myrskyisällä säällä. Meissä on paljon pimeitä varjoja, joita emme itse näe. Mutta sen oppii tunnistamaan niin, että tiedostat milloin ärsyynnyt. Kun sanot ääneen negatiiviset ajatuksesi, ne ovat silloin sinun vastuullasi. Olet päästänyt ne vapaaksi.
Vaikka luulet, että joku reagoi voimakkaasti – suuttuu, se ei ehkä olekaan niin. Luulet vain niin itse. Sinä saatat jäädä miettimään pitkäksi aikaa toisen suuttumista, mutta hän on ns. leppynyt samalla hetkellä kun päästi tunteensa ulos. Mutta sinussa heräsi vahvat tunteet. Esimerkiksi kirjoittaessa. Kun et näe henkilön ilmeitä, eleitä, persoonaa – joudut olettamaan ja turvautumaan omiin tunteisiin. Ja se jos jokin on pelottavaa. Me voimme pitkän aikaa miettiä tunteita, joita nappasimme matkallamme.
Me ihmiset oletamme paljon asioita, mutta emme ehkä selvitä niiden oikeellisuutta. Me oletamme tietävämme mitä toinen ajattelee ja me oletamme, että muut tietävät mitä me ajattelemme. Ja kun me sanomme nämä ääneen, eivätkä ne menekään perille kuin ajattelimme, voi meitä odottaa mitä erilaisempia reaktioita. Omat tunteet vaikuttavat vahvasti kaikkeen, on siksi tärkeää tuntea omat reagointitavat.
Samalla voi olla hassua, että luulee tuntevansa – mutta jokin yllättävä tilanne voi pyörtää meidän pään. Emme enää tunnekaan omia reagointejamme. Tunteet ovat silti valtava rikkaus. Elämä ilman tunteita olisi mielestäni harmaata ja elotonta. Kuin marsissa.
Maiju
