Ne tulevat aaltoina, odottamatta. Innostumisen tuntemukset, joissa värit ovat kauniimmat ja syvemmät, ne tuntuvat syvällä sisimmässäni kauniilta. Ikäänkuin en olisi nähnyt niin aiemmin tai edes aikoihin. Yritän tarttua tunteeseen kiinni, mutta pysähdyn. Jos liikaa yritän - menetän tunteen. Hetken päästä olen jo unohtanut. Samoin on kirjoittamisessa. Olen suihkussa, missä ei ole kynää, eikä tietokonetta, jotta voisin sanat kirjoittaa ylös. Kauniita sanoja valuu mieleeni, samalla kun vesi pesee kehoni. Sanoja jotka kuulostavat uskomattomilta. Epätodellisilta. Kun tulen suihkusta ulos sanat ovat kadonneet johonkin minulta ulottumattomaan. En ymmärrä mihin.
Aina kun inspiraatio iskee ja kirjoitan ne ylös, alkaa tekstiä tulla niin vauhdilla, etten pysy itsekään perässä. Minut täyttää valtava innostumisen tunne. Kun palaan lukemaan tekstiä jälkeenpäin, en saa siitä mitään selvää. Kirjaimet ovat vaihtaneet paikkoja, sanoista ei saa tolkkua. Ja koko tarina on työlästä siivota. Mutta tunne on mahtava. Se on kuin aalto, joka pyyhkäisee minun läpi. Siihen tulee tarkoituksen tunne syvästi mukaan. Ehkä se on se syy, miksi edelleen kirjoitan, vaikka en ole kokenut siitä vielä hyötyjä. Aina pitää olla jokin hyöty. Sanoo tämän ihmisen ego. Ego ja inspiraatio, ne kun eivät ole parhaita kavereita.
Maiju
