Kuva Gerd Altmann Pixabaystä
Kuva kertoo paljon riitelystä perheissä, kuinka lapsiin siirretään omia kipuja. Lasten kanssa on tärkeää osata reflektoida myös itseään, nähdä lapsi ja nähdä oma käytös.
Tämä on vaikea aihe. Sillä vanhempi saattaa joutua kohtaamaan omia kipuja lasten kautta, joita ei ole kyennyt käsittelemään. Lapsi nostaa ne esiin.
Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen ollut mukana erilaisissa konfliktitilanteissa, joissa ei kaikki ole mennyt kuin alussa ajattelin. Tai oikeastaan en osannut ajatella.
Mistähän aihetta lähtisin purkamaan.
Tämän olen oppinut. Sanonta: riitaan vaaditaan aina kaksi, on tavallaan oikein ja tavallaan ei.
Otetaan esille esimerkiksi kiusaamistilanne, jossa kiusaaja nimittelee toista, se ei ole kahden välinen asia – siinä on yksipuolista se, että kiusaaja aloittaa. Kun kiusaaja laitetaan tilille teosta, on tällöin tärkeää anteeksi pyyntö. Kiusattu voi parantua haavoistaan. Ja kiusaaja saa mahdollisuuden hoitaa tilanteen kunniakkaasti. Tämähän on nyt aika yksinkertaisesti ilmaistu ja usein laajemmin kuvailtavissa, mutta anteeksipyyntö ja sen jälkeen teot, eli seisoo sanojensa takana on väkevämpää kuin kuin egojen kolistelu. Tyhjä anteeksipyyntö, jossa teot jatkuu voi vesittää koko anteeksipyynnön.
Moni tilanne selviää sillä, ettei molemmat vastapuolet nosta egoaan esille. Miksi? Kun egot ja loukkaantumisen tunteet ovat päällä, eli hyökkäys valmiudet – siitä toki voi saada selkeyttä aikaan, mutta lopulta tässä voi tulla satuttaneeksi vain lisää vastapuolta ja riita jatkuu. Molemmat saavat ehkä huutaa sielunsa puhtaaksi, mutta nämä huudot saattavat aiheuttaa uuden kierteen. Jos kuitenkin tähän pisteeseen mennään, itselleen on hyvä antaa armollisuutta ja pyrkiä rauhalliseen lopputulokseen ja jatkaa selvittelyä. Jos on voimia. Ikävä tosiasia on se, ettei kaikki riidat selviä.
Kritiikkiä omasta käytöksestä on vaikeaa ottaa vastaan, se aiheuttaa kipua niin lapsille kuin aikuisillekin. Useinkaan kritiikki ei tule niin kuin me itse osaisimme ottaa sen vastaan. Se saattaa tulla huutona, töksäyttelynä, kiertelynä. Elämässä harvoin asiat menevät kuin oppikirjoissa.
Tärkeää ja ihanteellista olisi, että riidoissa olisi kolmas osapuoli joka ei olisi kummankaan puolella vaan katsoisi yhteiseen ja sopuisaan lopputulokseen. Pohjimmiltaan kukaan ei halua varmastikaan olla paha, mutta moni tekee hölmöyksissään ns. "pahoja" ja tunteet sen jälkeen ovat vaikeita kohdata.
Jos tilanne on edennyt niin pitkälle, että anteeksi antaminen on vaikeaa – on silloin sallittua erottautua henkilöstä joka satuttaa. Oman mielenrauhan vuoksi on tärkeää sallia itselleen parantua. Sillä satuttaja voi sohia vain lisää haavoja, jos tilanne ei ratkea.
Joskus satuttaja voi pyydellä anteeksi, mutta tilanne on saattanut mennä jo niin pitkälle, ettei tämä enää riitä. Siksi onkin tärkeää hoitaa asiat heti pois, eikä jättää odottamaan.
Jos tällaisia tilanteita tunnistaa, on turhaa syyllistyä. Voi hoitaa seuraavan tilanteen ehkä paremmin. Me olemme kuitenkin ihmisiä täällä maan päällä, emmekä mitään psykologisia Jumalia, joiden pitää osata kerralla asiat. Itselleen kannattaa antaa armoa vaikka muut eivät sitä antaisi.
Pelko siitä, että huudetaan tai rankaistaan aiheuttaa usein sen, että moni sulkee suunsa, eikä kerro. Sillä huutaminen on tavallaan kuin nöyryyttämistä. Huutaja asettaa itsensä tilanteen yläpuolelle tiedostamattaan, eikä siitä aina synny hedelmällistä lopputulosta, vaikka sillä ei sitä tarkoiteta. Samalla saattaa pelätä myös kasvojen menetystä kaveriporukassa jos tilanteen haluaa selvittää. Jos kertoo itseään kohtaan tehdystä vääryydestä ja muut eivät suostu kantaa vastuuta, voi tästä seurata lisää kiusaamista. Huutelua vaikka nyt esimerkiksi. Jos siitä huolimatta uskaltaa selvittää tällaisen tilanteen, voi kutsua itseään erittäin rohkeaksi. Harvinaisen rohkeaksi.
Kaikkein paras kaikkien kannalta välien selvittelyyn on mielestäni rauhallinen tilanne, jossa kaikki osapuolet saavat sanoa kantansa ilman manipulointia. Jos on pienikin mahdollisuus, että riitelijät ovat ns. eriarvoisessa asemassa, toinen on hyökkäämässä ja toinen puolustautumassa, siitä saattaa lähteä uusi kierre. Kaikki eivät ole tempperamentiltaan samanlaisia. Jos toinen kokee, ettei uskalla kertoa ja toinen kokee, että vastapuoli on kaksinaamainen – ei synny tästä yleensä rauhaa. Se laukaisee yleensä magneetin vastakappaleet energiatasolla eli henkisellä tasolla. Tunteet kun ovat ikäänkuin näkymättömiä. Me emme näe toisen sisään keskusteluissa, mutta voimme tuntea hyvinkin erilaisia ja voimakkaitakin tunteita. Kun toisella kiehahtaa tai ei saa kertoa tunteita niin kuin hän sisällään kokee, ne voi vääristyä ja muuttaa muotoaan. Rauhallinen tila ja neutraali lähestyminen on siksi hedelmällisempää.
Toisinaan kuitenkin huutamiselle on paikkansa, jos ei muulla tavalla saa tilannetta ojennukseen.
Mutta rauha on tavoiteltava piirre. Annathan armoa itsellesi konflikteissa. Sillä kipua kohdatessa saattaa kokea alitajunnastaan ja menneisyydestään nousevia tunteita myös, jotka ovat jääneet kesken. Selvittely saattaa olla isompi asia kuin arvaammekaan. Saatamme saada valtavan hienon henkisen oppiläksyn selvitettyä ja pääsemme omassa kehityksessämme eteenpäin.
Tähän loppuun haluan vielä sanoa itselleni tärkeän lauseen, jonka Jari Sarasvuo on sanonut aamulenkillään: "Mitä vähemmän ihminen tietää, sitä jyrkemmin ja varmemmin hän puhuu". Kiitos Jari, et voi uskoakaan kuinka monessa tilanteessa olen tästä saanut apua, mutta myös reflektoinut tällä itseäni. Jarin viisauksia on ollut hienoa kuunnella.
Tämä on minulle vaikea aihe, siksi kirjoitus on myös hyvin sekava. Pahoittelut.
Maiju
